Naantalissa 31.7.

Naantali (ruots. Nådendal) on kaupunki Suomessa. Se sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa. Kunnassa asuu 18 877 ihmistä^[2] ja sen pinta-ala on 687,98 km², josta 4,07 km² on sisävesiä. Väestötiheys on 60,6 asukasta/km².

Naantalissa sijaitsee tasavallan presidentin kesäasunto Kultaranta. Kaupungin asukkaista suomenkielisiä on 97,6 % ja ruotsinkielisiä 1,7 %.

Merimasku, Rymättylä ja Velkua liittyivät osaksi Naantalia vuoden 2009 alussa. Kaupungin nimi ja vaakuna säilyivät ennallaan, ja asukasluvuksi tuli vajaat 20 000.
Taloustutkimuksen vuoden 2008 kuntien imagotutkimuksen mukaan Naantalilla on kokoluokkansa (Alle 20 000 as.) kunnista paras imago. (Wikipedia)

Heinäkuun viimeisen päivän ulkoilut suuntautuivat Naantaliin. Kaupungissa oli melkoinen vilske, kun lomailijat parveilivat pitkin rantoja kohti Muumimaailmaa.

Totesin muutama vuosi sitten Naantalin Merisalin lounaspöydän erittäin hyväksi nälänpoistajaksi. 13,50 euron hintakaan ei ole liian korkea sörsselien monipuolisuuteen nähden.

Sattui vielä niin hyvin, ettei ravintolassa ollut lainkaan ruuhkaa. Viimeksi sain varoa osumasta ruokalautasellani vanhoihin mummoihin ja rinta rottingilla elvisteleviin ökyvenekuntiin, jotka suunnilleen luulivat olevansa paikan omistajia.

Joitakin julkaisukelpoisia kuviakin tuli.

The Grammers Papa Joessa

Alunperin säkyläläinen The Grammers voitti kymmenkunta vuotta sitten Rockin SM-kisat. Titteli ei tuonut mukanaan mainetta ja mammonaa, mutta bändin nimi jäi asianharrastajille mieleen.

Turkulaistunut orkesteri on nyt vuosien jälkeen todella kovassa iskussa. Down by the Laituri -viikolle sijoittunut keikka ravintolalaiva Papa Joessa oli koko festivaalin parasta antia, vaikkei tapahtuma varsinaisesti edes kuulunut viralliseen ohjelmistoon. Papa Joe on kumminkin aidatulla ranta-alueella lähellä DBTL:n pääalueen porttia.

Hannu Vainionpää venyttää äänihuuliaan.

Tapasin sattumalta alkuillasta turkulaisen, baareissa viihtyvän pitkänlinjan rocktaiteilijan. Hän kummasteli nykyistä rap- ja hip hop -meininkiä. Valitteli, ettei kunnon rokkia näe enää misssän. Jollei tämä elämäntapaintiaani olisi ollut niin heikossa hapessa, olisin pyytänyt häntä mukaan Papa Joeen. Siinä nimittäin oli rokkia koko viikon tarpeiksi.

Grammersin aloitusajaksi merkitty 20:00 oli juuri sopiva. Bändin roudatessa kamojaan lavalle laivan keulaan, alkoi ilma yllättäen näyttää synkältä. Siihen asti aurinko porotti ja oli hieno kesäkeli.

Sade kuitenkin päätti alkaa vasta keikan loputtua. Sikäli sopivasti tulikin, että viimeisen biisin ja ukkoskuuron välillä oli noin minuutti. Sääli vaan bändin soittovehkeitä jos pahasti kastuivat. Toivottavasti ainakin kitarat saatiin pelastettua.

Yhtyeen setti oli kooste tähänastisen tuotannon parhaista paloista. Loppupuolella tuli muutama vieraampi kappale, jotka varmaan nekin olisivat tutuimpina menneet paremmin muiden joukossa. Muuten keikka oli yhtä ilotulitusta.

Grammersilla alkaa olla valtava määrä toinen toisiaan hienompia ralleja. Sellaiset biisit kuten Black Horse, Another Lick Another Time, Mama Save Me, 16 Years, Million, Silver of Zion, Kerosene tai No Remeender ovat täysin vertailukelpoisia minkä tahansa maailmanluokan bändin tuotostenkin kanssa. Siihen nähden Grammersin soisi saavan paljon suurempaa suosiota.

Papa Joen keulassa olevalla lavalla ei ole pahemmin tilaa heilua, mutta kuusimiehinen Grammers näytti mahtuvan sinne vaivatta. Rumpali Jussi Vuolaa en nähnyt kertaakaan, mutta ainakin kitaristi Hannu Huitulla ja laulaja Hannu Vainionpäällä oli sen verran tilaa, että showmeininki oli taattu.

Jos tykkää vaikka Thin Lizzystä, Deep Purplesta, AC/DC:sta, Uriah Heepistä, Hurriganesista, Havana Blackista tai retrorockista ylipäätään, pitäisi The Grammersin olla aivan ehdoton valinta.

L.A. Guns Turussa

L.A. Guns on yhdysvaltalainen rock-yhtye, josta myöhemmin lähti jäseniä Guns N' Roses -kokoonpanoon. Yhtyeen perustivat vuonna 1983 basisti Ole Beich, rumpali Rob Gardner, kitaristi Tracii Guns ja laulaja Axl Rose. Hollywood Rose, Roadcrew ja L.A. Guns -yhtyeistä lähteneet muusikot perustivat myöhemmin Guns N' Rosesin. Vuonna 2006 kaksi yhtyettä kiersi nimellä L.A. Guns. Toisen yhtyeen johtohahmona oli Phil Lewis ja toisen Paul Black (& Tracii Guns).

L.A. Gunsin basisti Scotty Griffin.


Turussa järjestettiin kuluvalla viikolla 25. kerran kaupunkifestivaali Down by the Laituri.

Sitten alkuaikojen tapahtumaa ei uskoisi enää samaksi, mutta kaikkien muutostenkin jälkeen aina pääosassa ollut rockmusiikki raikaa edelleen. DBTL:n alue on nykyään Turun kaupunginteatterin viereisellä parkkipaikalla, jota kansan suussa kutsutaan "hämähäkkitontiksi". Alue vetää sisälleen muutaman tuhatta juhlijaa.

Torstain kattaus oli mielestäni viikon mielenkiintoisin. Vesku Jokinen ja Sundin pojat, Viikate, amerikkalainen L.A. Guns ja Happoradio eivät äkkiä ajateltuna sovellu yhteen, mutta kokonaisuus oli toimiva.

DBTL-torstain yleisöä.

L.A. Guns on aina ollut allekirjoittaneelle jonkinlainen väliinputoajabändi. Aikalaisensa kuten Poison, Guns N' Roses tai White Lion ovat huomattavasti tutumpia. Uskon, että sama pätee Suomessa melkein kaikkien kohdalla. Levyhyllyssäni taitaa olla kaksi yhtyeen lp-levyä, mutten edes muista niiden nimiä.

L.A. Gunsin laulaja Phil Lewis.

Bändillä tuntuu kuitenkin olevan vannoutuneita diggareita. Se kävi hyvin ilmi torstain keikalla. Muun muassa laulaja Janne Hurme osoittautui kovaksi L.A. Guns -faniksi. Hänellä oli jopa jostain kaapinpohjukasta löytynyt vanha L.A. Guns -paita yllään.

L.A. Gunsin rumpali Steve Riley soitti 80-luvulla WASPissa. Bändi oli tuolloin Suomessakin erittäin suosittu ja on sitä aikalailla vielä nykyäänkin. Aion käydä katsastamassa WASPin nykykunnon ensi syksynä Turun Logomossa. Yhtye kiertää 30-vuotisen taipaleensa kunniaksi muutaman keikan verran Suomessakin.

Steve Riley.

L.A. Guns sai melko vähälukuiseen yleisöön sen verran vipinää, että käsimeri nousi ja välillä jopa yleisö lauloi mukana sen verran minkä osasi. Orkesteri on kuitenkin loppujen lopuksi niin tuntematon enemmistölle, että verrattuna vaikka WASPiin, joka on lähivuosina käynyt kahdesti DBTL:ssa, oli vastaanotto todella vaisu. Mutta todennäköisesti bändi sai nyt uusia faneja jonkun verran.

L.A. Gunsin suurin ongelma mielestäni on tasapaksut kappaleet. Laulaja Phil Lewis on mies paikallaan, eikä bändin muissakaan jäsenissä ole valittamista. Mutta kertosäkeet eivät ole järin tarttuvia. Siksi onkin suorastaan kummallista, että yhtye on kuitenkin ollut Amerikassa niin suosittu, että sen levyjä on myyty miljoonia.

Kitaristi Stacey Blades näytti kaukaa aivan Andy McCoylta.

Illalla yökerho Apollossa esiintynyi kuopiolainen glamrockbändi Reckless Love. Savolaiset eivät saaneet L.A. Guns -kitaristi Stacey Bladesilta kovin mairittelevia lausuntoja kun kysyin mitä hän RL:n  esiintymisestä tykkää. Toisaalta moni olisi varmaan sanonut hänen bändinsä keikasta suunnilleen samaa.

L.A. Gunsit yökerhossa.

Kuvia Kolkannokalta

Kolkannokka on Turun Ruissalon Saaronniemen päässä oleva saari. Se on suosittu ulkoilukohde ympäri vuoden. Vaikka paikalla kävisi monta kertaa kertaa vuodessa, löytyy sieltä aina jotain uutta kuvattavaa. Saaressa on yksi talokin, mutten tiedä sen taustasta tarkemmin.

Tallustellessani kaverini kanssa ympäri Kolkannokkaa helteisenä heinäkuisena keskiviikkona, tuli eteen outo näky. Kymmenkunta keski-iän jo aikoja sitten ylittänyttä alastonta miestä kirmaili pitkin kaislikkoja ja kallioita.

Moinen siveettömyys sai kaverissani aikaan lievän paniikkikohtauksen, jolloin hän alkoi pistellä jalkaa toisen eteen huomattavasti reippaampaan tahtiin kuin normaalisti. Koska minuakaan ei kiinnostanut jäädä tuijottamaan karvaisia perseitä ja heiluvia letkuja, poistuimme paikalta vähin äänin. Kaikkea sitä tuleekin vastaan!

Kolkannokan visiitin kuvasadon parhaimmistoa tässä.

Kamera: Canon EOS 1000D

Karjurock 2012

Karjurock järjestettiin kuudennen kerran viime viikonloppuna Uudenkaupungin lähellä Lokalahden Nopperlassa. Pieni maalaisfestari on kasvanut vuosi vuodelta muutaman tuhannen kävijän tapahtumaksi. Lavoja oli tällä kertaa kaksi - isolla lavalla soittelivat kansansuosikit ja pienellä nousevat kyvyt.

Olin paikalla lauantaina. Silmämääräisesti tarkasteluna väkeä oli hieman vähemmän kuin viime vuonna vastaavana päivänä. Liekö sitten perjantain kattaus ollut niin kova, ettei sakki jaksanut enää lauantaina paikalle vaivautua.

Vakka-Suomen Sanomat otsikoi tiistaina 24. heinäkuuta, että "Karjurockissa ennätysyleisö - 10 000". Ilmeisesti luvussa käytettiin harhaanjohtavasti kaikkien kolmen festaripäivän yhteiskävijämäärää, sillä ainakaan lauantaina väkeä tuskin oli muutamaa tuhatta enempää.

Karjurock järjestetään idyllisessä maalaismiljöössä Lokalahdella.


Perjantain nimekkäimmät tähdet olivat Apulanta, Klamydia ja Jukka Poika.

Sunnuntain vetonaulana oli sellohevibändi Apocalyptica. Päivän muut esiintyjät olivat suurelle yleisölle tuntemattomia, mutta ainakin Turun rokkipiireissä arvostettuja nimiä kuten Gangster of Love, Human Temple ja Magna Vice.

Lauantain täkyinä olivat muun muassa Kilpi, Lordi, Paula Koivuniemi ja Lauri Tähkä.

Pirtsakka juontaja Kati Valta.

Ensimmäinen näkemäni artisti oli Noora Soininen. Tarkemmalla tutkimisella hän paljastui kalantilaisneitoseksi, jonka lauluääni muistutti kovasti Tarja Turusta. Klassisen laulun ja rokin yhdistelmä vaikutti sen verran kiinnostavalta, että Soiniselta on luvassa odottaa vielä paljon.

Isolla lavalla esiintynyt laitilalainen Amadeus herätti ensi alkuun kummastusta. Kukaan tutuistani ei tiennyt mikä tällainen kokoonpano on, vai oliko kyseessä peräti tangokuningas-Amadeus? Veikkasin jälkimmäistä vaihtoehtoa, mutta lavalta kuulunut suomirokki paljasti oletuksen vääräksi.

Amadeuksen kitaristin Y&T -paita oli plussaa, mutta bändin musiikki jokseenkin persoonatonta suomenkielistä kasarirokkia. Yhden kappaleen päälle olisi voinut laulaa Tommi Läntisen Via Dolorosaa, toinen muistutti täysin Dingoa, kolmas puolestaan Kilpeä ja Popedakin oli vankasti tunnelmissa mukana.

Orkesteri itse tuntui nauttivan esityksestään täysin rinnoin ja sai temmattua hyvin yleisöäkin mukaansa.

Amadeus

Kai Merilä Rock'n Cover Bandilta en odottanut juuri mitään. Poppoo kumminkin paljastui päteväksi bilebändiksi. Varmojen kasarihittien varaan luottanut ryhmä koostui hevimiesten näköisistä ja soittimiaan rankalla kädellä käsittelevistä hemmoista, joiden keskellä Merilä heilui kuin Billy Idolin suomalainen maalaisserkku konsanaan.

7 päivää -lehden toimittaja Merilää on ehkä helppo pitää pellenä ja Matti Nykäsen "parhaan kaverina", mutta ainakin hän yritti kovasti ja voitti seurueemme puolelleen hyvällä meiningillä. Alice Cooper, Whitesnake, Scorpions ja muut 80-luvun lopun sekä osittain 90-luvun alunkin hitit kuulostivat hyvältä orkesterinsa käsittelyssä.

Kai Merilä Rock'n Cover Band

Kello 19 lavalle asteli piukkoihin farkkuihin ja korkeisiin korkoihin sonnustautunut Paula Koivuniemi. Hän on 65-vuotiaaksi sutjakassa kunnossa. Vetreän bändinsä (muun muassa Tartu mikkiin -ohjelmasta tuttu kitaristi Tuomas Väinölä) kera Koivuniemi sai raikuvat aplodit hittikimaransa sekaan.

Suomen tunnetuin, ja samalla tuntemattomin, naisten välisestä rakkaudesta kertova kappale, Aikuinen nainen, oli jälleen Paulan bravuuri. Itselleni kolahti paremmin vanhat Finnhitsit kuten Sata kesää tuhat yötä.

Koivuniemi ja seuraavana päälavalla esiintynyt Lauri Tähkä toivat varmasti Karjurockiin varttuneempaa yleisöä perjantaihin verrattuna. Loppuiltaan säästetty hevipaketti Kilven ja Lordin kera puolestaan sopi jostain syystä hyvin yhteen Koivuniemen ja Tähkän kaltaisten megatähtien kanssa.

Lauri Tähkän aikana lavalta meni sähköt. Tähkä bändeineen ei ollut tilanteesta moksiskaan, vaan jatkoi soittamista akustisesti. Hieno tapa selvittää moinen ongelma, kun joku itseään täynnä oleva tähti olisi saattanut kävellä pois lavalta ja jättää leikin sikseen.

Yllätyin hieman Lauri Tähkän biisivalinnoista. Ne kun koostuivat pääosin miehen entisen bändin Elonkerjuun ohjelmistosta. Toisaalta mikäpä siinä, juuri niitä yleisö haluaa kuulla. Tähkän uudempi soolomateriaali kun kumminkin huonommin tunnettua.

Lauri Tähkä akustisesti.

Turkulainen hevibändi Kilpi on aina mukava nähdä keikalla. Touhu ei ole liian nyrpeäotsaista ja laulaja Taage Laiho osaa käsitellä sekä instrumenttiaan että yleisöä.

Settilistassa oli kappaleita bändin jokaiselta levyltä. Parhaiten yleisöön upposi Sielut iskee tulta ja Nerokasta ikävää.

Kilpi

Päälavalla illan päättänyt Lordi on ollut Suomessa musiikkinsa puolesta hieman uutispimennossa viime aikoina, mutta on edelleen vetreä ja aktiivinen. Rumpalin kuolema viime keväänä nosti bändin otsikoihin. Nyt kuitenkin uutta levyä suunnitellaan tuottaja Michael Wagenerin johdolla.

Lordin tuorein jäsen on vielä toistaiseksi pimennossa oleva rumpali, jota ei lavallakaan näkynyt kannujensa takaa. Valot oli tahallisesti suunnattu siten, ettei ukkeli näkynyt yleisölle. Hänet kuulemma esitellään sitten kun uusi albumikin ilmestyy.

Mr. Lordi ja Taage Laiho

Lordilla ei tällä kertaa ollut mukana pommeja tai muita tehosteita kuin nimeksi, vaan päähuomio oli musiikissa. Pientä kauhuteatteria lavalla toki nähtiin biisien lomassa.

Lordin biisilista oli kooste yhtyeen parhaista biiseistä. Pimeässä kesäillassa kuultiin muun muassa Who's Your Daddy, Blood Red Sandman, Get Heavy, Would You Love A Monsterman ja tietenkin Lordin tunnetuin kappale, Euroviisut voittanut Hard Rock Hallelujah.

Lordi

Musisointi jatkui vielä Lordin jälkeen. Pikkulavalla soittanut bändi kuulosti ainakin parkkipaikalle asti enemmän Judas Priestiltä kuin Judas Priest itse. Raumalainen After Wildfire vaikutti sen perusteella bändiltä, johon kannattaa tutustua.

Järjestyksenvalvontaa.

Mallikuvaus Ruissalossa

Aurinkoiset päivät ovat olleet tänä kesänä turhan vähissä. Se on vaikuttanut aika tavalla myös valokuvausharrastukseeni, joka on ollut hiukan rajoittunutta sateen takia. Jotain on kumminkin saatu aikaiseksi mallikuvauksenkin saralla.

Ruissalosta löytyy takuuvarmoja kuvausmiljöitä vaikka kuinka paljon. Marjo halusi päivittää mallikansiotaan, jolloin kävimme heinäkuun alussa ja puolivälissä fotoilemassa Ruissalossa. Sateesta ei ollut näillä kerroilla tietoakaan, mutta muutaman alustavasti sovitun päivän ilmojen herra onnistui pilaamaan.

 

Malli: Marjo S
Kuvauspaikat: Ruissalon Kansanpuisto, Ruissalon kasvitieteellinen puutarha
Kamera: Canon EOS 100D