Retkeilemässä Ritajärven luonnonsuojelualueella

Viime viikonloppuna toteutui jo noin vuoden suunnitelmissani ollut reissu uudenkarhealle Ritajärven luonnonsuojealueelle Sastamalaan.

Homma oli kumminkin sikäli ex tempore, että se juolahti mieleeni samalla kun työkaverini Petteri ilmoitti olevansa kiinnostunut lähtemään seuraavana päivänä luonnon helmaan. Eipä muuta kuin aamulla auto kohti Sastamalaa.

Tiesin suunnilleen missäpäin Ritajärven luonnonsuojelualue sijaitsee. 90-luvun alussa vietin erään syksyn ja kevään kansanopistossa Vammalan Karkussa. Teimme kerran opintoretken Hornioon, jonka tienhaaraa veikkasin Ritajärven suunnaksi. Ja oikeassa olin.

Vammalasta tullessa navigaattori näytti tietysti ensimmäisen potentiaalisen tienhaaran, eikä suinkaan Horniota. Aikamme pikkutietä körötellessä iski jo epäilys, että nyt taidetaan mennä oikein kunnolla metsään. Päättymättömältä tuntuneen ajelun jälkeen Ritajärven pääportti ja parkkialue vihdoin löytyivät.

Ritajärven luonnonsuojelualue on perustettu keväällä 2015. 127 hehtaarin kokoinen läntti sijaitsee Sastamalan keskellä, Vammalan, Häijään ja Kiikoisten taajamien kulmauksessa.

Vaikka lueskelin muun muassa Retkipaikka-sivuston kuvauksen Ritajärven alueesta, en sen kummemmin ajatellut mitä tuleman pitää. Seutu on nimittäin tunnettua kivikkoisuudesta. Valitsemamme pisin, keltaisilla opasmerkeillä varustettu 4,8 kilometrin Alisen Ritajärven reitti oli todellakin kivinen taival. Mäkeä, juurakoita ja lohkareita riitti.

Alisen Ritajärven reitti on määritelty keskivaikeaksi, mutta ainakin minulle se oli lähinnä vaikea. Tai tiedä sitten millainen se virallinen vaikea on, varmaankin vielä enemmän mäkiä ja kiviä.

Taukopaikkoja oli onneksi vähän väliä, joten väsynyt matkamies sai hetken lepuutella koipiaan. Enpä ole aikoihin ollutkaan noin puhki kuin Sastamalan metsikössä ryynätessä. Keltainen reitti alkoi loppua kohden tuntua loputtomalta.

Alisen Ritajärven kierros oli mielestäni paikoin jopa vaarallinen. Muutamiin laskuihin (tai nousuihin) olisi hyvä saada joko portaat tai edes apuköysi. Toisaalta monet varmasti oikein nauttivat tällaisista haasteista.

Kovan huhkimisen vastapainona saimme upeat maisemat. Erämaiset järvet kun eivät ole saariston lapselle mikään arkinen näky. Moisia kivilohkaremääriä en muista metsässä ennen nähneenikään.

Ajoituksemme osui nappiin. Uskoisin, että vielä viikkoa aikaisemmin alueen polut olivat vetisiä ja järvetkin osin jäässä. Lunta ja jäätä oli yhä paikoin kivenkoloissa.

Taukopaikat olivat erinomaisessa kunnossa. Etenkin Paavinhattu ja Louhi olivat sellaisia, joissa voisi viettää aikaa vähän kauemminkin kuin odottelessa hien ja hengityksen tasaantumista.

Noin seitsemän kilometrin metsäreissuun meni aikaa nelisen tuntia. Toisaalta ei siinä mihinkään kiire ollut. Eikä noin hankalassa maastossa voi kovin nopeasti edetä, ellei sitten satu olemaan esimerkiksi Veikka Gustavsson tai John Rambo. 

Ehdin jo varoitella paria kaveria, jotka valokuviani nähtyään aikovat lähitulevaisuudessa suunnata Ritajärven poluille. Fyysiset ominaisuutensa tuntien suosittelen lyhintä, sinisellä merkittyä Valkeajärven kierrosta. Pääsevät pojat ehjänä takaisin autollekin.

Ruissalon rantapromenadilla 26. huhtikuuta

Perjantaiehtoona 26. huhtikuuta kevät näytti parhaan puolensa. Työvuorojen salliessa ulkoilun lähdin ajelulle Turun Ruissaloon. Vakiopaikkani Saaronniemen sijasta suuntasinkin Kansanpuistoon, josta lähtee vajaan kilometrin mittainen upea rantapromenadi.

Rantapromenadin alussa varastorakennuksen lähellä jo vuosikausia mereen kurottanut puunrunko oli jostain syystä poistettu. Sen äärellä ovat poseeraneet niin pari allekirjoittaneen fotomallia kuin Ruisrockin tähdetkin Hanoi Rockista lähtien.

Massiivinen Silja Tallinkin Baltic Princess lipui kohti Turun satamaa juuri sopivasti. Viikolla sähkövaikeuksien kanssa kamppaillut alus näyttää taas toimivan.

Tällä viikolla kevät otti aimo harppauksen kesää kohti. Parissa päivässä edistystä on tapahtunut valtavasti. Tätä kirjoittaessani verhon raosta näkyy jo paljon vihreää.

Rantakäärmeitä ja purjeliitoa pääsiäispäivänä

Toisena pääsiäispäivänä käväisin Turun Ruissalon Saaronniemessä. Kamera killui luonnollisesti kaulassa. 

Tähtäilin taas kerran kaislikkoa vastavaloon. Sitä tulee tehtyä aika useinkin ja koen sen jonkinasteisena kuvausbravuurinani. Marimekko tai joku vastavaa firma voisi vaikka palkata minut hommiin, niin saataisin uusia kuvioita lakanoihin. Todennäköisesti aika helpolla siitäkin virasta joku käärii isot rahat.

Kolkannokassa katselin tovin mitä haalaripukuinen mies oikein touhuaa. Asia selvisikin pian, kun kaveri sai viriteltyä liitovarjonsa valmiiksi ja tempautui sen kyydissä merelle. Finnlinesin rahtilaivakaan ei häntä haitannut kun ei sentään ihan eteen liidellyt.

Olen toisinaan törmännyt alueella rantakäärmeisiin ja niin kävi nytkin. Pienehköllä kyttäyksellä sain mielestäni vallan loistavia otoksia noista monien inhoamista otuksista.

Samassa porukassa oli kolme rantakäärmettä. En tiennyt mihin yksi matelija loppui ja mistä toinen alkoi. Yksikään ei tainnut olla kokonaan näkyvissä, vaan kuikuilivat kivien välistä nauttien ilta-auringon viimeisistä säteistä.

Pääsiäisveneily Vepsään

Viime viikolla sain yllättävän puhelinsoiton kaverilta. Hän kertoi, että pääsiäissunnuntaina olisi mahdollisuus käydä yksityisveneellä Vepsän ulkoilusaaressa.

Moista tilaisuutta ei tietenkään voinut jättää käyttämättä. Ei etenkään, kun viimeisestä kerrasta saarella oli jo vierähtänyt lähes kahdeksan kuukautta. Tarkalleen olin Vepsässä viimeksi Muinaistulien yössä ja samalla kesäkauden päättäjäisissä 25. elokuuta 2018.

Venekuski haki meidät Ruissalon Saaronniemen laiturista. Tuulinen sää aiheutti luonnollisesti jonkinmoista aallokkoa ja sainkin kunnian istuskella noin vartin kestäneen matkan paatin keskivaiheilla. Moni kepeämpi kaveri olisi varmasti pomppinut sillä paikalla pahemman kerran. Vähän on vieläkin alaselkä rytkeestä hellänä, mutta oli se sen arvoista.

Vepsä on 17 hehtaarin saari Airistolla Turun edustalla. Se on vuosikymmeniä toiminut kaupunkilaisten lomasaarena. Säännöllinen vesibussiliikenne Vepsään lähtee kesäkuukausina Aurajoesta Vaakahuoneen kupeesta. Kesäkausi starttaa tänä vuonna perjantaina 31. toukokuuta ja loppuu 1. syyskuuta.

Vepsässä ei tähän aikaan vuodesta ole vielä minkäänlaisia palveluja. Ainoat merkit ihmisistä olivat melko tuoreet mönkijän jäljet saaren eteläpäässä vanhalla pellolla.

Kun porukka on saarella vähissä, saavat linnut käyskennellä kaikessa rauhassa pitkin pientareita. Valkoposkihanhilla oli ilmeisesti kevätkiima menossa, koska kova kaakatus ja liikehdintä oli aivan toista luokkaa kuin kesällä.

Kuppilan kulmalla jutellessamme valkoposkihanhilauma lähti lentoon kuin tykinsuusta. En ole aiemmin nähnytkään niillä noin nopeaa pyrähdystä. Syykin selvisi pian; taivaalla liiteli merikotka.

Suosikkilintujani merihararakoitakin oli jo saarella. Kovin tuntuivat olevan arkoja, mutta kesän tulleen varmasti tottuvat taas ihmisiin. Viitisen vuotta sitten eräs yksilö tuli jopa kädestä syömään.

Päivän ohjelmaan kuuluivat näköalakalliolla käynti ja sopivan grillauspaikan etsintä. Koska tuuli haittasi jossain enemmän ja jossain huomattavasti vähemmän, päädyimme lopulta ravintolarakennuksen viereiseen grillikatokseen.

Paluumatka Saaronniemeen oli onneksi töyssytön. Jotenkin sain kammettua itseni veneestä vielä laiturillekin ja saatoin todeta reissun olleen oikein onnistunut. Kiitoksia vaan Janille ja Arille!