tiistai 11. helmikuuta 2025

Pitkästä aikaa Turun linnassa

Eräänä helmikuisena päivänä toteutui jo tovin suunnittelemani vierailu Turun linnaan. Museokorttia vilauttamalla säästin kuudentoista euron sisäänpääsymaksun ja astelin kaverini Simon kanssa linnan syövereihin.

Edellisestä linnareissustani oli vierähtänyt kuusi ja puoli vuotta. Tuolloin kyseessä oli Turun linnan suljetut ovet-niminen erikoiskierros, jollaisia järjestetään kuulemma nykyäänkin. Aiheesta tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2018/10/turun-linnan-suljetut-ovet.html

Olin aivan unohtanut, että varsinainen linnakierros on näin pitkä ja kattava. Opastusviitoitus oli kunnossa, eikä eksymisen vaaraa ollut. Siellä täällä oli vahtimestareitakin seuraamassa, ettei kukaan lähde haahuilemaan väärään suuntaan. 




Ahtaiden portaikkojen vastapainoksi linnasta löytyi avaria saleja, joiden kaikkien olemassaoloa en edes muistanut. 

Linnassa oli samanaikaisesti liikkeellä ainakin yläastelaisten kouluporukka, kehitysvammaisten ryhmä, aasialaisia ja ruotsalaisia turisteja sekä oppaan voimin paikasta toiseen siirtynyt sakki keski-ikäisiä suomalaisia. 



Kierroksen alkupäässä on kappeli, jonka hämärissä ihastelimme puisia veistoksia. Jossain välissä kaverini oli korkannut limutölkin ja siemaili janoonsa pieniä siivuja. 

Juttelimme linnan lämmityksestä ja pohdimme millainen järjestelmä siellä mahtaa olla. Yhtäkkiä takaamme jyrähti äreä miesääni: "Täällä ei hortoilla mikään tölkki kädessä! Tämä on museo!"

Hiirenhiljaa pallillaan istunut vahtimestarikokelas pääsi oikein pätemään. Oletan, että mies on entinen kovapalkkainen insinööri, joka nykyään päivystää pimeässä salissa korotetun päivärahan turvin. Saattaahan sellainen vetää pinnan kireäksi. 



Tiedä sitten millä kriteereillä linnaan otetaan työllistettyjä, kun eräs tuttunikin käännytettiin pois heti ensimmäisenä työpäivänään. Tosin hänen tapansa tuntien, en moista lainkaan ihmettele. 

Noin muuten linnahommissa luulisi olevan leppoisaa, ellei sitten pelkää ikivanhassa rakennuksessa asustelevia kummituksia. Aika monella entisellä, ja varmaan nykyiselläkin työntekijällä, on niistä kokemuksia. 

Sellaisia ei kuitenkaan ollut reilu vuosi sitten pilven päälle siirtyneellä Juha Leinolla, johon tutustuin kymmenkunta vuotta sitten Turun kaupungin ulkoilusaaressa Vepsässä. 

Leino vietti viimeiset työvuotensa Turun linnassa. Tiedustelin kerran onko hän kokenut siellä paranormaaleja ilmiöitä. Ei kuulemma ainuttakaan. 




Turun linnassa saa helposti kulumaan aikaa tunnista kahteen. Heikkojalkaisille kierrosta ei voi suositella portaikkojen takia. Saattavatpa hieman huonomman kunnon omaavat hengästyäkin. Huoneissa ja saleissa on tosin runsaasti istumapaikkoja jäsenten lepuuttamista varten. 

Turun linnan pitkään historiaan voi tutustua Wikipedia-linkissä https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_linna








lauantai 8. helmikuuta 2025

Riia Vähäjokipolulla

Nämä kuvat otettiin viime joulukuussa Paimion Vähäjokipolulla. Mallina oli upea Riia. Hän on kotoisin samoilta kulmilta, mutta vaikuttaa nykyään pääkaupunkiseudulla. 

Sää ei kovin jouluinen tai talvinen ollut, mutta eipä se tänä talvena tunnu sitä muutenkaan olevan. Valoa onneksi riitti kohtalaisesti. 

Vähäjokipolku on Paimion keskustan tuntumassa kiemurteleva puolentoista kilometrin reitti, joka myötäilee Paimionjoen sivujokea Vähäjokea. Viitisen vuotta sitten valmistunut polku ei ehkä tähän vuodenaikaan tarjoa parastaan, mutta valikoitui kuvausmiljööksi, koska kuvasimme siellä kesällä jokunen vuosi sitten. 




Tarkempi paikka oli silloinkin Vähäjoen Kohisevankoski. Kosken partaalla on aikoinaan ollut mylly, jonka rauniot on pinottu kalliolle siistiksi kasaksi. 

Kesällä huomasin kivien seassa vilahtelevan sisiliskoja. Riialle en tuosta maininnut, koska ajattelin kuvausten loppuvan siihen paikkaan jos hänellä sattuisi olemaan matelijakammo. Nyt kun asia tuli puheeksi, oli huoleni aiheeton.









perjantai 7. helmikuuta 2025

Helmikuun alkua Ruissalossa

Alkuvuosi on ollut Lounais-Suomessa varsin lauha. Itse en lunta ja pakkasta kaipaa, mutta tässä yhtenä päivänä vallinnut kukkasumutinsade ei sekään järin mukava ollut. 

Kauniitakin kelejä on ollut, kuten helmikuun alussa nähtiin. Turun Ruissalossa tapaamani lintubongari totesi osuvasti, että "Nyt voisi hyvin olla vaikka maaliskuun loppu". Ukkeli ei kuviini päätynyt, mutta muita satunnaisia ihmisiä kylläkin.

Ilma oli kuin morsian! Ruissalon kärjessä Saaronniemessä kelpasi kävellä. Kalliot olivat pikkupakkasen jäljiltä huurteessa ja vaarallisen liukkaita. Se vähän rajoitti toimintaa. 




Kummasti saa virtaa jos tällaisena päivänä on mahdollista päästä luonnon helmaan, vieläpä tämänkaltaisiin upeisiin maisemiin. Toki homma toimii lähimetsässäkin, mutta koska yritän yhdistää valokuvaamisen reissuihini, ei ehkä joku vanha kanto ole ykköskuvauskohde. 













perjantai 31. tammikuuta 2025

Teneriffaa muistellessa

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta edellisestä Teneriffan reissusta. Eipä niin, ettenkö muutenkin muistaisi ulkomaanmatkojeni ajankohtia, mutta mukava kun Facebookin Muistot-osio niistä jaksaa kertoa. 

Tammikuun 2017 reissu oli kohdallani toinen, joka suuntautui Kanarian saariin kuululuvalle Teneriffalle. Mukana meitä oli kymmenen hengen porukka, matkanjohtajana Matti Viki Vikström. 

Tarkempi kohdepaikkamme oli Puerto de la Cruz, joka on Teide-tulivuoren pohjoispuolella sijaitseva hieman yli kolmenkymmenen tuhannen asukkaan kaupunki ja yksi Kanarian saarten suosituimmista matkakohteista. 




Vaikka en ole mikään auringonpalvoja, jäi viikosta mieleen, ettei ainakaan tarvinnut lämpötilan puolesta hikoilla. Yhtenäkin päivänä oli +14 ja vesisade. 

Retkellä Teneriffan eteläosiin, totesimme Sunttu Sundellin kanssa, että jos tänne vielä joku päivä tulemme, on hotellin oltava siellä, eikä saaren pohjoisosassa. Kylmä olutkin nimittäin tuntui taivaalliselta aurinkovarjon alla Los Christianoksen kolmenkymmenen asteen lämmössä.  




Ensimmäisen kerran matkailin Puerto de la Cruzissa alkuvuodesta 2011. Tuolloin lomaviikko sujui katastrofaalisesti. Olin todella helpottunut lentokoneen laskeuduttua takaisin kotimaan kamaralle.

Mitään kammoa matkakohdetta kohtaan ei kuitenkaan tullut, vaikka heti ensimmäisenä iltana huonekaverini alkoi tehdä itsemurhan hyppäämällä hotellin parvekkeelta. Humalainen, 140 kiloinen mies vaappumassa huteralla kaiteella ei ole paras mahdollinen yhdistelmä. 




Onneksi tämä tuoreempi reissu meni mutkattomasti. Hotellimme Catalonia Las Vegas oli tosin aika kolkko sinänsä loistavasta sijainnistaan huolimatta. All inclusive-juomien hakukin oli kuin Kelan tiskillä jonotus, vaikka luulisi homman sujuneen tuosta vaan. 

Viikon aikana tuli nähtyä yhtä sun toista. Retkiä oli ehkä turhankin paljon; eläintarha Loro Pargue kaupungin kupeessa, vaikeammin tavoitettava Mascan vuoristokyläTeiden kansallispuiston reissu ja kaupanpäälliseksi vielä kymmenen tunnin saarikierros Suntun kanssa. 






Matkaseurueesta kaksi on nyttemmin poissa. Aulis sairasteli jo reissumme aikoihin, mutta eli vielä jonkun vuoden. Jouska vaihtoi hiippakuntaa muutama vuosi sitten.