Kasvitieteellisessä 1. heinäkuuta

Tiistaina oli jälleen aika käydä kasvitieteellisessä puutarhassa Turun Ruissalossa. Päivä oli vaihteeksi melko tuuleton. Se on ollut harvinaista herkkua tänä kesänä. Luonnon helmassa kävellessä tuntui jopa hiostavalta.

Ruissalon Puistotietä oli aidattu kilometritolkulla nyt käynnissä olevan Ruisrockin takia. Facebookin Ruissalon Ystävät-ryhmässä asiaa tietenkin kritisoitiin, koska "kolmen päivän takia suljetaan kulkureittejä". 

Minusta asia on päivänselvä - mikäli Kansanpuiston festivaalialueella haahuilisi ulkoilijaa ja turistia, ei lavojen ja tekniikan rakentamisesta tulisi yhtään mitään. 

Kasvitieteellisessä puutarhassa Ruisrock ei tuntunut vielä mitenkään. Puolitutut eläkeläisrouvat olivat perimmäisen lummelammikon penkillä luontoa seuraamassa. Liejukanan poikaset kipittivät ruovikossa ja pari vihersammakkoakin löysin kun aikani lampea tiirailin. 

Rantakäärmeitä näkyi peräti neljä. Tämä kuvattu yksilö ei ollut moksiskaan, vaikka puutarhassa tapaamani tuttava lähestyi sitä kännykkä kourassa. Veikkaukseni oli, että käärme lähtee leposijoiltaan kuin kuppa Töölöstä, mutta matelija ei näköjään häiriintynyt alustan tärinästä lainkaan. 

Festivaalimissi-kuvaukset Vepsässä

Kesäkuun alkupuolella allekirjoittanutta kysyttiin valokuvaajaksi Vepsän saarelle. Tiedustelun takana oli Turun seudulla muoti- ja jetset-piireissä vaikuttava Timo Salmesmaa. 

Koska käyn Turun saaristossa sijaitsevassa Vepsässä kesäaikaan muutenkin usein, oli asia sillä selvä. Alkuperäinen tarkoitukseni oli tosin mennä Salon iltatorille katsomaan Yö-yhtyettä. Olisi nimittäin kiinnostanut nähdä vanha kaverini JP Leppäluoto bändin keulilla, koska tähän päivään mennessä en ole onnistunut sitä todistamaan. 

Vepsässä kuvaajina olivat lisäkseni itsekin mallina toiminut tanssija ja valokuvaaja Annika Hakala sekä minulle ennestään tuntematon Samuli Arte. 

Seuraavana viikonloppuna Turun Club Marilynissa järjestettiin Suomen Festivaalimissi 2025-kilpailu. Osa finalisteista oli estynyt lähtemään Vepsään, saaressa olikin neljä vain neljä nuorta naista. Kisassa ykkössijan saavuttanut Sanya Söderman oli äitinsä Lenan kertoman mukaan juuri tuolloin pääsykokeissa. 

Mukana oli myös pari nuorta miestä, joiden funktio jäi minulle vähän epäselväksi, mutta hyvin he näyttivät naiskauneuden seassa viihtyvän. 

Vaikka varmasti jokainen osallistuja oli kuvauksellinen ja kamerat lauloivat kuin viimeistä päivää, jäi heistä erityisesti mieleen lahtelainen Milja Korhonen. Hänellä oli suorastaan käsittämätön kyky heittäytyä kameran eteen. Vaalea kaunotar on malli- ja missihommissa varmasti tulevaisuuden tekijä. 

Aurinkoinen, joskin vähän turhan tuulinen, iltapäivä oli mukavaa vaihtelua Vepsän reissuihin. 

Ekniemen huipulla

Ekniemen luontopolut Kemiönsaarella olivat kohteena kesäkuun 10. päivä kuluvaa vuotta. Kyseessä oli kesän siihen mennessä hienoin päivä, ainakaan en lähiviikkojen tuulessa ja tuiverruksessa muista vastaavaa vielä olleen. 

Olen käynyt kerran Ekniemessä kerran aikaisemmin. Tuolloin polut olivat uusinta uutta, vaikka alueella onkin selvästi rampattu jo ammoisina aikoina ilman luontopolku-statusta. 

Kyselin parilta lomailevalta tuttavalta kiinnostusta lähteä mukaan maakunta-ajelulle. Aurinkoisena kesäpäivänä heillä ei kuitenkaan riittänyt intoa moiseen huviin. Olisin ollut valmis jättämään Ekniemen luontoelämyksetkin väliin, mikäli herroilta ei kävely onnistu - sosiaalisessa mediassa esitellyistä kovista askelmittariluvuista huolimatta.  

Luontopolulle mennessä auton voi jättää Ekniementie 29:n kohdalla olevalle parkkipaikalle. Siihen mahtuu kymmenisin kaaraa, ellei joku tampio parkkeeraa omaansa aivan vinoon. 

Polun alkupäässä on erittäin korkea mäki, jonne noustaan portaita pitkin. Muistaakseni edellisellä kerralla rappusia ei oltu sentään ihan näin paljon tehty, vaan osa matkasta kiivettiin maata pitkin. 

Kun Ekniemen huippu viimein häämöttää, voi hien kuivattaa näkötornin tuulessa. Alapuolella siintää laaja avokallioalue ja kaukaisuudessa meri. 

Tornin ja laavun paikkeilta voi valita pidemmän reitin (5,5 km) tai sitten jatkaa takaisin kohti parkkipaikkaa, jolloin reissusta muodostuu kolme kilometriä. 

Ekniemessä ei käyntipäivänäni ollut ristin sieluakaan. En nähnyt edes yhtään metsän eläintä. Kummallisen hiljaista oli lähiseutujen maajusseja myöten. 

Kahden vuoden takainen juttuni Ekniemestä löytyy linkistä https://kaislatuuli.blogspot.com/2023/07/ekniemen-luontopolulla.html

Asekeräilijä Wanhalinnan näyttelyssä

Kesälomani toisella viikolla oli sateen takia pari päivää tyhjäkäyntiä, kun ei voinut oikein lähteä luonnon helmaankaan. Mietin jotain sateetonta lähikohdetta, jolloin valinta osui Liedon Vanhalinnaan. 

Mukaan lähti Turun seudun aviisien yleisönosastoille ahkerasti kirjoittava Matti Viki Vikström. Hän pohti Vanhalinnan historialliselle linnavuorelle kapuamista, mutta itse en ollut lainkaan innostunut ideasta sateen uhan takia. 

Olen kerran aikaisemmin käynyt Vanhalinnan kartanossa sisällä. Tämä tapahtui alkuvuonna 2009, jolloin Vanhalinnassa oli talvirieha. 

Eräs suomalainen musiikkitoimittaja oli paikalla jälkikasvunsa kanssa. Hän ihmetteli kovasti mitä teen "lastentapahtumassa". Vastasin, että olen menossa tuohon viereiseen kartanoon Mauno Wanhalinnan asenäyttelyä katsomaan. Se kun oli spesiaalisti esillä yhden päivän verran. 

Tuolloin Vanhalinnan entisen isännän laaja asekokoelma oli näytillä kellarin perällä lukitussa huoneessa, jonne ei päässyt kuin valvojan seurassa. Kerberoksina toimi kolme asianharrastajaa, jotka todennäköisesti edustivat Arma Aboa ry:tä. Kyseessä on vuonna 1973 perustettu turkulainen asekeräily-yhdistys.

Arma Aboa ry on mukana myös Vanhalinnan kartanossa kesäkuun loppuun asti olevassa Asekeräilijä Mauno Wanhalinna-näyttelyssä. 

Vastoin oletustani nyt ei tarvinnut mennä rakennuksen kellariin, vaan näyttely olikin alimmassa maakerroksessa. Muistikuvieni mukaan tuliaseita oli kellarissa valtavasti enemmän kuin vitriineissä. Miekkoja ja muita teräaseita löytyi puolestaan nyt kakkoskerroksen salin seinältä.

Paljon muita muistikuvia Vanhalinnan kartanosta ei sitten ollutkaan. Esineiden ja huonekalujen asettelu oli varsin onnistunutta. Hieno paikka. Taas tuli museokortille käyttöä. 

Vanhalinnan historiasta tarkemmin linkissä https://vanhalinna.fi/vanhalinna/