Puerto de la Cruz osa 5 - Loro Parque

Loro Parque eli Papukaijapuisto on erityisesti papukaijoihin erikoistunut eläintarha, joka sijaitsee Puerto de la Cruzissa Teneriffalla. Sen on perustanut saksalaissyntyinen Wolfgang Kiessling vuonna 1972. 

Loro Parquessa on yli kolme sataa papukaijalajia ja yhteensä neljä sataa eläinlajia. Se on maailman ensimmäinen eläintarha, jonka hiilijalanjälki on negatiivinen. Siitä on tullut eläinlajien säilyttämisen ja tieteellisen tutkimuksen johtava taho maailmanlaajuisen ympäristökriisin vaikutuksesta eläimiin.

Loro Parquen erikoisuus papukaijojen ohella ovat delfiinit ja miekkavalaat. Miekkavalaita tuskin tapaa muualla kovin helposti. Eläintarhassa on myös maailman suurin pingviinitarha, jossa majailee noin 250 pingviiniä. 

Laaja katsomollinen ihmisiä nautti täysin siemauksin vauhdikkaasta delfiini-showsta. Sitä olisi seurannut mieluusti kotvan kauemminkin. Muutama värikäs papukaijakin oli mukana menossa. 

Ladatessani pari vesieläinvideota Facebookiin, tuli kommenttiosioon odotetusti jonkun verran mutinaa. Lapsia lukuun ottamatta varmasti jokainen katsoja ymmärtää, etteivät delfiinit ja miekkavalaat elä Loro Parquen altaissa luontaisessa ympäristössään. Käsittääkseni eläimet ovat pelastettuja yksilöitä ja saavat hyvää hoitoa. Ennen miekkavalas-showta aiheesta näytettiin oikein videokin. 

Loro Parquessa saa vaivatta kulumaan monta tuntia. Papukaija-, miekkavalas- ja delfiiniesitykset on ajoitettu niin, että niitä ehtii seuraamaan vähän hitaampikin henkilö. Katsomot ovat valtavan kokoisia ja järjestysmiehet pitävät huolen, että kaikki halukkaat mahtuvat penkeille. 

Miinuspuolena näkisin alueen sekavan opastuksen. Vaikka kuvallisia tienviittoja on siellä täällä, ovat reitit sen verran merkillisiä, että pian saatat huomata tuijottavasi samoja eläimiä kuin hetki sitten. Osa laajasta alueesta saattaakin jäädä kokonaan väliin. 

Puerto de la Cruz osa 4 - Jardin Botanico

Vuonna 1788 perustettu Jardin Botanico on Teneriffan kuuluisimpia kasvitieteellisiä puutarhoja. Se yhdistää Kanariansaarten alkuperäiskasveja sekä trooppisia ja subtrooppisia lajeja. 

Paikka on hyvin hoidettu, joskin puista ja pensaista varisseita lehtiä oli käyntipäivänämme pitkin polkuja. Ehkä henkilökunta ei ollut ehtinyt kaikkea korjata tai sitten oli siestan vietto vähän venähtänyt. 

Sanotaan, että puutarhan joillakin alueilla voi kokea olevansa kuin viidakossa. Sellainen fiilis tulikin, vain apinat puuttuivat oksilta killumasta. 

Neljästä tuhannesta kasvilajistaan huolimatta puutarha oli pienempi kuin muistin. Ensimmäisellä Teneriffan matkallani viisitoista vuotta sitten alue vaikutti suorastaan massiiviselta.  

Vaatimaton kolmen euron sisäänpääsy liene ylivoimainen kenellekään. Lipunmyyntikopin tympeä mies tosin olisi sopinut paremmin vaikka majakanvartijaksi kuin palvelutiskille. Tiedä sitten millä avuin veikkonen on päässyt töihin, mutta ilmeisesti tuossa virassa ei ole huikeita vaatimuksia.  

Puerto de la Cruzin keskustasta on lyhyehkö matka kävellä Jardin Botanicoon, mutta esteeksi voi muodostua loppumattomalta tuntuva ylämäki. Siksi mekin porhalsimme paikalle taksilla, joka veloitti lystistä 5,50 euroa. 

Puerto de la Cruz osa 3 - Hotelli

Hotellimme Bahia Principe Sunlight San Felipe sijaitsi Puerto de la Cruzin keskustan itäisellä laidalla. 

Kellertävä, kuusitoista kerroksinen rakennus on mielestäni erinomaisella paikalla. Hotelli oli paljon parempi kuin osin samalla kokoonpanolla talvella 2017 tehdyn reissun majapaikka Hotel Catalonia Las Vegas rantabulevardin varrella. 

Toisin kuin Catalonia Las Vegasissa, Bahia Principen henkilökunta oli ystävällistä ja hymyä riitti. Edellisestä paikasta on mieleen jäänyt eräs tarjoilija, joka oli kuin maansa myynyt joka kerta drinkkiä hakiessani. 

Melkein Bahia Principen yläpuolella on näköalapaikka Mirador La Paz. Se löytyi sattumalta paluumatkalla kasvitieteellisestä puutarhasta. Kyllä tuollaista maisemaa kelpasi katsella. 

Bahia Principe Sunlightin allasbaari oli erinomainen. Sinistä all inclusive-rannekatta vilauttamalla juomatoiveet toteutettiin mukisematta. Tarjolla oli päivisin myös snack-välipalaa, jos sattui huikomaan. 

Huikominen tosin ei tainnut olla monenkaan vaivana. Siitä piti huolen hotellin ravintola, jossa oli kolmesti vuorokaudessa höyryäviä lihapatoja ja kaikenlaisesta ruuasta notkuvia pöytiä. Minua pelkkä aamupalakin alkoi tympiä jo parin päivän jälkeen, enkä oikein jaksanut paneutua sekavan ravintolasalin tarjontaan. 

Noutopöydät, juoma-automaatit, työvälineet ja kaikki muukin tarpeellinen oli piilotettu harvinaisen hyvin. Niiden etsintään sai helposti kulumaan kymmenenkin minuuttia. Kun haahuilultasi vihdoin löysit etsimäsi, sait takuuvarmasti jonottaa. 

Iltakuudelta alkavaan ruokailuun piti pukea pitkät housut. Näin silti muutamia sankareita, jotka koikkelehtivat salissa paskaiset shortsit jalassa. Eräs ruotsalainen gentlemanni mutusteli nakkejaan lippalakki päässä ja päästi lopuksi ilmoille miehekkään röyhtäisyn. 

Bahia Principe Sunlightin kummallisuus oli hotellihuoneen avain. Se kun oli pieni siru all inclusive-rannekkeen sisässä. Ranneke kädessä piti sohia ovea toivoen sen joskus aukeavan. 

Viikon aikana pääsin sisälle ensimmäisellä yrittämällä vain kahdesti. Kerran lukkoa sai hipelöidä reippaasti yli kolmekymmentä kertaa ennen kuin ovi päätti aueta. Eräänä iltana laskelmaksi tuli "kahdeksantoista". Sitä en tosin itse muista, naapurit vaan kertoivat kuulleensa seinän läpi. 

Kummastuttaa yhä, miten noin epäkäytännöllinen systeemi on voitu edes keksiä. Jos on kiire vessaan ja joudut sohimaan lukkoa viitisen minuuttia, on ehkä turha enää mennä istunnolle. 

Puerto de la Cruz osa 2 - Playa de Martiánez

Mustahiekkainen ja kivikkoinen ranta Playa de Martianez hotellimme Bahia Principe Sunlight San Felipen vieressä ei houkutellut uimaan. Siitä piti huolen raivoisa aallokko, joka olisi tehnyt kroolaamisesta mahdotonta. 

Ranta oli kuitenkin suosittu lainelautailijoiden keskuudessa. Lomaviikkomme aikana monenlaista kumipukusankaria keikkui lankullaan yrittäen pysyä pystyssä. Pysähdyin aina ohi kulkiessani katselemaan uutteria myrskyn ratsastajia. 

Pari kertaa osuin paikalle, kun rannalla soitteli bändejä. Tämä tuntemattomaksi jäänyt orkesteri oli likimain paras mitä olen aikoihin nähnyt. Hain lähimarketista juomaa ja istuin seuraamaan keikkaa. 

Lainakappaleita esittävät yhtyeet ovat yleensä joko tylsiä tai sitten vallan loistavia. Tämä bändi kuului ehdottomasti jälkimmäiseen ryhmään. Heidän käsittelyssään niinkin kuluneet rokkiklassikot kuten Paint It Black tai Sultans Of Swing kuulostivat taivaalliselta.