Amerikkalainen W.A.S.P. -orkesteri konsertoi Turun Logomossa viime perjantaina, 19. lokakuuta.
W.A.S.P. on vuonna 1982 perustettu yhdysvaltalainen heavy metal -yhtye. W.A.S.P. tuli tunnetuksi 1980-luvulla kiistanalaisista psykodraamanäytöksiä ja shock rockia lähentelevistä konserteistaan sekä groteskeista sanoituksistaan, jotka usein käsittelivät seksiä, väkivaltaa ja okkultismia.
W.A.S.P. on kokenut lukuisia jäsenvaihdoksia noin 30-vuotisen olemassaolonsa aikana ja yhtyeen laulaja-kitaristi (ja entinen basisti) Blackie Lawless on ollut ainoa pysyvä jäsen yhtyeen perustamisesta asti. Nykyisin monet mieltävätkin W.A.S.P.:n lähinnä Lawlessin sooloprojektiksi. (Wikipedia)
W.A.S.P. vuonna 1984.
Olen nähnyt bändin muistaakseni neljä kertaa aikaisemminkin. Niistä peräti kolme kertaa Turussa.
Keväällä 2004 W.A.S.P. veti Caribian tupaten täyteen. Lämmittelybändinä toimi brittiläinen Dragonforce. Muistan tuolloin ihmetelleeni bändin valtavaa suosiota, joka tuli himpun verran yllätyksenä. Caribian salissa rynni kolmisen tuhatta ihmistä, vaikka yhtyeen kultavuosista oli melkein parikymmentä vuotta aikaa.
Down by The Laiturissa W.A.S.P. on esiintynyt 2008 ja 2011. Niistä ensimmäinen oli minulle merkittävämpi, joskaan keikat eivät pahemmin toisistaan poikenneet. Bändi kiinnosti DBTL-alueellakin paria tuhatta henkeä pelkästään yksinään.
Perjantainen Logomon keikka oli ensimmäinen kerta, kun olin rakennuksessa musiikkia kuuntelemassa. Heinäkuussa kävin Turku -valokuvanäyttelyssä ja mietin missä päin konserttisali mahtaa olla. Eri ovesta sinne näköjään mentiin, piti vaan kiertää rakennuksen toiselle puolelle.
Iltayhdeksän jälkeen konserttisalin aulassa oli valtava kuhina. Porukkaa oli ainakin tuhat juomassa kaljaa ja seisoskelemassa lattian tukkeena. Minulla ei ollut hajuakaan mistä salin puolelle pääsi, eikä oikein mistään muistakaan systeemeistä. Paikka nimittäin on valtavan kokoinen.
Mistä lie valtaosa konserttivieraista saapunutkaan, kun tuttuja näkyi yllättävän vähän väkimäärään verrattuna. Aika kirjavan näköistä vipeltäjää oli joukossa.
Keski-ikä oli standardirokkikeikkaa korkeampi, ehkä jopa noin 40 vuotta. Olihan W.A.S.P. monille ikäisilleni merkittävä osa 80-lukua. Kadonneen nuoruutensa etsijöitä tällaisissa tapahtumissa yleensä riittää paljonkin. Minulla se ei ole koskaan pois lähtenytkään.
Kun W.A.S.P. tuli Suomessa julkisuuteen syksyllä 1984, olin yläasteen 8. luokalla ja 14-vuotias. Bändin samanniminen debyytti-lp ilmestyi tuolloin. Hittimittarissa näytettiin I Wanna Be Somebody -musiikkivideo. Bändi kävi kolmella keikalla Suomessa loppuvuonna -84.
W.A.S.P. kolahti tuolloin melko kovaa. Olin jo kuunnellut heviä aktiivisesti puolisentoista vuotta, ja yhtyeestä tuli yksi suosikeistani Kissin, Mötley Crüen, Rainbowin, Black Sabbathin, Dion, Whitesnaken, Motörheadin, Ozzy Osbournen, Iron Maidenin ja muiden ohella. Ensi talvena tuleekin kuluneeksi 30 vuotta kun hevi-innostukseni alkoi.
W.A.S.P.:in esikoislevy on yhä bändin paras tekele. Sillä ei huonoja kappaleita ole. I Wanna Be Somebodyn ohella L.O.V.E. Machine, (Sleeping) In The Fire ja On Your Knees esimerkiksi ovat yhä täysin relevantteja biisejä. Kaikki nuo myös kuultiin Logomon keikalla.
Miesvoittoista yleisöä Logomossa.
Orkesterin settilista oli muutenkin 80-lukupainoitteinen. Keikka oli jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä tuli kaikki olennaiset vanhat hitit. Sitten vuorossa oli 1992 ilmestyneen The Crimson Idol -levyn muistelu. Lätty täytti tänä vuonna 20 vuotta ja sitä juhlistetaan tällä kiertueella.
The Crimson Idol -medley oli melkoinen tunnelmanlatistaja. Puolet väestä kipitti ulos tupakalle kun medley alkoi. Taustalla olleille videoscreeneille heijastui Martin Luther Kingin saarnaa ja muuta amerikkalaista historiaa, joista suomipoika en niin tajua eikä välitäkään. Enemmän kuitenkin kuin jenkit itse.
W.A.S.P.:in johtaja Blackie Lawless sen sijaan on hauskapidon ohella melkoinen julistaja, joka jo 80-luvun puolivälissä pisti senaattorien vaimoille kampoihin, kun nämä halusivat varoitustarroja hevilevyjen kansiin.
Konsertin kolmas osuus alkoi rumpusoolosta. Tässä vaiheessa olin jo kivunnut katsomoon istumapaikalle. Se olisi pitänyt tehdä jo huomattavasti aikaisemmin. En vaan tiennyt, että sinne pääsee tavallisella lipulla. Ainakin kolme tuttuanikin kuvitteli näin.
Ylhäältä katsomosta oli herkkua katsella lavan tapahtumia ja vellovaa yleisömerta. Koipien puutuminenkin oli enää muisto vain. Seuraavalla Logomo -käynnillä pitääkin suunnata oitis ylös katsomoon, eikä ihmetellä kentällä.
Näkymä lavalle oli hyvä. Jopa niin hyvä, että huomasin heti keikan alkuvaiheilla, ettei homma nyt oikein mene kuten pitäisi. Bändi nimittäin soitti osan biiseistä playbackina! Siis musiikki tuli nauhalta, orkesteri vaan oli soittavinaan.
Kun esimerkiksi L.O.V.E. Machine kulki niin täysin levymuotonsa mukaan, kiinnitin huomiota rumpaliin. Hän mäiski melkein oikein, muttei ihan pysynyt tahdissa.
Wild Childin aikana Blackien laulu tuli nauhalta. Mies ei joka kerta ehtinyt mukaan oikeissa kohdissa. Kerran hän jumitti rumpukorokkeen kohdalla kun laulu alkoi. Suunsa oli kiinni ja mikrofoni parin päässä. Silti laulu raikasi reteesti!
Osa kappaleista tuli nähdäkseni kuitenkin oikeasti livenä. Esimerkiksi yhtyeen suurin hitti I Wanna Be Somebodyyn oli sovitettu yleisönlaulatuskohtia ja biisiä muutenkin venytetty ja vanutettu.
Huomioni jälkeen tunnelmani kumminkin latistui sen verran, että loppukeikka meni lähinnä odotellessa milloin tämä oikein loppuu. Hyviä biisejä tuli rutkasti, mutta ilmassa leijui petoksen maku. Perkele, oikea rokkibändi ei tee näin!
Sunnuntain Turun Sanomia lukiessani tuntui oudolta. Kirjoittaja kun hehkutti innoissaan W.A.S.P.:in keikkaa. Salissa oli hänen mukaansa vallinnut "lähes hurmoksellinen tunnelma". Kaikki oli muutenkin yltiöpositiivista. Tuli mieleen, että mahdoimmeko olla samalla keikalla?
W.A.S.P.:in settilista Logomossa kuten tässäkin http://www.setlist.fm/setlist/wasp/2012/the-circus-helsinki-finland-2bdd04ae.html
