Lupon reissulla vuonna 2010

Viime viikolla almanakka näytti viikkoa 12. Kyseinen viikko maaliskuun lopulla on jäänyt allekirjoittaneen aikakirjoihin siksi, että juuri tuolla viikolla tehtiin Postin porukalla bussireissuja Kemijärvelle Lomakeskus Luppoon. 

Turun päässä Lapin retkiä järjestelivät Matti Viki Vikström ja apulaismatkanjohtaja Hannu V. Toivonen. Osallistuin reissuille neljä kertaa, vuosina 2005, 2007, 2010 ja 2016. 

Lomakeskus Luppo on 70-luvun alussa lakkautettu entinen kansakoulu, joka sijaitsee kuuden kilometrin päässä Pyhätunturilta. Vaatimatonta, kumminkin täysin riittävää majoitusta tarjoillut rakennus on yhä toiminnassa, mutta eri omistajilla kuin käyntivuosinamme. Uudet vetäjät ovat remontoineet taloa ja ties mitä hienouksia sieltä nykyään löytyykään. 

Bussimatka Luppoon kesti yleensä huimat 14-16 tuntia. Lähtö oli lauantaina kello 17 Turun postikeskuksen pihalta, josta yötä myöten ajettiin kohti Lappia. Perillä oltiin siinä aamuyhdeksältä.

Kuulostaa hurjalta ja ainakin minulle tällainen järjestely teki siinä määrin tiukkaa, ettei sitä kestänyt selvinpäin. Perillä ensimmäinen päivä menikin yleensä kohtalaisessa kankkusessa, kun taas jotkut lähtivät energisinä sivakoimaan metrisille hangille välittömästi taloksi asetuttuaan. 

Bussi oli minun aikanani käytännössä aina täynnä. Taisipa kerran onnistaa niin, ettei vieressä röhnöttänyt ketään työkaveria ja sain istua vähän väljemmin tuon pitkän rupeaman. 

Toki matkalla oli lukuisia taukoja, muun muassa Jyväskylässä menomatkan ruokailu. Palatessa tuli Kuopion Puijon torni muikunpyrstökeittoineen useana vuonna tutuksi. 

Suurin osa lomalaisista viihtyi Pyhällä talviurheilun parissa, mutta löytyi myös niitä, joille after ski oli lähempänä sydäntä. Kuuluin itsekin tuohon porukkaan, koska korkeanpaikankammoisena ei tulisi mieleenkään mennä laskettelurinteeseen muuta kuin sen verran, että pääsee rinnebaariin tuopilliselle. 

Viikon aikana suhasimme Pyhätunturin lisäksi 180 kilometrin päässä olevalle Leville, 30 kilometrin päähän Luostolle ja kirsikkana kakun päälle Pelkosenniemen kyläraitille ihmettelemään Andy McCoyn patsasta kuskiemme Lassen ja Timon ohjastaessa uljasta menopeliä. 

Maaliskuinen Heponiemi

Kustavissa Iniönaukon partaalla sijaitseva Heponiemi tunnetaan lauttarannastaan, josta kulkee yhteysalus kuntaliitosten myötä nykyään Paraisten kaupunkiin kuuluvaan Iniöön.   

Viime viikon perjantaina Heponiemessä kävi kylmä viima. Ainuttakaan ihmistä tai venettä ei näkynyt missään. Lauttakin eteni yksinäisenä Iniönaukon toisella laidalla kohti määränpäätään. Entisen luotsiaseman pihalla seissyt auto oli sekin kadonnut palatessani rantakallioilta. 

Heponiemen loisto ja kummeli ovat ikonisiksi muodostuneita maamerkkejä Kustavissa. Tiedä sitten miksi ne on noin lähekkäin aikoinaan rakennettu. Ainakin pari on hyvin kuvauksellinen. 

Kolkannokka 25. maaliskuuta

Kevään tulo on saanut allekirjoittaneen menojalan vipattamaan sen verran kiivaasti, että piipahdin viikolla jälleen Turun Ruissalossa. 

Arkena Ruissalossa mahtuu hyvin olemaan, mutta viikonloppuisin koronavuoden aikana on ollut välillä vähän turhan ruuhkaisaa. 

Panin merkille, että parikymppinen nuorisokin on löytänyt saaren kärjen Saaronniemen ja Kolkannokan. Jotainhan peruuntuneiden räppijuhlien tilalle on keksittävä.

Olin liikkeellä viiden kuuden paikkeilla, jolloin oli erinomainen valo maisemien tallentamiseen.

Jäätä oli vielä paljon rannoilla ja poukamissa. Taitaakin jäädä haaveksi pääsiäisen venereissu Vepsän ulkoilusaareen. Kuluneen viikon kaltaisesta lämmöstä ei tänään sunnuntaina ollut tietoakaan, eikä tv-meteorologi povannut iltauutisissa ainakaan alkuviikolle kovin keväisiä ilmoja.

Katariinanlaakson kurret

Kuluvalle viikolle on povattu mukavaa keväistä keliä. Eilen tiistaina se totetutuikin esimerkillisesti, Turussa mittari näytti +8. Ahvenanmaalla oli puolestaan mitattu peräti +14,6 astetta.

Kiersin töiden jälkeen Katariinanlaakson luontopolun. Turun ja Kaarinan rajamailla sijaitseva 17 hehtaarin luonnonsuojelualue on suosittu ulkoilupaikka. 

Lenkin alkupää oli yhä jäässä. Vähitellen kävelyalusta vaihtui kurapoluksi, jota sitten riitti lähes koko loppumatkan. 

Tarkoituksenani oli kuvata alueella viihtyviä oravia. Se onnistuikin paremmin kuin odotin. Ihmisiin tottuneet kurret mussuttivat tyytyväisinä pähkinöitä muutaman metrin päässä, eivätkä välittäneet kuvaajasta tuon taivaallista. 

Sunnuntaikävelyllä Saaronniemessä

Sunnuntaina 21. maaliskuuta Turun Ruissalon Saaronniemen luontopolut olivat pääosin jo niin vähäjäisiä, että metsässä ja rannalla uskalsi kävellä ilman suurempaa liukastumisen pelkoa. 

Ruissalossa on tullut tämän vuoden puolella käytyä noin kerran viikossa. Joku on välillä moista tahtia ihmetellyt, mutta en ole kyllästynyt saaren luontoon tai kohteisiin. Joka kerta löytyy jotain erilaista kuin viimeksi. 

Tällä kertaa mukana matkassa oli niin ikään valokuvaukseen hurahtanut kaverini Miika Hyttinen, jonka kanssa liikuimme lähes samoissa maisemissa viisi viikkoa takaperin. Tuolloin oli komea aurinkoinen talvikeli http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/02/kolkannokka-14-helmikuuta.html

Nyt riesana oli poikkeuksellisen kova tuuli, joka puhalsi pohjoisesta Naantalin suunnasta. Rantakallioilla tuntui välillä, ettei oikein pääse eteenpäin. Viima hankaloitti kuvaamistakin kun kamera heilui tuulessa.  

Kyhmyjoutsenia, sinisorsia ja telkkiä uiskenteli poukamassa tuulelta suojassa. Suomen luonnon ehkä vihatuimmat linnut, merimetsot, olivat nekin jo saapuneet muuttomatkoiltaan Ruissaloon.