Klipunkarissa 28. huhtikuuta

Ajelin eilen iltapäivällä töistä Liedosta Kustaviin. Tarkoituksenani oli viedä talvirenkaat kotitalolle säilytykseen ja käydä äitiä moikkaamassa.

Ajokeli oli mitä mainioin. Kustavintiellä ei ollut ruuhkaa suuntaan tai toiseen. Autoillessa isolla tiellä tulee usein soitelttua tuttaville. Siinä kun ehtii hyvin vaihdella kuulumisia. Sellaisen yhdistävän piirteen olen huomannut, että vain noin yksi viidestä vastaa luuriinsa. Mutta ehkä heillä on ylivoimainen kiire ja jälkeenpäin sitten vaikeaa pirauttaa takaisin.

Matti Viki Vikström kumminkin vastasi. Hän kyseli näkyykö Kaitaisten sillalta vielä jäätä. Enpä huomannut missään, taisi olla kaikki jo sulanut.

Hän myös sanoi, että "ota hyviä kuvia Kustavista". Alkuperäinen tarkoitus ei ollut lainkaan kaivaa kameraa laukusta, mutta koska sellainen nyt sattui mukana olemaan, päätin Kustavin keskustaan Kivimaalle kaaratessani ajella kunnan uimarannalle Klipunkariin.

Klipunkari on lapsuuden- ja nuoruuden kesänviettopaikkani numero yksi. Nykyään käyn siellä muutaman kerran vuodessa fiilistelemässä ja muistelemassa menneitä.

Uusi komea uimalaituri näytti tulleen rannalle. Naapuriin tehdään uutta rakennusta, joka tulee kuulemma purkukuntoisen Koikallion talon tilalle. Merenlahden toiselta puolelta rautatieläisten karavaanialueelta kuului höpötystä ja vesilinnut kirkuivat äänekkäästi.

Rantakalliolla kävellessä tuli kesäinen hyvin kesäinen olo, mittarikin näytti +14. Nähtäväksi jää ylittyykö se usein tulevana kesänä.

Sammakkobongausta Rauvolanlahdella

Tapanani on ollut käydä näihin aikoihin kevättä kuvaamassa sammakoita. Muutaman vakiolammikon olen kolunutkin tässä parin viikon aikana, mutta saldo on ollut heikonlainen. Lätäköt ovat olleet vielä osittain jäässä tai jos eivät, en ole huomannut niissä mitään liikettä.

Puolitoista viikkoa sitten Kaarinan Rauvolanlahdella kumminkin tärppäsi. Sellaista kuhinaa, jota näin Nils Lundbergin Varsinais-Suomen luonto -Facebook-ryhmään linkittämässä julkaisussa, ei valitettavasti ollut. Lundbergin fotoissa vilisi sammakoita oikein urakalla.

Seuraavana päivänä suuntasin Rauvolanlahdelle. Pitkospuut olivat todella heikossa hapessa ja kaipaisivat pikaista korjausta. Sattuu pian vahinkoja, mikäli niiden annetaan olla jatkossa puoliksi irtonaisina tai osin kokonaan puuttuvina.

Olin jo luovuttamassa sammakkojahtiani, kun yhtäkkiä kuulin helvetinmoista kurnutusta jostain lähistöltä. Muutaman metrin päässä oli valtavasti mulkosilmiä kutupuuhissa. Minut huomattuaan sekin ilo tietysti keskeytyi, mutta onneksi osa jäi poseeramaan kamerallekin.

Prahan reissu osa 7 - Museokierroksella

Viime marraskuussa tehty matka Tsekin pääkaupunkiin Prahaan oli erittäin kulttuuripitoinen. Mitään turhia shoppailuja tai hotellissa lorvimisia ei ollut lainkaan, vaan aika käytettiin tehokkaasti kaupungin ja lähiseudun nähtävyyksien tutkimiseen.

Melko liki hotelliamme Prahan vanhassakaupungissa Stare Mestossa sijaitsi kaksi hyvin erilaista museota. Jotain yhteistäkin niillä kumminkin on; nimittäin monet näytteillä olleet vempaimet muistuttivat kovasti toisiaan, vaikka Sex Machines Museumin ja Museum Of Medieval Torturen ei heti luulisi olevan sukua toisilleen.

Keskiajalta tutut kidutuslaitteet saattavat kumminkin nykypäivänä tuottaa joillekin suurta nautintoa. Nousipa sadomasokismi pari vuotta sitten jopa trendiksi asti amerikkalaisen valtavirtaelokuvan Fifty Shades Of Grey myötä.

Suomalaiskantilta vähän erikoiset museot eivät ole mitenkään piilossa Prahan katukuvassa. Päinvastoin, kadulla kävellessä niitä ei voi olla huomaamatta. Sen verran värikästä mainostaulua löytyy heti ovelta, että tuskin kukaan kävelee noteeraamatta ohi. Esimerkiksi Forssassa tai Naantalissa olisi vaikea kuvitella törmäävänsä tällaisiin paikkoihin.

Prahan reissu osa 6 - Ydinbunkkerikierros

Ensimmäisellä Prahan matkallani vuonna 2010 huomasin esitteen, jossa kerrottiin "Kommunismi- ja ydinbunkkerikierroksesta". Tuolloinen matkakaverini ei ollut pätkääkään moisesta kiinnostunut, joten homma jäi sitten siihen. Eipä ollut tämänkertainenkaan, mutta nyt en viitsinyt jättää näin kiinnostavaa retkeä väliin.

Communism & nuclear bunker tour -esitteessä kerrottiin, että "Tällä maalla on historiassaan synkkä aikakausi. Kommunismi oli paranoiaa, vakoilua ja väkivaltaa. Kierroksella selviää taustaa ja tarinoita kommunismiajasta. Voit kokea millaista elo oli Tsekkoslovakiassa kommunismin ja kylmän sodan aikana".

Luojan kiitos sellaista ei jouduttu Suomessa kokemaan, mutta kylmän sodan aikakausi on ruvennut kiinnostamaan näin varttuneemmalla iällä paljonkin. Millaista täällä olisi saattanut olla, jos asiat olisivat menneetkin entisen itäblokin maiden tapaan.

Baltian matkoillani olen pyrkinyt käymään vanhoissa sotilastukikohdissa ja vankiloissa, jonne ei ennen vanhaan olisi ollut mitään asiaa. Sairas yhteiskuntasysteemi, jota suomalaiskommunistitkin kovasti ihailivat, on ollut minulle aina vastenmielinen ideologia.

Kovin montaa historiasta kiinnostunutta ei kierrokselle ilmaantunut. Porukassa oli vain kuusi henkilöä. Rundeja tehdään päivittäin kaksi, joka osaltaan selittänee osanottajien vähyyden. Olin ainoa suomalainen, muut olivat Australiasta, Japanista ja Hollannista.

Ensin kävelimme pitkin Prahaa noin tunnin verran. Reipas opastyttö kertoi Tsekkoslovakian historiasta toisen maailmansodan jälkeen, kaupungin tärkeistä taloista ja tapahtumapaikoista. Sitten hypättiinkin raitiovaunuun ja noin vartin kuluttua astelimme sieltä ulos. Olimme saapuneet erääseen kaupungin lukuisista bunkkereista.

Bunkkeri oli ulkoapäin hyvin naamioitu. Epäselväksi jäi, järjestetäänkö pihalla jotain iltamia tai onko siinä jopa baarikin kesäisin, siltä ainakin vaikutti. Sisällä on kuulemma välillä isojakin juhlia ja tilaa voi vuokrata bileitä varten.

Opas ei saanut bunkkerin ovea yksin auki, vaan siihen tarvittiin raavasta miesvoimaa. Metrin paksuinen rautaovi ei ihan noin vain liikahdakaan. Kyllä se siitä lähti kun vähän avitettiin.

Portaat veivät kuusitoista metriä maan alle. Se kuulemma vastaa neljäkerroksista taloa.

Alkuinfon jälkeen kiersimme oppaan perässä ympäriinsä. Bunkkerin uumenissa 1900-luvun jälkimmäinen puolisko vilisi silmissä. Näytillä oli kylmän sodan aikaista rekvisiittaa enemmän kuin olen missään muualla nähnyt.

Maanalaiset tilat oli mitoitettu 1500 ihmiselle. Heidän käytössään olisi ollut vain viisi kappaletta vesivessoja. Hyvä, jos ne nyt riittävät bilekansalle.

Koko Prahan alueella bunkkeritilaa on puolelle miljoonalle ihmiselle. Mitään systeemiä siitä, ketä ja miten niihin olisi päässyt ydinlaskeumaa pakoon, ei kuulemma ollut. Opas vitsailikin, että ilmeisesti jonotusperiaatteella.

Tämä oli erittäin mielenkiintoinen turistikierros. En kumminkaan suosittele huonokoipisille- ja kuntoisille tai etenkään klaustrofobiasta kärsiville. Todennäköisesti tällainen suljettu paikka maan uumenissa saattaa ahdistaa monia, eikä aihepiirikään ole mikään kaikkein jouluisin.