Luonnonmaan uusi luontopolku

Kultaranta Resortin ja Turun Aikuiskoulutuskeskuksen matkailu- ja luonnonvara-alan opiskelijoiden yhteistyönä toteuttama ulkoilureitistö Naantalin Luonnonmaalla, Särkänsalmen sillan lähimaastossa, on avattu aivan lähiaikoina.

Vaikka luontopolku kulkee Turun saariston sydänmailla Luonnonmaan saaressa, ei merta näy sen varrella. Naantalista Merimaskuun ja Rymättylään vievän tien läheisyydessä oleva reitistö ei siten yllättävää kyllä edusta perinteistä saaristoluontoa, koska samankaltaiseen metsään voi törmätä muuallakin päin Suomea. Polut mutkittelevat niin talousmetsätyyppisillä mäntyvoittoisilla alueilla kuin soisilla ja kallioisillakin osuuksilla.

Täysin valmis reitistö ei vielä ole, mutta mikään ei estä lähteä metsään tallustelemaan. Keskeneräinen vaikuttaisi ainakin olevan opastetaulu, jonka kehys oli jo pystyssä, mutta tekstintynkää ei näkynyt vielä ollenkaan.

Luontopolun virallinen parkkipaikka on Kultaranta Resortin alueella, Rymättyläntien toisella puolella. Siitä on helppo loikkia tien, joskin vilkkaan sellaisen, yli etsimiään luontopolun alkupistettä.

Reitit on erittäin hyvin merkitty. Valkoisia täpliä on läiskitty todella tiheään. Sinistä ja punaista eristysnauhaa killuu puissa, eikä opastetolpissakaan ole säästelty.

Parkkipaikalta on vajaa kaksi kilometriä Isäparkkiin, josta voi valita joko keskivaativan Ilveskallion reitin tai Legendaarisen Ketunkallion reitin, joka on vaativuusluokittelultaan helppo. Jos molemmat lenkit kiertää ja palaa takaisin parkkipaikalle, kertyy reissulle mittaa noin kuusi kilometriä.

Merkillisesti nimetystä Isäparkista tulee mieleen perheenpää, joka jätetään penkille mutustelemaan lenkkimakkaraa ja juomaan olutta, kun voimat tai mielenkiinto eivät riitä kummankaan reitin kiertämiseen. Tiedä sitten kuka moisen nimen takana on.

Isäparkki ei ole ainoa nimikummajainen matkan varrella. Muita ihmetystä tai hilpeyttä herättäviä nimiä ovat ainakin Kolmensolan Koivula ja Mäyräsolan lankonki.

Kolmensolan Koivulassa on iso tulentekopaikka ja upouudet puuceet. Sinne pääsee jopa autolla. Ilmeisesti paikalla on pidetty jonkinsortin kokoontumisiakin. Penkkejä nimittäin on kuin kesäteatterissa ja isolla aukiolla mahtuisi vaikka itse Niinistö pitämään puheen.

En huomannut Ilveskallion reitissä ja Legendaarisessa ketunlenkissä pahemmin eroja, vaikka ne onkin luokiteltu vaativuustasoltaan erilaisiksi. Nousuja ja laskuja on mielestäni aikalailla yhtä paljon. Maasto vaikutti samanlaiselta, joskin Legendaarisen ketunlenkin varrella oli enemmän suota.

Koska reitistö on juuri avattu, on siellä vielä melkein maalille tuoksuvat pitkospuut, rappuset ja muut rakenteet. Metsäpolkuja on kuitenkin selvästi kävelty jo vuosikausia aikaisemmin, sillä polut eivät itsekseen muodostu.

Ilveskallion reitillä oli merkillinen aaltopeltinen hökötys, jota veikkasin ensin vanhaksi pontikkatehtaaksi. Se kumminkin osoittautui koulupoikinen vuonna 1958 rakentamaksi Emma -nimiseksi laavuksi. Ihme ja kumma, se on pystyssä vielä 56 vuoden jälkeen.

Legendaarisella ketunlenkin varrelta löytyi komea uusi Karpaloiseksi nimetty laavu. Se on rakennettu kalliolle suon ylle. Tuuli sopi ikävästi juuri laavulle ja sateen piiskaamat sisätilat olivat märkiä. Paikka vaikutti muuten kyllä sellaiselta, että aion vielä joskus mennä sinne kabanossejani grillaamaan.

Verrattuna vaikka Kurjenrahkan kansallispuiston Pukkipalon reittiin, oli tämä kuin toiselta planeetalta kiinnostavuutensa suhteen. Varmasti tulee käytyä uudelleenkin.

Miss Glossy

L'Orealin Casting Creme Gloss -brändi etsi alkysyksystä uutta Miss Glossy 2014 -tyttöä mediakasvokseen ensi talven kampanjalleen.

Kyseessä on käsittääkseni lähinnä hiustuotteisiin keskittynyt juttu, johon sai osallistua kuka vaan muhkean pehkon omaava. Äänestys tapahtui netin kautta ja hakijat mainostivat itseään ainakin Facebookin kautta.

Entinen työkaverini, turkulaiskaunotar Laura Suominen, päätti osallistua kilpailuun. Kävimme eräänä arkipäivänä ottamassa kuvia Ruissalossa kehnohkon syyssään vallitessa. Koska kiire oli kova, ei päivää voinut enää siirtää.

Lauralla oli kilpailusivullaan paljon hienoja kuvia ennestäänkin. Ilmeisesti niistä ja toivottavasti näistäkin fotoista oli hyötyä, sillä Laura voitti yleisöäänestyksen. Valitettavasti kilpailun tuomaristo oli jostain syystä toista mieltä ja nyt L´Orealin tuotteita tulevat mainostamaan aivan toiset tytöt.

Nautelankosken syksyä

Nautelankoski eli Kukkarkoski on Aurajoen kahdeksas koski ja se sijaitsee Liedon kunnassa, tarkemmin Liedon asemalla. Se on Aurajoen pisin koski noin 600 metrin pituudellaan ja sen putouskorkeus on 16,9 metriä. Kosken keskivirtaama on 4,8 m³/s.

Kävin ensimmäisen kerran Nautelankoskella kymmenisen vuotta sitten. Paikka teki oitis lähtemättömän vaikutuksen. Sittemmin olen vieraillut siellä ainakin parikymmentä kertaa. Siksi onkin vaikea ymmärtää erästä naispuolista tuttavaa, joka ainakin vielä viimeksi tavatessamme asui kilometrin päässä koskelta. Hänen mukaansa "kerta Nautelankoskella riitti, koska paikka on aivan tyhjänpäiväinen". 

Tällä kertaa lähdin matkaan Arto "Artsi" Takaraution kanssa, jonka treffasin Turun Länsikeskuksessa. Artsi on vanha tuttuni jo vuodesta 1986. Nykyään vaan näemme valitettavan harvoin. Nautelankosken reissulla ehti hyvin höpötellä kuulumisia. Artsikin napsi fotoja minkä navakalta tuulelta ehti. Kuvausilma oli muuten mitä mainioin.

Kuuvannokka 22. lokakuuta 2014

Keskiviikkona 22. lokakuuta 2014 oli Turussa aurinkoinen syyspäivä. Lämpötila oli ehkä pari astetta plussan puolella, mutta kirpeä tuuli teki sai sen tuntumaan pikku pakkaselta.

Käväisin työpäivän päätteeksi Ruissalon Kuuvannokalla. Yhtään ihmistä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Meri oli lähes tyyni, eikä tuuli sopinut Kuuvan kalliloille juuri lainkaan. Aurinko ei suoranaisesti lämmittänyt, mutta komeita maisemia pystyi katselemaan ilman vilunväristyksiä.

We Want More Ylellä

Syyskuun puolivälissä alkoi Ylen TV2:lla ohjelmasarja, jossa viisi jo manan majoille mennyttä yhtyettä kokoaa rivinsä uudelleen ja tekee paluun. Ohjelma huipentuu marraskuussa järjestettävään yhteiskonserttiin Espoon Barona Areenalla. Sarja perustuu brittiläiseen The Big Reunion -formaattiin ja mukana olevat orkesterit ovat Miljoonsade, Neon 2, Mascara, Kwan ja Don Huonot.

Pitkästä aikaa näköradiosta tulee mielenkiintoinen musiikkiohjelma, tuumailin kun loppukesästä We Want Moren mainoksen näin. Enpä ole joutunut pettymään. Mielummin seuraan tätä kuin aluksi vallan mainiolta vaikuttanutta, mutta loppua kohden kuukahtanutta Sami Yaffan Soundtrackeria.

Ensimmäisessä We Want Moressa 13. syyskuuta näytettiin kuinka 90-luvun alun teinityttöjen unelma Neon 2 kokoaa rivinsä kustavilaisella kesämökillä. Mukavilta vaikuttavat heput heittivät hyvää läppää ja tunnelma oli kaikinpuolin hieno.

Neon 2

Eipä mennyt aikaakaan kun media uutisioi Miljoonasateen kosketinsoittaja Olli Heikkisen hyökkäysen We Want Morea vastaan. Asia sai valtavat mittasuhteet ja samalla kai sarjakin odottamatonta puffia. Heikkisen mukaan formaatti oli aivan perseestä ja hän erosi bändistä kesken ohjelman kuvausten. Odotan mielenkiinnolla tulevia jaksoja, sillä viime lauantain lähetyksessä kosketinsoittajan lähtö oli jo aavistettavissa.

Minua kiinnostavat ohjelmassa Neon 2, Don Huonot ja Miljoonsade. Ei lainkaan Kwan tai Mascara. Olen tietoisesti jättänyt ne osat katsomatta, joissa kaksi viimeksi mainittua olivat. Enää se ei ole mahdollista, sillä sarjan edetessä kaikki yhtyeet on leikattu limittäin samaan jaksoon. Onneksi pikakelaus on keksitty, mikäli ohjelmaa katselee digiboksilta vaikka päivää myöhemmin sunnuntaikankkusessa.

Vaikka Neon 2:n heput ovat osapuilleen saman kulmakunnan poikia kuin itsekin, en ole koskaan ketään heistä tuntenut. Näin joskus 80-luvulla Kalannin urheilutalolla laitilalaisen Neferneferneferin, jossa oli mukana myöhemmin Neon 2:n ydinkaksikoksi muodostuneet Jussi Raunio ja Rami Alanko. Neon 2:sta en muista varmaksi nähneeni koskaan livenä, mutta todennäköisesti kumminkin olen.

Don Huonot oli minulle melko yhdentekevä bändi aina 90-luvun lopulle asti, jolloin se alkoi tehdä  reippaampaa musiikkia kuin alkupään levytyksensä. Esimerkiksi Hyvää yötä ja huomenta on hemmetin hyvä kappale. Näin orkesterin usein lavalla monilla kesäfestivaaleilla pitkin 90-lukua aina bändin hajoamiseen asti 2003.

Don Huonot

Itselleni tärkein We Want Moren yhtye on Miljoonasade. 80-luvun lopulla huimaan nousukiitoon lähenyt orkesteri teki loistavia ja tarttuvia ralleja heti alusta debyyttilevystään Pesuhuoneesta keittiöön alkaen. Oma mielenkiintoni bändiin alkoi varsinaisesti vasta 90-luvun puolella.

Miljoonasade on allekirjoittaneelle hyvien biisiensä lisäksi merkittävä yhtye siksi, että kesällä 15. kesäkuuta 1995 olin mukana tekemässä maailmanhistoriaa Miljoonasateen kanssa. Kyseessä oli Down By The Laituri -kaupunkifestivaali Turussa ja paikkana Samppalinnan maauimala.

Miljoonasade soitti ensimmäisenä orkesterina maailmassa vedenalaisen konsertin. Oma roolini oli toimia yhtenä festivaaliorganisaation apuroudareista. Kannoimme muun muassa kerrostalon rappusia muistuttavia kivipainoja altaalle ja roudasimme äänentoistovehkeitä.

Vedenalainen konsertti oli nimeltään Rocktopus. Varta vasten sävelletyn pitkän nimikappaleen lisäksi bändi esitti muutaman muun laulun. Muistan ainakin Lapsuuden sankarille- ja Voipallo -kappaleiden tulleen. 

Laulaja Heikki Salolla oli valtavan kokoinen happimaski, johon oli asennettu mikrofoni sisälle. Roudaushommissa mukana olleen muhteaviiksisen Tumpin nostaessa laitteen syliinsä, neuvoi Salo häntä.

- Ole varovainen, se on erikoisherkkä. 
- Miten tällaista erikoisherkkää sitten kannetaan, kysyi Tumppi hetken mietittyään. 

Miljoonasade