Loppiaisretki Karpaloisen laavulle

Loppiaisena suuntana oli Naantalin Luonnonmaa ja siellä Kultaranta Resortin 80 hehtaarin ulkoilualue.

Kävin Luonnonmaan uudella luontopolulla ensimmäisen kerran syksyllä 2014. Löysin sen Turun Sanomien mainiosta Luonto Plus-ohjelmasta, jossa kaksikko, asiantuntija Ari Karhilahti ja toimittaja Ann-Mari Rannikko tutustuivat alueeseen.

Tein aiheesta blogijutun http://kaislatuuli.blogspot.com/2014/10/luonnonmaan-uusi-luontopolku.html joka sittemmin julkaistiin myös suositussa Retkipaikka-sivustossa. Virallisesti nimi lienee Kultaranta Kuru ulkoilureitistö.

Autoparkki ei ole lähelläkään luontopolun alkupistettä, vaan Rymättyläntien vasemmalla puolella Kultaranta Resortin uudehkojen ökytalojen vieressä. Siitä pitää harppoa tien yli Kalliotielle. Matkaa parkkipaikalta polun alkuun on puoli kilometriä.

Rymättyläntien poskeen ei ole vieläkään saatu minkäänlaista opastetta, joka kertoisi mistä suunnasta luontopolkua kannattaa ruveta etsimään. Ensikertalaisella voi olla hakemista ennen kuin löytää perille.

Sitten viime käyntini, joka oli maaliskuussa 2017, oli polun alkupisteen viereen raivattu kahden auton verran tilaa. En kumminkaan löisi päätäni pantiksi, että siihen mahtuu. Onkin parempi jättää kaara suosiolla Kultaranta Resortin parkkipaikalle.

Tämänkertaisessa retkikokoonpanossa olivat mukana työkaverini Petteri sekä siviilipuolelta tutut Katja ja Belet. Kukaan heistä ei ollut aiemmin käynyt täällä, mutta reitit ja parin asteen pakkasessa patikointi tuntuivat olevan kaikkien mieleen.

Kultarannan metsikön kaksi luontopolkua poikkeavat sikäli toisistaan, että Ilveskallion reitti (1,5 km) on kallioinen ja nousuineen vaativampi, kun taas Karpaloisen laavun ja grillipaikan sisältävä Legendaarinen ketunlenkki (1,6 km) on siihen verrattuna helppokulkuinen.

Merkilliset nimet eivät suinkaan rajoitu Legendaariseen ketunlenkkiin, vaan metsässä törmää muun muassa sellaisiin neronleimauksiin kuin Avenue 43, Isäparkki ja Mäyräsolan lankonki. Voin vaan kuvitella miten jollain Pelle Pelottoman kaimapojalla on lamppu välkkynyt loihtiessaan tällaisia nimiä.

Kiersimme ensin Legendaarisen ketunlenkin, jonka loppupäässä pidimme ansaitun hengähdystauon. Nimittäin ainakin minulle tuli pikku pakkasesta huolimatta sen verran kuuma, että sai oikein availla takkia ja pyyhkiä hikeä otsalta.

Isäparkin vieressä risteäviltä poluilta suuntasimme kohti Karpaloisen laavua. Se löytyy Ilveskallion reitin loppupäästä, mikäli sen kiertää vastapäivään kuten me. Vähemmällä kävelyllä sinne olisi päässyt myötäpäivään, mutta ei tässä mikään kiire ollut.

Kaunis ulkoilusää oli houkutellut muitakin liikkeelle. Laavulla ei nyt suoranaista ruuhkaa ollut, mutta omaa vuoroa sai odotella puolisen tuntia. Mikäpä hoppu tällaisella kelillä.

Minulle tuli yllätyksenä, että laavulle olisi pitänyt tuoda omat polttopuut. Muistikuvani mukaan viereisessä puuvajassa oli ennen muinoin tavaraa, mutta eipä ollut enää. Täydennystä noin hankalaan paikkaan on toki vaikea saada, joten täysin ymmärrettävä homma.

Eväiden grillaaminen ei kumminkaan ollut ongelma. Muut retkeilijät jättivät jälkeensä ylimääräiset puut ja pääsimme suoraan vanhoille tulille. Ainoa haittapuoli oli järjettömän ylös kahlittu ritilä, jolloin alhalla piti olla kunnon liekit, eikä mitään pikku hiillosta.

Karpaloisen laavu ja Kultaranta Resortin ulkoilureitit olivat mukava kokemus pitkästä aikaa. Täytynee vastedes käydä useamminkin kuin kolmen vuoden välein.

Luonnonmaan uudella luontopolulla

Varsinais-Suomessa on kevät sen verran pitkällä, että luontopoluilla passaa jo tallustella huoletta. Maa on pääosin sulanut. Niinpä lähdimme viime lauantaina luottavaisin mielin Naantalin Luonnonmaalla sijaitsevalle, syksyllä 2014 avatulle Luonnonmaan uudelle luontopolulle. 

Ennen Särkänsalmen siltaa, Rymättyläntien vasemmalla puolella oleva parkkipaikka oli puoliksi täynnä valtavia keloja, mutta sekaan mahtui kyllä autonkin parkkeeramaan. Sitten viime käyntini kesällä 2015, oli Kultaranta Resortiin valmistunut valtavasti uusia taloja.

Viitoitus luontopolulle on yhä lapsenkengissä. Tiedä sitten mikä siinä on niin vaikeaa, ettei isolta tieltä ole opastusta polun lähtöpaikalle. Tämä on ilmeisesti suuri ongelma, sillä ensimmäisen blogijuttuni luontopolusta tehtyäni lokakuussa 2014, alkoi suoranainen kyselyvirta mistä sinne oikein pääsee.

Olin oikeassa metsän jäätilanteen suhteen. Polulla oli vain paikoin liukasta ja jäiset kohdat pystyi helposti kiertämään. Sekin vähä olisi muuten jo sulanut, ellei sakki olisi tampannut kävellessään lunta niin piukkaan.

Luonnonmaan uusi luontopolku etenee pitkin tavallista suomalaista talousmetsää. Vaikka meren läheisyydessä ollaankin, ei sitä varsinaisesti mistään huomaa. Luonto ei ole järin saaristomaista. Meri ei näy polulta kertaakaan. Ainoastaan matkalla parkkipaikalta polun lähtöpisteeseen, vilahtaa se vasemmalla talojen takana.

Luonnonmaan uudella luontopolulla on vaihtoehtona kaksi eri lenkkiä - Ilveskallion reitti ja Legendaarinen Ketunlenkki. Valitseimme jälkimmäisen, koska sen varrella on Karpaloisen laavu. Laavu on rakennettu kalliolle suon yläpuolelle. Hyvällä tuurilla siellä saattaa nähdä jotain luonnonihmeitäkin. Tällä kertaa sellainen oli merikotka, joka liiteli aikansa metsän yllä ja katosi.

Karpaloisen laavun puutilanne oli kriittinen. Seurueemme, johon lisäkseni kuuluivat Matti Vikström ja Sunttu Sundell, sai joten kuten kahvit keitettyä ja Perniön herkulliset paistinmakkarat grillattua. Seuraavilla vierailla teki varmasti jo tiukkaa, koska polttopuita ei enää oikein ollut.

Matti mittasi lenkkimme pituudeksi 4,5 kilometriä, alkaen parkkipaikalta. Ilveskallion reitti on 1,5 kilometriä, joka tuohon lisättynä tekisi huonolla matematiikallani yhteensä kuusi kilometriä. Ehkä seuraavalla kerralla tulee sekin kierrettyä.

Luonnonmaan uusi luontopolku

Kultaranta Resortin ja Turun Aikuiskoulutuskeskuksen matkailu- ja luonnonvara-alan opiskelijoiden yhteistyönä toteuttama ulkoilureitistö Naantalin Luonnonmaalla, Särkänsalmen sillan lähimaastossa, on avattu aivan lähiaikoina.

Vaikka luontopolku kulkee Turun saariston sydänmailla Luonnonmaan saaressa, ei merta näy sen varrella. Naantalista Merimaskuun ja Rymättylään vievän tien läheisyydessä oleva reitistö ei siten yllättävää kyllä edusta perinteistä saaristoluontoa, koska samankaltaiseen metsään voi törmätä muuallakin päin Suomea. Polut mutkittelevat niin talousmetsätyyppisillä mäntyvoittoisilla alueilla kuin soisilla ja kallioisillakin osuuksilla.

Täysin valmis reitistö ei vielä ole, mutta mikään ei estä lähteä metsään tallustelemaan. Keskeneräinen vaikuttaisi ainakin olevan opastetaulu, jonka kehys oli jo pystyssä, mutta tekstintynkää ei näkynyt vielä ollenkaan.

Luontopolun virallinen parkkipaikka on Kultaranta Resortin alueella, Rymättyläntien toisella puolella. Siitä on helppo loikkia tien, joskin vilkkaan sellaisen, yli etsimiään luontopolun alkupistettä.

Reitit on erittäin hyvin merkitty. Valkoisia täpliä on läiskitty todella tiheään. Sinistä ja punaista eristysnauhaa killuu puissa, eikä opastetolpissakaan ole säästelty.

Parkkipaikalta on vajaa kaksi kilometriä Isäparkkiin, josta voi valita joko keskivaativan Ilveskallion reitin tai Legendaarisen Ketunkallion reitin, joka on vaativuusluokittelultaan helppo. Jos molemmat lenkit kiertää ja palaa takaisin parkkipaikalle, kertyy reissulle mittaa noin kuusi kilometriä.

Merkillisesti nimetystä Isäparkista tulee mieleen perheenpää, joka jätetään penkille mutustelemaan lenkkimakkaraa ja juomaan olutta, kun voimat tai mielenkiinto eivät riitä kummankaan reitin kiertämiseen. Tiedä sitten kuka moisen nimen takana on.

Isäparkki ei ole ainoa nimikummajainen matkan varrella. Muita ihmetystä tai hilpeyttä herättäviä nimiä ovat ainakin Kolmensolan Koivula ja Mäyräsolan lankonki.

Kolmensolan Koivulassa on iso tulentekopaikka ja upouudet puuceet. Sinne pääsee jopa autolla. Ilmeisesti paikalla on pidetty jonkinsortin kokoontumisiakin. Penkkejä nimittäin on kuin kesäteatterissa ja isolla aukiolla mahtuisi vaikka itse Niinistö pitämään puheen.

En huomannut Ilveskallion reitissä ja Legendaarisessa ketunlenkissä pahemmin eroja, vaikka ne onkin luokiteltu vaativuustasoltaan erilaisiksi. Nousuja ja laskuja on mielestäni aikalailla yhtä paljon. Maasto vaikutti samanlaiselta, joskin Legendaarisen ketunlenkin varrella oli enemmän suota.

Koska reitistö on juuri avattu, on siellä vielä melkein maalille tuoksuvat pitkospuut, rappuset ja muut rakenteet. Metsäpolkuja on kuitenkin selvästi kävelty jo vuosikausia aikaisemmin, sillä polut eivät itsekseen muodostu.

Ilveskallion reitillä oli merkillinen aaltopeltinen hökötys, jota veikkasin ensin vanhaksi pontikkatehtaaksi. Se kumminkin osoittautui koulupoikinen vuonna 1958 rakentamaksi Emma -nimiseksi laavuksi. Ihme ja kumma, se on pystyssä vielä 56 vuoden jälkeen.

Legendaarisella ketunlenkin varrelta löytyi komea uusi Karpaloiseksi nimetty laavu. Se on rakennettu kalliolle suon ylle. Tuuli sopi ikävästi juuri laavulle ja sateen piiskaamat sisätilat olivat märkiä. Paikka vaikutti muuten kyllä sellaiselta, että aion vielä joskus mennä sinne kabanossejani grillaamaan.

Verrattuna vaikka Kurjenrahkan kansallispuiston Pukkipalon reittiin, oli tämä kuin toiselta planeetalta kiinnostavuutensa suhteen. Varmasti tulee käytyä uudelleenkin.