Syysretki Vepsään

Lauantaina 26. lokakuuta tarjoutui tilaisuus lähteä kaverin veneellä Vepsään. Vesibussikuljetus tähän Turun kaupungin ulkoilusaareen päättyy elokuun lopulla, joten muulloin matka menee hankalaksi ilman omaa tai jonkun tutun paattia.  

En ollut käynyt Vepsässä sitten Muinaistulien yön, jota vietettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna. Tuolloin pari päivää kului sateessa, tuulessa ja suoranaisessa myrskyssä. Mutta noin muuten oli vallan mahtava viikonloppu. 

Lokakuun lopullekin säätieteilijät povasivat tuulta ja sadetta, joten veneajelun toteutuminen oli vähän kiikunkaakun. Lopulta homma meni aivan päinvastoin; näin tyyntä merta harvoin näkee. 

Jaksan yhä ihmetellä miten meteorologit oikein ansaitsevat leipänsä, etenkin kun nykyaikana luulisi olevan kaikki pelit ja vehkeet. Ei varmaan tarvitsisi heittää ennustuksia hatusta hiukan siihen suuntaan. 

Mukana matkassa oli venekuski Janin lisäksi Vepsän vakiokävijä Arse. Jani haki meidät Ruissalon Saaronniemestä, josta hänen paatillaan hurauttaa Vepsään noin vartissa. 

Komean syyspäivän ohjelmassa oli kiertelyä ympäri 17 hehtaarin saarta ja lopuksi grillausta keskusgrillillä. Klapeja näytti kauempana ylägrillillä olevan vielä sen verran, että joku muukin saa tuotteensa kypsennettyä jos samoille apajille halajaa. 

Olimme tietääkseni saaren ainoat kävijät. Ainakaan muita veneitä ei laitureissa ollut. Joskus kesäkauden ulkopuolella on saattanut montakin venekuntaa olla grillailemassa. 

Vepsässä oli laajalti maanrakennustöitä. Tiedä sitten mitä työmailla on tarkemmin meneillään, mutta veikkaisin jotain sähköjohtoihin liittyvää. Ensi kesänä nähdään mitä on saatu aikaiseksi. 

Veneilypäivä osui täysin sopivaan kohtaan. Aurinko olisi toki voinut vähän paistella, mutta muuten oli täysin napakymppikeli. Saarella vierähti useampi tunti ja paluumatkalle lähdettiin hyvissä ajoin ennen hämärän laskeutumista. 

Talvigrillausta Saaronniemessä

Viime lauantaina sekalainen joukko tuttujani kokoontui Turun Ruissalon Saaronniemeen grillaamaan. Pistelin alkuviikolla kutsuja vähän sinne sun tänne, mutta monia ei tapahtuma tuntunut kiinnostavan. Paikalla oli kuitenkin parhaimmillaan kymmenkunta henkeä. 

Talvigrillauksen huono puoli on tietenkin sää. Koskaan ei varmaksi tiedä tuuleeko häiritsevästi. Tällä kertaa pelastukseksi koitui Saaronniemen saunarakennuksen itäpuolella olevat grillauspisteet, jossa kallion kaivonrenkaita on vahvistettu jykevillä rautareunuksilla. 

Alkuperäinen ajatus oli asettautua grillikatokseen saunan taakse, mutta sinne tuuli osui niin kovasti, ettei viiden minuutin jälkeen kellekään jäänyt epäselväksi vaihdetaanko paikkaa vai ei. Siihen verrattuna rakennuksen toisella puolella olo oli kuin Kanarialla.

Grillillä touhunnut itäeurooppalainen porukka osoittautui puolalaiseksi. Nuotion pohjalla oli pari vanhaa klapia, joiden jatkoksi he katkoivat märkiä männyn oksia. Ei pojat, ei näin! Minulla oli mukanani pieni klapikassi, josta asettelin kasaan muutaman puun. Palkkioksi joukon johtaja tarjosi Jägermeister-likööriä. Toki otin kunnon huikan.

Polttopuista innostunut puolalaismies ojensi myös makkaran, joita heillä näytti olevan reilusti enemmän kuin neljän hengen tarpeiksi. Krakovanmakkaraa se ei kuulemma ollut, mutta yhtä lihaisaa ja makoisaa kumminkin. Voitti kotimaisen Poprillin mennen tullen. 

Kolmen tunnin aikana Saaronniemen kalliolle ei tuuli osunut, vaikka viidenkymmenen metrin päässä oli tukka lähteä päästä. Minkäänlaista ruuhkaa grillipaikoille ei ollut. Ilmeisesti ihmiset ajattelivat ilman olevan sen verran surkea, ettei ulos kannattanut jäädä. Kuinka väärässä olivatkaan! 

Retkijuomat ja erinomainen musiikki bluetooth-kaiuttimesta loivat tunnelmaa. Paikalla olisi vierähtänyt helposti vielä tuntikin, mutta päivänvalon hiipuessa sakki alkoi hiljalleen hajaantua.

Vastaava päivä pitää ottaa uusiksi keväämmällä ainakin kerran tai pari. Jospa silloin muutkin ihmiset tulisivat nauttimaan grillituotteista, hyvästä seurasta ja Suomen luonnosta. 

Saaronniemessä tammikuun lopulla

Viime sunnuntaina oli aika käväistä kolmen viikon tauon jälkeen Turun Ruissalon Saaronniemessä. 

Kovin oli luonto taas erilainen kuin edellisellä visiitilläni loppiaisena tammikuun alkupuolella. Saaronniemessä ja ylipäätään Ruissalossa on se hyvä puoli, että tuskin koskaan on samannäköistä kuin viimeksi. Siksi näihin maisemiin ei kyllästykään. 

Tällä kerralla ohjelmassa ei ollut järin pitkää lenkkiä, vaikka kelin puolesta sellainen olisi onnistunutkin hyvin. Polut eivät pikku pakkasesta huolimatta olleet jäisiä, joten liukastumista ei tarvinnut stressata. Kävely Saaronniemen hiekkarannan lähistöllä ja Kolkannokassa sai riittää. 

Ilma ei ollut järin valokuvaksellinen ja kamera killuikin enimmän aikaa tyhjänpanttina kaulassa. Valoa oli luvattoman niukasti, vaikka olin liikkeellä oletettuun parhaaseen aikaan 12-14. Ja kas kummaa, grilliä tulille viriteltäessä Ruissalo Campingin mäessä, alkoi aurinko paistaa. 

En ollut aikaisemmin kyseistä grillauspaikkaa käyttänyt. Hieman syrjässä sijaitseva katos osoittautui toimivaksi ratkaisuksi myös maisemallisesti. Harmitti vaan aikaisempien asiakkaiden ruokottomuus - roskia oli pitkin poikin. Ne olisi samalla vaivalla voinut viedä mukanaan tai polttaa pois kuljeksimasta. 

Aurinkoisessa pakkassäässä grillimakkara väkevän Turun sinapin kera maistui taivaalliselta. Lähitulevaisuudessa täytyy mennä uudelleen Saaronniemeen grillaamaan. 

Pääsiäisreissut osa 2 - Vepsä

Pääsiäislauantaina oli mämmin syömisen sijaan tilaisuus lähteä grillaamaan makkaraa Turun kaupungin ulkoilusaareen Vepsään.

Nousu paattiin tapahtui puoliltapäivin Ruissalon kärjestä Saaronniemestä. Vaikka tuulta oli paikoin paljonkin, ei merellä ollut pahemmin aallokkoa. Mitä nyt muutama pärske tuli matkalla, mutta aika äkkiä kuteet kuivuivat perille päästyämme.

Olin aluksi vähän skeptinen miten päivä kuluu ja tarkeneeko Vepsässä olla monta tuntia. Seurueemme tunsi saaren läpikotaisin, eikä aurinkoisia tuulettomia paikkoja ei tarvinnut kauan etsiä.

Samaa tahtia kuin eväspulloni hupeni, alkoi turha kiirekin poistua. Lopulta reissu venyi iltaan asti.

Muutama muukin venekunta oli liikkeellä. Ravintolan viereisellä grillauspaikalla törmäsin raisiolaispariskuntaan, jonka olen muutaman kerran ennenkin nähnyt Vepsässä.

Huoltolaiturilla oli polttopuita useampikin suursäkillinen, joten ei tarvinnut surkutella miten eväät saa kuumaksi.

Valkoposkihanhet olivat jo tulleet saarelle. Näin arvelinkin, koska Ruissaloon ilmestyi taannoin valtava lauma. Bongasin myös kanadanhanhia, meriharakoita, kyhmyjoutsenia, merimetsoja ja lokkeja.

Laiha käärmekin löytyi metsästä. Rantakäärmeeksi sen tulkitsin värin ja pituuden perusteella.

Helmikuun lopulla riehunut myrsky oli jättänyt jälkensä Vepsäänkin. Meri oli käynyt aivan kuppilalla asti, kasaten pihalle oksia ja kaislamattoja. Mökkien 6 ja 7 edustat olivat niin ikään olleet lätäkön vallassa.

Harmikseni en ottanut kameraa mukaan. Laukku painoi muutenkin ja pelkäsin sen huonolla tuurilla joutuvan veden varaan. Vepsässä olisi tietysti ollut vaikka mitä kuvattavaa ja jouduin tyytymään kännykkäräpsyihin.

Saapa nähdä miten Vepsän avajaisten kanssa käy. Vesibussiliikenteen ja saaren kesäkauden pitäisi alkaa kesäkuun alussa. Olimme vähän sitä mieltä, että tokkopa koronatilanteen takia näin kumminkaan tapahtuu, mutta toivotaan parasta.

Lauantain viettoa Saaronniemessä

Maaliskuun kaksi viimeistä lauantaita kuluivat Turun Ruissalon Saaronniemessä. Pitkälle etukäteen sovittu grillauspäivä Turun kaupungin ulkoilusaaren Vepsän vakiokävijöiden kanssa oli 29. maaliskuuta, mutta varaslähtö tapahtui jo viikkoa aikaisemmin.

Koska koronavirus jyllää hullun lailla ja kokoontumiset on rajoitettu maksimissaan kymmenelle henkilölle, emme yrittäneetkään ylittää tätä määrää. Sen sijaan muilla grillauspisteillä näytti olevan melkein koko suku yhdessä. Turvaväleistä ei havaintoni mukaan ollut tietoa, kun enot, kälyt ja tyttöystävät kävivät ahnaina lihatuotteiden kimppuun.

Vaikka luulisi ettei tähän vuodenaikaan paljon tarkene keikistellä rannalla, käytännössä oli kumminkin toisin. Ihme kyllä, mereltä ei kumpanakaan lauantaina juurikaan tuullut, joten Saaronniemessä pystyi olemaan vaivatta tuntitolkulla. Asiaa toki avusti miestä vahvempi juotava, jota itse kultakin löytyi laukkujen kätköistä.

Vetinen betonirenkaan pohja oli sikäli ongelmallinen grillausalusta, että valtaisa musta savupilvi pöllähti ilmoille välittömästi puiden sytyttyä, eikä hälvennyt kirveelläkään. Vaikka kuinka koitin väistellä savua, seurasi se minua kuin hai laivaa. Roitit lensivät seuraavana päivänä välittömästi pesukoneeseen, mitään muuta ei ollut tehtävissä. Aivan järkyttävä käry!

Alteregoni Ilmari Laxin väsäämät ja kaikkien yleisesti Spotifyssä nähtävillä olevat soittolistat olivat kovassa käytössä Saaronniemen kallioilla. Maissitähkän kokoisesta bluetooth-kaiuttimesta äänentoistokin hoitui melkein kuin ammattilaisten vehkeistä. Aurinkoisessa kelissä soi niin Queen, Jamppa Tuominen, Frederik kuin Ted Nugentkin.

Makkaran grillaamisen, drinkkien kumoamisen, musiikin kuuntelun ja seurustelun ohessa ehdin myös napata jonkun verran luontokuvia.

Harmaassa kelissä Haunisten altaalla

Kulunut syksy oli henkisestä todella rasittava. Mieltä raastoi työnantajan moraaliton ja katala temppu, jolla Postin pakettilajittelijat siirrettiin 1. syyskuuta Posti Palvelut Oy-sisaryhtiöön.

Liikkeenluovutuksella mahdollistettiin, että pakettilajittelijat saatiin halvemman työehtosopimuksen piiriin 1. marraskuuta alkaen. Siinä missä Postin johtajille maksetaan jopa miljoona euroa vuodessa, olisivat minun nettotuloni tippuneet vähän päälle tuhanteen euroon kuussa! Puhumattakaan kaikista muista heikennyksistä, kuten työajanpidennyksestä (51 minuuttia lisää päivässä) ja joustovapaiden poistumisesta.

Lopulta tästä painajaisesta jouduttiin kärsimään käytännössä vain pari viikkoa, koska loppu marraskuu meni lakkoillessa. Kaksi ja puoliviikkoiseksi venähtäneen lakon hyötynä oli, että käsittämättömän kehno työehtosopimus kumottiin ja tilalle räätälöitiin sopimus, joka oli lähes sellainen kuin ennen liikkeenluovutustakin. Suuri kiitos tästä kuuluu liittomme PAU:n puheenjohtajalle Heidi Niemiselle, joka taisteli kuin viimeistä päivää isompiaan vastaan.

Ikävä puoli asiassa on se, että mielestäni liikkeenluovutus olisi pitänyt perua ja Postin hallituksen saada kenkää siinä missä omistusojausministeri Sirpa Paateron ja pääministeri Antti Rinteenkin. Molemmathan puhuivat paskaa minkä ehtivät, mutta ovat tätä kirjoittaessani nousseet jälleen valtakunnan huippupaikoille! Vaikea uskoa sellaista tapahtuvan muualla kuin ehkä Salatuissa elämissä.

Kiitos heille, jotka jaksoivat olla lakkovahteina Liedon Logistiikkakeskuksen portilla ja Suomen kuuluisimmalla reiällä. Sellainen nimittäin tehtiin heti ensimmäisen lakkopäivän aamuna verkkoaitaan, jotta esimiesten, rikkurien ja vuokratyövoiman kulku sisälle postikeskukseen olisi kätevämpää ja poissa lakkovahtien silmistä.

Asiassa kävi kumminkin toisin, kun media alkoi kirjoitella merkillisestä reiästä. Siitä tuli yleinen naurunaihe, joka varmasti muistetaan vielä pitkään. Aiemmin pihan poikki ei saanut oikasta, koska rekkaliikenne häiriintyi ja saattoi tulla onnettomuuksia. Nyt sitten asiaa perusteltiin sillä, että parkkipaikalta pääsee nopeammin sisälle, eikä reikä kuulemma mitenkään liity lakkoon!

Muun muassa nämä asiat mielessäni kiersin marraskuun puolivälin tienoilla Raisiossa sijaitsevan tekoaltaan, Haunisten altaan. Sattui olemaan päivä, jolloin vettä tuli korkeintaan viallisen kukkasumuttimen verran, eikä se ei haitannut ulkoilua. Muuten taisikin sadella päivittäin koko marraskuun.

Haunisten allas on 38 hehtaarin kokoinen ja sen ympärysmitta on noin kolme kilometriä. Pikku kuvaustaukoineen lätäkön kiertämiseen menee noin tunti, ellei sitten ole joku Valentin Kononen tai Reima Salonen. Mutta normaalilla ihmisellä, joka haluaa katsella luontoakin, ei pitäisi olla suurta hinkua ravata hullun lailla pitkin polkuja.

Haunisten altaalle tehtiin pari-kolme vuotta sitten grillauspaikka. Uusinta uutta oli toinen grillikatos, joka on ilmestynyt sinne sitten viime käyntini eli veikkaukseni mukaan kesäksi. Se vetosikin allekirjoittaneen grillivaistoihin niin kovasti, että täytyy talvella joku viikonloppu käydä testaamassa millainen hiillos siihen tuleekaan.

Sateenpelon takia en ottanut kameraa mukaan lainkaan, mutta kännykällä sain sentään muutaman juttuun sopivan kuvan.

Huomattavasti kattavampi kuvakalkadi Haunisten altaasta on nähtävissä keväällä 2015 tekemässäni blogijutussa. Se löytyy linkistä http://kaislatuuli.blogspot.com/2015/04/kierros-haunisten-altaan-ympari.html