Talvimaisemia Pikku-Pukinpromenadilta

Helmikuun puolenvälin jälkeen Turun suunnalla sateli lunta kolme päivää peräkanaa. Olin jo ehtinyt tottua lumettomaan maastoon ja siihen, että kohta onkin jo kevät visertävine lintuineen. Mutta eipä maisemat lainkaan hullummalta näytä. Päinvastoin.  

Jossain tätä luonnonilmiötä kutsuttiin takatalveksikin, mutta ei lumisateet helmikuussa kovin ihmeellisiä pitäisi olla. Kunhan vaan ei tulisi kovia pakkasia.

Lumesta intoutuneena suuntasin maanantaina Ruissaloon kamera kaulassa killuen. Viikonloppuna samainen operaatio kaatui jatkuvaan lumisateeseen. 

Aikaa Ruissalon kauniissa miljöössä liikkumiseen oli rajallisesti johtuen siitä, että olin menossa iltavuoroon Liedon Logistiikkakeskukseen kantamaan kortta kekoon. 

Valitsin kohteekseni Pikku-Pukinpromenadin. Läheisen saaren mukaan nimetty kevyen liikenteen väylä on mukava kävelyreitti, jonka varrella on lukuisia vanhoja pitsihuviloita. 

Itse Pikku-Pukin saari näkyy ylimmässä kuvassa. Laiturin takaa tosin pilkistää Hirvensalon saari ja sen rinteessä turkulaisen hampurilaiskeisarin kesätilukset. Teleobjektiivilla otettu kuva hämää sen verran, ettei Pukinsalmi saarien välissä välttämättä erotu. 

Lumisine puine ja pensaineen Pikku-Pukinpromenadilla oli todella kaunista. Siellä olisi viihtynyt kauemminkin, mutta työvelvoitteet kutsuivat AKT:n tukilakon aiheuttaman pakettisuman purkamiseen. 

Saaronniemessä tammikuun lopulla

Viime sunnuntaina oli aika käväistä kolmen viikon tauon jälkeen Turun Ruissalon Saaronniemessä. 

Kovin oli luonto taas erilainen kuin edellisellä visiitilläni loppiaisena tammikuun alkupuolella. Saaronniemessä ja ylipäätään Ruissalossa on se hyvä puoli, että tuskin koskaan on samannäköistä kuin viimeksi. Siksi näihin maisemiin ei kyllästykään. 

Tällä kerralla ohjelmassa ei ollut järin pitkää lenkkiä, vaikka kelin puolesta sellainen olisi onnistunutkin hyvin. Polut eivät pikku pakkasesta huolimatta olleet jäisiä, joten liukastumista ei tarvinnut stressata. Kävely Saaronniemen hiekkarannan lähistöllä ja Kolkannokassa sai riittää. 

Ilma ei ollut järin valokuvaksellinen ja kamera killuikin enimmän aikaa tyhjänpanttina kaulassa. Valoa oli luvattoman niukasti, vaikka olin liikkeellä oletettuun parhaaseen aikaan 12-14. Ja kas kummaa, grilliä tulille viriteltäessä Ruissalo Campingin mäessä, alkoi aurinko paistaa. 

En ollut aikaisemmin kyseistä grillauspaikkaa käyttänyt. Hieman syrjässä sijaitseva katos osoittautui toimivaksi ratkaisuksi myös maisemallisesti. Harmitti vaan aikaisempien asiakkaiden ruokottomuus - roskia oli pitkin poikin. Ne olisi samalla vaivalla voinut viedä mukanaan tai polttaa pois kuljeksimasta. 

Aurinkoisessa pakkassäässä grillimakkara väkevän Turun sinapin kera maistui taivaalliselta. Lähitulevaisuudessa täytyy mennä uudelleen Saaronniemeen grillaamaan. 

Kuuvannokka 26. helmikuuta

Viime viikonloppuna oli fantastinen keli, varmasti kuluvan vuoden hienoin. Se puolestaan tarkoitti sitä, ettei allekirjoittanut kupannut missään neljän seinän sisällä ihmettelemässä maailman menoa, vaan suuntasin luonnon helmaan. 

Koska Turussa ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, oli osoitteeni jälleen Ruissalo. Tarkemmin Kuuvannokka. 

Ruissalon Puistotietä körötellessäni huomasin, etten ollut yksin liikkeellä. Telakan, kasvititeellisen puutarhan ja Kansanpuiston parkkipaikat olivat aivan piukassa autoja. Kuuvassakin piti jonkin aikaa odotella, että sai kaaransa jonnekin väliin. 

Kuuvannokalla ilma oli poikkeuksellisen komea. Mereltä Airiston suunnasta ei tuullut lainkaan. Aurinkoisilla kallioilla talviroitit päällä liikkuessa tuli melkeinpä kuuma. 

Yksinäinen kyhmyjoutsen uiskenteli rannan tuntumassa ihmisten kuvattavana. Rajakarin lähellä ankkurissa ollut armeijan laiva herätti ajatuksia Ukrainan tilanteesta. 

Talvipäivänä Kivimaan laiturilla

Viime viikonlopun ohjelmaan kuului Kustavissa käynti. Ensitöikseni piipahdin Kivimaan laiturilla, joka sijaitsee aivan Vartsalan lossin vieressä. 

Lossi kulkee Kustavin kirkonkylän ja Vartsalan saaren välillä. Reitin pituus on Wikipedian mukaan 952 metriä. Ennen vanhaan muistan puhutun 800 metristä. Tiedä sitten koska lukema on tarkentunut ja pidentynyt. Kumma, että heitto on noinkin suuri. 

Ilma oli aamutuimaan tyyni ja aurinkoinen. Näkymät Kustavia halkovalle Ströömin meriväylälle suorastaan vaativat kameran kaivamista esille. 

Lossi ehti tulla ja mennä. Kovin kauan matka ei suuntaansa kestä, aikoinaan kellotin ajan kuuteen minuuttiin. Tosin tuokin oli joskus 80-luvun lopulla, liekö sekin päivittynyt kuten matkan pituuskin. 

Laiturilla oli kameroiden kanssa minulle tuntematon pariskunta, joka napsi kuvia ennen poistumistaan lossijonoon. Mies oli innoissaan telkistä, jotka uiskentelivat vähän matkan päässä. 

Latasin eilen aamulla näitä kuvia Kustavin Facebook-ryhmään. Äsken vilkaistuna tykkäyksiä oli kertynyt peräti 255 kappaletta. 

P. Lehto kertoo kommenttiosiossa, että "Telkkiä on viime vuosina näkynyt vähemmän, joskus olen kuullut lentoäänen. Minullakin on pari pönttöä rannassa, joissa ennen kummassakin oli telkän pesä, viime vuosina ei. Onneksi isokoskelo on löytänyt toisen pöntöistä ja saanut pesueensa vesille". 

Helmikuinen Latokartanonkoski

Perniössä, noin 35 kilometriä Salosta Tammisaaren suuntaan sijaitseva Latokartanonkoski on Varsinais-Suomen komeimpia koskia Liedon Nautelankosken ohella. 

Kosken putouskorkeus puolen kilometrin matkalla on 17 metriä ja se on Kiskonjoen suurin koskialue. Alueella mutkillee 1,7 kilometrin mittainen luontopolku. Vuonna 1805 rakennetun myllyn rauniot ovat näyttävässä asemassa kosken partaalla. 

Olin liikkeellä työkaverini Petterin kanssa. Matkalla Turusta Perniöön kauhistelimme tiestön karmeaa kuntoa. Valtavia kuoppia oli jopa moottoritiellä. Pahimmat montut ilmestyivät Perniön ABC:n jälkeen, jolloin kuoppaa toisensa perään oli kilometritolkulla. Tie oli juuri ja juuri ajettava.

Käyntipäivänämme 19. helmikuuta Latokartanonkoskella oli yhä täysi talvi. Lunta oli paljon enemmän kuin Turun seudulla. Luontopolkua ja parkkipaikalta (Hästöntie 116, Salo) koskelle johtavaa väylää oli melko helppo edetä, vaikka liukkauden takia saikin olla tarkkana. 

Kävin Latokartanonkoskella ensimmäisen kerran keväällä 2012. Muistaakseni tuolloin luontopolku oli niin heikossa kunnossa, että se oli sen takia suljettu. Muutamia vuosia myöhemmin koko paikka oli poistettu nähtävyyksien listalta, johtuen kai samasta syystä. Remontin kokeneen kohteen nykykunto vaikutti hyvältä, ainakin kaksi kosken ylittävää siltaa olivat jykeviä ja luontopolku selkeästi merkitty. 

Latokartanonkoski näytti hienolta talvellakin. Jonkin aikaa seurasimme koskikaraa, joka sukelteli syötävää kosken kuohujen seasta. Muita eläimiä ei tainnut näkyäkään. 

Alueella viihtyi lisäksemme vain yksi ulkoilija, vaikka luulisi tällaisen ympäristön kiinnostavan laajempaakin yleisöä. Ehkä Pekingin olympialaiset saivat ihmiset nauliintumaan nojatuoleihinsa. 

Edellinen Latokartanonkoski-blogijuttuni löytyy linkistä http://kaislatuuli.blogspot.com/2018/12/latokartanonkosken-elokuiset-kuohut.html