Maria mallina Saaronniemessä

Vastasin loppukesästä turkulaisen harrastajamallin Marian kuvaajahakuilmoitukseen Facebookin mallit ja valokuvaajat -ryhmässä. Viestittelimme ja sovimme, että lähitulevaisuudessa pistetään kamera laulamaan. Viime viikolla näin sitten tapahtuikin.

Tapasin Marian Turun Ruissalon Saaronniemen parkkipaikalla. Olin reilusti sovittua aikaisemmin paikalla ja ehdin jo murehtia, että onpa täällä heikko valo. Muutama tippa vettäkin tuli yhdessä vaiheessa alas. Hieman pääsi jo epätoivo hiipimään.

Kun Maria porhalsi autollaan paikalle, ilmestyi taivaalta välittömästi valkeus ja auringonpaiste. Kaunis ja reipas nuori nainen teki säänhaltijan lisäksi minuunkin aikamoisen vaikutuksen. Ottaen huomioon ettemme olleet aiemmin tavanneet, oli hän heti kuin vanha tuttu.

Marian poseeraus oli kuin ammattilaisella; uskaltaisin väittää jopa paljon luontevampaa. En lainkaan ihmettele, että viime aikoina hänen kuviaan on näkynyt paljon netin valokuvausryhmissä. Kysyntää on varmasti.

Eipä voi muuta kuin olla tyytyväinen kuvasaldoon. Esittelykelpoisia otoksia tuli nyt ehkä normaalia enemmän.

Pähkinäpolulla Raisiossa

Kävin melko tarkkaan vuosi sitten ensimmäisen kerran kiertämässä Raision Pähkinäpolun. Noin neljän kilometrin lenkki sijaitsee Kallasen kaupunginosassa. Kallanen puolestaan löytyy parin kilometrin päästä keskustasta Naantaliin suuntaan.

Vuoden aikana olin ehtinyt unohtaa missä Pähkinäpolun lähtöpaikka tarkalleen on. Metsäkallankatua piti hetki hakea. Kun vastaan lompsi finninaamainen teinipoika, vaistosin jo kaukaa, ettei tämä isänmaantoivo osaa auttaa pätkääkään. Tästä huolimatta mukana ollut Kimmo Lepa Lehto aukaisi ikkunan ja ja kysäisi kaverilta reittiohjeita. "Häh... siis mikä... en tiärä". Kiitos ja anteeksi.

Metsäkallankatu kumminkin löytyi kivenheiton päästä. Muutamalle autolle tehty levennys sijaitsee aivan pienasutuksen vieressä. Siitä livahdetaan metsäpolulle, jota ei hevin huomaisi ilman pienehköä infotaulua.

Käsittääkseni reitin varrella pitäisi olla pähkinäpuita. Vuosi sitten en havainnut niitä ollenkaan. Asia oli nytkin alkumatkasta mielessä, mutta unohtui vallan kun pistelin koipea toisen eteen pääosin kallioisessa ja mäntyvaltaisessa metsikössä.

Maisemallisesti Pähkinäpolku ei ehkä kovin kummoinen ole, etenkään jos kaipaa silmäniloksi vesistöjä. Mutta muuten oikein mukava, korkeuseroiltaan vaihteleva ja hyvin merkitty reitti yllättävän lähellä urbaania sykettä.

Muutamiin kohtiin polulle kaipaisin jonkinmoista ehostusta vaikkapa pitkospuiden muodossa. Savivellin väistely pitkin pusikoita kun ei ole järin mukavaa.

Klipunkarissa 24. syyskuuta

Alkuehtoosta poikkesin Kustavin Klipunkarissa. Se oli varhaisvuosieni kesänviettopaikka numero yksi.

Nykyään ei tule enää pulahdettua mereen kuten sadat kerrat ennen vanhaan, mutta käyn silloin tällöin Klipunkarissa hetken istuskelemassa ja katselemassa maisemia.

Tänään oli kesäisen lämmin päivä. Rantakalliolla oli suorastaan kuuma. Jokunen julkaisukelpoinen fotokin tuli.

Turun päivän museokierros

Viime sunnuntaina 17. syyskuuta vietettiin Turun päivää. Sen kunniaksi suurimmassa osassa kaupungin museoista oli avoimet ovet.

Kierrokseni kattoi kolme paikkaa. Turun Tuomiokirkon lähellä Piispankadulla sijaitsevat Sibelius- ja ja Ett Hem -museot sekä Luostarinmäen käsityöläismuseon.

Sibelius- ja Ett Hem -museoissa olen käynyt melko tarkkaan noin kolmekymmentä vuotta sitten silloisen lukioluokkani kanssa. Olikin jo aika tehdä uusintavisiitti.

Sibeliusmuseosta en muistanut oikein mitään. Ett hemistä vielä vähemmän. Ainut jälkimmäisestä mieleen juolahtanut asia oli eteisessä olleet sinimuoviset kengänsuojat, joista eräs luokkatoverini teki päähineen. Muilla oli hauskaa.

Sibeliusmuseon laaja kokoelma erilaisia soittimia maailman ääriltä herätti kunnioitusta. Woldemar Baeckmanin vuonna 1968 suunnittelema raakabetoninen rakennus on ohikulkiessa näyttänyt jokseenkin etovalta, mutta sisävalaistuksessa se vaikuttikin oikein komealta.

Ett Hem on Åbo Akademin säätiön omistama museo Sibeliusmuseota vastapäätä kadun toisella puolella. Sinne oli valtaisa tunku heti yhdentoista aikaan aamupäivällä.

Talo on ollut 1800- ja 1900-lukujen vaihteen yläluokan koti, jonka Alfred Jacobsson rouvansa Helene Jacobssonin kanssa testamenttasivat Åbo Akademille. Monenmoista taulua ja patsasta pariskunta ehtikin eläessään kerätä.

Valpas museovirkailija keskeytti kännykkäkuvaamiseni lähes alkuunsa. Talossa ei kuulemma saa kuvata. Höh.

Olen edellisen kerran käynyt Luostarinmäen käsityöläismuseossa elokuussa 2009. Sitä ennen olikin vierähtänyt aikamoinen tovi. Muistaakseni vierailin siellä ala-asteen luokkaretken yhteydessä joskus 80-luvun alussa.

Luostarinmäki on Turun ainoa yhtenäinen puutaloalue, joka säästyi Turun palosta vuonna 1827. Yli kaksisataa vuotta vanhat rakennukset ovat yhä alkuperäisillä paikoillaan. Niihin on sisustettu sekä käsityöläisten asuntoja että yli kolmekymmentä erilaista verstasta esittelemään esiteollisen ajan kaupunkikäsityön historiaa.

Ainutlaatuisessa miljöössä työskentelee kesäisin käsityöläisiä. Osa oli Turun päivän kunniaksi mukana.

Käsityöläismuseossa käy vierailijoita noin 40 000 vuosittain. Vaikea sanoa kuinka monta piipahti siellä viime sunnuntaina, mutta veikkaan tuhansia.