Silliä kullekin

Heinäkuu on tähän mennessä näyttäytynyt Lounais-Suomessa sateisena. Viime viikon sunnuntai 5.7. oli olevinaan poutainen, joten kaverini Simon kanssa ajattelimme käydä ajelulla Naantalissa.  

Naantalissa sitä kuuluisaa aurinkoa ei kuitenkaan näkynyt, koska matkalla alkoi rankkasade. Jatkoimme kohti Rymättylää. 

Särkänsalmen sillan kupeessa Merimaskussa on grillikioski, jossa tulee piipahdettua pari kertaa vuodessa. Talvella se ei auki olekaan. 

Suomalainen jonotuskulttuuri näytti taas puolensa. Luukun edessä seisoskeli kymmenkunta ihmistä, eikä letka edennyt mihinkään. Alkoi taas sataa. 

Viimein eräs vanhempi herra uskalsi kysyä tuppisuuna seisoskeelta pariskunnalta, ovatko he mahdollisesti jo tilanneet. Olivathan he, jolloin samalla tajusivat poistua jonosta takavasemmalle. 

Edellämme oli äiti kahden lapsosen kanssa. Kun letka vihdoin eteni jopa siihen pisteeseen, että kassaluukulle saattoi mennä, alkoi äiti empimään kumpaan luukkuun he nyt sitten menevätkään, kioski- vai grillipuolelle! 

Herkulliset hampurilaiset syötyämme matka saattoi jatkua. Sade yltyi sellaiseksi, etteivät auton tuulilasin pyyhkijät meinanneet riittää. Rymättylän kirkonkylä ohitettiin, koska pysähtyminen tuollaisella kelillä olisi ollut turhaa.

Neljän kilometrin päässä Röölän rannassa aurinko pilkotti hetken, kunnes vettä alkoi jälleen tippumaan. Bongasimme parkkipaikan vierestä Silliperinnemuseo Dikselin, jonka syövereihin astelimme sadetta pakoon.

Neljän euron hintainen biljetti oli todella hintansa väärtti. Röölän kylätoimikunnan jäsen esitteli museon esineistöä ja tarinoi sujuvasti kaikenlaista. 

Alkuun pyöri vanha mustavalkoinen dokumenttielokuva sillinkalastuksesta. Selvisi, että rymättyläläiset sillitroolarit ovat kalastaneet Islannin vesillä. 1940-luvun lopulla alkaneet ja 70-luvun puolivälissä loppuneet pyyntireissut kestivät kolmisen kuukautta kerrallaan. 

Ihmetelessäni dikseli-nimeä, kertoi opas, että kyseessä on sillitynnyrien sulkemiseen tarkoitettu vasara. 

Vuonna 2010 avatun Suomen ainoan sillimuseon lisäksi samassa rakennuksessa on Myllymuseo sekä Dikselin näyttämö, jossa on esiintynyt lukuisia kuuluisia artisteja. Ehdoton suositus Rymättylän suunnalla matkaileville. 

Luostarinmäen avoimet ovet

Tämän viikon tiistaina oli ohjelmistossa Turun Vartiovuoren kupeessa sijaitseva Luostarinmäen museokortteli. Kyseessä on ainoa yhtenäinen puutaloalue, joka säästyi vuoden 1827 Turun palossa. 

Pari sataa vuotta vanhat rakennukset sijaitsevat alkuperäisillä paikoillaan. Niihin on sisustettu sekä käsityöläisten asuntoja että 30 eri alan verstasta esittelemään esiteollisen ajan kaupunkikäsityön historiaa. 

Lokakuisena arki-iltapäivänä museoalueella ei ollut minkäänlaista ruuhkaa. Suorastaan hämmästyttävän hiljaista, ottaen huomioon, että kyseessä oli avoimet portit. 

Paikalle pääsee neljästä eri suunnasta, itse saapastelin sisään pääportista osoitteesta Vartiovuorenkatu 2. 

Vanhan ajan meininkiä ehtii käydä ihastelemassa ilmaiseksi tiistaista lauantaihin 18. lokakuuta asti. Käsityöläisiä ei ole paikalla, mutta syysruskan verhoamassa miljöössä riittää varmasti katselemista ja kuvattavaa. 

Hangon rintamamuseossa

Tulliniemen luontopolku-reissun yhteydessä poikkesimme Hangon Rintamamuseossa. Se sijaitsee Lappohjassa, kuutisen kilometriä ennen kaupungin keskustaa. Paikkaa on vaikea ohittaa huomaamatta, sillä opastuskyltit tienposkessa ovat hyvin selkeitä. 

Sellainen muistikuva on, että olisin joskus aikaisemmin käynyt museon parkkipaikalla. Jostain syystä rakennuksen sisuksiin meno on jäänyt, liekö sitten ollut kiinni juuri silloin. Huhtikuisena lauantaina se kuitenkin oli auki - asia tarkistetiin pariinkin kertaan. 

Museon tiskillä vastassa oli erittäin asiakaspalveluhenkinen mies, jonka kanssa jaarittelin niitä näitä kierrokseni päätteeksi. Kunpa vastaavia henkilöitä löytyisi useammastakin paikasta. Yleensä nimittäin tapaa epäsosiaaliseen kyräilyyn sortuvia ja anteeksi että olen täällä töissä-mentaliteetin omaavia työntekijöitä.  

Sotaveteraanien rakentama museo sijaitsee sodanaikaisella rintamalohkolla strategisesti tärkeällä paikalla. Alue mäntyjen keskellä on ollut Suomen sotahistorian keskeisten tapahtumien näyttämö. Paikka huokuu menneisyyttä ja kävijä voi tuntea nahoissaan historian havinaa. 

Hanko vieraissa käsissä-perusnäyttely tarjoaa yleiskatsauksen vuosien 1939-1941 tapahtumista, jolloin Hanko oli strategisesti tärkeä Suomelle. Näyttelyn valikoimaan kuuluu valokuvia, karttoja ja tekstejä. Vitriineissä on muun muassa aseita, univormuja, ruuanlaittovälineitä ja mitaleita. 

Museon tykkihallista löytyy kymmenen tykkiä, jotka olivat Suomen puolustusvoimien käytössä talvi- ja jatkosodan aikana. Tykkihallissa on myös osittain vaihtuvia näyttelyitä, joissa kerrotaan esimerkiksi hakaristin historiasta, Molotovin cocktailista ja Suomen ilmavoiminen historiasta.

Pitkästä aikaa Turun linnassa

Eräänä helmikuisena päivänä toteutui jo tovin suunnittelemani vierailu Turun linnaan. Museokorttia vilauttamalla säästin kuudentoista euron sisäänpääsymaksun ja astelin kaverini Simon kanssa linnan syövereihin.

Edellisestä linnareissustani oli vierähtänyt kuusi ja puoli vuotta. Tuolloin kyseessä oli Turun linnan suljetut ovet-niminen erikoiskierros, jollaisia järjestetään kuulemma nykyäänkin. Aiheesta tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2018/10/turun-linnan-suljetut-ovet.html

Olin aivan unohtanut, että varsinainen linnakierros on näin pitkä ja kattava. Opastusviitoitus oli kunnossa, eikä eksymisen vaaraa ollut. Siellä täällä oli vahtimestareitakin seuraamassa, ettei kukaan lähde haahuilemaan väärään suuntaan. 

Ahtaiden portaikkojen vastapainoksi linnasta löytyi avaria saleja, joiden kaikkien olemassaoloa en edes muistanut. 

Linnassa oli samanaikaisesti liikkeellä ainakin yläastelaisten kouluporukka, kehitysvammaisten ryhmä, aasialaisia ja ruotsalaisia turisteja sekä oppaan voimin paikasta toiseen siirtynyt sakki keski-ikäisiä suomalaisia. 

Kierroksen alkupäässä on kappeli, jonka hämärissä ihastelimme puisia veistoksia. Jossain välissä kaverini oli korkannut limutölkin ja siemaili janoonsa pieniä siivuja. 

Juttelimme linnan lämmityksestä ja pohdimme millainen järjestelmä siellä mahtaa olla. Yhtäkkiä takaamme jyrähti äreä miesääni: "Täällä ei hortoilla mikään tölkki kädessä! Tämä on museo!". 

Hiirenhiljaa pallillaan istunut vahtimestarikokelas pääsi oikein pätemään. Oletan, että mies on entinen kovapalkkainen insinööri, joka nykyään päivystää pimeässä salissa korotetun päivärahan turvin. Saattaahan sellainen vetää pinnan kireäksi. 

Tiedä sitten millä kriteereillä linnaan otetaan työllistettyjä, kun eräs tuttunikin käännytettiin pois heti ensimmäisenä työpäivänään. Tosin hänen tapansa tuntien, en moista lainkaan ihmettele. 

Noin muuten linnahommissa luulisi olevan leppoisaa, ellei sitten pelkää ikivanhassa rakennuksessa asustelevia kummituksia. Aika monella entisellä, ja varmaan nykyiselläkin työntekijällä, on niistä kokemuksia. 

Sellaisia ei kuitenkaan ollut reilu vuosi sitten pilven päälle siirtyneellä Juha Leinolla, johon tutustuin kymmenkunta vuotta sitten Turun kaupungin ulkoilusaaressa Vepsässä. 

Leino vietti viimeiset työvuotensa Turun linnassa. Tiedustelin kerran onko hän kokenut siellä paranormaaleja ilmiöitä. Ei kuulemma ainuttakaan. 

Turun linnassa saa helposti kulumaan aikaa tunnista kahteen. Heikkojalkaisille kierrosta ei voi suositella portaikkojen takia. Saattavatpa hieman huonomman kunnon omaavat hengästyäkin. Huoneissa ja saleissa on tosin runsaasti istumapaikkoja jäsenten lepuuttamista varten. 

Turun linnan pitkään historiaan voi tutustua Wikipedia-linkissä https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_linna