Tropiikkikuvia talven keskelle

Hiljattain tuli kuluneeksi kaksitoista vuotta ensimmäisestä ja toistaiseksi myös viimeisestä Thaimaan reissusta. Asia putkahti esille Facebookin Muistot-osiosta, jonka perusteella innostuin selaamaan matkakuvia pitkästä aikaa. 

Moni tuttu hoki tuolloin talvella 2014, että "Thaimaan matkailuun jää koukkuun". Niin ei käynyt. Syitä moiseen on muutama. 

Ensinnäkään tropiikki-ilmasto ei sopinut ainakaan minulle lainkaan. Olen monesti todennut, että kotonakin on sauna. Kaksi viikkoa lähes tauotonta hikoilua oli jälkeenpäin ajateltuna jopa absurdia. 

Toiseksi nostaisin kaoottisen liikenteen. Pelkkä kadun ylitys oli kuin venäläistä rulettia  kohdesaarellamme Phuketissa, tarkemmin Karon Beachilla. 

Kolmas matkustelua rajoittava seikka on raha. Koronaa ja Ukrainan sotaa käytetään nykypäivänä joka asiassa syynä hintojen nousuun. Varsinkin matkustelu on kallistunut valtavasti.

Toki Sunttu Sundellin kanssa tehdyssä reissussa oli paljon hyvääkin, kuten kuvista varmasti välittyy. Ei ole kiveen hakattu, etteikö Kauko-Itä vielä joskus kutsuisi. 

Kirjoitin aikanaan moniosaisen matkakertomuksen reissustamme. Muutama linkki kyseisiin blogijuttuihin:

https://kaislatuuli.blogspot.com/2014/02/phuketin-matka-osa-2-saarireissu-phi.html?m=0

https://kaislatuuli.blogspot.com/2014/03/phuketin-matka-osa-5-promthep-cape.html?m=0

https://kaislatuuli.blogspot.com/2014/03/phuketin-matka-osa-7-viidakkosafari.html?m=0 

Talven komein päivä

Sunnuntaina 22. helmikuuta pakkanen paukkui ja aurinko paistoi, oli hanget komeat nietokset. Siitä hyvästä piti tietysti suunnata kameran kera Turun Ruissaloon. 

Verrattuna viikon takaiseen vastaavaan visiittiin, oli hiljattain satanut lumi sen verran pehmeää, ettei kävely luonnistanut yhtä sujuvasti kuin viimeksi. Lenkki jäällä jäikin perin vaatimattomaksi.  

Kolkannokassa tapasin tuttuja, joita puolestaan vaivasi viima. Itse olen tuuleen on jo melkein tottunut, koska nykyään tuntuu aina tuulevan. Ei ehkä sähköyhtiöiden mielestä kuitenkaan tarpeeksi. 

Ruissalon maisema oli kuin satukirjasta napattu. Tätä hienompaa talvipäivää saa hakea kissojen ja koirien kanssa. 

Kovin pitkään tällaisia kuvia ei enää ole mahdollista saada, sillä loppuviikoksi on luvattu vesisadetta. Lounais-Suomen lumitalvi saattaa ollakin sitten siinä. 

Saaronniemen parkkipaikalla tuli jälleen vastaan tuttuja. Seuraava osoite olikin Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan Cafe Vanha Tammi, jossa kuulumisten vaihdon ohessa nautimme makoisat rinkelimunkit. 

Sunnuntaikävelyllä Airiston jäällä

Viime sunnuntaina keli ei lupaillut aurinkoa. Puoleenpäivään saakka olikin tasaisen harmaata, mutta taivas kirkastui kuin tilauksesta ollessani matkalla Turun Ruissaloon vanhan kaverini Artsin kanssa. 

Artsi osti hiljattain kameran, jonka käyttämiseen kyseli neuvojani. Mikäpä olisikaan Ruissaloa parempi paikka testailla uutta vehjettä. Kuvattavaa ainakin piisaa. 

Olen tuntenut Artsin pian neljä vuosikymmentä. Tutustuimme aikoinaan Turun keskustassa sijainneella pelihallilla, jonne nuoriso tapasi päivisin kokoontua. Monesti perjantaisin Artsille lankesi erikoistehtävä, jolloin hän paria vuotta vanhempana käväisi ostoksilla Puolalankadun pitkäripaisessa. 

Kuten arvata saattoi, oli kauniina talvipäivänä Ruissalon Saaronniemessä paljon ihmisiä. Suuntasimme muiden vanavedessä jäälle, jonka kantavuutta ei tarvinnut arvuutella. 

Artsi vähän epäröi käyttää kameraansa, jos ihmisiä näkyy tunnistettavasti kuvissa. Julkisella paikalla saa kuvata. Yhdellä sun toisella räpsyivät vähintään kännykkäkamerat.

Upouusi Panasonic Lumix FZ82D-kamera osoittautui vallan mainioksi laitteeksi. Ihme kyllä se ei maksanut Rajalassa sen enempää kuin googletuksella tarkistettuna muuallakaan. Yleensä tuossa kaupassa saa pulittaa itsensä kipeäksi. 

Aurinko porotti korkeista pakkaslukemista huolimatta siihen malliin, että jäällä kävellessä tuli suorastaan kuuma. Hieno päivä!

Katariinanlaakso ja Pitkäsalmi pakkaspäivänä

Viime perjantaina, joka pahaenteisesti sattui olemaan perjantai 13. päivä, koukkasin töiden jälkeen Katariinanlaakson kautta. 

Kyseessä on 17 hehtaarin luonnonsuojelualue Turun ja Kaarinan rajalla. Se on suosittu ulkoilualue, jossa voi nähdä monenlaista metsäneläintä ja tuntea olevansa kaukana kaupungin hälinästä. 

Viime viikkojen paukkupakkaset ja ulkoilevien ihmisten määrä olivat vakuutus mennä Pitkäsalmen jäälle. En silti suosittele samaa kenellekään, jos vaikka käykin köpelösti. 

Pakkaslukemat näyttivät toistakymmentä astetta. Auringon porottaessa täydeltä taivaalta, tuli jäällä kävellessä jopa kuuma. 

Tallustellessani rannan tuntumassa, jäin suustani kiinni erään tutun kanssa, jonka olen aiemminkin tavannut samalla seudulla. Tuolloin bongailimme porukalla lehtopöllöä, joka asustelee korkealla puussa aivan luontopolun varrella. 

Näin kauniina talvipäivänä olisi varmasti ollut mahdollisuus tehdä jäällä oikein kunnon lenkki Kaarinan puolelle, mutta jätin lystin muille ja palasin Katariinanlaaksoon. 

Yleensä polun varrella on paljon oravia, mutta nyt ne oli kai syötetty täyteen tältä päivältä. Ainuttakaan ei näkynyt, vaikka kuinka etsin. Sen sijaan suuri metsähiiri oli osingolla oravien ruokintapaikan liepeillä. Luulin sitä aluksi kokonsa puolesta rotaksi.

Vaikka talvea on tullut välillä manailtua, on tällaisena aurinkoisena pakkaspäivänä luonnossa liikkuminen todella upeaa. 

Kävellen Kukkarokivelle

Viime tiistaina suuntasin työkaverini Timo Kuuselan kanssa Turun Ruissalon Saaronniemeen. Paketteja oli jälleen lajiteltu tuhansittain, joten aamuvuoron jälkeen happihyppely raikkaassa pakkasilmassa oli paikallaan.

Tarkoituksenamme oli käydä Kukkarokivellä. Yleensä tuo valtava möhkäle on tavoitettavissa vain veneellä, mutta nyt sinne pääsee jäätä pitkin.

Kukkarokivi on Ruissalon luoteisrannan läheisyydessä sijaitseva Suomen suurin selvästi näkyvissä oleva siirtolohkare. Se on 27 metriä pitkä ja 17 metriä korkea kohoten 12 metriä merenpinnan yläpuolelle. 

Pakkasta oli ulkoilupäivänämme vain murto-osa siitä mihin viime aikoina totuttu. Jään kestävyydestä ei kuitenkaan ollut epäilystä, koska näimme lumessa lukuisia jalan- ja pyöränjälkiä. 

Erään pilkkijän mukaan hänen jalkojensa alla oli parikymmentä senttiä kovaa ainesta. En kuitenkaan suosittele ketään kokeilemaan onneaan, vaikka nämä kuvat sattuisivatkin inspiroimaan. 

Tarun mukaan Raision keskiaikaisen kirkon rakensivat jättiläiset Killi ja Nalli. He riitaantuivat papin kanssa ja Killi uhkasi hajottaa kirkon kivilohkareella. 

Sopivan kokoisen murikan rannasta löydettyään Killi kuitenkin eksyi, eikä löytänyt takaisin kirkolle. Siitä suivaantuneena hän viskasi kiven Ruissalon edustalle. Nimi Kukkarokivi tulee siitä, että jättiläinen kantoi kiveä selässään suuressa kukkarossa.

Kukkarokivi on vaikuttava näky sekä rannalta katsottuna että varsinkin läheltä. Moisen järkäleen rinnalla isokin mies tuntee itsensä aika pieneksi. 

Pilkkijöitä oli paljon Saaronniemen edustalla. Muutaman kanssa heitimme läppääkin. Minulla on jostain syystä ollut käsitys, ettei tämä porukka ole kovin sosiaalista laatua, mutta ilmeisesti olen väärässä. 

Seuraavassa kuvassa on taustalla Meyerin telakka Turun Pernossa, jossa rakennetaan loistoristelijöitä Karibianmerelle. Telakan nosturit, "maailmankahvat", näkyvät kymmenien kilometrien päähän saaristoon. 

Nesteen öljyjalostamon ja Raision Tehtaiden rakennukset vaikuttavat nekin olevan ihan killimäisen kivenheiton päässä.