sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Haunisten altaalla

Kuluvalla viikolla on vaihteeksi ollut siedettäviä kelejä, eikä ulkoilu ole ollut suuren kynnyksen takana. Noin muuten tänä keväänä on saanutkin hytistä alhaisten lämpötilojen kourissa ja ainakin Lounais-Suomessa on tuullut siihen malliin, että hyvä kun on eteenpäin päässyt.  

Haunisten altaan kierros Raisiossa on 3,5 kilometrin mittainen lenkki mukavassa maastossa. Vuonna 1973 rakennetun tekojärven pinta-ala on 38 hehtaaria ja polku kulkee pääosin aivan rantaviivan tuntumassa. 

Olen aina aiemmin kiertänyt altaan myötäpäivää, mutta nyt tein poikkeuksen. Tuntui melkein kuin olisi ollut uudella reitillä. 




Alkumatkasta ohitin koululaisryhmän, joka puuhasteli rannassa. Muuten ei näkynyt kuin yksinäinen kalastaja ja koiranulkoiluttaja. 

Patovallien päällä ja tasaisella maalla kuljetaan reitista noin neljäsosa, loput kivikkoisessa mäntymetsässä. Vaikka korkeuseroja ei ole juuri ollenkaan, en suosittele lenkkiä huonojalkaisille. Toki klenkkakoipikin päässee ainakin toiselle tulipaikalle, jonne on parkkipaikalta matkaa noin 400 metriä tasaista tietä.  

Suomen kansallislintuun laulujoutseneen harvemmin törmää verrattuna punanokkaisiin kyhmyjoutseniin. Huomasin lintupariskunnan rakentaman pesän järvessä ja hautovan linnun. Poikasten pitäisi kuoriutua lähiaikoina.  













perjantai 20. toukokuuta 2022

Oukkulanlahden luontopolulla

Taannoin Kustavissa käydessäni poikkesin Lemun kirkonkylän kautta Oukkulanlahdelle, joka on tunnettu lintuvetenä. 

Oukkulanlahti on Natura-aluetta ja sen pinta-ala on noin 900 hehtaaria. Yhdessä Halkkoaukon, Aitsaarenrauman ja Rukanaukon kanssa se muodostaa suurimman ja yhtenäisimmän kokonaisuuden Lounais-Suomen merenlahdista. 

Oukkulanlahteen voi tutustua Kaidanpään lintulavalta käsin, jonne kuljetaan suuntaansa 1,3 kilometrin mittaista luontopolkua pitkin. 

Välillä huonokuntoisuutensa vuoksi käyttökiellossakin ollut polku on kokenut renesanssin ja se vihittiin uudelleen käyttöön viime viikolla. 



Päivä oli vaihteeksi jopa lähes kesäinen ja vähempikin vaatetus olisi riittänyt ulkoiluun. Nyt sitten ahersin auringonpaisteessa polulla, joka tuntui huomattavasti pidemmältä kuin onkaan. 

Kuten muistelinkin, oli polun metsäosuus varsin komea. Vanhoja pystyyn lahonneita puita, valoja ja varjoja.  

Uudet pitkospuut ovat järeitä ja leveitä lankkuja, eivätkä mitään onnettomia kapeita parruja, joita pitkin kävellessä saa olla kieli keskellä suuta. Reitin varrella on peräti viisitoista uutta infotaulua, joissa kerrotaan alueen eläimistä ja luonnosta. 

Luontopolun alussa Kiuaskarintiellä olevalle parkkipaikalle ei mahdu kuin kolme autoa, joten se voi muodostua ongelmaksi ainakin viikonloppuisin. 










Olen käynyt kerran aikaisemmin Oukkulanlahdella. Se tapahtui melko tarkkaan kuusi vuotta sitten. Tarinaa siitä voi lukea linkistä http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/05/oukkulanlahti-lemussa.html


tiistai 17. toukokuuta 2022

Sammakkolammella

Ruokasammakkoa eli syötävää sammakkoa (Pelophylax esculentus) on esiintynyt ainakin viime kesästä lähtien eräässä lammessa Turun Ruissalossa. Ne sattuivat olemaan myös ensimmäiset tänä vuonna tapaamani kurnuttajat.

Kun viime kesänä lammikosta kuului armoton ääntely, olivat eläimet nyt hiljaa ja erittäin arkoja. Sain kuitenkin tähtäimeen kaksi yksilöä. 

Vieraslajit.fi-sivusto kertoo, että ruokasammakko kuuluu vihersammakkojen lajiryhmään, joka on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Ryhmään kuuluvien lajien tuonti, hallussapito, kasvatus, kuljetus ja luontoon päästäminen on kielletty. 

Vieraslajilla tarkoitetaan lajia, joka on levinnyt luontaiselta levinnäisyysalueeltaan uudelle alueelle joko ihmisen mukana joko tahallisesti tai tarkoituksella. 

Ruokasammakkoa pidettiin aiemmin lajina, mutta nykyään sen on todettu olevan mölysammakon ja pikkuvihersammakon hybridimuoto. 

Suomessa ruokasammakko tavattiin ensimmäisen kerran juuri Ruissalossa vuonna 2008. Nykyään sitä on tavattu Turun seudulla noin 50 lammessa. 





Sammakoiden perässä taisi olla tämä rantakäärmekin, johon törmäsin lammen toisella puolella. Pienempi lajitoverinsa suhahti uiskentelemaan ennen kuin ehdin zoomailla sitä tarkemmin, mutta tämä kaveri ei pitänyt kiirettä liikkeissään. Se pakeni vasta kun paikalle pöllähti keski-ikäinen nainen heilumaan kameransa kanssa ja tunki kroppansa turhan lähelle luontokappaletta. 







perjantai 13. toukokuuta 2022

Porkkanatukka graffitimäellä

Turkulainen Ida on ollut pitkään nimenä tuttu sosiaalisen median kautta. Olen joskus katsellut hänen kuviaan ja huomannut kännykkäräpsyjen seasta varta vasten otetut fotot, joiden perusteella lähestyin häntä viestillä ja kyselin malliksi. 

Järjestelyhän sopi hyvin ja esitin idean graffitaustaisesta kuvauspaikasta. Ongelmana vaan oli pitkittynyt talvi, joka ei meinannut loppua kirveelläkään. Ei pahemmin huvittanut liukastella hiekoittamattomilla kaduilla tai kallioilla. 

Tapasimme viimein tässä taannoin. Kuten arvelinkin, oli Ida oli oikein mukava ja juttu luisti heti hyvin. 

Suuntasimme Turun Uittamon kaupunginosassa sijaitseville toisen maailmansodan aikaisille ilmatorjuntabunkkereille, joita olin ehdottanut kuvauspaikaksi. 

Bunkkerimäki on vuosia ollut nuorison suosiossa. Tyhjiä oluttölkkejä ei alueella näkynyt kun nykynuoriso ei kuulemma enää ryypiskele, mutta tyhjiä spraymaalipurkkeja senkin edestä. 

Ymmärtääkseni graffititaiteilijat saavat touhuilla mäellä kaikessa rauhassa. Värikkäillä maalauksilla täytetyt vanhat betoniseinät ovatkin pääosin komeita. Luultavasti moisesta taiteesta piittaamatonkin nyökyttelisi hyväksyvästi päätään mikäli paikalle eksyisi.  

Idan porkkanan väriset hiukset sopivat kuin nakutettu graffitimiljööseen. Aurinko paisteli paikoin hiukan turhankin kirkkaasti, eipä sekään liioin haitannut. Oikein onnistunut fotosessio.  














perjantai 6. toukokuuta 2022

Hyinen Marjaniemi

Hyytävä tuuli kiusasi alkuviikolla Turussa. Lähdin kävelylle Ruissaloon, vaikka olisi varmaan pitänyt tutkailla tarkemmin millaista ulkona oikein on. Olin liikkeellä aivan liian heppoisin vaattein. Eipä tullut mieleen, että toukokuun alussa olisi tarvinnut pipoa, pitkiä kalsareita ja pilkkihaalareita.

Reittivalinnaksi vaihtui rantapromenadin sijasta Marjaniemen luontopolku, jossa ei tuullut lähellekään yhtä paljon. Toinen syy Marjaniemeen kallistumiseen oli se, että monena keväänä olen käynyt siellä kuvaamassa sammakoita. 

Sammakoita ei Marjaniemessä nykynyt ainuttakaan, kuten ei vielä tänä keväänä vielä muuallakaan. Lammikot olivat osin vielä jäässäkin. Taannoinen takatalvi ja myöhäinen kevät eivät ainakaan harrastajaluontokuvaajan kannalta ole järin hienoja juttuja. 

Viime keväänä oli useita viikkoja aikaisemmin kesäisempää kuin nyt. Marjaniemessä oli pajunoksat silmuilla ja rinteessä jonkun verran sinivuokkoja, mutta siinä ne kevään merkit toistaiseksi olivatkin.