Ajelulla Atussa 2026

Kesälomani viimeinen viikko alkoi Paraisten reissulla. Pelkääjän paikalle istahti kaverini Simo, joka on aikoinaan asunutkin Paraisilla. 

Simon ehdotuksesta suuntasimme Attuun ja Paraisten Portille. Siellä oli tarkoitus syödä. 

En huomannut matkalla ainuttakaan Paraisten Portti-mainoskylttiä tienposkessa. Ehkä ravintola luottaa siihen, että asiakkaat löytävät perille ilmankin. 

Portin ruokalistalta ei harmikseni löytynyt mitään sopivaa. Hinnoissakin vaikutti olevan roima saaristolisä. Simo sen sijaan vetäisi lohiaterian ja oli tyytyväinen investointiinsa. 

Ravintolan henkilökunta oli oikein ystävällistä ja tuulettomampana päivänä terassilla olisi varmaan viihtynyt kauemminkin. 

Matkalla pysähdyimme ottamaan valokuvia. Erikoisen näköinen perhonen liiteli innokkaasti kukasta toiseen ja paljastui myöhemmin karttaperhoseksi. 

Atun kartanoympäristöä olisi ollut mielenkiintoista katsella enemmän ja lähempää, mutta emme halunneet mennä toisten tiluksille häiritsemään. 

Atussa ajellessa mieleen juolahti, että nyt onkin oiva mahdollisuus päivittää kolmetoista vuotta sitten kirjoittamaani blogijuttua Atusta. Tai pikemminkin kirjoittaa uusi. 

Juttu on herättänyt laajaa kiinnostusta ja vuosikausia myöhemminkin kommenttiosioon innostutaan lähettämään tulikivenkatkuisia viestejä. Attu-kokemuksieni kerrotaan olevan aivan vääriä ja heidän tietenkin oikeita. 

Blogilaskurin mukaan juttua on luettu satamäärin. Ehkä linkki on kiertänyt jossain mökkiläissivustoilla.

Kasvitieteellisessä 21. heinäkuuta

Eilisellä Ruissalon kuvausmatkalla yhtenä etappina oli Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Väkeä liikkui alueella paljon, kuten kiihkeimpään loma-aikaan sopii odottaakin. Korviin kantautui jos jonkinlaista murretta. 

Vuoden ensimmäinen bongaamani sisilisko tallentui muistikortille. Eläin olikin ihmeen uskaliasta sorttia. Liskoa varovasti lähestynyt pikkupoika pääsi aivan liki, ennen kuin se livahti kasvillisuuden sekaan. 

Sälli oli onnesta soikeana myös lummelammen sammakoista. Vaikeasti havaittavat pallosilmät kyyhöttävät yleensä paikallaan kasvillisuuden seassa. Onnistuin löytämään kolme yksilöä, joista yksi sukelsi välittömästi minut huomattuaan. 

Lammella uiskenteli sekä aikuinen- että poikasliejukana. Ilmeisesti kaksi poikuetta kesän mittaan tekevät liejukanat ovat arkoja ja pysyttelevät pääosin ruovikon suoijissa, mutta näillä kavereilla ei ollut suurta kiirettä piiloon. 

En ole tänä vuonna nähnyt ainuttakaan rantakäärmettä kasvitieteellisen mailla. Tuttavien kuvissa niitä on kyllä esiintynyt vähän väliä. Eräs raisiolaisherra sai jopa tallennettua käärmeen ruokailuhetken, jossa matelija suu ammollaan nieli vihersammakkoa. 

Jessica Voivalan landella

Heinäkuun alkuopuolella otin kuvia kaarinalaisesta Jessicasta. Kuvauspaikaksi valikoitui Kaarinan Voivalan takamailla oleva niitty, tai oikeammin sitä reunustava kävelypoilku. 

Bongasin polun erään tutun somepäivityksestä. Jessica tunnisti paikan ja oli myös sitä mieltä, että se toimisi hyvin taustana. Länkkärityyli kun harvemmin sopii moderniin ympäristöön. 

Kuvauspäivän ehtoo oli lähes trooppisen kuuma. En tajunnut ottaa hyttysmyrkkyä mukaan, koska itikoita ei ollut aikoihin näkynyt. Voivalassa pellon laidalla hyttyset ja kärpäset olivat kuitenkin hyvinkin kiinnostuneita juuri minusta.  

Jälkeenpäin ajateltuna kuvausreviirimme oli ehkä turhan tiivis, mutta punkkivaaran takia viereiseen lehtometsään ei ollut intoa sujahtaa. Eikä olisi ollut tarpeeksi valoakaan. 

Jessica tuli tutuksi keväällä 2022, jolloin satuimme samaan aikaan Ruissalon Telakan opastuskierrokselle. Pitkät punaiset hiukset ja länkkärityyli kiinnittivät oitis huomioni.

Telakkakierroksen aikoihin olin juuri toipunut ensimmäisestä koronatartunnastani. Ensimmäisia kuvia ottaessamme puolestaan sormeni oli murtunut, mutta kummasti kamera vaan pysyi hyppysissä. https://kaislatuuli.blogspot.com/2022/05/kantrimeininkia-kartanolla.html

Vuosnaisten kallioilla

Heinäkuun toisella viikolla kävin Vuosnaisten luontopolulla Kustavissa. Tapana on ollut kulkea lenkki läpi pari kertaa vuodessa. Pituudellaan se ei ehkä häikäise, mutta maisemillaan aivan takuulla.

Reitin korkeimmalla kohdalla on muutaman vuoden ollut penkkipöytä, jossa on voinut levähtää ja katsella merelle. Nyt sen viereen on rakennettu jykevä näkötorni, jonka avajaiset olivat kesäkuussa. 

Torniin uskaltanee kavuta kovinkin korkeanpaikankammoinen, sillä askelmat ovat leveät ja seinät tukevat. Rakennelma ei muistuta tikapuita, kuten vaikka Turun Ruissalon Krottilanlahden lintutorni. 

Spauna-ravintolan vierestä lähtevän luontopolun varrella on Kallioilla - Taidekokemuksia saaristossa-niminen näyttely. Esillä on useiden eri tekijöiden töitä - kirjaimellisesti kallioilla.  

Pari vanhempaa blogijuttuani Vuosnaisten luontopolusta:

https://kaislatuuli.blogspot.com/2021/08/matelija-vuosnaisten-luontopolulla.html

https://kaislatuuli.blogspot.com/2022/08/vuosnaisten-luontopolulla.html

Silliä kullekin

Heinäkuu on tähän mennessä näyttäytynyt Lounais-Suomessa sateisena. Viime viikon sunnuntai 5.7. oli olevinaan poutainen, joten kaverini Simon kanssa ajattelimme käydä ajelulla Naantalissa.  

Naantalissa sitä kuuluisaa aurinkoa ei kuitenkaan näkynyt, koska matkalla alkoi rankkasade. Jatkoimme kohti Rymättylää. 

Särkänsalmen sillan kupeessa Merimaskussa on grillikioski, jossa tulee piipahdettua pari kertaa vuodessa. Talvella se ei auki olekaan. 

Suomalainen jonotuskulttuuri näytti taas puolensa. Luukun edessä seisoskeli kymmenkunta ihmistä, eikä letka edennyt mihinkään. Alkoi taas sataa. 

Viimein eräs vanhempi herra uskalsi kysyä tuppisuuna seisoskeelta pariskunnalta, ovatko he mahdollisesti jo tilanneet. Olivathan he, jolloin samalla tajusivat poistua jonosta takavasemmalle. 

Edellämme oli äiti kahden lapsosen kanssa. Kun letka vihdoin eteni jopa siihen pisteeseen, että kassaluukulle saattoi mennä, alkoi äiti empimään kumpaan luukkuun he nyt sitten menevätkään, kioski- vai grillipuolelle! 

Herkulliset hampurilaiset syötyämme matka saattoi jatkua. Sade yltyi sellaiseksi, etteivät auton tuulilasin pyyhkijät meinanneet riittää. Rymättylän kirkonkylä ohitettiin, koska pysähtyminen tuollaisella kelillä olisi ollut turhaa.

Neljän kilometrin päässä Röölän rannassa aurinko pilkotti hetken, kunnes vettä alkoi jälleen tippumaan. Bongasimme parkkipaikan vierestä Silliperinnemuseo Dikselin, jonka syövereihin astelimme sadetta pakoon.

Neljän euron hintainen biljetti oli todella hintansa väärtti. Röölän kylätoimikunnan jäsen esitteli museon esineistöä ja tarinoi sujuvasti kaikenlaista. 

Alkuun pyöri vanha mustavalkoinen dokumenttielokuva sillinkalastuksesta. Selvisi, että rymättyläläiset sillitroolarit ovat kalastaneet Islannin vesillä. 1940-luvun lopulla alkaneet ja 70-luvun puolivälissä loppuneet pyyntireissut kestivät kolmisen kuukautta kerrallaan. 

Ihmetelessäni dikseli-nimeä, kertoi opas, että kyseessä on sillitynnyrien sulkemiseen tarkoitettu vasara. 

Vuonna 2010 avatun Suomen ainoan sillimuseon lisäksi samassa rakennuksessa on Myllymuseo sekä Dikselin näyttämö, jossa on esiintynyt lukuisia kuuluisia artisteja. Ehdoton suositus Rymättylän suunnalla matkaileville.