Heinänokan huhtikuuta

Sunnuntaina 26. huhtikuuta maakunta-ajelu suuntautui Turun saarille, tarkemmin Satavan saaren lounaiskulmassa sijaitsevaan Heinänokkaan. 

Heinänokka on Turun ja Kaarinan seurakuntien leirikeskus. Siellä järjestetään sekä seurakunnan omia että muiden järjestäjien leirejä. Koulujen kesälomien ja talvilomien aikana heinänokassa on rippikoululeirejä. 

Heinänokka on ollut minulle nimenä tuttu pitkään. Lapsuuden kaverini Kustavista työskenteli siellä jonkinlaisissa johtotehtävissä, mutta ikävä kyllä hän kuoli kymmenisen vuotta sitten. 

Ensimmäisen kerran kävin alueella viitisen vuotta takaperin, jolloin eräs tuttu antoi vinkin komeasta autiotalosta. 

Ilmeni, että talossa oli kuvattu Mika Kaurismäen ohjaamaa, elokuussa 2015 ensi-iltansa saanutta Elämältä kaiken sain-elokuvaa. Leffan pääossissa ovat Vesa-Matti Loiri, Armi Toivanen, Peter Franzen ja Jani Volanen. Sivuosassa nähdään Salaituista elämistä nyttemmin tuttu Lenita Susi. 

Yleensä tulee seurattua melko tarkkaankin suomalaisia elokuvia, mutta jostain syystä tämä oli livahtanut täysin ohi. Näin sen vasta pari vuotta sitten televisiosta.

Voi olla, että osa leffasta on kuvattu studiossa, mutta talossa sisällä käymättä sanoisin, että pääosin kuitenkin juuri siellä. Elokuvassa näkyy korkeilla kallioilla kuvattuja kohtauksia, eikä sellaisia  Heinänokassa ei ole. Ne lienee tallennettu joko Naantalissa tai naapurisaarella Hirvensalossa.

Mittatikkuna autiotalon edustalla seisoo mukana matkassa ollut Simo. 

Lounais-Suomessa oli viikonloppuna armoton tuuli, joka yltyi myrskylukemiin. Heinänokassakaan ei siltä säästytty, tosin pahin myräkkä ei vellonut leirikeskuksen rannalla. Niemennokan takana oli valtaisa aallokko vaahtopäineen, kun taas Heinänokan saunalaiturilla sai olla melko rauhassa. 

Yritin tiirailla matelijoita, jotka nekin varmasti tällaisella tuulella olivat koloissaan piilossa. Yksi rantakäärme kuitenkin löytyi rantapenkereeltä. Se näyttää kuvassa huomattavasti massiivisemmalta kuin olikaan.  

Leirikeskuksen kivikkoisella rannalla oli viitisen kalastajaa. Yksi heistä jopa niin sosiaalinen, että hänen kanssaan pystyi vaihtamaan pari sanaa. 

Venevalkamassa parkkipaikan liki puolestaan rassattiin isoja purjeveneitä kesäkuntoon. Varmasti kelpaa seilata vähän kovemmallakin merenkäynnillä. 

Näkymiä Kaasavuorelta Airistolle

Turun Hirvensalon Maanpäässä sijaitsee Kaasavuori. Se on näköalapaikka ja lähiluontokohde, josta aukeaa komeat maisemat Airiston merialueelle. 

Ennen korona-aikaa Kaasavuori oli vielä melko tuntematon muiden kuin paikallisten keskuudessa. Kun sohvaperunatkin innostuivat luontoretkeilystä, muuttui tilanne radikaalisti. Opastusta vuorelle ei ole vieläkään, mutta Föli-bussin päätepysäkiltä polkuja seuraamalla löytää kohteeseen. 

Kuluvalla viikolla on ollut kovin tuulista. Kun eräänä päivänä sattuikin olemaan tyyni keli, pirautin Vikströmin Matille, että kiinnostaisiko visiitti Hirvensaloon. Vastaus oli myöntävä. 

Vepsän saari, Ruissalon puolella Villa Kuuva ja Myyntimiesten sauna sekä monta muuta kohdetta löytyi, kun hetken tiirailimme merelle. 

Ensimmäisessä kuvassa näkyy alueen tunnetuin saari Loistokari. Se oli ainakin vielä taannoin myytävänä 680 000 euron hintaan. Kumma, ettei noin legendaarinen saari ole mennyt kaupaksi.

Loistokarin historiaa linkissä https://fi.wikipedia.org/wiki/Loistokari

Pari edellistä blogijuttuani Kaasavuoresta löytyvät alta:

https://kaislatuuli.blogspot.com/2022/08/iltahetki-maanpaan-kaasavuorella.html

https://kaislatuuli.blogspot.com/2023/10/auringonlasku-kaasavuorella.html

Ruissalon kevättä 19. huhtikuuta

Sunnuntaina 19. huhtikuuta kevät näytti parhaat puolensa. Ilma oli kuin morsian; ei tuullut pätkääkään ja lämpötila kipusi kaverin auton mittarissa kuuteentoista asteeseen.

Kävin luontokuvausta harrastavan kaverini Simon kanssa happihyppelyllä Turun Ruissalossa. Ensin Marjaniemen luontopolulla saaren alkupäässä ja lopuksi Kolkannokassa toisella puolella Ruissaloa.

Kolkannokan edustalla uiskenteli kyhmyjoutsenia laskujeni mukaan peräti 21 kappaletta. Lempilintuihini kuuluvia meriharakoita tepasteli niitäkin pari kappaletta syötävää etsimässä.

Eipä kai tämän parempaa kevätkeliä hevillä löydy. Yleensä Ruissalossa tuppaa tuulemaan kesät talvet. 

Joku uskalikko oli jopa uimassa kaukana rannasta. Ihmetteleviä silmäpareja riitti. 

Littoistenjärvellä 17. huhtikuuta

Perjantaina iltavuoroon mennessä koukkasin Littoistenjärven kautta. Päivä oli varsin keväinen ja lämpömittari kohosi vuodenaikaan nähden ennätyslukemiin. 

Järvi sijaistee Littoisten kylässä Kaarinan ja Liedon kuntien rajalla. Pinta-alaltaan se on 147,5 hehtaaria, joten mikään mitätön lammikko ei ole kyseessä. 

Keväällä 2017 järveen päästettiin polualumiinikloridia fosforin saostamiseksi. Alkuvaiheessa vesi oli turkoosia kuin Kreikan saaristossa. Kemiallisen saostuksen seurauksena järvestä nostettiin viisi tonnia kuollutta kalaa, enimmäkseen lahnoja. Ratkaisu tiedettiin väliaikaiseksi ja eipä aikaakaan kun sinilevää ja kasvillisuutta ilmestyi jälleen veteen. 

Kävin tuolloin, toukokuussa 2017, ihmettelemässä kirkastunutta järveä työkaverini Simo Laaksosen (1960-2018) kanssa. Tarkemmin tuolla https://kaislatuuli.blogspot.com/2017/05/kirkastunut-littoistenjarvi.html

Littoistenjärven parkkipaikalla huomioni kiinnittyi ojanpientareella kukkiviin valkovuokkoihin. En ollut niitä vielä tänä keväänä nähnytkään. Nokkosperhonen liiteli samalla pientareella ja sekin oli lajissaan allekirjoittaneelle kevään ensimmäinen. 

Selvästi merkityistä ajokielloista huolimatta varmaankin läheisestä Varissuon lähiöstä tulleet hunnutetut naiset huristelivat komeilla autoillaan rannan grillauspaikkojen viereen kuin Euroopan omistajat. Minä puolestani lähdin töihin kantamaan kortta kekoon. 

Suikkilan metsikön pallosilmät

Olen perinteisesti keväisin harrastanut sammakkokuvausta. Yleensä ajoitus on ollut vapun tienoilla tai vähän ennen. Tänä vuonna kevät on hieman edellä ja sammakkoaika on juuri nyt. 

Aikoinaan ihmettelin kun sosiaalisessa mediassa näkyi fotoja pallosilmistä, vaikka en itse törmännyt niihin kuin sattumalta, jos ollenkaan. Sittemmin tuttujen vinkit ovat tuottaneet paljonkin sammakkokuvia.

Viitisen vuotta sitten kuulin, että Turun Suikkilan lähiön metsikkö suorastaan kuhisee sammakoita. Ilmiantaja oli lenkillään ollut kuin puulla päähän lyöty, kun koko lammen pinta täyttyi pallosilmistä. Kurnutus oli kuulemma vastannut moottoripyörän käyntiääntä. 

Sukkilan kuntoradan varrella on useita lammikoita, joista keskellä reittiä oleva lätäkkö on ollut takuuvarma sammakkopaikka. Niin tämän viikon keskiviikkonakin. 

Sammakoita, joiden lajiksi sanoisin kuonon muodon perusteella ruskosammakko, oli lammessa ainakin parikymmentä. Kutuaika oli vasta aluillaan. 

Sammakot olivat kovin arkoja. Vaihtaessani rauhallisesti paikkaa metrin pari, sukelsivat ne välittömästi lätäkön pohjaan. Äänekästä kurnutusta ei sen koommin kuulunut samalla soundilla kuin alussa.

Tässä aamulla puhelin on kilahdellut pari kertaa. Valppaat Turun Sanomien tilaajaystäväni ilmoittivat, että sammakkokuvani on julkaistu päivän lehdessä Lukijan kuva-palstalla. Tarttuivat näemmä nopeasti ajankohtaiseen aiheeseen.