maanantai 20. syyskuuta 2021

Villivuoren luontopolulla

Turun Sanomien mainiossa Luonto Plus-ohjelmassa oli hiljattain juttua Merimaskun Villivuoren luontopolusta. Itse paperilehteen moinen pääsi viime viikon lopulla ja Raisiosta käsin toimitettava Rannikkoseutukin oli asian noteeranut. 

Merimasku-Seura on kuluneen vuoden aikana ehostanut Villivuoren polun uuteen uskoon. Paikalla on ennen vanhaankin ollut jonkinlainen reitti ja opasteita, mutta ne ovat ajan saatossa kulahtaneet. Nyt sekä viitoitus että kuusikon halki raivattu polku huokuivat uutta.   




Villivuori on Merimaskussa Otavan saarella sijaitseva noin sadan hehtaarin kallioylänköalue, jonka korkein kohta on 60 metriä meren pinnan yläpuolella.  

Kallion laella on vuonna 1994 perustettu kymmenen hehtaarin luonnonsuojelualue, jossa on kaksi pronssikautista hautaröykkiötä. Aikojen saatossa niitä lienee joku siirrellyt, koska ainakin toisen muoto on levinnyt. 




Sunnuntaina 19. syyskuuta lähdin kahden työkaverini kanssa Merimaskuun. Villivuoren parkkialue löytyi helposti osoitteesta Koverintie 330 Naantali

Paikalla oli useita kaaroja. Ihmiset olivat liikkeellä luontopolku-uutisoinnin innoittamina. Mikäpä siinä, ilmakin oli ulkoiluun vallan mainio.  




Suuntaansa 1,2 kilometrin lenkille on vielä tänä syksynä tulossa infotauluja, joissa kerrotaan seudun linnuista, kasveista, arkeologiasta ja geologiasta. 

Merimaskun korkeimmalta kohdalta ei valitettavasti näy juuri muuta kuin puiden latvoja. Jostain välistä pilkistää sentään meri, maantie ja muutama talo. 

Villivuorelle nousu ei ole järin jyrkkä, mutta pitkä se ainakin on. Polku voi äkkiseltään tuntua turhan lyhyeltä, mutta etenkin lapsille tällainen reitti on varmasti juuri sopiva. Uskoisin vähän huonokuntoisemmankin selviävän urakasta, mikäli koivet ovat kunnossa. 












torstai 16. syyskuuta 2021

Lenholmin tammilehdossa vuonna 2011

Facebookin muistoissa tuli pari päivää sitten vastaan kuvia, jotka otettiin tasan kymmenen vuotta sitten Paraisilla Lenholmin luonnonsuojelualueella turkulaisen Lauran toimiessa mallina. 

Muistan tuon syyskuisen lauantain vielä hyvin. Puoliltapäivin olin ammattiosastoni kesäpaikassa Turun Hirvensalossa, jossa järjestettiin kalastuskilpailut. Poikkesin katsomassa mikä meininki oli. Oikein hyvä näytti olevan. 

Iltapäivällä lähdimme Lauran kanssa Paraisille. Lenholmin tammilehto oli jäänyt mieleen potentiaalisena kuvausmiljöönä Saaristotietä pitkin ajellessa. 

Yleiskuntoni ei noihin aikoihin ollut vielä kovin hääppöinen elokuisen Unkarin matkan jäljiltä, josta sain tuliaisina kampylobakteerin. Ennätyspäivänä vessassa piti rampata peräti yhdeksäntoista kertaa ja kuumetta oli pari viikkoa. 

Kuvauskuntoa bakteerikaan ei nakertanut ja kuvia kehtaa yhä katsella sujuvasti. En enää muista kuinka monta ruutua mahdoin ottaa, mutta noihinkin aikoihin melko paljon. 

Kamerana Paraisten retkellä oli Canon 1000D ja objektiivina Canonin 75-300 mm. Ensin mainittu on jossain kaapissa ja jälkimmäisen myin pari vuotta sitten.

Laura on erinomainen malli ja luontomiljöissä kuin kotonaan. Sittemmin kuvaussessioita on ollut silloin tällöin, viimeksi tämän vuoden huhtikuussa. Tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/05/laura-kaasavuorella.html












tiistai 14. syyskuuta 2021

Saaronniemen kallioilla 11.9.

Viime viikonlopun sumpuraisen ilman jäljiltä ei pahemmin ulkoilukertomuksia jälkipolville jäänyt. Jossain vaiheessa suunnittelin lähteä Kurjenrahkan kansallispuistoon, mutta liukkailla pitkospuilla ei pahemmin viitsi kikkailla.  

Syksy on mielestäni tullut turhan aikaisin tänä vuonna. Syyskuu olisi saanut vielä olla lämmintä kuten vuosi sitten. Mutta jo elokuun lopulla alkoi tuntua siltä, että shortsikelit olivat sitten siinä. 

Lauantaina piipahdin sentään Turun Ruissalossa. Saari näytti hiljentyneen syyskuun ollessa kalenterissa. Saaronniemen grillauspaikat olivat kansoitettuja, mutta muuten oli ihmeen rauhallista viikonlopuksi. 

Kävelykierroksella Saaronniemen rantakallioilla nappasin jokusen kuvankin. 












lauantai 11. syyskuuta 2021

Lammikkeja Haunisten altaalla

Ilta-Sanomissa oli kesällä iso artikkeli, jossa julkkispuutarhuri Arno Kasvi hämmästeli Raision Haunisten altaan valtaisaa lammikkikasvustoa. 

Haunisten allas on Raision Mahittulan kaupunginosassa sijaitseva tekojärvi, joka on rakennettu vuonna 1973. Sen pinta-ala on 38 hehtaaria ja sitä käytettiin raakavesivarastona vuoteen 2012 saakka. 

Lammikki puolestaan on haitallinen vieraslaji, jonka joku on tuonut Raisioon. Ensimmäisen kerran sitä tavattiin Suomessa luonnonvaraisena läheisellä Littoistenjärvellä vuonna 2012. 

Happikatoa ja veden laadun huononemista aiheuttava kasvi kasvaa alkuperäisenä Keski-Euroopassa ja Aasiassa. Haunisten altaalla sitä havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. 

Ilta-Sanomien ja Arno Kasvin hehkutusten innoittamana kävin Haunisissa elokuun puolivälin tienoilla. Ajattelin, että nyt varmaan koko järvi on täynnä lammikkia kun noin tarmolla kirjoitetaan. En kuitenkaan huomannut pahemmin eroa sitten viime käyntini. Onhan kasvia valtavasti siellä täällä, mutta lehtijutusta sai vähän harhaanjohtavan käsityksen.  



Altaan ympäri kiertää noin 3,5 kilometrin lenkki, jota voi luontopoluksikin kutsua. Osin se menee reunapengerten päällä, mutta yli puolet matkasta kuljetaan metsässä rannan tuntumassa. 

Kellotin reippailuni, joka kuvaustaukoineen kesti minuutilleen tunnin. Matkalla oli kovin hiljaista - vain yksi parisuhdeongelmiaan kovaan ääneen höpötellyt naiskaksikko sekä vastapäivään reittiä kiertänyt keltasadetakkinen hahmo. 

Palatessani parkkipaikalle, asteli viereisestä matkailuautosa ulos kaksi bikinineitokaista. Vilkaisu rekisterikilpeen selvensi asiaa - ilmeisesti ulkomaan elävät luulivat saapuneensa uimarannalle. Kahlaaminen puunjuurien täyttämässä tekojärvessä ei luulisi herkkua olleen.