lauantai 24. syyskuuta 2022

Jessica Kylämäellä

Elokuussa toteutui eräs tovin muhinut valokuvausidea Kuralan Kylämäellä Turussa. Cowgirl-henkinen teema oli kuin luotu Kuralan maalaismiljööseen. Urbaanista maailmanmenosta ei ollut tietoakaan, vaikka kivenheiton päässä sijaitseekin kerrostalolähiö ja vilkas maantie Hämeenlinnan suuntaan. 

Mallina oli upea Jessica. Hänellä on kuvien mukainen pukeutumistyyli siviilissäkin, joten ei tarvinnut erikseen ihmetellä mitä kuteita pistäisi päälle.

Jessican kanssa kuvattiin ensimmäisen kerran toukokuussa keväisessä Ruissalossa. Tarkemmin  linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2022/05/kantrimeininkia-kartanolla.html

Kesäkuussa olin Kaarinan Kuusiston piispanlinnan raunioilla katsomassa rivitanssia, jossa Jessicakin oli mukana. Länkkärinaisten esityksestä on paljon kuvia, mutta en ole ainakaan vielä niiden pohjalta blogijuttua väsännyt.  












tiistai 20. syyskuuta 2022

Kolkannokka 18. syyskuuta

Sunnuntaina 18. päivä syyskuuta Turussa vietettiin Turun päivää. Moni museo oli auki ilman pääsymaksua. Aurajoesta sukellettiin ylös romua kuten polkupyöriä ja sähköpotkulautoja. Illan päätteeksi taivaalle räiskittiin valtava määrä raketteja.

Tarkoitukseni oli käydä opastuskierroksella Hotel Kakolassa eli entisessä lääninvankilassa. Sekin lysti jäi, koska edellisehtoona meni vähän pitkäksi. Illemmalla kuitenkin Ruissalo kutsui ja päädyin saaren kärkeen Kolkannokkaan

Vankila oli kumminkin tuttu ennen saneeraustaan hotelliksi. Lääninvankilan ja viereisen Turun keskusvankilan eli Kakolan vielä ollessa tyhjänä, kävin niissä opastuskierroksella syksyllä 2008. 

Päällimmäisenä jäi mieleen tuohtuneen oppaan kommentti, jonka mukaan "häntä ei ole koskaan ennen loukattu näin verisesti". Syynä moiseen hirveyteen oli, että eräs seurueemme jäsen totesi "puhutaan vaan suomea kun kerran Suomessa ollaan". Opas kyseli tarvitseeko joku ruotsinkielestä selostusta. Pienestä sekin oli kiinni. 

Lääninvankilassa järjestettiin kesällä 2015 umpityhjänpäiväinen taidenäyttely. Kävin sielläkin. Aiheesta voi lukea linkistä http://kaislatuuli.blogspot.com/2015/07/taidenayttely-turun-entisessa.html




Mutta palataanpa takaisin sunnuntaihin ja Ruissalon Kolkannokkaan. Tallink Siljan ja Viking Linen matkustajalaivat ohittivat toisensa noin kello 19 Airistolla. Turkuun seilaava laiva oli jostain syystä uusi Viking Glory, eikä iltalähdöillä normaalisti operoiva Grace

Siljan Baltic Princess lähtee nykyään Turusta kello 18:30. Aikaistettu startti sopisi allekirjoittaneellekin huomattavasti paremmin kuin myöhäisempi iltalähtö. Baltic Princess on tällä hetkellä Siljan ainoa ruotsinlaiva Turussa, koska toinen alus vuokrattiin Hollantiin pakolaiskeskukseksi. 

Kuluvana vuonna Ruissalon kärki on harvoin ollut näin tyhjä ihmisistä. Pandemian myötä valtavan suosion saanut alue oli aivan kuin ennen koronaa, jolloin saarella ei yleensä ollut ruuhkaa. 

Syksyn värejä oli jo näkyvissä etenkin vaahteran lehdissä. Turun seudulla paras ruska-aika on keskimäärin lokakuun 12. päivä. Tämän kertoi aikoinaan suuresti arvostamani luontomies Ari Karhilahti Luonto Plus-ohjelmassa. Sitä odotellessa.









maanantai 19. syyskuuta 2022

Maria ja Sini Naantalin maisemissa

Nämä kuvat otettiin kymmenen vuotta sitten, syyskuussa 2012. Facebookin Muistot-osio vinkkasi viime viikolla, että tällaisiakin on olemassa. En toki ollut unohtanut, mutta ihmetytti vaan miten nopeasti se kymmenen vuotta taas meni. 

Kuvat ovat peräisin Naantalin Kuparivuorelta ja Kailon saareen johtavalta sillalta, sieltä missä Muumimaailmakin sijaitsee. Malleina ovat kaverukset Sini ja Maria

Tutustuin Mariaan vuonna 2006 samassa työpaikassa ollessamme. Siniin pari vuotta myöhemmin Marian kautta. 

Varsinkin Maria oli noihin aikoihin melkoinen linssilude. Kävimme usein napsimassa fotoja eri lokaatioissa Turun seudulla. Asiaa vaan jarrutti se, että Maria asui jo tuolloin Kiinassa ja fotoilut olivat mahdollista vain hänen lomaillessaan Suomessa. 

Nyttemmin en ole muutamaan vuoteen nähnytkään Mariaa koronapandemian takia. Kiinasta ei ole päässyt matkoille kovin helposti. Asuinpaikka on tosin hiljattain vaihtunut Englantiin ja matkustusvapaus helpottunut. Ehkä joku päivä jälleen törmätään. 

Myös Sinistä tuli maailmankansalainen. Hän on asunut jo vuosia Etelä-Amerikassa perheensä kanssa. 












keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Maarianhamina osa 3 - Pommern

Jos Maarianhaminassa halua kokea merenkulun historiaa, on syytä suunnata länsisataman laivaterminaalin lähellä oleviin Merenkulkumuseoon ja Pommern-museolaivaan. Niihin pääsee samalla lipulla, joka elokuussa maksoi viisitoista euroa. 

Pommern on allekirjoittaneelle tuttu jo 80-luvun alusta. Vuosien varrella olen käynyt siellä silloin tällöin. Nyt ilmassa oli lievää toiston makua, koska edellisestä visiitistä oli vain vuosi aikaa. Mutta seuraksi oli mentävä, sillä matkakumppani Laatta Laaksonen oli asian suhteen ummikko ja laivahan kuuluu jokaisen Ahvenanmaan kävijän ohjelmaan.

Pommern on entinen laivanvarustaja Gustaf Erikssonin rahtipurjealus, teräsrunkoinen nelimastoinen parkki. Se rakennettiin vuonna 1903 Glasgowssa J. reid & Co-telakalla. Aluksen alkuperäinen nimi oli Mneme ja se sai uuden nimen siirtyessään eri varustamolle. 

Aluksen pituus on 95 metriä (106,4 puomeineen), leveys 13,4 metriä, syväys 7,5 metriä, maston korkeus 50 metriä ja miehistöä tarvittiin 26 henkilöä. 



Vuonna 1923 Pommern päätyi ahvenanmaalaisen Erikssonin omistukseen. Kuten hänen muutkin purjelaivat, siirtyi Pommern seilaamaan vehnäreitille Euroopan ja Australian välille. Menomatkalla oli yleensä vain painolastia tai puutavaraa Suomesta tai Ruotsista vietävänä Etelä-Afrikkaan.

Viimeisen matkansa Pommern teki vuonna 1939 juuri ennen toista maailmansotaa. Sodan ajan laiva oli Maarianhaminassa ja 1944 hetken viljavarastona Tukholmassa, josta se hinattiin viljalastissa Turkuun. 

Gustaf Erikssonin lapset lahjoittivat vuonna 1952 Pommernin Maarianhaminan kaupungille, jolloin siitä tuli museolaiva länsisatamaan. 











keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Maarianhamina osa 2 - Luontopolulla

Maarianhaminasta ei ehkä heti tule mieleen luontopolut, mutta sellaisiakin sieltä löytyy. Paremman puutteessa asian ajaa polku keskikaupungilta rannan kautta Gröna Uddenin leirintäalueelle. Matkalla on niittyjä, lehtoja ja Lilla Holmenin lintusaari.  

Minua oli jo vuosia kiinnostanut ruotsinlaivan kannelta bongaamani reitti, joka menee lähellä länsisatamaa. Korkean kallion keskivaiheilla mutkittelee osin lautarakenteinen luontopolku, jossa kaide suojaa tipahtamasta mereen. Elokuisella reissulla oli tarkoitus käydä katsomassa millainen se oikein on. 

Lievähköjä ongelmia aiheutti löytää luontopolun alku. Laivaterminaalin edessä olevassa opastustolpassa lukee kyllä "Naturstig", mutta siihen se sitten jäikin. Lähempänä ei ole minkäänlaista merkintää. Vastassa näytti olevan varastorakennuksia, säiliöitä ja aitoja. 

Kapusimme jyrkkää kalliota pitkin ylös vanhalle luotsiasemalle. Merimaisemia katsellut suomalaisperhe ei ollut koskaan kuullutkaan mistään luontopolusta. 

Päädyimme pientaloasutuksen liepeille, jossa kävelimme hiekkatietä pitkin yhä ylemmäs mäelle. Vastaan tuli jopa entinen laskettelurinne, jota on varmaan käytetty aikoinaan kun Ahvenanmaallakin oli vielä lunta. 

Lopulta vastassa häämötti rajavartiolaitoksen aidattu alue, jolloin aloin miettimään, että ei saatana, nyt ollaan kyllä ihan väärillä jäljillä. 






Vitutuskäyrä alkoi olla kankkusesta ja helteestä johtuen melkoinen. Soitto kaverille, jonka tiesin tuon luontopolun joskus kiertäneen. Hän sattui juuri olemaan Kustavissa Vartsalan lossilla. Vieressä pörräsi kuorma-auto, eikä hän saanut kunnolla puheestani selvää, joten puhelu piti lopettaa. 

Kotvan kuluttua vastaan jolkutteli lenkkeilijä, joka neuvoi englanniksi polun alkupisteen. Eli takaisin sinne mistä lähdettiinkin. Aitojen, varastojen ja säiliöiden viereen rantaan, josta pääsi kuin pääsikin läpi.

Luontopolku osoittautui hienommaksi kuin kuvittelinkaan. Sieltä oli hyvät mahdollisuudet katsella ruotsinlaivojen tulemista ja menemistä. 





Ihmettelin miksi Viking Grace kääntyi jo varmaan kilometri-kaksi ennen satamaa. Seuraavana päivänä siihenkin löytyi selitys. Saapastellessani terminaaliputkea pitkin laivaan, huomasin putken olevan valtavan pitkä. Eipä ole ennen tullut kiinnitettyä huomiota moiseen. Sentään Tallinnan D-terminaalin luokkaa eli reilusti yli kilometrin putki ei lähellekään ole. 





Päätimme luontopolkuosuutemme Maarianhaminan Kalasatamaan. Sieltä talsimme Västra Yttervägeniä pitkin takaisin kaupungin keskustaan. Veikkaisin, että lenkistä kertyi viisi-kuusi kilometriä plus alkuharhailut siihen päälle. 

Kalasatama on tuttu kesältä 2016, jolloin veneilimme sieltä Kobba Klintarin vanhalle luotsiasemalle, joka näkyykin kaukana merellä muutamissa yllä olevissa kuvissa. Aiheesta tarkemmin http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/07/ahvenanmaalla-osa-7-kobbaklintar.html