maanantai 10. heinäkuuta 2023

Ekniemen luontopolulla

Kävin viime perjantaina Ekniemen luontopolulla Kemiössä. Vuosi takaperin valmistunut reitti lähtee melko pian Rungonsalmen sillan jälkeen oikealta osoitteesta Ekniementie 29

Degerdalin seudun kyläyhdistys ja maanomistaja ovat tehneet suururakan rakentaessaan luontopolun ja näkötornin. Varsinkin tähän aikaan vuodesta reitti näytti parhaat puolensa.

Lyhyempi, kolmen kilometrin lenkki on nimeltään Huipunkierto. Se on merkitty keltaisella, kun taas valkoisia täpliä seuraamalla on Ekniemen kierto-reitillä. Se on 5,5 kilometriä pitkä.  

Matkalla tutustuimme ukontulikukkiin, joita kasvaa traktoripolulla pellon reunalla. Niitä on aikoinaan käytetty muun muassa lääkekasveina ja jopa soihtuina. 






Koska en kipeän varpaani takia ole hetkellä parhaimmassa ulkoilukunnossa, tyydyin lyhyempään lenkkiin ja näkötornista avautuviin upeisiin maisemiin. Seurana ollut Petteri sen sijaan eteni rivakkaasti pidemmän kaavan kautta. 

Päästäkseen kallion laelle, on ensin kiivettävä 60 metrin nousu ylös. Avuksi on tehty portaat ja joissain kohdissa on apuköysikin. Jollei täällä pulssi nouse, niin ei sitten varmaan missään. Olin aivan poikki vihdoin tornille päästyäni. 

Kaksitoista metriseen vankkaan torniin kapuaminen kannattaa. Näköala on kerrassaan mahtava. Tornin lähellä on myös komea laavu. Vessakin löytyy, mutta sen siisteyttä en tullut vilkaisseeksi. 








Metsäkeikan jälkeen ajelimme Kemiön Mjösundin Santasaareen, jossa sijaitsee Posti- ja lennätinurheilijoiden mökkikylä. Siellä kaksi jo eläköitynyttä työkaveriamme viettivät kesäpäivää mökkeillen. Oli mukava tavata Toivosta ja Luukkaa pitkästä aikaa. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti