sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Lumoava Korvensuunkoski

Käväisin pari viikkoa sitten Korvensuunkoskella, joka sijaitsee Mynämäen Korvensuussa lähellä Vehmaan rajaa. 

On tullut tavaksi käydä Korvensuussa juuri talvisin. Koskialue on älyttömän komea lumiaikana. Saattaa se olla sitä kesälläkin, mutta en ole tainnut viiteentoista vuoteen sitä sellaisena nähdä. 

Pelkästään ajelu Kustavintieltä Mietoisten Lauttanpään risteyksestä Korvensuuhun oli kirkkaana pakkaspäivänä kokemus. Lumiset metsät ja pellot näyttivät melkeinpä taianomaisilta. Monesta paikasta olisi saanut kuvia, mutta en viitsinyt pysähdellä tientukkeeksi. 

Korvensuunkoski on Laajoen suurin koski. Kannattaa piipahtaa jos Vakka-Suomessa ajelee. 












lauantai 30. tammikuuta 2021

Kupittaanpuiston Kristiina

Turun Kupittaanpuiston laidalla sijaitseva Seikkailupuisto toimi perjantaina miljöönä, kun kävin harrastajamalli Kristiinan kanssa kuvaamassa hyytävässä talvikelissä. 

Kristiina on tuttu puolentoista vuoden takaa. Tapasimme Kaarinan Hovirinnassa turkulaisen monitoiminaisen Annika Hakalan järjestämässä tilaisuudessa. 

Kupittaanpuisto tuli kuvauspaikaksi ihan käytännön syistä. Auton sai hyvin parkkiin ja ajattelin valita välillä jonkun vähän tuntemattomamman seudun. En ollut käynyt puiston tuossa kolkassa ainakaan kymmeneen vuoteen, mahtaako riittääkään. 

Vaikka seuraan säätiedotuksia ja roittejakin oli päällä kohtalaisesti, tuli brutaali keli silti vähän yllätyksenä. Puolessa tunnissa ehdin kylmettyä niin, että vielä tunteja myöhemminkin paleli. 

Kristiina ei osoittanut palelemisen merkkejä ja olisi varmasti jatkanutkin vielä. Mutta kun kamera alkoi hyytyä pakkasessa, oli pakko lopetella. Kuvia ehti kertyä kumminkin mukavasti. 











tiistai 26. tammikuuta 2021

Satu Linnanpuiston pakkasissa

Vastasin joulukuun alkupuolella kuvaajahakuun eräässä sosiaalisen median mallit- ja valokuvaajat-ryhmässä. Turkulainen Satu etsi kuvaajaa. 

En tuntenut häntä etukäteen, mutta nimi oli tuttu muutaman vuoden takaa. Turku on niin pieni paikka, että kaikki vähänkin julkkikset jäävät helposti mieleen. Satun muistin TPS Kissat-tanssiryhmästä, jonka loppuaikoina hän oli sen ryhmänjohtajana.

Satun toiveena olivat lumikuvat. Kun pari viikkoa sitten pyrytti näille seuduille epätavallisen paljon lunta, lähetin uuden viestin ja kyselin onnistuisiko nyt. 

Kuvauspaikaksi valittiin Linnanpuisto. Olen samaa miljöötä käyttänyt muutaman kerran ennenkin ja se on hyväksi todettu. 

Satun kanssa synkkasi heti hyvin yhteen. Oikein mukava ja ystävällinen nainen. 

Saa nähdä jääkö kuvauspäivä kuluvan talven komeimmaksi pakkaspäiväksi, vähän luulen niin. Aurinko paistoi ja pakkasta oli mittarista riippuen 10-13 astetta.  













sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Vepsässä kesällä 2007

Sarjassamme menneitä muistellessa on vuorossa kuvia kesältä 2007 Vepsän ulkoilusaaresta Turusta.

Tämä päiväretki muistui hyvin mieleen fotoja katsellessa, vaikka olen käynyt Vepsässä viimeisen viiden-kuuden vuoden aikanakin yli sata kertaa. 

Ilma oli kuin morsian. Mikäpä sen hienompaa viettää kesäpäivää kuin istuskella rantakalliolla meren äärellä. Maisemat eivät paljon paremmaksi muutu. 

En ole lähivuosina montaa kertaa näköalakalliolla käynyt, koska koen sinne kiipeilyn vaivalloiseksi. Tuossa yhdessä kuvassa on kaverien tyylinäyte reitiltä. 

Aika hoikkaa poikaa näyttää itse kukin olleen tuohon aikaan, jos nyt johonkin muutokseen kiinnittää huomiota. Osa ei puolestaan näytä edes vanhentuneen lainkaan. 

Kuvan harjamökkejä ei ole enää, vaan niiden tilalla on komeat vuonna 2013 valmistuneet mökit. Nykyään Vepsässä pääsee vesivessaankin, mutta kuvan ulkohuussi on yhä olemassa ja käytössä sekin. 

Kummasti alkoi Vepsä-kuume nousta kuvia katsellessa. Touko-kesäkuun vaihteessa pitäisi taas vesibussi ruveta liikennöimään Aurajoesta saareen.














torstai 21. tammikuuta 2021

Pakkaspäivänä Ruissalossa osa 2 - Saaronniemi

Kuten arvata saattoikin, oli Ruissalon Saaronniemen parkkipaikka aivan tupaten täynnä. Komea tammikuinen pakkaspäivä oli saanut ihmiset ulos ihmettelemään talvea, jollaista ei Turun seudulla ole pariin vuoteen ollut. 

Saaronniemen katokselliset tulipaikat olivat myös todella kansoitettuja. Yhdessä pisteessä saattoi olla kymmeniä ihmisiä. Siinä ei paljon Kabanossista ehdi nauttia varsinkaan penkillä istuen, kun jo pitää tehdä tilaa seuraaville. 

Koronan takia Ruissalo näyttäisi olevan tällä hetkellä suositumpi kuin varmaan koskaan kesäkauden ulkopuolella. Epidemian joskus rauhoituttua ja ihmisten hajaannuttua muuallekin päässee vakioporukkammekin viettämään pitkästä aikaa ulkoilu- ja grillauspäivää Saaronniemeen.



Saaronniemessä näkyy yleensä ympäri vuoden kyhmyjoutsenia, talvellakin. Nyt ei kumminkaan ollut ainuttakaan hollilla. Yhteen ruutuun tosin tallentui sattumalta lentävä joutsen. Se näkyy alla olevan kuvan vasemmassa reunassa.