Sääpalvelu Forecan mukaan loppiasena 6. tammikuuta olisi Turun seudulla ollut luvassa -6 pakkasta ja aurinkokin pilkahdellut pilvien välistä silloin tällöin.
Odottelin yhteentoista asti aamun valkenemista ja lähdin ajelemaan Ruissaloon. Ilma ei erityisen Foreca-kirkas ollut, mutta pitkin syksyä yläkerran asunnosta kuuluneet äänet saivat aikaan sen, että lähdin ulos ennen kuin oli tarkoitus.
Naapurissani asustelee nykyään Turun kovin imuroija. Ei voi olla kovempaa. Hän rassaa jonkinlaisella telaketjusuuttimellaan lattiaa kaksi kertaa päivässä vähintään 20 minuuttia kerrallaan. Joka ainoa päivä.
Kerrankin voi sanoa, että onneksi olen vuorotyössä, jolloin toinen varvi saattaa jäädä kuulematta. Ääni on hermoja raastava. Toiminta tapahtuu pääsääntöisesti ns. virka-aikana, jolloin siihen on vaikea puuttua.
Vitutuskäyrä oli korkealla kun kaasuttelin kohti Ruissaloa. Pakkashuuruiset puut eivät kaupungissa näkyneet lainkaan, mutta Ruissalon sillan lähestyessä alkoi tapahtua. Oli vähän kuin eri maailmaan olisi saapunut ja imurisankarikin unohtui hetkeksi.
Käväisin ensin Kansanpuistossa. Auton mittari näytti -3. Porukkaa oli liikkeellä jonkun verran, lapsiperheitä grillaamassakin. Pujottelipa joku äiti lastenvaunuilla roposella rannallakin, jonka pitäisi olla hiekkaranta. Ainakin kesäisin.
Viime viikolla kuollut Alexi Laihokin tilutti soolojaan Children Of Bodom-yhtyeensä keulilla Ruisrockin aikaan samaisella paikalla.
Ruissalon kärjessä Saaronniemessä odotti vähän erilainen luonto. Huurretta ei ollut lainkaan, syynä varmaan aavemman meren läheisyys ja sen tuoma lämpö.
Lenkkini kattoi tällä erää vain Saaronniemen uloimman kärjen Kolkannokan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti