Kulhon saaressa

Kulho on saari Turun Satavan kaupunginosassa. Se kuului Kakskerran kuntaan ennen koko kunnan liittämistä osaksi Turkua.

Saaren pinta-ala on noin 2 km², josta peltoa noin 60 hehtaaria. Turun kaupunki omistaa pääosan saaresta. Keskiosan ruovikoitunut merenlahti on luonnonsuojelualue (pinta-ala 21 hehtaaria), samoin itäosan linnavuori (4 hehtaaria). Kulhossa on vain muutama vakituinen asukas. Sekä saaren itä- että länsipäässä on useita kesäasuntoja.

Saaressa sijaitsi poikakoti 1925-1968. Poikakodissa asui 34 poikaa, jotka saivat kansakouluopetusta sekä opetusta erilaisissa maatalous- ja rakennusammateissa. Pojat tekivät työtä muun muassa hoitamalla karjaa sekä tekemällä pelto- ja rakennustöitä.

Poikakodilla oli kovan ja ankaran paikan maine. Sen toiminta siirrettiin Lausteen perhekuntoutuskeskukseen. Kaupunki myi poikakodin rapistuneet rakennukset muutamia vuosia sitten.

Dome Karukoski ohjasi Kulhossa heinäkuussa 2007 Leena Landerin romaaniin Tummien perhosten koti perustuvaa elokuvaa.

Allekirjoittaneelle Kulho saari ei ole ollut aikaisemmin tuttu kuin vastarannalta Papinsaaresta katsottuna. Siellä sijaitsee työpaikkani ammattiosaston kesäkoti.

Ajatus Kulhosta käymisestä tuli mieleen viime keväänä, jolloin katselin vanhan tuttuni Kalle Kirstilän kuvia. Käsitin, että hän veneilee toisinaan Kulhoon. Kävikin ilmi, että peräti kesämökkikin löytyy sieltä.

Koska kuljetus ei siis ollutkaan suuri ongelma kuten aluksi luulin, haki Kirstilä minut ja Harri Nato Leinon vastapäisestä Papinsaaren Kulhonvalkamasta.

Aluksi ajelimme Kulhon ympäri. Saaren koko yllätti. Se oli paljon isompi kuin kuvittelin. Vaikka alueella on nettitietojen mukaan alle 20 mökkiä, tuntui niitä tulevan vastaan vähän väliä.

Entinen poikakoti on vaikuttava ilmestys mereltä käsinkin. Olen muistaakseni tämän vuoden puolella viimeksi nähnyt Tummien perhosten koti -elokuvan, joten sen kohtaukset vilkkuivat mielessä taloa katsellessani.

Toisin kuin elokuvassa, en nähnyt saaressa sellaisia rantakallioita kuin leffassa. Todennnäköisesti kohtaukset, joissa pojat vakoilevat aurinkoa ottavaa opettajan tytärtä, on kuvattu jossain muualla.

Lopulta Kirstilä ajoi veneen mökkilaituriinsa, josta jatkoimme Leinon kanssa tutustumista saareen. Poikakodin alue löytyi helposti noin vartin kävelyn jälkeen.

Pellolla työskentelevää maajussia lukuunottamatta saarella ei näkynyt muita ihmisiä. Monikymmenpäinen karjalauma sen sijaan kiinnostui vieraista ja tuli poseeramaan melkein viereen.

Poikakodin osin pahoin rapistueet rakennukset tuntuivat olevan oman onnensa nojassa ja tyhjänpantteina. Tosin ulkorakennus vaikutti hiljattain remotoidulta.

Päärakennuksen ovissa oli järeät munalukot, eikä talon hyväksi ole varmasti vuosikymmeniin tehty mitään. Pihaa kuitekin hoitaa jokin taho, ehkä sama maajussi joka näimme pellolla aiemmin. Suurimmat nurmikkoalueet oli hiljattain niitetty. 

Vaikka Kulho onkin lähellä, on se veneettömälle myös kaukana. Omalla tavallaan tämä oli yksi kuluvan kesän parhaimmista reissuista, vaikka tuon pitemmälle ei tarvinnutkaan matkustaa.