Asekeräilijä Wanhalinnan näyttelyssä

Kesälomani toisella viikolla oli sateen takia pari päivää tyhjäkäyntiä, kun ei voinut oikein lähteä luonnon helmaankaan. Mietin jotain sateetonta lähikohdetta, jolloin valinta osui Liedon Vanhalinnaan. 

Mukaan lähti Turun seudun aviisien yleisönosastoille ahkerasti kirjoittava Matti Viki Vikström. Hän pohti Vanhalinnan historialliselle linnavuorelle kapuamista, mutta itse en ollut lainkaan innostunut ideasta sateen uhan takia. 

Olen kerran aikaisemmin käynyt Vanhalinnan kartanossa sisällä. Tämä tapahtui alkuvuonna 2009, jolloin Vanhalinnassa oli talvirieha. 

Eräs suomalainen musiikkitoimittaja oli paikalla jälkikasvunsa kanssa. Hän ihmetteli kovasti mitä teen "lastentapahtumassa". Vastasin, että olen menossa tuohon viereiseen kartanoon Mauno Wanhalinnan asenäyttelyä katsomaan. Se kun oli spesiaalisti esillä yhden päivän verran. 

Tuolloin Vanhalinnan entisen isännän laaja asekokoelma oli näytillä kellarin perällä lukitussa huoneessa, jonne ei päässyt kuin valvojan seurassa. Kerberoksina toimi kolme asianharrastajaa, jotka todennäköisesti edustivat Arma Aboa ry:tä. Kyseessä on vuonna 1973 perustettu turkulainen asekeräily-yhdistys.

Arma Aboa ry on mukana myös Vanhalinnan kartanossa kesäkuun loppuun asti olevassa Asekeräilijä Mauno Wanhalinna-näyttelyssä. 

Vastoin oletustani nyt ei tarvinnut mennä rakennuksen kellariin, vaan näyttely olikin alimmassa maakerroksessa. Muistikuvieni mukaan tuliaseita oli kellarissa valtavasti enemmän kuin vitriineissä. Miekkoja ja muita teräaseita löytyi puolestaan nyt kakkoskerroksen salin seinältä.

Paljon muita muistikuvia Vanhalinnan kartanosta ei sitten ollutkaan. Esineiden ja huonekalujen asettelu oli varsin onnistunutta. Hieno paikka. Taas tuli museokortille käyttöä. 

Vanhalinnan historiasta tarkemmin linkissä https://vanhalinna.fi/vanhalinna/

Mallifotoilua linnavuorella kesällä 2010

Kaivelin viime viikolla kuva-arkistojani etsien tiettyä kuvasarjaa. Samalla tulin selanneeksi vähän muitakin kansioita. Vaikka valokuvaustaitoni ovat mielestäni parantuneet nykypäivään tultaessa, löytyy kaikenlaista julkaisemisen arvoista vanhemmistakin otoksista.

Kesäkuussa 2010 kävin vanhan tuttuni Kirsin kanssa kuvaamassa Liedon Vanhalinnan linnavuorella. Paikka oli jo entuudestaan tuttu minulle, Kirsille taisi olla ensivisiitti noihin maisemiin - mikäli oikein muistan.

Idea fotosessioon kumpusi edeltävältä talvelta, jolloin minulla oli mahdollisuus tutustua Vanhalinnan kartanoon oikein sisältä käsin. Paikassa oli avoimien ovien päivä ja vierailin siellä parin kaverini kanssa. Pääsimme oppaan johdolla muun muassa kellariin asevarastoa ihmettelemään.

Kartanossa huomasin eräällä seinällä kehyksissä olevan vanhan mainosjulisteen, joka oli kuvattu linnavuorella. Siinä nätti nainen poseerasi kallion päällä, taustalla komea varsinaissuomalainen maisema. Juliste oli lietolaisen, muistaakseni jo edesmenneen pankin mainos. Mukana taisi olla  slogankin, mutten enää muista mitä siinä rehvasteltiin. Teksti ei mitenkään liittynyt linnavuoreen, mutta asiassa varmaan tavoiteltiin paikallisuutta.

Kirsin kanssa oli ollut jo jonkun aikaa puhetta, että kesällä käydään kuvaamassa jossain. Kun esitin idean hänelle, asia olikin sitten sillä selvä. Olin ottanut hänestä kuvia jo kesällä 1996, joten emme olleet ihan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

Yhden kuvan lähetin Rannikkoseutu -lehden kesäkuvakilpailuun, jossa se julkaistiin valittujen palojen joukossa, mutta ei kivunnut yleisöäänestyksessä kärkeen.

Maria Vanhalinnan pakkasissa

Maria on nuori turkulaisnainen, jonka ilmoituksen huomasin eräältä Facebookin valokuvaajat ja mallit -sivulta.

Kävimme Tapaninpäivänä ottamassa kuvia Liedon Vanhalinnassa. Pakkasta oli seitsemän astetta, mutta se ei juurikaan haitannut. Edes sormet eivät jäätyneet tai kameran akku tuntunut kuluvan normaalia enempää. Vanhalinnanvuoren laella tosin kävi armoton viima, mikä vaikeutti kuvaamista aika paljonkin. Alhaalla sen sijaan ei tuullut pätkääkään.

Valon suhteen oli pientä tuuria matkassa. Auringonvalo oli juuri sopivan pehmeä ja sitä oli riittävästi. 

Vanhalinnan luontopolku

Liedon Vanhalinna sijaitsee kivenheiton päässä Turusta. Vilkkaalta Helsinkiin johtavalta maantieltä päästyään ei heti uskoisi, että aivan lähellä on todella historiallinen paikka.

Sorapäällysteinen Vanhalinnantie eli Liedon Vanhalinnan kohdalla oleva osuus Hämeen Härkätiestä on jäänyt sivuun 1960-luvun alussa rakennetusta Valtatie 10:stä ja kuuluu Liikenneviraston määrittelemiin museoteihin.

Vanhalinna on yksi Suomen esihistoriallisista ja varhaishistoriallisista linnavuorista. Se sijaitsee kahden historiallisen valtareitin, Aurajoen ja Hämeen Härkätien välissä.

Linnavuori kohoaa 47 metriä Aurajoen pintaa korkeammalle. Jyrkät rinteet ovat tarjonneet luontaiset edellytykset linnan perustamiselle. Linnavuorella tehdyissä kaivauksissa on voitu erottaa kolme aktiivista kautta linnavuoren historiassa. Ensimmäinen aktiivikausi oli nuoremmalla pronssikaudella (1100–500 eaa.) ja toinen merovingiajalla (500–700 jaa.). Kolmas aktiiviaika sijoittuu vuosien 1000–1370 välille.

1900-luvun alussa Vanhalinnaa tutkineen Juhani Rinteen mukaan linnavuoren eteläsivua suojasi kaksi muuria, joista sisempi oli osittain rakennettu tiilistä. Linnan ympäristöstä löytyneet nuolenkärjet, etenkin niiden runsas määrä viittaa siihen, että linnavuorelaiset ovat jossain vaiheessa joutuneet puolustautumaan.

Vuoren päällä olevalta tasanteelta on löytynyt jäänteitä suorakulmaisesta linnasta, jonka kiviperustukset ovat noin 3–4 metriä paksut. Linnan mitat ovat ainakin 48 x 30 metriä. Rinne on ajoittanut muurit 1100-luvun lopulle tai 1200-luvun alkuun. Linnavuori on kuulunut kiistatta alkujaan paikalliselle väestölle, mutta päätyi ruotsalaisten tukikohdaksi.

Linnavuorta kiertää luontopolku. Olen sen pari kertaa aikaisemminkin kävellyt, mutta kerta kiellon päälle ei pahaa tee. Osin todella kapea polku kulkee aivan Aurajoen rantaa pitkin. Kaiteet ja askelmat ovat parhaat päivänsä nähneet. Marraskuisella kelillä, jolloin maassa oli jonkun verran lunta ja jäätä, oli liukkailla kivillä ja pitkospuilla syytä kävellä kieli keskellä suuta.

Reitti ei ole kovin pitkä, mutta sen varrella historia suorastaan havisee. Massiivinen linnavuori kurottautuu ylöspäin pitkien kuusten lomasta. Infotauluista saa tietoa muun muassa alueen kasveista, joita on löydetty peräti noin kolme sataa.

Tuuliselta Linnavuorelta avautuu huikeat näkymät Aurajokilaaksoon. Marraskuun alun ohut lumipeite teki siitä eri näköisen kuin viime käynnilläni. Jollei tuolla silmä lepää, niin tuskin sitten missään. Tosin kyyneliä joutuu välillä pyyhkimään, sillä tuuli ottaa silmiin takuuvarmasti ainakin kuvatessa.

Matkalla vuorelta alas, vilkahti kivikossa jotain liikettä. Pikkuruinen hiiri kurkkaili kolosta, muttei uskaltanut näyttäytyä kokonaan.

Bongaa kuvasta hiiri.

Koskikierros Liedossa 28. maaliskuuta

Perjantaina 28. maaliskuuta lähdimme Hyttisen Miikan kanssa katsomaan Liedon nähtävyyksiä. Mittari näytti kymmentä lämpöastetta ja keli oli oikein keväinen. Mikäpä sen parempi kuvausilma.

Tutustuin Miikaan viime kesänä Aurajoessa Turussa olevalla Wanhassa Rahtilaivassa, jossa hän kävi katsomassa livekeikkoja. Mies on kotoisin pääkaupunkiseudulta, mutta käynyt Turussa paljon. Lähiseutu on hänelle kumminkin melko tuntematonta, joten kehittelin lyhyehkön reitin parinkymmenen kilometrin säteelle.

Nautelankoski Liedon asemalla ei koskaan petä. Aurajoen pisimmän kosken virtaus on joka kerta erilainen kuin edellisellä kerralla. Kosken pauhut eivät nyt yltäneet viime käyntini tasolle, joka oli muistaakseni joulukuussa. Mutta vettä valui joka tapauksessa siihen malliin, että se oli jälleen kerran komeaa katseltavaa.

Vääntelänkoski sijaitsee paljon lähempänä Liedon keskustaa kuin Nautela. Sinne pääsee Liedon asemalta kahta kautta. Satuin neuvomaan hankalamman reitin, jolloin olimmekin yhtäkkiä Ilmaristen liikenneympyrässä ja ikäänkuin väärällä puolella ajatellen seuraavaa kohdetta, joka oli Vanhalinna.

Vääntelän tienhaara on melko lähellä Metsämäen ravirataa. Sitten viime käyntini oli Suomen oloissa mielettömän kuoppainen Väänteläntie lanattu ja uunituore hiekka oli vielä pehmeää.

Käsittämätöntä, että noinkin vilkkasta ajoväylää voidaan pitää vuosikausia täysin ala-arvoisessa kunnossa. Tien varrella on kumminkin lukuisia asuintaloja. Ilmeisesti joku oli vihdoin kyllästynyt asiaan ja toiminut.

Vääntelänkoskella ei ole samalla tavalla kuvattavaa kuin Nautelankoskella. Kumminkin hieno paikka. Viime vuonna uusittu silta on mielestäni hieman kapeampi kuin edeltäjänsä. Betoniporsas sillan päässä viitannee mopoautoihin, jotka muuten mahtuisivat pujahtamaan sillalle.

Koska olin johdattunut miedät hieman harhaan, piti Vääntelästä ajella Ohikulkutien kautta Kymppitielle. Melkein heti sille päästyään käännytäänkin jo Vanhalinnaan, joka sijaitsee Aurajoen ja Hämeen Härkätien välissä.

Miika tuntui olevan hyvinkin mielissään näkemästään. Eikä mikään ihme, sillä onhan 47 metriä Aurajoen yläpuolelle kohoava Vanhalinnan linnavuori ja sieltä avautuva maisema vaikuttava elämys. Minulle Vanhalinna alkaa olla jo turhankin tuttu, mutta mielellään siellä poikkeaa pari kolme kertaa vuodessa.