Kesälomani ollessa aluillaan heinäkuussa, toteutui asia, jota olin hautonut jo vuosia. Nimittäin vierailu Taivassalon kirkossa.
Homman olisi luullut olleen helpomminkin toteutettavissa, mutta pyhätön aukioloajat ja oma liikkuminen seudulla eivät näyttäneet osuvan koskaan yhteen. Tai jos, niin sitten oli olevinaan kiire joko Kustaviin tai Turkuun.
Pyhän Ristin kirkko (ruots. Heliga Korsets kyrka) on rakennettu todennäköisesti vuosien 1425 ja 1440 välillä. Kirkko on säilynyt melko hyvin keskiaikaisessa asussaan.
Edellisen kerran tiedän käyneeni Taivassalon kirkossa yläasteen yhdeksännen luokan päättäjäispäivänä keväällä 1986. Tapahtumien kulku ei ole jäänyt mieleen, mutta varmaan Suvivirttä veisattiin kovasti, jonka jälkeen kirmattiin kesälaitumille.
Pitäisi joku kerta seuraavaksi Rymyttylän kirkossa, jossa on vielä hurjempaa taidetta. Siellä itse piru kakkaa syntisten päälle.
Otitko ysiluokan päättäjäisissä JägerMaisteria kun et muista mitään? T.Matti ”Viki” Vikström. pieni omppuviinityömies 1975 evp
VastaaPoistaJägermeister oli vain nimenä tuttu tuohon aikaan, jos sitäkään.
Poista