torstai 3. syyskuuta 2026

Vierailulla Taivassalon kirkossa

Kesälomani ollessa aluillaan heinäkuussa, toteutui asia, jota olin hautonut jo vuosia. Nimittäin vierailu Taivassalon kirkossa

Homman olisi luullut olleen helpomminkin toteutettavissa, mutta pyhätön aukioloajat ja oma liikkuminen seudulla eivät näyttäneet osuvan koskaan yhteen. Tai jos, niin sitten oli olevinaan kiire joko Kustaviin tai Turkuun

Pyhän Ristin kirkko (ruots. Heliga Korsets kyrka) on rakennettu todennäköisesti vuosien 1425 ja 1440 välillä. Kirkko on säilynyt melko hyvin keskiaikaisessa asussaan. 

Edellisen kerran tiedän käyneeni Taivassalon kirkossa yläasteen yhdeksännen luokan päättäjäispäivänä keväällä 1986. Tapahtumien kulku ei ole jäänyt mieleen, mutta varmaan Suvivirttä veisattiin kovasti, jonka jälkeen kirmattiin kesälaitumille. 







Rakennuksen seinillä on kalkkimaalauksia, joista varhaisimmat on tehty kirkon valmistuttua. Moisiin taideteoksiin en teininä kiinnittänyt huomiota, mutta nyt katselin niitä uusin silmin. Enkeleitä ja demoneita seinustoilla piisaa. 

Pitäisi joku kerta seuraavaksi Rymyttylän kirkossa, jossa on vielä hurjempaa taidetta. Siellä itse piru kakkaa syntisten päälle.











2 kommenttia:

  1. Otitko ysiluokan päättäjäisissä JägerMaisteria kun et muista mitään? T.Matti ”Viki” Vikström. pieni omppuviinityömies 1975 evp

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jägermeister oli vain nimenä tuttu tuohon aikaan, jos sitäkään.

      Poista