Viime sunnuntaina oli jälleen aika hypätä vesibussin kyytiin ja suunnata Vepsän ulkoilusaarelle Airiston selälle.
Normaalisti Aurajoessa Martinsillan Grillin kupeessa lepäävä pikku purtilo Marina oli kiinnittyneenä isompansa Lilyn sivustalle. Haistoin heti, että tänään mennäänkin sillä merelle.
Onneksi Marinassa ei tarvinnut olla kuin sillit suolassa, vaikka porukkaa päivän ensimmäiseen lähtöön riittikin. Korvatulpat sentään piti ottaa käyttöön, koska kuulovikaiselle aluksen sisätilan äänisekamelska oli tuskallista.
Kannelle tuuli reippaasti. Viisihenkinen aasialaisryhmäkin joutui lopulta taipumaan ja kömpimään sisätiloihin. Perheenpään takki oli kauttaaltaan märkä, joten näemmä aallot heittivät pärskeitä ylös asti.
Vepsän maaperälle astellessani ensimmäinen vastaantulija oli Paavolan Jani. Hänen venekyydillään olen päässyt kesäkauden ulkopuolella käymään saaressa. Mahdollisesti tällainen reissu on tulossa jälleen syys-lokakuun vaihteessa, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.
Airistolla oli vilkasta meriliikennettä. Purjevenettä tuli ja meni. Isot ökymoottoriveneet olivat kai tehneet jo lauantaina reissunsa saariston satamiin, koska sillä osastolla oli hiljaista.
Olipa helkutin hienoa jälleen käydä merellä ja Vepsässä. Seuraavaa kertaa odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti