Pakkaskuvia Halistenkoskelta

Alkuviikolla Turussa oli kaunista ilmaa tasan kaksi päivää. Työpaikan lakon takia oli aikaa käydä ajelemassa ympäri kaupunkia ja piipahtaa muutamassa luonto- ja kuvauskohteessa kohtalotoveri Sunttu Sundellin kanssa.

Halistenkoski sijaitsee Turussa Halisten ja Nummen kaupunginosien rajalla. Se on Aurajoen yhdestoista ja alin koski. Kosken kohdalla Aurajoki laskee seitsemän metriä sadan metrin matkalla.

Koska pakkasta oli muutama aste ja aurinko paistoi, arvelin Halistenkoskella olevan komean näköistä. Enkä ollut yhtään väärässä. Kosken kuohut ja jääpuikot olivat kuin tarjottimella. Sain juuri sellaisia fotoja kuin halusinkin.

Korppoolaismäellä 24. marraskuuta

Korppoolaismäki on mäki ja kaupunginosa Turussa Aurajoen ja Pitkäsalmen yhtymäkohdassa Turun linnaa vastapäätä. Mäen korkeus on 37 metriä meren pinnan yläpuolella.

Korppoolaismäki kuuluu keskustan suuralueeseen. Naapurikaupunginosia ovat Pihlajaniemi etelässä, Vähäheikkilä ja V-kaupunginosa (Itäranta) idässä. Mäellä on ollut asutusta jo esihistoriallisina aikoina ja Ruotsin vallan aikana Turun linnan piirittäjät kaivoivat mäelle taisteluvarustuksia.

1800-luvulla mäelle nousi työläiskaupunginosa ja tuolta ajalta peräisin olevat pientalot hallitsevat yhä mäen ilmettä. Mäen Aurajoen puoleinen ranta 1900-luvun lakupuolella telakka- ja laivateollisuusalueeksi. Laivanrakennusperinne katkesi vasta 2004 Wärtsilän siirrettyä laivamoottoritehtaansa Italiaan.

Sotien jälkeen Korppoolaismäen iträosiin rakennettiin rintamamiestaloalue. Uusinta ovat Majakkarannan kerrostaloalue Pitkäsalmen rannalla sekä Turun Eteläranta, joka on neljän ökytalon ryhmä Korppoolaismäen rinteessä. Tällä hetkellä rakentaminen keskittyy Aurajoen rannalle Telakkarantaan, entiselle telakka-alueelle, josta on louhittu valtava määrä kalliota talojen tieltä.

Koska Korppoolaismäki sijaitsee melkein omassa naapurissani, tulee siellä käytyä silloin tällöin. Alueella on laadukas elintarvikekauppa, mäeltä näkee lähes halki Turun ja Pitkäsalmen rannalla on varsin rauhoittavat maisemat.

Postin työlakon takia alkuviikolla oli arkenakin hyvää aikaa käydä lähiseutuajelulla. Sattui vielä olemaan kaunis pakkaspäivänäkin.

Vajosuolla ensilumen aikaan

Vajosuo, joka tunnetaan jossain yhteyksissä myös kahdella ässällä kirjoitettuna Vajossuona, on Kurjenrahkan kansallispuistossa Varsinais-Suomessa sijaitseva suoalue. Turusta sinne on matkaa noin 30 kilometriä.

Olin marraskuisena sunnuntaiaamuna liikkeellä Vartijan Jaskan kanssa. Hän oli tulostanut kartankin, mutta sitä ei tarvittu koska tunsin reitin Vajosuon parkkipaikalle.

Tie mutkitteli Vahdon Lavamäen kautta. Luulin suon kuuluvankin Vahtoon (tai nykyiseen Ruskoon), mutta alue olikin laajempi kuin oletukseni. Siitä onkin osa Maskua ja osa Nousiaista.

Opasteiden mukaan Vajosuon luontotornille oli parkkapaikalta matkaa 1,5 kilometriä. Se vaikutti sopivalta matkalta tutustua alueeseen.

Kurjenrahkan kansallispuiston reiteistä olen aikaisemmin kiertänyt kerran Pukkipalon reitin ja toistakymmentä kertaa Savojärven kierroksen. Vajosuo ei ole aivan niiden likellä, muttei kauhean kaukanakaan. Mikäli koko Vajosuon vaellus -rengasreitin taivaltaisi, kertyisi siitä peräti 30 kilometriä. Meille riitti tällä erää kolme kilometriä.

Edeltävänä yönä satanut syksyn ensilumi teki maisemasta kauniin. Jonkun aikaa vuodesta valkoista peitettä jaksaakin katsella oikein mielellään, mutta mitään metrikinoksia en kaipaa.

Reitin alkuosassa varoiteltiin huonokuntoisista pitkospuista. Varoitus ei ollut aiheeton - lankut olivat todella surkeassa kunnossa.

Vetisillä osuuksilla sai pidätellä henkeään, jotta pysyisi pystyssä. Löysin sisältäni varsinaisen trapetsitaiteilijan. Toisena vaihtoehtona olisi ollut räpiköidä mahdollisesti jopa polvia myöten suossa.

Pitkospuiden aiheuttama jännitys laukesi, kun vihdoin eteen tuli Vajosuon luontotorni hulppeine näköaloineen. Tornista katseltuna suon laajuus pääsi yllättämään; se ei todellakaan ole mikään pikkuläntti.

Vajosuon keskusta muodostuu lähes puuttomsata nevavaltaisesta keidasrämeestä ja ruoppaisesta sammalkuljunevasta, jota reunustaa mäntyvaltainen rämevyöhyke.

Alueella esiintyy runsaasti perhosia. Se on esimerkiksi uhanalaisen luumittarin lounaisin esiintymä Suomessa. Suon linnustoon kuuluvia ovat muun muassa riekko, kurki, käki ja taivaanvuohi.

Suon länsi- ja itäosia on ennen muinoin ojitettu ja laidoilta nostettu turvepehkua. Ojituksen jäljet eivät enää juuri näy maisemassa, samoin turpeennostopaikka ja kuivatuskatokset ovat jo häviämässä.

Luontotornin läheltä, Vajosuon etelälaidalta löytyvät laavu, tulipaikka, puuvarasto ja vessa.

Kuuvannokalla 23. marraskuuta

Viikko alkoi visiitillä Ruissaloon. Tarkoitus oli käydä hiukan tuulettumassa ja heittää pikku lenkki.

Lähtiessäni en vilkuillut ikkunasta keliä sen kummemmin. Oletettavissa oli, ettei se kuitenkaan kovin häävi ole. Olin väärässä. Ruissalossa nimittäin oli ehkä paras ulkoilusää mitä toivoa saattaa. Ei tuullut pätkääkään ja lämpötila oli jossain yhden tai kahden plussa-asteen tienoilla.

Ruissalon kärjen, Saaronniemen, sijasta kurvasin kaaran kohti Kuuvaa. Matkalla vastaan tuli muutama Pekka Myllykosken ja Osmo Soininvaaran näköinen mies. Ilmiselvästi lintubongareita ja luontoaktivisteja. Ruissalossahan riittää nähtävää etenkin sillä saralla.

Kuuvaan päästyäni yllätys oli melkoinen. Ilma nimittäin oli kuin morsian. Yleensä Kuuvannokalla tuulee sen verran voimakkaasti, että sormet jäätyvät valokuvia ottaessa.

Tyyni meri ja värikäs taivaanranta olivat upean näköisiä.

Nautelankoskella 22. marraskuuta

Nautelankoski Liedon asemalla on suosittu luontokuvaus- ja vierailukohde. Siellä tulee poikettua useamman kerran vuodessa.

Edellisen kerran kävin paikalla elokuun puolivälin tienoilla. Tuolloin koskessa ei liikkunut kuin pikku vesinoro. Nyt oli aivan eri meininki.

Nautelankoski onkin siitä oiva kohde, että joka käyntikerralla siellä näyttää erilaiselta kuin viimeksi. Nyt Aurajoen kuohujen ohella elokuisesta maisemasta poikkesi syksyn ensilumi.