Pähkinäisissä osa 2 - Saaren luontoa

Elokuussa viikolla 34 tein kahden vuorokauden reissun Rymättylän saaristossa sijaitsevaan Pähkinäisiin. Valokuvamateriaalia ja tarinaa kertyi sen verran paljon, että blogijutun ensimmäisessä osassa käsittelin saarta noin yleisesti ja tässä puolestaan sen luontoa. 

Wikipedian mukaan 175 hehtaarin kokoinen Pähkinäinen on vanha laidunsaari, joka on puoliksi luonnonsuojelualuetta ja merkittävä uhanlaisen lajiston suojelun kannalta. 

Saaren itäpuoli on karua kalliomännikköä, mutta kalliojyrkänteiden välissä laaksoissa kasvaa reheviä pähkinälehtoja ja tammia. Kallionaluslehdoissa tavataan muun muassa mustakonnanmarjaa, hammasjuurta, tuoksumataraa ja metsäomenapuita. 

Saaren läntinen puoli on tasaisempaa ja siellä sijaitsee kosteapohjaisia rantaniittyjä ja kuivaa kangasta. Niityt olivat ennen vanhaan laidunaluetta, mutta alkoivat kasvaa umpeen, joten Metsähallitus aloitti saarella lampaiden laidunnuksen. 

Saarella on suuri hirvieläinkanta, joka hidastaa avomaiden sulkeutumista ja puiden taimettumista. Parhaimmillaan näin yksitoista valkohäntäpeuraa ruokailemassa melkein kahvilan kulmalla, eivätkä ne olleet juurikaan säikkyjä.

Pähkinäinen on yksi pikkuapollo-perhosen tärkeimmistä elinalueista Suomessa. Tieto tuli minulle ihan puskista, olin nimittäin kuvitellut niitä liitelevän mantereella kuten Häntälän notkoilla Somerolla. 

Saaren ympärillä olevilla luodoilla pesii muun muassa haahkoja, lapintiiroja ja eri lokkilajeja. Lehdoissa tavataan satakieltä, kultarintaa, mustapääkerttua ja pähkinähakkia. Havumetsien lintuja puolestaan ovat teeri, hömötiainen ja töyhtötiainen. Merikotkan näin kumpanakin päivänä liitelevän saarten välissä. 

Vaikka valkohäntäpeuroja näkyi melkein jatkuvasti ulkona kävellessä, ei puutiaisia onneksi tainnut tarttua iholle. Juuri hirvieläimet ovat niiden suurimpia levittäjiä. 

Oli ollut pitkään kuivaa, eivätkä punkit ole silloin niin innokkaina heinien varsilla odottamassa saalista kuin sateen jälkeen. Olen jo kaksi kertaa saanut borrelioosin, joten metsässä kulkiessa piti nytkin olla vähän varpaillaan. 

Metsähallituksen 2,3 kilometrin mittainen luontopolku oli todella hieno. Hellekeliin juuri sopivan mittainenkin ja eteni vaihtelevassa maastossa. 

Sinisin maaliläiskin merkitty polku on myös niin selkeä, ettei tarvinnut kertaakaan ihmetellä missä reitti mahtaakaan mennä. Ylhäältä kallioilta oli mahtavat näkymät lähisaariin.

Aivan erilaista oli toisella puolella saarta, jossa polut risteilivät villisti. Jonkun matkaa tuntui, että tie oli mönkijän tai jopa traktorin mentävä, mutta sitten pitikin arpoa mihin suuntaan kapeneviä polkuja oikein menisi. Lopulta pienetkin polut katosivat ja saavuimme korkeilta kallioilta yli lammasaitojen takaisin ruohokentälle keskelle saarta.

Punkkeja ikävämpi puoli Pähkinäisten reissussa olivat aggressiiviset hyttyset. En muista noin hanakoita verenimijöitä aikoihin nähneenikään. Kooltaan ne olivat suunnilleen puolet tavallisista Lounais-Suomessa tavatuista hyttysistä. 

Ihmettelin heti tulopäivänä kuinka on mahdollista saada kimppuuni kymmenittäin itikoita, vaikka olin +25 auringossa. Valossa tai varjossa ei ollut väliä, koska etenkin minun päälleni hyttyset kävivät samalla lailla. Kaveria ne eivät kiusanneet lainkaan.

Pähkinäisten Antilta kuulin, että kyseessä olisi uusi tulokaslaji. Metsähallituksen miehet olivat näin todenneet pari vuotta sitten ihmetellessään näitä samoja otuksia. 

Haunisten altaalla 26. elokuuta

Haunisten allas on tekojärvi Raision Haunisissa. Urbaanista miljööstä autoliikkeiden ja teollisuushallien takaa paljastuu rauhallinen ulkoilualue, joka on nyt korona-aikana saanut paljon uusia kävijöitä. 

Mediassa on ahkerasti puhuttu kotimaan matkailun ja luontoelämysten puolesta. Omasta tuttavapiiristänikin moni ennen suunnilleen luontoa kavahtava on ruvennut ramppaamaan metsäpoluilla. 

Keskiviikkona 26. elokuuta Haunisten altaalla ei kumminkaan näkynyt kuin muutama kanssalenkkeilijä, vaikka parkkipaikalla autoja riittikin. 

Ilma oli kuin morsian, suoraan vanhasta suomifilmistä napattu. Komeat pilvet reunustivat järven rantoja. 

Haunisten altaan kiertävä noin kolmen kilometrin reitti taittui suunnilleen tunnissa. Parkkipaikalle päästyäni alkoi sade ihan metrilleen auton kohdalla. Merkillinen homma.

Silmiinpistävää reitillä on haitallisen vieraslajin lammikin (Nymphoides peltata) leviäminen järvessä. Päällisin puolin kauniilta näyttävät keltakukkaiset kasvit eivät tänne kuulu. 

Haunisten altaan historiaa en tässä sen enempää kelaa, mutta sitä löytyy linkistä, joka blogini kävijälaskurin mukaan on ollut yksi luetuimmista jutuistani viimeisen puolen vuoden aikana. http://kaislatuuli.blogspot.com/2015/04/kierros-haunisten-altaan-ympari.html 

Jurmon reissulla kesäkuussa

Kesäkuun lopulla toteutui jo vuosia suunnitteilla ollut reissu Jurmon saarelle.

Turkulainen pitkänlinjan luonto- ja historiaharrastaja Harri Nato Leino soitteli edellisenä iltana ja kertoi, että huomenna olisi mahdollisuus käydä Jurmossa. Yhteysaluksen aikataulut olivat sellaiset, että saarella ehtisi olla viisi tuntia. Eipä tarvinnut kahta kertaa kysyä, olin välittömästi valmis lähtemään.

En ole jostain syystä aiemmin päässyt Jurmoon kuin laiturille asti, kaksi vuotta sitten Utön matkalla. Hanketta on mietitty muutamankin eri tahon kanssa jo vuosikausia, mutta aina se on tyssännyt johonkin.

Nauvon Pärnäisistä startannut M/S Eivor poikkesi matkalla Nötön ja Aspön saarten kautta. Laivalla oli paljon ihmisiä, joista suurin osa katseli kauniita maisemia yläkannelta käsin.

Jurmo sijaitsee Saaristomerellä kolmetoista kilometriä Utösta koilliseen. Se kuuluu Paraisten kaupunkiin ja on Korppoon Jurmon kylän pääsaari.

Jurmo on noin viisi kilometriä pitkä ja noin kilometrin leveä. Vakituisia asukkaita on kymmenkunta, joukossa matkailuyrittäjä Klas Mattsonin lapsiperhe. Kesäisin saarella on sekä mökkiläisiä, veneilijöitä että satunnaisia vierailijoita sankoin joukoin.

Pitkulainen Jurmo syntyi jääkaudella ja on Salpauselän kaukainen jatke. Maaperä on kivistä ja kivisyys jatkuu meren pinnan alle. Sora- ja kivisaarelle on kehittynyt erikoinen kasvi- ja eläinlajisto, jonka vuoksi sitä pidetään Saaristomeren kansallispuiston arvokkaimpana kohteena. Osa Jurmosta kuuluu kansallispuistoon, mutta suurin osa siitä on saaren neljän kantatilan omistuksessa. Majoittuminen onnistuu vuokramökeissä ja erikseen merkityllä leintäalueella.

Jurmo on enimmäkseen puuton, mutta lienee aikoinaan ollut metsän peitossa. Kylän lähellä on 1930-luvulla istutettu mäntymetsä ja etelärannalla tervaleppälehto. Katajia on myös paljon.

Tarinan mukaan Jurmo poltettiin taloineen päivineen Kustaa Vaasan käskystä, koska haaksirikot saaren läheisyydessä aiheuttivat suurta huolta.

Jurmossa on asuttu jo keskiajalta lähtien. Saarella on oma merimieskirkko eli kappeli, joka on peräisin vuodelta 1846.

Saarelaiset saivat elinkeinonsa kalastuksesta 1970-luvulle saakka, mutta nykyisin matkailu on tärkein tulonlähde. Jurmossa on noin 80 venepaikan vierasvenesatama ja kesäkahvila. Yhteysalus M/S Eivor liikennöi saareen Nauvon Pärnäisistä.

Museovirasto on määritellyt Jurmon kylän valtakunnallisesti merkittäväksi valtakunnalliseksi kulttuuriympäristöksi osana Länsi-Turunmaan ulkosaariston kyläasutusta.

Turun lintutieteellisen yhdistyksen lintuasema on toiminut saarella vuodesta 1962 lähtien. Aseman päätavoitteena on rengastaminen, muuton seuranta ja lepäilijöiden laskenta.

Jurmo oli suurempi kuin etukäteen kuvittelin. Viisi tuntia hurahti kävellessä ympäri saarta pääosin hankalassa, kivikkoisessa maastossa. Oikeastaan vähempi aika ei siihen olisi riittänytkään. Yhteysaluksen vakioaikataulun mukainen mahdollisuus olla saarella kaksi tuntia on auttamattomasti liian lyhyt, mikäli aikoo tutustua Jurmoon paremmin.

Jalat olivat vähän kovilla monen tunnin kivikkojumpan jälkeen, mutta kokemus oli muuten todella upea mahtavine säineen.

Käärmeitä reissullamme ei näkynyt kuin yksi, vaikka ulkosaarilla niitä saattaa tavata valtavat määrät. Aurinkoinen päiväkään ei houkutellut matelijoita ainakaan seurueemme reitin varrelle.

Joskus voisi miettiä mökkivuokrausta Jurmosta pariksi vuorokaudeksi. Yrittäjä Mattsonilla mökkejä näytti olevan useampikin. Suomessa harvemmin nähdyt alpakat jolkuttelivat pihamaalla.