Örön reissu osa 2 - Saarikierroksella

Örön saarella on pitkä historia niin linnakesaarena kuin monipuolisena kasvikeitaanakin. Molempia löytyy yllin kyllin tältä vuonna 2015 yleisölle avatulta parin sadan hehtaarin saarelta. 

Kuten blogikirjoituksen ensimmäisessä osassa http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/11/oron-reissu-osa-1-mietteita-merimatkalla.html mainitsin, olen käynyt Örössä muutaman kerran aikaisemminkin. 

Ensimmäinen kerta oli näihin aikoihin syksyllä 1990. Olin isänmaata palvelemassa Turun laivastoasemalla, josta käsin lähdimme sotalaivalla Öröön tukeutumisleirille. Ei siis tunkeutumisleirille.  

Seuraavan Öröni koin vasta 2011, jolloin osallistuin Metsähallituksen järjestämälle retkelle. Myös vuosina 2015, 2016 ja 2019 kävin saarella. 

Koska Örön historiasta voisi kertoa vaikka kuinka pitkään, tyydyn linkittämään tähän blogijuttuni elokuulta 2016. Siitä löytyy kattava kooste saaren menneisyydestä ja luonnosta. http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/08/oron-reissu-13-elokuuta.html

Saaristomeren kansallispuistoon kuuluva Örö on saanut uutta puhtia reippaasta yrittäjäpariskunnasta, joka on nyt saarella ensimmäistä vuottaan. Kasarmihotellin aulassa juttelin pariinkin otteeseen henkilökunnan jäsenen kanssa, jonka myöhemmin tajusin olevan kyseisen pariskunnan parempi puolisko. 

Kesällä 2019 Örön palveluja tarjonnut raumalaisyrittäjä ei jatkanut kuin yhden kauden. Turun Sanomien mukaan "häntä oli huijattu kävijämäärissä" ja Salon Seudun Sanomien mukaan hän oli todennut "ettei edes meren jumala Ahti houkuttelisi talvella kävijöitä saareen".  Uskon, että nykyisen yrittäjän asenteella ja tällä palvelutasolla ihmisiä varmasti riittää. 

 

Olen aikaisemmin yöpynyt saarella laivassa laiturinnokassa ja armeijan teltassa metsässä, mutta tällä matkalla sekä hotellihuone että ruokailut oli hoidettu viimeisen päälle. Hinnat olivat ehkä hiukan kovia perusduunarille, mutta toisaalta sen ymmärtää, ettei noin kaukana voi mitään halpahalliakaan pyörittää. 

Matkaseurueeseemme kuului nelisenkymmentä henkeä. Lisäksemme väittäisin saarella olleen ainakin toisen mokoman, ellei enemmänkin vieraita. Se vähän yllätti, mutta paikan uusien isäntien tarkoituksena onkin jatkaa sesonkia ympärivuotisesti, eikä luottaa pelkästään kesän vetovoimaan. Hyvä idea, koska esimerkiksi lokakuun alku oli ihan passeli käyntiaika. 

Väkimäärä saarella näkyi etenkin silloin kun marssi ravintolaan, entiseen sotilaskotiin, syömään tai juomaostoksille. Pöydillä saattoi olla "Varattu"-lappuja, mutta kyllä sekaan hyvin mahtui.

Koska päivänavaloa ei lokakuun puolivälissä kauhean pitkään ollut, oli tarkoituksemme taloksi asettautumisen jälkeen lähteä käymään saaren toisessa päässä, jonne kasarmialueelta on noin kolme kilometriä. 

Vuokrasimme polkupyörät pariksi tunniksi. Se olikin huomattavasti nopeampaa etenemistä kuin apostolin kyydillä. 

Saaren pohjoispään rannat ovat todella komeita. Siellä kelpasi istuskella, tuijotella merelle ja miettiä maailmanmenoa.

Matkailukokemukseen tuli kuitenkin särö, kun taivaanranta alkoi tummua ja ilmassa oli sateen uhka. Forecan sääennusteiden mukaan lauantaina ei pitänyt sataa, mutta kuinkas kävikään. Entistä formulaselostaja Matti Kyllöstä lainatakseni "sade oli totaalisen märkää"! 

Lähtiessämme takaisin hotellia kohti, sotkin fillarilla mielestäni kohtalaisen kovaa, mutta eipä se paljon auttanut. Kasarimialueella sade tietysti loppui siihen paikkaan. 

Takkini kuivuminen kesti seuraavaan aamuun, kenkiä ja housuja sentään pystyi jotenkuten käyttämään illallakin. 

Loppuilta kului pitkälti höyryävien lihapatojen ääressä ja makoisten drinkkien parissa. Unohtamatta tietenkään rentotuttavaa bluetooth-poppia, jota kuuntelen nykyään lähes kaikilla reissuillani. 

Pähkinäisissä osa 2 - Saaren luontoa

Elokuussa viikolla 34 tein kahden vuorokauden reissun Rymättylän saaristossa sijaitsevaan Pähkinäisiin. Valokuvamateriaalia ja tarinaa kertyi sen verran paljon, että blogijutun ensimmäisessä osassa käsittelin saarta noin yleisesti ja tässä puolestaan sen luontoa. 

Wikipedian mukaan 175 hehtaarin kokoinen Pähkinäinen on vanha laidunsaari, joka on puoliksi luonnonsuojelualuetta ja merkittävä uhanlaisen lajiston suojelun kannalta. 

Saaren itäpuoli on karua kalliomännikköä, mutta kalliojyrkänteiden välissä laaksoissa kasvaa reheviä pähkinälehtoja ja tammia. Kallionaluslehdoissa tavataan muun muassa mustakonnanmarjaa, hammasjuurta, tuoksumataraa ja metsäomenapuita. 

Saaren läntinen puoli on tasaisempaa ja siellä sijaitsee kosteapohjaisia rantaniittyjä ja kuivaa kangasta. Niityt olivat ennen vanhaan laidunaluetta, mutta alkoivat kasvaa umpeen, joten Metsähallitus aloitti saarella lampaiden laidunnuksen. 

Saarella on suuri hirvieläinkanta, joka hidastaa avomaiden sulkeutumista ja puiden taimettumista. Parhaimmillaan näin yksitoista valkohäntäpeuraa ruokailemassa melkein kahvilan kulmalla, eivätkä ne olleet juurikaan säikkyjä.

Pähkinäinen on yksi pikkuapollo-perhosen tärkeimmistä elinalueista Suomessa. Tieto tuli minulle ihan puskista, olin nimittäin kuvitellut niitä liitelevän mantereella kuten Häntälän notkoilla Somerolla. 

Saaren ympärillä olevilla luodoilla pesii muun muassa haahkoja, lapintiiroja ja eri lokkilajeja. Lehdoissa tavataan satakieltä, kultarintaa, mustapääkerttua ja pähkinähakkia. Havumetsien lintuja puolestaan ovat teeri, hömötiainen ja töyhtötiainen. Merikotkan näin kumpanakin päivänä liitelevän saarten välissä. 

Vaikka valkohäntäpeuroja näkyi melkein jatkuvasti ulkona kävellessä, ei puutiaisia onneksi tainnut tarttua iholle. Juuri hirvieläimet ovat niiden suurimpia levittäjiä. 

Oli ollut pitkään kuivaa, eivätkä punkit ole silloin niin innokkaina heinien varsilla odottamassa saalista kuin sateen jälkeen. Olen jo kaksi kertaa saanut borrelioosin, joten metsässä kulkiessa piti nytkin olla vähän varpaillaan. 

Metsähallituksen 2,3 kilometrin mittainen luontopolku oli todella hieno. Hellekeliin juuri sopivan mittainenkin ja eteni vaihtelevassa maastossa. 

Sinisin maaliläiskin merkitty polku on myös niin selkeä, ettei tarvinnut kertaakaan ihmetellä missä reitti mahtaakaan mennä. Ylhäältä kallioilta oli mahtavat näkymät lähisaariin.

Aivan erilaista oli toisella puolella saarta, jossa polut risteilivät villisti. Jonkun matkaa tuntui, että tie oli mönkijän tai jopa traktorin mentävä, mutta sitten pitikin arpoa mihin suuntaan kapeneviä polkuja oikein menisi. Lopulta pienetkin polut katosivat ja saavuimme korkeilta kallioilta yli lammasaitojen takaisin ruohokentälle keskelle saarta.

Punkkeja ikävämpi puoli Pähkinäisten reissussa olivat aggressiiviset hyttyset. En muista noin hanakoita verenimijöitä aikoihin nähneenikään. Kooltaan ne olivat suunnilleen puolet tavallisista Lounais-Suomessa tavatuista hyttysistä. 

Ihmettelin heti tulopäivänä kuinka on mahdollista saada kimppuuni kymmenittäin itikoita, vaikka olin +25 auringossa. Valossa tai varjossa ei ollut väliä, koska etenkin minun päälleni hyttyset kävivät samalla lailla. Kaveria ne eivät kiusanneet lainkaan.

Pähkinäisten Antilta kuulin, että kyseessä olisi uusi tulokaslaji. Metsähallituksen miehet olivat näin todenneet pari vuotta sitten ihmetellessään näitä samoja otuksia. 

Kuhankuonon talvea

"Kuhankuonon reitistön polut kulkevat Etelä-Suomen oloissa poikkeuksellisen laajoilla ja yhtenäisillä metsäalueilla, kallioilla ja keidassoilla. Reitit johtavat mm. Vaskijärven luonnonpuistoon ja Kurjenrahkan kansallispuistoon sekä siihen kuuluvaan Pukkipalon aarnimetsään." (kuhankuono.fi)

Kahtena edeltävänä talvena olemme osapuilleen samalla porukalla kahlanneet lumipyryssä ympäri alueen metsiä. Jopa -20 asteen pakkasessakin teimme kerran pitkähkön lenkin. Kyllä talvinen metsäkin voi olla kaunis.

Tämänkertainen Kuhankuonon visiitti rajoittui tarpomiseen parkkipaikalta grillikatokseen. Homma sai jäädä pelkästään nälän tyydyttämiseen makkaran grillauksen merkeissä.

Yleensä Kuhankuonon parkkipaikka on täynnä autoja. Tällä kertaa siinä ei ollut kuin yksi henkilöauto. Aprikoimme syytä moiseen, sillä parin asteen pakkanen olisi melko optimaalinen keli liikkua ulkona talvella. Koska luntakaan ei ole kuin murto-osa kahden edellisen vuoden saldosta ja liikkuminen siksi paljon vaivattomampaa, oli vain kummasteltava missä kaikki ihmiset luuhasivat? Mahtoiko presidentinvaalit viedä kaikki potentiaaliset metsän ystävät äänestysuurnille?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuhankuono

Viime syyskuun blogistani voi vilkaista millaiselta alue näyttää syksyllä.

http://kaislatuuli.blogspot.com/2011/09/kuhankuonolla-ulkoilemassa.html