perjantai 31. elokuuta 2012

Afterworld


Oulussa vaikutti 1990-luvulla ja vielä jonkun matkaa 2000-luvun puolellakin hevibändi nimeltä Afterworld.

Orkesterilta tuli kaksi levyä, jonka jälkeen se katosi vähin äänin. Tiedossani ei ole miten hiipuminen käytännössä tapahtui, mutta luullakseni toiminta ehtyi kun jalkaa ei saatu tarpeeksi hyvin musiikkibisneksen oven väliin.

Viime vuonna tosin hevisivusto Imperiumi.netin Messulauta -keskustelupalstalla otsikolla "Missä he ovat nyt?" joku viittasi Afterworldinkin perään. Toinen heppu vastaili, että "valmistevat parhaillaan kolmatta levyä, mutten teidä millä kokoonpanolla". Sen koommin en ole asian edistymisestä kuullut.

Afterworldin 1998 ilmestynyt debyyttilevy Dark Side Of Mind on mielestäni suomalaisen hevin parhaimmistoa. Perushevin ja power metallin välimaastossa soiva kiekko on pullollaan loistavia biisejä. Yhtye ei ihan päässyt samaan kakkoslevyllään Connecting Animals, joka julkaistiin 2000.

Tein samoihin aikoihin bändistä jutun Sue-lehteen. Haastattelu tapahtui sähköpostin välityksellä, mikä oli tuohon aikaan yleinen tapa, jollei soitellut suoraan uhrille. Saattaa olla tänä päivänäkin toimiva keino, ainakin ulkomaiden suuntaan sitä käytetään pikkubändien kanssa paljon.


Afterworldin laulaja Mika Kuokkanen.

Olin syksyllä 2000 mukana projektissa, jossa eräs Tornion mediakoulun opiskelija teki dokumenttia Afterworldista. Bändistä oli siihen aikaan tehtykin jo yksi dokkari oululaisen mediakoulun toimesta, mutta ilmeisesti tämä kaveri halusi siihen jotain erilaista näkökulmaa. Ainakin minut hän halusi kuvaajaksi. Muistaakseni minun olisi pitänyt vielä hoitaa haastattelujakin, mutta en muista niitä tehneeni tai ne eivät toteutuneet.

En ole sen koommin kuullut koko hankkeesta. Se lienee haudattu jo aikoja sitten. Olisi hienoa joskus nähdä niitä nauhoituksia, jos ovat edes enää tallessa. Muistan kuvanneeni ainakin Connecting Animals -levyn julkaisukeikan ja jotain takahuonepätkiä ravintolassa, jonka nimen olen jo unohtanut. Se oli hevibaari Oulun keskustassa, jonka keikkatilan katossa oli ilmastointiputkia. Afterworldin rumpali Jani Outinen oli siellä töissä baarimikkona.

Ehkä Afterworldista kuullaan vielä jos kolmas levy joskus ilmestyy.




torstai 30. elokuuta 2012

Muinaistulien yö Vepsässä


Ruissalo kuvattuna MS Lilyn kannelta Muinaistulien yönä 25.8. noin kello 20.20.


Lauantaina 25.8. vietettiin saaristossa Muinaistulien yötä.

Muinaistulet perustuvat siihen, että satoja tai tuhansia vuosia sitten Itämeren rannikolla ohjattiin merkkitulien avulla merenkulkijoita maihin tai varoitettiin vaarasta. Myöhemmin tulia ruvettiin polttamaan kesäkauden päätökseksi elokuun viimeisenä lauantaina.

Olen osallistunut moiseen juhlaan muutaman kerran aikaisemminkin. Nyt se tuli eteen todella extemporena. Kävi nimittäin ilmi, että Vepsän ulkoilusaareen kulkeva alus MS Lily liikennöikin extravuoroja kyseisenä päivänä Aurajoen ja Vepsän välillä. Päivällä tehty Hangon ja Russarön reissu oli tuskin ohi, kun sain tiedon ylimääräisestä laivavuorosta. Eipä tarvinnut kauan miettiä mitä illalla tekee.

Kello 20 lähtö sopi kuin nakutettu. Ei muuta kuin laivaan ja nauttimaan merimatkasta. Vepsään oli jo aikaisemmalla laivalla mennyt muutama tuttu, joten seuraa oli tiedossa ja mukanakin. Paluulaiva lähti Vepsästä Turkuun puolenyön aikoihin.

Lilyn baari oli välittömätsä kansoitettu jonoksi asti. Tuskin varustamo on tehnyt vastaavaa tiliä edes juhannusristeilyillä. Omia juomia laivalla ei saa nautiskella, mutta baarin antimia saa imuroida missä päin laivaa tahansa.


Matkailijoita MS Lilyn peräkannella.


Vepsän kioskiravintolassa oli tanssit. Orkesteri tuuttasi menemään niin iskelmää kuin rokkiakin ja kansa pisteli jalalla koreasti. Kello 21.30 syttyi kokko samassa paikassa kuin yleensä juhannuksenakin. Väkeä oli kuin pipoa. Paluulaiva oli aivan täynnä.

Illan päälle oli mahtava ilotulitus. Harvemmin olen niin hienoa nähnytkään. Liikkuvaa kuvaa ilotulituksesta löytyy Youtubesta http://www.youtube.com/watch?v=T4QgGtpD8Mo









maanantai 27. elokuuta 2012

Easy Livin' In Salo 2012


Elokuun puolivälissä toisen kerran järjestetty Uriah Heep -tapahtuma Easy Livin' In Salo kokosi jälleen varsinaissuomalaiseen pikkukaupunkiin liudan brittiorkesterin innokkaita faneja.

Uriah Heep Suomi Finland ry:n kokoonpanema kolmipäiväinen juhla alkoi torstaina Salon torilta. Kauppapaikalla on kesäisin kuultu livemusiikkia erilaisten artistien toimesta, muun muassa bluesmimmi Erja Lyytinen esiintyi siellä hiljattain.


Entisille Uriah Heepin jäsenille Ken Hensleylle, Paul Newtonille ja Lee Kerslakelle annettiin kunnianosoituksena Salon kaupungin avaimet. Äijät olivat Salossa liikkeellä Uriah Heep Legends -nimellä. Heep-veteraanien lisäksi kokoonpanoon kuuluvat islantilainen laulaja Eirikur Hauksson ja brittikitaristi Phil Baker.

Bakerin taustoista en tiedä mitään. Hauksson sen sijaan on kotimaassaan suuri tähti ja edustanut sekä Islantia että Norjaa Euroviisuissa. Vuodesta 2005 hän on ollut mukana Ken Hensleyn Live Fire -bändissä, jonka näinkin Sweden Rockissa neljä vuotta sitten.


Hensley soitti koskettimia ja kitaraa sekä lauloi Uriah Heepin kolmellatoista ensimmäisellä levyllä vuosina 1970-1980. Hän myös sävelsi pääosan yhtyeen kappaleista. Kaikki bändin suurimmat hitit ovat hänen käsialaansa. Samaa materiaalia Uriah Heep Legends esittikin Salon pääkonsertissa lauantaina 18. elokuuta.

Hensley täytti pari päivää sitten 67 vuotta. Mies on vetreässä kunnossa ottaen huomioon muusikoille tyypillisen rankan elämäntavan. Hensley myös lauloi noin puolet Uriah Heep Legendsin setistä, Haukssonin hoitaessa toisen puolen.


Ken Hensley

Heepissä 1971-79 ja 1981-2007 soittanut rumpali Lee Kerslake on periaatteessa jäänyt jo eläkkeelle, eikä soita enää aktiivisesti. Ukkelin habitus onkin kuin eläkeläismiehellä, eikä heti uskoisi hänen olleen suositun rockbändin jäsen ja entinen megastara. Vastaavan näköisiä miehiä tapaa yleensä vaikka Tuurin Kyläkaupassa tai Nauvon vierasvenesatamassa.


Lee Kerslake

Kolmikon tuntemattomin jäsen on Heepin kolmella ensimmäisellä älppärillä bassotellut Paul Newton. 67-vuotiaaksi mieheksi hän oli erittäin hyväkuntoisen oloinen.


Paul Newton (oik.) juttelee suomalaisfanin kanssa urheilutalon pihalla.

Salon urheilutalolla ollut pääkonsertti keräsi satoja ihmisiä. Vaikea sanoa tarkkaa lukua, mutta enemmänkin olisi vielä mahtunut.

Pakkaa hiukan hämmensi "oikean ja virallisen" Uriah Heepin taannoinen keikka Turun Logomossa. Heep esiintyi myös kesäkuussa Kaarinassa Saaristo Openissa. Molemmat paikat ovat vielä lähellä Saloa. Moni tuttavani sekoittikin kokoonpanot, eikä suurimman osan kaaliin ole kai vieläkään uponnut mistä Salossa oikein oli kyse.


Räikein esimerkki huonosta tiedottamisesta tuli 17.8. Ilta-Sanomien toimittajalta. Kaverilla meni pahasti puurot ja vellit sekaisin. Tekstiä on näköjään jälkeenpäin muokattu ala-arvoisesta hillitymmäksi ja virheitä korjattu. http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-1288492587883.html

Eräs tuttavani puolestaan kirosi puhelimessa, että Uriah Heep Legends Salon torilla oli "täyttä huijausta". "Eivät vetäneet kuin yhden biisin". Ilmeisesti hän ja moni muu luuli, että UHL olisi soittanut siellä täyspitkän keikan. Mielestäni missään näin ei kuitenkaan mainittu.

Olisivat tulleet lauantain pääkonserttiin, jonka 25 euron hintainen pääsylippu oli mielestäni todella kohtuullinen musiikin runsaaseen antiin ja tasoon nähden.


Rentoa mieninkiä anniskelualueella.

Jos UHL esitti Salon torilla vain yhden kappaleen (jonka veikkasin oikein Lady in Blackiksi), oli urheilutalolla ilmassa ns. suuren urheilujuhlan tuntua.

Illan avasi Five Fifteen -bändistä tuttu Mika Järvinen. Hän esitti suurelle yleisölle tuntematonta materiaalia muun muassa Heep -ukkojen alkutaipaleen hämäristä. Tulipa yksi David Bowienkin kappale ja Heepin High And Mighty -levyn (1976) Footprints In the Snow.

Järvinen työstää parhaillaan kirjaa Uriah Heepistä. Salo-viikonloppuna hän kuulemma sai paljon lisää hyvää aineistoa sitä varten. Odotan innolla kirjan valmistumista.



Mika Järvinen

Saksalainen Circle Of Hands osoittautui professionaaliseksi coverbändiksi. Laulaja näytti aivan tamperelaisen Mustat enkelit -yhtyeen Jussi Aaltoselta. Muut kaverit olivat kuin suoraan lukion opettajanhuoneesta napattuja.

Circle Of Hands esitti harvinaisempaa Heep-materiaalia, jollaista ei yleensä livenä kuulla. Pitkät kappaleet kuten Salisbury ja Magician's Birthday eivät kuulu kenen tahansa ohjelmistoon. Myös Sweet Freedom -albumin If I Had The Time oli hieno kuulla.



Circle Of Hands Saksasta.

Uriah Heep Legendsin aloittaessa sali oli jo yhtä vellovaa ihmismassaa. Äänentoisto oli hyvä, eikä bändi luukuttanut liian kovalla volyymilla. Valotkin olívat viimeisen päälle.

Kappalemateriaali noudatti Heepin 70-luvun hittejä. Joukossa oli muutama yllätyskin. Sellaisina pidän ainakin Sweet Freedom- ja Rain -biisejä. Setissä oli myös esimerkiksi Rainbow Demon, Tales, July Morning, The Wizard, Gypsy ja Lady In Black.

Easy Livinin aikana anniskelualueella vieressäni ollut hieman varttuneempi rouva totesi, että "tämän kappaleen minäkin tunnen". Hän ei suinkaan ollut ikänsä puolesta yleisössä mikään poikkeus. Kun itse neljäkymppisenä olin varmaan nuorimmasta päästä, liikkui keski-ikä jossain 50-60 ikävuosien välillä.






Uriah Heep Legends

Illan päälle oli jatkot Sokos Hotelli Rikalassa. Lavalla nähtiin Ken Hensley velipoikansa Trevorin kanssa sekä suomalaisia Heep-coverbändejä.

Hensleytä lukuunottamatta Uriah Heep Legendsin jäsenet istuivat ravintolassa yleisön joukossa muina miehinä. Heitä oli mahdollisuus jututtaa jos halusi. Äijillä ei ollut minkäänlaisia tähdenelkeitä. Päinvastoin he oikein tyrkyttivät itseään valokuviin ja vaikuttivat aidon kiinnostuneilta kaltaisteni kännikalojen Heep-muisteluista.

Easy Livin' In Salo oli hieno tapahtuma, johon toivottavasti tulee vielä jatkoa. Kysyntää tuntuu ainakin olevan!


Trevor Hensley ja Ken Hensley.


Ken Hensley.


Lee Kerslake, Paul Newton ja Eirikur Hauksson.


Lee Kerslake ja allekirjoittanut.


Turkulaiset Heep -fanit Tony, Jaska ja Eki.


Kerslake ja tuntemattomaksi jääneet naiset.


Kaksi legendaa; Kerslake ja Teddy & The Tigersin basisti AP Niemi.


Hauksson, Phil Baker, Jaska ja Tony.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Latokartanonkosken kuohut

Lauantaisella Hangon reissulla matkan varrelle osui Perniössä sijaitseva Latokartanonkoski.

Kiinnostuin koskesta puolisen vuotta sitten nähtyäni turkulaisen luontofriikki Harri Nato Leinon kuvia paikasta. Huhtikuussa kirjoitinkin siitä blogissani.

Keväällä Latokartanonkoskella oli vielä osoittain lunta ja jäätä. Loppukesän merkkejä ei vielä pahemmin näkynyt, mutta koski pauhasi melkein yhtä voimakkaasti kuin keväälläkin. Tai ainakin se tuntui silloin kovemmalta.

Jos ajelee Salosta Tammisaareen päin, kannattaa matkalla poiketa ihmettelemässä tätä paikkaa.

Aiheesta tarkemmin linkissä.
http://www.salo.fi/ymparistojaluonto/luontojaretkeily/luontokohteetjareitit/latokartanonkoski/default.aspx






perjantai 24. elokuuta 2012

Isokarin retki


Kävin lauantaina 11. elokuuta Isokarissa. Se on tunnettu majakkasaarena, joka sijaitsee Uudenkaupungin edustalla, mutta kuuluu Kustavin kuntaan. Tätä seikkaa eivät ukilaiset tunnu hyväksyvän kirveelläkään, vaan Isokaria mainostetaan surutta Uudenkaupungin ihmeenä.

Isokari ei ole mikään pikku läntti Selkämerellä. Pinta-alaa peräti 180 hehtaaria. Saaren luonto on moninaista. Selkämeren suurin riskiläyhdyskunta pesii sataman aallonmurtajassa. Käärmeitä on vaikka muille jakaa, jopa punaisia kyitä on nähty. Saaressa on oma sisäjärvikin.


Allekirjoittaneelle Isokari on tuttu pikkupojasta asti. Lapsuuden kesinä se oli monesti veneilykohteena. Viimeisen viidentoista vuoden aikana ole käynyt siellä kolme kertaa.

Ennen vanhaan saaressa sai kävellä missä lystäsi, ainakin epävirallisesti. Muistan, että reitti satamasta majakalle kulki suunnilleen keskellä saarta. Polun varrella meni iso sähkökaapeli. Ymmärrettävistä syistä majakanvartioiden jälkipolvet ja perikunnat eivät kuitenkaan pitäneet siitä, että turistit pomppivat pitkin pihoja, joten nykyään majakalle johtaa varta vasten tehty soratie.


Matkustin Isokariin tällä kertaa vesibussi Dianan kyydissä. Paatti lähti Uudestakaupungista. Matka per suunta kesti noin kaksi tuntia. Saarella oloaika olisi voinut olla vaikka tunnin pitempi, mutta minulle tämäkin passasi hyvin. Soraääniä sen sijaan kuului 27 hengen porukasta useitakin.


Vesibussi Dianan kannelta.

Oppaana saaressa toimi Kari Laaksonen. Muistan miehen edelliseltäkin kerralta, joka oli kesällä 2009. Tuolloin hän tosin ei tarinoinut Isokarin historiasta ja luonnosta, vaan siitä vastasi toinen henkilö.

Laaksosen käsittelyssä tuskin kukaan jäi kylmäksi. Miehellä oli sana hallussa ja hänen juttujaan olisi kuunnellut paljon pitempäänkin.


Opas Kari Laaksonen kertoo Isokarin kasveista.

Laaksonen kertoi muun muassa yllä mainitsemistani punaisista kyistä. Sellaisen hän oli itsekin nähnyt luikertelemassa sataman liepeillä.

Vesibussi Dianaa odotellessa hän oli ajankulukseen laskenut aallonmurtajan käärmeitä, joita sillä hetkellä oli osunut silmään kymmenkunta.

Yritin itsekin bongailla kärmeksiä reilun kilometrin matkalla satamasta majakalle. Ei niin ainuttakaan missään. Melkein kaikki muut seurueen jäsenet tuntuivat niitä nähneen, mutta minun näkökenttään ei osunut yhtään.


Luukku majakan harjalle on todella pieni. Viime kerralla mahduin siitä juuri ja juuri läpi, nyt en viitsinyt edes yrittää. Kapusin kyllä portaat ylimmälle tasanteelle ja signeerasin vieraskirjan, mutta siihen se sitten jäikin.

Luukun suunnitellut arkkitehti oli itse todennäköisesti XS-kokoa, joten ison äijän on turha haaveilla raikkaasta meri-ilmasta ja huikeista näkymistä majakan huipulla.

 Majakasta tarkemmin http://fi.wikipedia.org/wiki/Isokarin_majakka


Majassa oli kolmessa ei kerroksessa näytillä ukilaisen luotsin ja harrastajavalokuvaaja Ari Saaren fotoja. Ne olivat pääosin miehen ammattiin liittyviä meriaiheisia myrskykuvia. Muutama muunlainen luontokuvakin oli joukossa.

Neljänkymmenen euron hintaiseen reissuun sisältyi myös ruokailu. Armeijan entisessä kasarmirakennuksessa tarjoiltiin lohikeittoa ja saaristolaisleipää.


Tämä ei ole Ari Saaren näyttelykuva, vaan näkymä majakan sisältä.

Opas Laaksonen mukaan lauantai 11. elokuuta oli kesän komein päivä. Reissu oli samalla kesän viimeinen Isokarin matka Uudestakaupungista.

Merellä tuulta oli vain metri sekunnissa. Ihan rasvatyyni se ei ollut, mutta lienee noissa olosuhteissa harvinainen keli.



http://www.isokari.com/