lauantai 30. marraskuuta 2024

Kreetan matka osa 4 - Réthymnon linnoitus

Rethymnon linnoitus eli Forteza on yksi Kreikan suurimpia venetsialaisaikaisia linnoituksia ja kaupungin tärkeimpiä maamerkkejä. 

Tiemme vei linnoituskukkulalle heti samana päivä kun tutustuimme Rethymnon keskustaan. Hotellistamme oli ihmisvilinään matkaa useita kilometrejä, eikä taivalta taittanut muuten kuin taksilla. Joku bussilinjakin olisi kuulemma kulkenut, mutta muiden hotellivieraiden kertoman mukaan pysäkillä sai ihmetellä jopa tunninkin kauemmin kuin aikataulu antoi ymmärtää. 

Käveleminen tien poskessa oli tehty vaikeaksi. Epätasaisilla jalkakäytävillä sai olla kieli keskellä suuta, ettei vaan kompuroi. Kun yhden tontin tasainen alusta loppui, alkoi uusi ja jalkojen alla saattoi olla vaikka minkälaista perunapeltoa. Vasta pari kilometriä ennen ydinkeskustaa vastaan tuli kunnollinen laatoitettu kävelytie.





Arkeologien mukaan linnoituskukkula on saattanut muinoin olla saari. Antiikin aikaan sen uskotaan toimineen Rethymnonin kaupungin akropoliina eli linnavuorena. Akropoliilla sijaitsi usein hallitsijoiden linnoja ja sinne saattoi tarvittaessa alakaupungissa asunut väestö paeta vaaran uhatessa. Akropoliilla oli usein kaupungin suojelijana pidetyn pyhimyksen temppeli.

Linnoitus oli paljon suurempi kuin miltä se kauempaa näytti. Hyvin säilyneiden muurien yhteispituus on 1307 metriä. 





Nykyinen linnoitus rakennettiin kukkulalle vasta 1571, koska merirosvo Ulutz Ali oli tuhonnut huonosti linnoitetun kaupungin. Koostaan huolimatta linnake ei ilmeisesti ollut järin vahva, sillä se ei kestänyt pitkäkestoista piiritystä. Siitä esimerkkinä turkkilaisten hyökkäys vuonna 1646, jolloin he valloittivat sen 23 päivässä. Iraklionin kaupungissa vastaava tapahtuma kesti vaatimattomat 21 vuotta. 

Linnoitus oli käytössä osmanivallan aikana toimien turkkilaisen hallinnon keskuksena. Tuolloin rakennusten määrä alueella kasvoi ja kukkula oli kokonaan asutettu. Suurin osa sisäpuolella olleista rakennuksista on tuhoutunut. 

Linnoituksen pääportti on itäsivulla, toinen portti länsisivulla ja kolmas pohjoissivulla. Sisällä linnoitusta on valtava aukea, jonka keskellä on osmaniaikaisen Sulttaani Ibrahimin moskeija. 





Linnoitus on rakennettu bastionijärjestelmän mukaan. Se tarkoittaa italialaissotilaiden 1500-luvun alussa kehittämää linnoitusjärjestelmä, joka korvasi keskiaikaiset tykistöllä käytävään sodankäyntiin soveltumattomat linnat.

Bastionijärjestelmä madalsi linnoja ja toisaalta se laajensi niiden kokoa. Aikaisemmin linnoitusten tuli olla korkeita, jotta vihollisen olisi ollut mahdollisimman vaikeaa kavuta tikapuita pitkin muurien sisäpuolelle. 

Bastionijärjestelmän puolustus perustui vahvaan tykistöön ja linnoitusten pohjakaavaan, joka mahdollisti linnakkeen eri osien osallistumisen toistensa puolustustaisteluun. Bastioneista pystyttiin ampumaan viereisten bastioneiden edustalle ilman kuolleita kulmia, niin että tykkituli ulottui niihin.





Geokätköjä ahkerasti Kreetallakin etsinyt Kake Ahlroth teki löydön moskeijan tienoilta. Jälleen tuli yksi merkintä lisää arkistoihin. 

Rethymnon linnoitusta ei voi suositella huonojalkaisille tai kovin huonokuntoisille. Kavuttavaa piisaa,  maasto on epätasaista ja melko hankalaa. Historiasta ja kulttuurista kiinnostuneille se on kuitenkin lähes pakollinen käyntikohde. 








torstai 28. marraskuuta 2024

Kreetan matka osa 3 - Saarikierroksella

Toukokuisella Kreetan matkalla majapaikkamme Rethymno Village Hotellin vieressä sijainneesta kojusta ostettu päiväretki oli todella kattava. Homman nimi oli englanniksi This Is My Creta - Panorama Outdoor Tour ja lenkin pituus oli reilusti yli sata kilometriä. 

Liikkeelle lähdettiin aamuyhdeksältä maittavan aamupalan jälkeen. Kuten jo matkakertomuksen ensimmäisessä osassa mainitsin, oli ruokapuoli all inclusive-hotelli Rethymno Villagen vahvuus toisin kuin onnettomat alkoholilitkut. 

Tarkempaa tietoa millaisella ajoneuvolla liikenteeseen oltiin menossa ei ainakaan minulla ollut. Eikä myöskään sitä, kuinka iso porukka kaaran sisuksiin ahtautuu. Pian selvisi, että minun ja Kake Ahlrothin lisäksi mukana oli vain tamperelaispariskunta samasta hotellista. Ei onneksi tarvinnut istua kuin sillit suolassa.

Kuskimme ja oppaamme Yannis oli naamatuttu jo retkikojulta, jossa hän paria päivää aiemmin erehtyi luulemaan minua saksalaiseksi. Se onkin lomamatkoillani ollut yleisin kansalaisuusveikkaus, ellei suomalaista ensin keksitä. Hänen 12-vuotias poikansa Nikolas tuli mukaan ja meni välittömästi takapenkille koisaamaan. 

Sällin unenlahjat olivat kadehdittavat. Kun auto heti ensitöikseen kääntyi ylös vuoristoon pitkin kapeaa ja muhkuraista kinttupolkua, veteli poika jo sikeitä. 

Vaikka reitti oli varmasti hyvinkin looginen ja kuskilla kokemusta samoilta teiltä, en voinut välttyä kummastelemasta mitä hittoa täällä teimme. Reissun alkutaival jäikin hieman epäselväksi, mutta kyllä se siitä sitten kirkastui sitä mukaa kun maisemat komistuivat. 

Yannis puhui erinomaista englantia. Aksentti tietysti oli paikallista, eikä se ainakaan minua häirinnyt. Kun vaikka joku ranskalainen molottaa huonoa englantia, en välttämättä jaksa sitä koko päivää kuunnella. 

Enimmäkseen Yanniksen juttuja kuunteli pelkääjän paikalla istunut Ahlroth, joka innokkaasti kyselikin häneltä sitä sun tätä. Kovaääninen puhe kyllä kuului taaksekin hyvin.

Välillä hän pysäytti auton ja kömmimme ulos katselemaan silmiä hiveleviä maisemia. 




Liikennettä ei Yanniksen käyttämillä reiteillä juurikaan ollut. Vuohipaimen tuskin oli odottanut koko päivänä näkevänsä ainuttakaan ajoneuvoa, mutta meidän saapuessa hän joutui hätistämään laumansa tien sivuun. 

Kävimme pienessä kylässä jaloittelemassa ja katsomassa paikallista elämää. Se kuitenkin vaikutti aivan kuolleelta - yhtään ihmistä en nähnyt. Edes keskusaukiolla ei ollut vanhojen miesten katuparlamenttia.




Keskellä Kreetaa on valtava lätäkkö, jonka rannalla pidimme tauon. Kyseessä oli Potamoin tekojärvi, joka on sarjassaan Kreetan suurin ja koko Kreikan yhdeksänneksi suurin tekojärvi. Potamoin pinta-ala on 16 neliökilometriä. 

Potamoi sijaitsee Amorin laaksossa noin 25 kilometriä kaakkoon Rethymnon kaupungista. Se luotiin vuonna 2009 rakennetulla padolla ja samalla se syrjäytti Kournaksen saaren suurimpana järvenä. Vettä käytetään muun muassa kasteluun maataloudessa. Järven tilavuus on noin 23 miljoonaa kuutiometriä. 







Retken neljäs etappi oli Patsoksen rotko. Tällaisessa luontokohteessa en ollut ennen käynytkään. 

Vehreää rotkoa varjostaa tiheä puusto. Sen alkupäässä on luolamainen Pyhän Antoniuksen kappeli. Paikalliset tuovat sinne vanhan kreetalaisen tavan mukaan esineitä ja kuvia. He toivovat pyhimyksen antavan parannuksen. Erityisesti Antonius on lapsille suunnattujen rukousten kohteena. 

Arkeologien mukaan kappelin tienoilta on löytynyt merkkejä toiminnasta jo pari tuhatta vuotta ennen ajankaskuamme. Palvontahommeleita on harrastettu vielä 400 vuotta jälkeen Kristuksen. 

Sateella rotkoon laskeutuminen on todennäköisesti hyvin vaikeaa, kun kuivallakin kelillä sai edetä kieli keskellä suuta. Aikojen saatossa hioutuneet kivet olivat todella liukkaita. Onneksi kaide auttoi.

Oppaaksi rotkoon lähti kuskimme poika, joka kömpi takapenkiltä ulos päiväuniensa päätteeksi. 













Matka jatkui ja ihastelimme komeita maisemia korkealta vuoristotieltä. Kuski varoitteli alueella välillä tavatusta vihaisesta koirasta, joka saattaa jopa hyökätä kimppuun. Tämän takia en ollut järin kiinnostunut talsimaan kovin kauas autosta. 




Patsoksen rotkon ohella päivän kiinnostavimman ja samalla upeimman maiseman tarjosi Ligres Beach. Vietimme siellä matkan pisimmän tauon, johon sisältyi lounas rinteeseen rakennetussa tavernassa. 

Ligres oli kuskimme Yanniksen lempipaikkoja, enkä lainkaan ihmettele miksi. Hän kertoi, että tuo turisteja sinne koska paikka on rauhallinen ja melko tuntematon. Ilmankos en meinannut löytää rannasta mitään infoa Kreetan google-hauillakaan. 

Ruokapöydässä istuskellessamme ihmettelimme kauheaa huutoa, jota kuului keittiöstä. Emännän lapsen sormet jäivät tuulen paiskoman oven väliin. Hän lähti viemään pienokaista terveyskeskukseen. 

Ikävästä episodista huolimatta Ligres Beach oli upea kokemus. Harvemmin näin hienoja maisemia näkee. 











Läheisellä Preveli Beachilla olisi mielellään viihtynyt pidempäänkin. Aikataulu antoi sen verran periksi, että lähdimme luontopolkua pitkin katsomaan ylös kallionrinteelle mitä sieltä mahtaa löytyä. 

Portaita ja kivistä polkua ei voi suositella ainakaan kovin huonokuntoisille- ja etenkään jalkaisille. Maasto oli erittäin hankalaa ja nousu jyrkkää. 

Libyanmeri, joksi Välimerta tällä puolella Kreetaa kutsutaan, kimmelsi sinisenä samalla kun soijaa pukkasi solkenaan kavutessani polkua ylös. Lopulta ylimmältä jyrkänteeltä aukeni upea näkymä. Alas Prevelin palmumetsärannalle ei aika valitettavasti riittänyt, mutta tulipa sentään nähtyä tämänkin verran. 








Retken lähestyessä loppuaan, katselimme Rethymnon kaupunkia ylhäältä vuoristosta käsin. Yritin hahmottaa missä kohdin hotellimme mahtoi olla, mutta se jäi arvaukseksi. Alue näytti niin valtavalta, ettei suuntavaisto ollut kovin tarkka tällaisesta vinkkelistä. 

Olen parinkymmenen vuoden aktiivisemman matkailijaurani aikana ollut kymmenillä retkillä mukana. Tämä meni heittämällä kärkipäähän.