Lauantain maakunta-ajelukohteeksi valikoitui Paimion Askalankoski. Kesällä tämä Paimionjoen varrella Paimionjokilaaksossa sijaitseva alue on todella hieno, mutta sama pätee osin talvellakin.
Kävin Askalankoskella ensimmäisen kerran keväällä 2012. En muista tuota ennen paikasta kuulleeni. Tämän jälkeen olen vieraillut siellä noin kerran vuodessa.
Paimion keskustasta Tarvasjoelle johtavaa tietä ajellessa ei olisi uskonut, että ollaan vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Turusta. Maasto oli ohuessa lumipeitteessä, kun taas Turussa tihkutti vettä ja tuuli siihen malliin, että autokin heilui.
Askalankoskelle käännyttäessä pikkutie etenee halki peltojen. Loppupäässä tulee erittäin jyrkkä mäki, jollaista en näillä leveysasteilla toista muistakaan. Koska viime aikoina on ollut leutoa, uskalsin ajaa perille asti. Jäistä mäkeä on varmasti hankalaa, ellei peräti mahdotonta päästä ylös, eikä lähimmän maajussin hälyttäminen hinausapuun ole kovin mieltä ylentävää.
Perillä voimalaitoksen parkkipaikalla alkoi räntäsade. Kameraparkaa vähän säälin, mutta onneksi sade loppui noin vartin kuluttua ja pystyi ulkoilemaan vapaammin.
Padolta johtaa valtava puinen vesiputki vuonna 1935 käyttöönotetun voimalaitoksen syövereihin. Pelkästään se on erikoinen näky, etenkin nyt talvella. Paikka paikoin vuotava putki oli saanut kylkiinsä komeita jääpatsaita.
Vanhempia Askalankoski-blogijuttujani löytyy muun muassa seuraavista linkeistä:
Ammattiosastoni PAU:n Varsinais-Suomen osasto ry:n kesäkoti Mäntyniemessä Turun HirvensalonPapinsaaressa on mahdollista käydä talviaikaankin, vaikka muuten siellä hiljaista onkin.
Talvella on harvemmin mitään tapahtumia, joten sellaisia pitää itse järjestää. Viikko sitten kokoonnuimme viettämään rattoisaa lauantaita noin viidentoista henkilön voimin.
Pääosin paikalle saapui Vepsän ulkoilusaaressa kesäisin viihtyviä kavereitani, mutta jokunen oli muutakin kautta tuttu. Ohjelmistossa oli muun muassa koronan ja fortunan peluuta, makkaran grillausta ja tietokilpailu.
Laatimani tietokilpailukysymykset käsittelivät laaja-alaisesti turkulaista musiikkia. Mukana olivat niin Matti ja Teppo kuin Ironcross, Bogart Co ja Levypörssin Henkkakin.
Visailu sai varsin hyvän vastaanoton. Siitä innostuneena olen jo ehtinyt laatia parikymmentä uuttakin kysymystä edellisten viidenkymmenen jatkoksi. Ensi juhannuksena saattavat kysymykset singahdella mökkiporukan kesken, mikäli kolmen päivän aikana löytyy sopiva rako.
Tietokilpailun juontajana ja tuomarina ansiokkaasti toiminut Matti Viki Vikström järjesti illan päälle pienimuotoisen ilotulituksen.
Loppiaisen jälkeinen viikonloppu tammikuun alussa ei kelin puolesta hellinyt ainakaan Lounais-Suomessa. Armoton tuuli yhdistettynä pakkaseen vaikeutti ulkoilua parhaansa mukaan.
Lauantaina kävin Indran kanssa Kaarinan Vaarniemessä. Alunperin ajatuksena oli Ruissalon Kuuvannokka, mutta siitä luovuttiin hillittömän viiman takia. Kalloilla aavan meren rannassa olisi ollut vielä kylmempi kuin Vaarniemen metsässä, joka sekin tosin sijaitsee aivan meren tuntumassa.
Turkulainen Indra on syksyn mittaan ollut silloin tällöin fotomallinani. Hän tekee someen taiteellisia julkaisuja, jollaiset eivät minulta edes taitu. Aika monessa asiassa tunnutaan olevan samalla aallonpituudella, mikä helpottaa kummasti jutustelua.
Vaarniemen luonnonsuojelualueen metsikössä ei voinut kauaa ihmetellä hyytävän kylmyyden takia. Komeat vanhat tammet niin pystyssä kuin kaatuneina ovat parhaimmillaan etenkin syksyllä, mutta näyttäviä talvisessa lumipeitteessäänkin. Melko pikaiselta luontopolkukierrokselta kertyi kuitenkin jonkun verran fotoja.
Loppiaisena 6. tammikuuta oli komea talvisää. Jotta päivä ei olisi mennyt aivan harakoille, suuntasin Turun Ruissaloon kamera mukanani.
Tätä kirjoittaessani tammikuun puolivälissä ilma on reippaasti plussan puolella. Jopa niin, että eräs kaveri tekstaili päivällä ja ihmetteli kun lämpömittari näytti peräti yhdeksää plusastetta!
Minua ei käänne säässä oikeastaan haittaa pätkääkään. Tiet ja maasto alkavat olla jo täysin sulia. Sikamaisten sähkölaskujen aikakaudella säästyy kustannuksissakin. Mutta iltapäivälehtien keksimä "valkoinen kurittaja" ehtii varmaan vielä iskeä ennen kuin kevät koittaa.
Lenkilläni saaren kärjessä Saaronniemessä ehti hyvin tallentaa talvisia maisemia ennen kuin aurinko painui mailleen.
Kolkannokassa kummastelin valtavista jääharkoista koottua, päältä avonaista kuutiota. Rakennelman ympärille kokoontui muitakin uteliaita. Jäälevyt olivat ilmeisesti peräisin rantakivikosta, josta nostettu valtavina paloina. Muuta selitystä emme keksineet.
Viime syyskuun 28. päivä elokuvateattereihin ilmestyi legendaarisen laulajan Ronnie James Dion elämästä tehty dokumentti Dio: Dreamers Never Die. Turussa spektaakkeli oli meni vaivaisen yhden näytöksen verran, enkä siihen ehtinyt.
Asia korjaantui pari viikkoa sitten kun Youtube ehdotti elokuvaa nähtäväksi. Ihmettelin ensin voiko tämä pitää paikkansa, mutta siellä se tosiaan oli. Katselin nyttemmin palvelimesta jo poistetun elokuvan parissa osassa ja totesin, että isolla kankaalla tämä olisi varmasti ollut oikein vaikuttava, mutta hyvä kun tuli nähtyä näinkin.
Ronnie James Dio tuli tunnetuksi 70-luvulla entisen Deep Purple-kitaristi RitchieBlackmoren Rainbow-yhtyeen laulajana, josta hän siirtyi vuonna 1979 Black Sabbathiin korvaten orkesterista erotetun Ozzy Osbournen. Suurimman suosionsa aikoihin 80-luvun puolivälissä hän luotsasi omaa Dio-bändiään.
Parituntinen Dio-dokumentti on laulajan kuolinpesän hyväksymä ja siinä haastatellaan hänen yhtyekavereitaan kuten Black Sabbathin Geezer Butleria, Vinny Appicea ja Tony Iommia sekä laulajan leskeä Wendy Dioa.
Juuri mitään uutta elokuva ei pitkän linjan fanille kuitenkaan anna. Ei etenkään, jos on sattunut hiljattain lukemaan loppuvuodesta 2021 ilmestyneen Dion omaelämänkerran Rainbow In The Dark.
Vuonna 1942 syntyneen ja 2010 68-vuotiaana kuolleen Ronnie James Dion tie ensimmäisistä 50-luvun lopun levytyksistä 80-luvun hevitähdeksi oli pitkä ja ainutlaatuinen. Elokuvassa on alkuaikojen kuvia ja musiikkia, jota laulaja ei myöhempien vuosikymmenten hevi-ikonina tuonut koskaan esille. Harva edes tiesi ennen nettiaikaa, että miehen menneisyydestä löytyy tällaistakin.
Dokumentissa on omat puutteensa, mutta pariin tuntiin on vaikea mahduttaa kymmenien vuosien uraa. Ronnien liittymistä uudelleen Black Sabbathiin 90-luvun alussa ja mainiota Dehumanizer-albumia (-92) ei käsitellä lainkaan.
Sen sijaan mukaan on ängetty Dio-bändin kolmella ensimmäisellä albumilla kitaraa soittaneen Vivian Campbellin morkkaamista, jota jo Rainbow In The Dark-kirjassakin oli tarpeeksi. Ilmeisesti Wendy Dio on yhä katkera kitaristin palkankorotuspyynnöistä, josta syystä keppimies sai aikoinaan kenkää yhtyeestä. Campbellin ura on kuitenkin jatkunut menestyksekkäästi ensin Whitesnakessa ja sittemmin Def Leppardissa.
Ronnie James Dion 90-luku oli hiljainen kuten suurimmalla osalla muistakin kasariheviukkeleista. Grunge- ja muut musiikkivillitykset eivät olleet suotuisia vanhoille pitkätukille.
Hevimusiikin tilanne kuitenkin muuttui uuden vuosituhannen myötä. Jopa Suomen pääministeri Matti Vanhanen innostui euroviisuvoittaja Lordin kanssa näyttämään Ronnie 80-luvun alussa lanseeraamaa pirunsormimerkkiä.
Diokin sai uutta puhtia uralleen kun Black Sabbath koottiin uudelleen. Tällä erää orkesterin nimi tosin vaihdettiin Heaven And Helliksi yhtyeen vuoden 1980 menestysalbumin tapaan ja erotukseksi Ozzy Osbourne-yhteyksistä.
Näin Ronnie James Dion lavalla oman yhtyeensä kanssa monta kertaa, jopa Ruisrockissa vuonna 2003. Oi niitä aikoja, jolloin Ruisrockissakin oli rokkia! Paras Dio-keikkakokemukseni on kuitenkin Heaven and Hell Etelä-Ruotsin Sweden Rock Festivalilla kesäkuussa 2007. Aivan mahtavaa.
Ronnie oli suureksi tähdeksi harvinaisen ystävällinen faneilleen. Sain itsekin siitä osani syksyllä 1999, jolloin Dio kiersi PohjoismaitaMonsters Of Millennium-kiertueen merkeissä yhdessä Motörheadin ja Manowarin kanssa. Hän kirjoitteli auliisti nimikirjoituksia levynkansiini ja oli vilpittömän kiinnostunut paikalla olleista ihmisistä.
En erityisemmin tykännyt, kun hetkeä myöhemmin eräs seurueemme jäsen kyseli "Mitäs Suomessa ontapahtunut, näitkö netistä"? Vastasin, että "En tiedä, mutta RonnieJames Dio on kuollut". Hän puolestaan, että "No ei kai se nyt mitään, mutta miten Suomen jääkiekkopelissä kävi?".
