Nötön kyläraitilla

Kesälomani ensimmäisellä viikolla toteutui monivuotinen haave eli retki Nötön saarelle. Lähistön muut saaret Berghamn, Aspö, Jurmo ja Utö ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi, mutta Nötö on jostain syystä jäänyt käymättä.

Nötö sijaitsee Nauvossa Paraisilla. Saaren pinta-ala on 392 hehtaaria, joten aivan pikku luodosta ei ole kyse. Saari on Saaristomeren kansallispuiston suurimpia ja keskeisen sijaintinsa vuoksi ollut tärkeä yhteyspaikka Saaristomerellä. 

Saarille liikennöivä yhteysalus oli sitten edellisen käyntini sekä vaihtanut nimeä että ulkonäköä. MS Baldurista oli tullut MS Utö ja väriksi saaristolosseista tuttu keltainen. 

Lämpimänä kesäpäivänä laiva oli täynnä turisteja. Pelkästään Nötössä jäi pois valtava määrä ihmisiä. Tunnistin yläkannella kaksi tamperelaismuusikkoa, joista toinen soitti pitkään Popedassa rumpuja ja toinen on kuuluisa hanuritaiteilija. 

Nötön kamaralla emme työkaverini Petterin kanssa kauan ihmetelleet, vaan lähdimme kaupan kulmalta talsimaan pitkin Kulttuuripolkua. Reitti seuraa parin kilometrin verran kyläteitä ja kiertää saaren vanhoista tiloista koostuvan kyläkokonaisuuden. 

Kulttuuripolku ei ollut järin häävisti merkitty. Kysyin neuvoakin matkan varrella, mutta vaikka saarelainen kyseessä olikin, oli polku hänelle vieras. 

Nötön kirkko on torniton puinen pitkäkirkko. Kappelikirkko mainitaan ensimmäisen kerran 1657. Kapellholmenille rakennettiin vuosina 1664-1665 uusi kirkko, jota käytettiin 1750-luvulle asti. 

Nykyinen kirkko on päistään kolmitaitteinen, länsipäässä on eteinen ja koillispäässä 1870 rakennettu sakasti. Suosittua hääkirkkoa on korjattu useaan otteeseen, viimeksi 1970-luvun alussa. 

Kirkon kulmalta lähdimme katsomaan mitä mahtaa vastaan tulla. Vaatimaton Siirtolohkare-kyltti herätti mielenkiinnon. Loputtomalta tuntuneen mönkijäpolun jälkeen alkoi vihdoin tulla viitteitä rannasta ja siirtolohkareesta, jota etsiessämme ohitimme tuulten muovaaman mäntymetsän ja pienehkön pirunpellon. 

Nötössä on säilynyt kulttuurihistoriallisesti arvokas vanhoista taloista koostuva kyläkokonaisuus. Suurimmillaan Nötön kylä oli toisen maailmansodan aikana, jolloin siellä oli noin 200 asukasta. Nykyään luku on kymmenkunta, mutta kesäasukkaita on parisen sataa.  

Sataman lähellä on kyläkauppa. Siellä näytti olevan sen verran peruselintarvikkeita, että tuskin kukaan nälkään kuolee. Automarketteihin tottunut kaupunkilainen saattaa tosin olla ihmeissään valikoiman edessä, mutta silloin ollaan vähän väärällä asenteella liikkeellä. 

Kivenheiton päässä kyläkaupasta sijaitsee Cafe Skolan, joka on entinen kansakoulu. Idyllisesti sisustetussa rakennuksessa on paljon vanhaa jäljellä. 

Kahvilan pihamaalla oli tuttu hahmo perheensä kanssa. Huippukitaristi Marzi Nyman nautti lounasta vaahterapuun alla. Myöhemmin huomasin hänen esiintyneen saaren kirkossa jonkun toisen taiteilijan kanssa, jonka nimen jo ehdin unohtaa. 

Kävelyäni haittasi jalkavaiva, joka alkoi jo viime keväänä. Koska liikkuminen maastossa on hankalaa, päätin viettää loppuajan kuuden tunnin Nötö-visiitistä istumalla ja katselemalla maisemia Petterin kolutessa saarta ristiin rastiin. 

Jälkeenpäin harmitti kun en muistanut lainkaan saaren erikoisuutta. Nimittäin tutkijoitakin ihmetyttänyt Klockarsten eli soiva kivi jäi näkemättä. Kiveä toisella kivellä koputtamalla syntyy metallinen ääni. Uskotaan, että sillä on ennen muinoin annettu äänimerkkejä kalastajille ja hylkeenpyytäjille tai sitten se on ollut uhrikivi. No, ensi kerralla sitten. 

Historian havinaa Seilissä

Viime maanantaina suuntana oli Seilin saari Nauvossa. Matka taittui Turun Aurajoesta lähtevällä Vitharun-varustamon MS Nörrskär-aluksella. 

Koska en ostanut lippua etukäteen, olin vähän jännän äärellä jokirannassa aamu yhdeksältä. Mukaan kumminkin mahtui hyvin, vaikka laiva melko täyteen tulikin. 

Matka Turusta Seiliin kestää vajaa kaksi tuntia. Ensimmäisen tunnin yritin sisätiloissa nukkua univelkojani pois, joka joten kuten onnistukin kun keksin kaivaa taskusta korvatulpat. Lähistöllä istunut viiden naisen ryhmä piti käsittämätöntä meteliä, jolloin nukahtaminen oli kiven takana. Loppumatkan istuen kannella ja katselin kaunista Saaristomerta. Keli oli kuin morsian.

Rahastajana ja kansihenkilönä paatissa toimi nuori nainen, johon törmäsin ensimmäisen kerran Örön saarella syksyllä 2020. Hän ei muistanut, mutta minä harvemmin unohdan noin nättiä likkaa. 

Seili on tuttu neljältä aiemmalta käyntikerralta, joista edellinen oli kesällä 2019 kaverin moottoriveneellä tehty reissu. Tämänkertainen matka poikkesi muista siinä, että osallistuin opastuskierrokselle, jollaisella en ole ennen ollut. Reipas nuori nainen kertoili saaren historiasta puolisentoista tuntia. Kierros päättyi saaren kirkkoon. 

Entisen sairaalarakennuksen ravintolassa oli varsinainen kuhina. Jonossa oli parikymmentä ihmistä, mutta kuin ihmeen kautta letka eteni sen verran sujuvasti, ettei ehtinyt kyllästyä. 

Vaikka saarikohteissa on yleensä melko kovat hinnat, en pitänyt Seilin kuppilaa erityisen kalliina. Noutopöytä notkui erinäisiä herkkuja, joista jopa minä sipulikammoisena löysin sen verran täytettä lautaselle, että nälkä lähti. 

Seili sijaitsee Saaristomerellä Airiston eteläosassa noin 30 kilometriä Turusta etelään. Saaren suurin pituus on 2,5 kilometriä ja suurin leveys 1,5 kilometriä. Saaren suomenkielinen nimi on muunnelma ruotsinkielisestä Själö-nimestä, joka tarkoittaa hyljesaarta.

Seili kuuluu Airisto-Seilin valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen. Saarella toimii Metsähallituksen luontopalvelut, Turun yliopiston alaisuudessa oleva Saaristomeren tutkimuslaitos, matkailuyritys VisitSeili sekä asukas-ja kulttuuriyhdistys Pro Seili-Själö ry. 

Seili lienee tunnetuin sen synkästä historiasta. Saaren historia sairaalasaarena alkoi vuonna 1619, jolloin kuningas Kustaa II Adolf ilmoitti, että täytyy perustaa leprasairaala. Hänen mukaansa spitaalitauti oli Jumalan rangaistus syntisestä elämästä ja Turun lähistöltä pitäisi etsiä saari, jonne sairaala sopisi. Niinpä Seiliin alettiin roudaamaan spitaalisia ja mielisairaita kuninkaan käskystä.

Spitaaliset sijoitettiin pääsaaren itäpuolelle, kapean salmen erottamalle pikku saarelle. Nykyään maa on kohonnut niin paljon, ettei erillistä tätä saarta enää ole. Potilaille ei ollut tarjolla lääkäripalveluja, vaan hoitokeinoina olivat muun muassa paloviina ja Jumalan sana. 

Myöhemmin Seili toimi mielisairaalana. Potilasmäärä vaihteli 30 ja 50 välillä ollen aikansa suurin alan laitos Suomessa. 1889 sairaalan toimintaperiaate muuttui taas, kun miespotilaat sijoitettiin upouuteen Käkisalmen laitokseen. Siitä lähtien Seilissä oli vain naispotilaita, kunnes sairaala lakkautettiin vuonna 1962. 

Museovirasto on määritellyt Seilin sairaalan ja muut rakennukset sekä kirkon ja hautausmaan valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. 

Louhisaaren linnanpuistossa 19.7.

Kuluneella viikolla kävin kotikonnuillani Kustavissa. Paluumatkalla poikkesin Askaisten Louhisaaressa, joka tunnetaan parhaiten Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymäkotina.  

En tarkkaan muista koska viimeksi vierailin Louhisaaressa, mutta siitä taitaa syyskuussa tulla kolme vuotta. Tuolloin mukanani oli lähistöllä Maskussa asuva harrastajamalli Nelli. Aiheesta tarkemmin  linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/12/nelli-louhisaaressa.html

Kartanon päärakennus ja sivurakennukset ovat valmistuneet vuonna 1655. Puutarhanhoidosta kiinnostuneen kreivitär Vendla Sofia Mannerheimin aikana on todennäköisesti istutettu komea Askaisten kirkolle johtava puukuja. Kartanon ympärille kehiteltiin englantilainen maisemapuisto, joka pitkin kelpaa tallustella ja ihailla maisemia. 

Puisto uudistettiin Paludan & Steniuksen puutarhatoimiston vuonna 1874 tekemän suunnitelman mukaan 1870- ja 80-luvuilla. Pääosa nykyisen puiston harmaa- ja palsamipoppeleista sekä omenatarha ovat peräisin tältä ajalta.  

Olen käynyt kartanolinnassa sisällä vain kerran. Kyseessä ei silloin ollut opastuskierros, mutta sellaiselle näytti nyt olevan kova kysyntä. Ihmisiä oli parisen kymmentä kuuntelemassa oppaan tarinoita pihamaalla, josta seurue eteni sisälle linnaan. 

Louhisaaressa järjestetään myös suosittuja kummituskierroksia. Olen ajatellut joku kerta osallistua.