lauantai 1. heinäkuuta 2023

Kolkannokka 28. kesäkuuta

Alkuvuonna kävin Turun Ruissalon kärjessä Saaronniemessä vähintään kerran viikossa. Kesän myötä tahti on hiipunut, vaikka Ruissalossa muuten olisinkin poikennut. Viime keskiviikkona tuli kumminkin sellainen hetki, että ystäväni Hyttisen kanssa ajelimme Saaronniemeen. 

Ilman lämpötila oli lähemmäs kolmekymmentä. Vilvoittava merituuli helpotti, eikä luonnon helmassa tarvinnut läähättää. Lähellä se tosin oli, kun ohitsemme käveli uhkea perheenäiti kireissä punaisissa bikineissään. Valkoiset, keski-ikäiset lihaa syövät heteromiehet olivat hetken ihmeissään.

Saaronniemen perällä Kolkannokassa luonto kukoisti. Pengersillan vierustalta oli turha kuikuilla matelijoita kuten keväällä. Tiheä kasvusto piti huolen, ettei maahan asti näkynyt. 




Massiiviset kanadanhanhet erottuivat pienemmistä valkoposkihanhista. Ne ovat huomattavasti rauhallisempia lintuja kuin serkkunsa.

Rauhasta sen sijaan ei ollut tietoakaan havaitessamme kyhmyjoutsenten toiminnan. Alkuihmettelyn jälkeen selvisi, että kyseessä oli reviiritaistelu. Yleensä tällaiset ratkaistaan pörhistelemällä siipiä ja tulemalla kohti, mutta nyt kolmannelta osapuolelta yritettiin saada nirriä pois.

Toinen uros puri toista kaulaan ja heilutti sitä kuin Tex Willer lassoaan villissä lännessä. Välillä puoliso kävi avustamassa tappo-operaatiossa. 

Kuin ihmeen kautta lintu pääsi pinteestä. Hetken hoiputtuaan se tallusteli vaivalloisesti mereen ja uiskenteli pois. Sulat palautunevat ennalleen, mutta kovin oli karun näköinen kaveri tappelun jälkeen. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti