Huurteinen Ruissalo

Talvi näyttää tulevan Lounais-Suomeen vielä marraskuun loppupuolella. Lauantaina aamupäivällä Turussa oli pakkasta kahdeksan astetta. 

Muutaman asteen miinuslämpötila on välillä jopa ihan toivottavaa, mutta mitään paukkupakkasia en todellakaan kaipaa. Toivottavasti sellaista ei jouduta tänä talvena kokemaankaan. Samoin lumimäärä saisi pysyä minimissä - jokunen sentti peittämässä maata on aivan riittävästi.

Koska muuta ohjelmaa ei ollut lauantaiksi buukattuna, suunnaksi valikoitui jälleen aina takuuvarma Ruissalon saari. 

Muutaman kilometrin lenkillä ei tullut otettua maisemakuvia juuri lainkaan. Enimmäkseen pysähtelin huurteisten kasvien äärellä. 

Pakkanen oli vaikuttanut ainakin siihen, että Saaronniemen grillauspaikoilla oli pelkästään kantasuomalaisia ja heitäkin vain muutamia. Talviuimareita sen sijaan parveili entiseen tapaan. Eräs tuttukin ehti vaihtaa pari sanaa ennen kuin riensi pulahtamaan viisiasteiseen veteen.  

Kansanpuiston lähistöllä oli käynnissä pienimuotoinen juoksutapahtuma nimeltään Pukinsalmen puolimaraton. Vastaan tuli iloisesti hymyillen jalkojaan nostelevia laihoja ihmisiä, joita pakkanen ei tuntunut pätkääkään haittaavan.  

Studio Ruisrock-kirja

Olin alkukesällä turkulaisen Matti Viki Vikströmin yhdistetyssä eläköitymis- ja kunnallisvaalitilaisuudessa eräässä pubissa kaupungin keskustassa. Kattavan tarjoilun lisäksi ohjelmassa oli tietokilpailu, josta sain palkintona Studio Ruisrock-nimisen kirjan.

Studio Ruisrock on viime talvena painettu kirja, joka sisältää turkulaisen Henry Toivarin valokuvia tuosta legendaarisesta musiikkifestivaalista. 

Toivari oli mukana jo ensimmäisessä Ruisrockissa vuonna 1970 Turun kaupungin palkkaamana järjestysmiehenä. Kymmeniä vuosia luontoa valokuvannut mies innostui keikkakuvaamisesta tämän vuosituhannen puolella. Komeasti taitetun kirjan kuvat ovatkin kaikki lähivuosilta.

Vantaan Festivaalit Oy:n puolesta 50-vuotista festivaalia juhlistavan kirjan esipuheen pitää Juhani Merimaa, joka on ollut järjestämässä tapahtumaa vuodesta 2001 lähtien. 

Kirja ei sisällä pelkästään kuvia, vaan monilla aukeamilla on myös kulloisenkin artistin esittämien laulujen sanoituksia kuten Vesa-Matti Loirin Lapin kesä. Taiteilija Loirin esiintyminen Ruisrockissa vuonna 2014 teki Toivariin suuren vaikutuksen. 

Toivari tuskin zoomailee bändejä millään halvalla kameralla. Kuvat ovat todella teräviä ja luullakseni pääosin otettu kuvausaitiosta yleisön ja lavan välistä. Koska yhdelläkään kohteella ei ole hikikarpaloita kasvoillaan, lienee kameraa lauottu heti keikan alussa parin ensimmäisen kappaleen aikana. 

Mukana on paljon hienoja otoksia muun muassa Pate Mustajärvestä, Anssi Kelasta ja Jenni Vartiaisesta. Olisin mielelläni katsellut enemmänkin vastaavia vähän laajemmin rajattuja kuvia. Monet artistit ovat päätyneet tiukkoihin kasvokuviin. En välttämättä haluaisi nähdä suositun naisartistin naamakarvojen puskevan paksun meikkikerroksen läpi. 

Onneksi Toivari ei ole unohtanut liittää mukaan yleisökuvia. Niitä on aina mukava katsella ja bongailla mahdollisia tuttuja. 

Tanja Turun saaristossa

Kaivelin tässä yhtenä päivänä muistikortilta mallikuvia, jotka otettiin viime kesänä Turun saaristossa. 

Turkulainen  Tanja Tanita Sundell on monitoiminainen, jonka repertuaariin kuuluu muun muassa kuntosaliohjaajana ja karaoke-emäntänä toimiminen. Onpa työn alla elokuvakin, jossa hän esittää verenhimoista vampyyria. 

Alkukesällä Tanjalla oli tarve bikinikuville, enkä lainkaan vastustellut kun hän kyseli minua kuvaajaksi. Kuvauspaikaksi ehdotin Vepsän ulkoilusaarta, joka sijaitsee tunnin vesibussimatkan päässä kaupungin keskustasta. 

Yleensä zoomailen Vepsässä lintuja ja kasveja. Henkilökuvauskin onnistuu siellä hyvin, koska tunnen saaren läpikotaisin ja hienoja miljöitä riittää yllin kyllin. Tanja ei ollut aiemmin Vepsässä käynytkään ja tykkäsi kovasti näkemästään. 

Tanja on loistava malli, jonka kanssa ei huonoja fotoja luulisi tulevan. Hän on myös hallitseva peppumissi Miss Bum Bum Finland. Kuvia katsellessa tarvitse ihmetellä miksi näin on.  

Myöhemmin kesällä otimme lisääkin kuvia, joita löytyy linkistä http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/08/littoistenjarven-vedenneito.html 

Isänpäiväkävelyllä Ruissalossa

Sunnuntaina 14. marraskuuta vietettiin isänpäivää. Ilma sattui olemaan poikkeuksellisen hieno, tuskin Lounais-Suomessa on vastaavaa ollut koko syksynä. 

Kävin parin tunnin kävelyllä Turun Ruissalossa. Alunperin suunnitelmissa oli lähteä muutaman kymmenen kilometrin päähän luontopolulle, mutta sinne ehtii joskus myöhemminkin.

Lämpötila oli aamupäivällä nippa nappa miinuksen puolella, mutta nousi nopeasti sellaisiin lukemiin, että vähempikin vaatetus olisi riittänyt. 

Valokuvauksen kannalta ilma oli vähän turhankin kirkas. Canon kuitenkin killui uskollisesti kaulassani ja tallentelin pääosin valojen ja varjojen vuoropuhelua.

Saaronniemessä rasvatyyni meri kruunasi reissun. Päivä olisi varmasti ollut hieno käyttää veneilyynkin, hurauttaa esimerkiksi Saaronniemestä Vepsään grillamaan. Ainakaan pärskeitä ei tällä kelillä voinut syntyä. 

 

Eput Viking Gracella

Viime viikonloppuna legendaarinen suomirockyhtye Eppu Normaali esiintyi kahtena iltana Viking Linen Grace-laivalla. 

Kun kuulin Eppu-risteilystä elokuun lopulla, tein siltä istumalta varauksen. Suureksi ihmetyksekseni mukaan oli yllättävän vaikea haalia kavereita. Pidin itsestään selvänä, että sekä laivaristeily ja Eppu Normaali kiinnostavat. 

Kun korona-aikana risteilyjä on tehty sen verran harvoin, oli ainakin minulle aivan yksi lysti ketä laivalla esiintyy, koska siellä kumminkin on hyvä meininki. 

Lähtöiltana Turun terminaalissa alkoi näkyä tuttuja. Lopulta heitä olikin kymmenittäin ja kaikkiin en varmaan törmännytkään. Sattui vielä ammattiosaston risteilykin samaan syssyyn, jota en matkaa varatessani vielä tiennyt.

Koronaepidemia ei laivalla juuri näkynyt. Kasvomaskejakin pitivät vain harvat. Toki täpötäydessä laivassa on vaarana saada tartunta, mutta ainakin minä olin rauhallisin mielin. Suurin osa lienee rokotteensa hakenut, eikä lähde pilaamaan toisten risteilyä 5G-sirun kytkentäkaavioilla tai muilla huuhaajutuilla. 

Hytissä nautitut pohjat ja bluetooth-kaiuttimesta kuunneltu erinomainen musiikki saivat aikaan fiiliksen, jonka pohjalta oli hyvä lähteä seikkailemaan laivan ylempiin kerroksiin. 

Rockmore-baarissa esiintynyt trubaduuri Ilja Jalkanen viihdytti kansaa ennen Ylöjärven suuria poikia. Minuun Jalkanen ei suurta vaikutusta tehnyt, mutta hyvä kun joku tykkäsi. 

Viking Gracen yökerho ja esiintymistila ovat hyvin suunniteltuja. Yleensä katselen siellä keikat ylätasanteelta. Ongelmana oli nyt vaan täpötäysi laiva. Helppoa tuskin oli alhaalla lavan edessäkään. 

Puolenyön tienoilla aloittanut Eppu Normaali vetäisi sellaisen hittiputken, ettei suomalaisista rokkibändeistä vastaavaan pysty kuin ehkä Popeda. 

Umpituttujen Eppu-biisien joukkoon oli ujutettu muutama vähän harvinaisempi pala. Minun aurinkolasit, Urheiluhullu ja Suomi-ilmiö sopivat joka tuutissa muutenkin soivien Murheellisten laulujen maan, Tahroja paperilla ja Pimeyden tangon lomaan. 

Eppujen matkassa laivalla oli pianisti Iiro Rantala. Minua ei sinänsä haittaa vaikka hän pimputteleekin instrumenttiaan ylöjärveläisten kanssa aina toisinaan, mutten näe moiseen kovin suurta funktiotakaan. 

Pantse Syrjän laulama Baarikärpänen oli virkistävä vaihe keikan puolivälissä. Miehen lauluääni ei järin häävi ole, mutta esitys toimi. Juha Torvisen soolonumeroa John Fogertyä olen odotellut vuosikymmeniä kuulevaksi, mutta taitaa jäädä haaveeksi.

Yleensä yhtyeet säästävät encoreihin suurimmat hittinsä, mutta Eppujen repusta oli kaivettu niinkin vieraat kappaleet kuin On viatonta ja kainoa harrastukseni ainoa sekä Kaikki häipyy, on nyt vain. 

Vihoviimeisenä soitettu Njet njet oli hieno lopetus pitkälle keikalle. Kappaleen tekoaikoihin vuonna 1979 Eppu Normaali oli nousukiitoinen punkrockbändi, eikä suinkaan kaiken kansan orkesteri, joka vetää tuhansia ihmisiä Viking Gracelle.

Kuvat: Tony Lundberg

Dion elämänkertakirja

Syksyn mielenkiintoisin kirjauutuus on Bazar Kustannuksen kautta suomeksi ilmestynyt Ronnie James Dion omaelämänkerta Rainbow In The Dark. 

Ronnie James Dio (1942-2010) oli amerikkalaisartisti, joka keski-iässä profiloitui hevilaulajaksi Rainbow-, Black Sabbath- ja Dio-bändien keulilla. Takana oli erinäisiä orkestereja ja levytyksiä jo 50-luvun lopulta lähtien, mutta suuri suosio antoi odottaa 80-luvulle asti. 

Ronnie James Dio ehti kirjoittaa muistelmiaan pitkälti ennen kuin syöpä vei hänet toukokuussa 2010. Tekstin kirjaksi asti tuottamiseen meni yllättävän kauan, mutta lopulta Dion leski Wendy Dio ja brittiläinen musiikkitoimittaja Mick Wall viimeistelivät teoksen. 

Rainbow In The Dark (nimi tulee Dion debyyttialbumin Holy Diverin kappaleesta) on siitä kummallinen elämänkerta, että se loppuu vuoteen 1986. Tuolloin Dio-yhtye oli suosituimmillaan ja laulajan suurin unelma toteutui - olla pääesiintyjänä Madison Square Gardenin lavalla New Yorkissa. 

Kirjan mielenkiintoisinta antia ovat tarinat 70-luvulta eteenpäin. Dion Elf-yhtyeestä kehkeytyi Deep Purplesta eronneen kitaristi Ritchie Blackmoren taustabändi, jonka nimeksi tuli Rainbow. Tuolloin Ronnie sai ensi kerran maistaa menestystä. 

Liityttyään vuonna 1979 Black Sabbathin laulajaksi Ozzy Osbournen tilalle, tuli lisää mainetta ja mammonaa. Tuolloin laulaja lanseerasi käsimerkit, joilla hän osoitteli yleisöä konserteissa. 

Nämä ns. pirun sarvet ovat nyttemmin muodostuneet osaksi populaarikulttuuria. Jopa siinä määrin, että Suomen pääministeri Matti Vanhanen väänteli sormiaan Lordin kanssa Euroviisu-menestyksen kunniaksi keväällä 2006.

Hevilaulajana Ronnie James Dio ei tuonut varhaista uraansa tuonut esille, eikä ennen Youtube-aikakautta ollut mahdollista kuulla hänen 60-luvun bändejään. Kirja valottaakin orkesterien kuten Ronnie And The Redcaps vaiheita. Dion hevikautta seuranneille teksti puolestaan lienee pääosin tuttua.

Minulla oli kunnia tavata Ronnie James Dion kerran. Hän oli herrasmies, joka kunnioitti fanejaan toisin kuin monet muut maailmantähdet. Aina välillä tulee fiilisteltyä nimikirjoituksia Rainbow-, Black Sabbath- ja Dio-vinyylien kansissa. 

Lavalla näin Dion ainakin kuusi kertaa. Näistä kovin spektaakkeli lienee Sweden Rock Festivalilla 2007 koettu Heaven & Hellin konsertti, jossa nimensä vaihtanut Black Sabbath esitti Ronnie James Dion aikaisia kappaleita. 

Vaarniemessä 5. syyskuuta

Muistikorttia selatessa tupsahti esille kuvia Kaarinan Vaarniemestä syyskuun alkupuolelta. Kävin tuolloin naapurikunnan puolella lenkillä kaverini Tomin kanssa. 

Vaarniemessä on vanha rälssitila, komeaa vanhaa tammimetsää sekä Sauhuvuori, jonne kiipeäminen vaatii kuntoa. Lähivuosina uudistetut rappuset moni kenties selvittää tuosta vaan, mutta ainakin allekirjoittanut joutuu pitämään pari hengähdystaukoa ennen huipulle pääsyä. 

Muistoissa on vajaan kymmenen vuoden takainen kapuaminen ylös vuorelle. Tuolloin rappusina toimivat vaakatasoon asetellut tukit. Puolivälissä urakkaa ajattelin pitää pikku tauon. Se jäikin todella lyhyeksi, kun valtava hyttysparvi hyökkäsi ahnaasti kimppuuni. Vastaavaan invaasioon en ole sen koommin törmännyt, vaikka itikat minusta kovasti tykkäävätkin. 

Sauhuvuoren laella on torni, josta aukeaa komeat näkymät aina Turusta Paraisille. Maisemia kelpaa tiirailla ja ihastella kauemminkin, ellei tuuli sitten ole niin kova, että jäätyy pystyyn. 

Uutuutena tornin juurella oli iso kyltti, jossa informoidaan historiallisista Pyhän Olavin reiteistä. Lähempänä nykypäivää alueella risteilee Pyhän Katariinan polkuja, jotka pitäisi joskus kiertää kunnolla. Infoa aiheesta linkissä https://kaarina.fi/fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparisto-ja-luonto/retkeilyreitit