Syyskuun alun Kolkannokkaa

Muistikortteja peratessani tulee silloin tällöin vastaan kuvia, joihin ei heti kuvauspäivän jälkeen ole kiinnittänyt sen kummempaa huomiota. 

Alla olevat fotot ovat peräisin syyskuun alkupuolelta. Käväisin tuolloin eräänä arkipäivänä Turun Ruissalossa. Päivä oli todella kesäinen, vaikka syyskuun puolta jo elettiinkin. Mittari taisi lähennellä hellelukemia. 

Kolkannokassa ei käyntihetkelläni ollut kuin pari hassua kulkijaa. Ehkä kaikki olivat jo koulun penkillä, tienaamassa leipää pöytään tai koronaa paossa neljän seinän sisällä. 

Muistan ajatelleeni, että eipä tainnut tällä erää tulla mitään ihmeempiä kuvia. Kun noin kuukautta myöhemmin selasin muistikorttia, huomasin olleeni väärässä. Sieltähän löytyikin hyviä luontokuvia. Latasin otoksia Facebookin kuvasivulleni, jossa peukutusten määrä yllätti positiivisesti. 

Marraskuun pimeyden keskellä alkaa kummasti odotella kesäkelejä näitä katsellessa. 

Scream For Me Finland!

Viime aikoina olen ostanut muutaman musiikkiaiheisen kirjan. Niistä merkittävin on Mikael Huhtamäen kirjoittama Scream For Me Finland! Alaotsikoltaan Kansainvälistä keikkahistoriaa 80-luvun Suomessa. 

Yleensä hankin opukset Adlibriksen postimyynnistä. Muutamalla klikkauksella saa tilauksen lähtemään ja sitten ei muuta kuin odottamaan milloin saa alkaa sivuja kääntelemään. 

Pakettini saapuvat normaalisti lähimpään R-Kioskiin. Ei muuten mitään, mutta kyseistä puljua on hyvin vaikea lähestyä autolla. Pysäköintipaikan löytäminen on kiven alla. 

Viimeisintä tilaustani, Vesa Kontiaisen Hurriganes-kirjaa, hakiessani kurkotin samalla hyllystä Geisha-suklaarasian. Sellainen kun sattui olemaan ilmainen ammattiyhdistykseni jäsenille. Tämä tosin vain joulutervehdyslehtisestä leikattua kuponkia vastaan. 

Geisha-suklaista kannattaakin nauttia nyt, koska pian niitä ei ehkä enää ole. Villitys vaihtaa tuotteiden nimiä on tänä nykyhölmöilyn aikana niin valtava, että esimerkiksi Eskimo-jäätelöpuikko on vastaisuudessa pelkkä Puikko. Ettei vaan kukaan haukkuisi rasistiksi ja pahoittaisi mieltään.

Iron Maiden vuonna 1984.

Scream For Me Finland! on paras lukemani kirja pitkään aikaan. Siinä keskitytään kansainvälisten hevibändien esiintymisiin 80-luvun Suomessa. 

Scream For Me Finland!-nimi on peräisin Iron Maidenin laulajan Bruce Dickinsonin suusta. Hän tapaa huudella sitä aina Suomen konserteissa. 

Nykypäivänä 80-luvun hevikeikkojen muistelu voi tuntua kaukaiselta ja vähän koomiseltakin. Sitä se tietysti jossain määrin onkin. Miettikääpä vaikka Ronnie James Dioa taistelemassa lasermiekkalla pahvista lohikäärmettä vastaan, WASPin laulajaa Blackie Lawlessia heittelemässä lihakimpaleita yleisön sekaan tai Ian Gillania lunttaamassa biisien sanoja monitorin takaa Black Sabbathin solistina. 

Minulle tämä kirja kuitenkin on silkkaa mannaa. Muistan hyvin siinä käsitellyt konsertit, koska olin heti 80-luvun alusta aktiivinen Suosikin, Soundin ja OK:n lukija. Vähän myöhemmin valikoima karttui kotimaisen Heavy Heavenin, ruotsalaisen Okej:n ja saksalaisen Metal Hammerin muodossa. Hevirokkiakin on tullut kuunneltua jo 38 vuotta. 

Ronnie James Dio ilman miekkaa 80-luvulla.

Huhtamäki on nähnyt vaivaa kaivaessaan keikkakokemuksia yhteen nippuun. Tässä on epäilemättä auttanut hänen perustamansa Facebook-ryhmä Live In Finland 1955-1999, jonne sakki on saanut kirjata muistojaan esimerkiksi Helsingin jäähallin konserteista. 

Pääkaupunki ei onneksi ole ainoa konserttipaikka maassamme jota kirjassa käsitellään. Mukana on tarinaa periferiastakin, muun muassa Motörheadin esiintymisestä Lappeenrannan raviradalla 1982, Kissin Oulun konsertista vuodelta 1983 kuin Metallican keikasta Tarvasjoella 1984. 

Kirjassa on myös muutama tapahtuma, joissa olen ollut itsekin mukana. Niistä tärkeinpänä pidän brittiläisen Judas Priestin konserttia Fuel For Life-kiertueellaan Helsingin jäähallissa 29. lokakuuta 1986. Se oli ensimmäinen iso konserttini ja samalla ensimmäiset näkemäni ulkomaiset yhtyeet.  Lämmittelybändinä oli länsisaksalainen Warlock. 

Konsertin biisilistaa kirjasta tutkiessani mieleen palautui tunnelmia jäähallista. Muutaman kappaleen muistin kristallin kirkkaasti ja vieressäni istuneen, viime vuonna edesmenneen turkulaistuttuni Tommi Lithenin hurmioituneen tukanheilutuksen. 

Judas Priest Fuel For Life-kiertueella vuonna 1986. 

Huhtamäki ei ole tyytynyt pelkkään konserttielämysten muisteluun. Hän käsittelee myös aihetta, josta ei pahemmin ole Suomessa kirjoitettu. Tunnettuahan on, että rocktähdet saavat naisia jonoksi asti, joten miksei siitä voisi jälkipolvillekin mainita.  

Bändäritoiminnasta kirjassa kertoo entinen Speden Spelien arpakuutiotyttö ja kirjailija Huhtamäen yläasteaikainen luokkakaveri Annika Metsäketo. Hänen mukaansa touhu oli kovin viatonta. 

Toisenlaisen näkökulman aiheeseen antaa nykyinen toimittaja Semira Ben-Amor, joka muistelee Guns N' Rosesin juhlia helsinkiläishotellissa. Kahtena peräkkäisenä ehtoona jäähallissa esiintyneen orkesterin konserttien aikana yhtyeen roudarit kävelivät yleisön joukossa ja bongasivat nättejä pimuja. Varmoille tapauksille jaettiin bäkkäripassi, jossa luki "Tulsa", kun taas toisten passiin oli tuherrettu "Helsinki". Näin bändin jäsenet ja roudarit erottivat keneltä saa piparia ja keneltä ei. 

Satun itsekin tuntemaan ainakin yhden Guns N' Roses-passin saaneen, nykyään viiskymppisen naisen. En ole kysynyt kumpaa kaupunkia hän mahtoi pippaloissa edustaa.  

Aikaa Scream For Me Finlandin sen läpikahlaamiseen meni kauan, mutta jokainen iltapuhteina suoritettu lukuhetki oli sen arvoinen. Kirja kannattaa ehdottomasti hankkia vaikka pukinkonttiin. 

Guns N' Roses vuonna 1991 Use Your Illusion-levyjen promokuvassa. 

Tuulinen Saaronniemi 22. marraskuuta

Sunnuntaina 22. päivä marraskuuta oli jälleen ohjelmassa mitä mainioin ulkoilu- ja valokuvausmaasto, nimittäin Turun Ruissalon Saaronniemi.

Lauantaina sadetta ja tuulta piisasi siihen malliin, ettei kai kukaan normaali ihminen sillä kelillä lähtenyt luonnon helmaan. Melkein huonompaa ilmaa sai hakea. En ainakaan muista tänä syksynä moista olleen.

Sunnuntainakin Saaronniemessä tuuli kovaa ja kylmästi. Kaupungista lähtiessäni en sitä huomannut. Ruissalossa viihtyville purjelautailijoille keli oli varmasti ihanteellinen, mutta tavalliselle tallaajalle hieman turhan vilpoinen.  

Saaronniemen tulipaikoilla näkyi jonkun verran grillaajia. Kaupungin puolesta ei ole polttopuita  tarjolla, koska ne kuulemma varastetaan alta aikayksikön. Monelle saattaakin tulla yllätyksenä, ettei makkaranpaisto onnistukaan ihan tuosta vaan. 

Tuulettomin paikka grillaamiseen taisi olla koirapuiston vieressä, jossa eräs pariskunta oli saanut komean roihun aikaan. 

Sunnuntaisesta ulkoilustani muodostui normaalia pidempi. Tapasin nimittäin Vepsän saaresta tutut kaverukset, jotka eivät tyytyneet pelkkään Kolkanniemen kierrokseen. Tulikin käveltyä melkein puolitoista tuntia pitkin Saaronniemen rantoja ja luontopolkuja. 

Päivänvalo oli mielestäni valokuvaukseen erinomainen. Hyviä otoksia kertyikin aika monta.

Tanja ja bunkkerit

Viime toukokuussa kävin turkulaisen Tanja Sundellin kanssa kuvaamassa Uittamon vanhoilla ilmatorjuntabunkkereilla Turussa. 

Olen ennenkin käyttänyt aluetta kuvausmiljöönä, mutta edellisestä kerrasta on jo vuosia.

Nuoret graffititaiteilijat pitävät aluetta hallussaan. Sitten viime käyntini teokset olivat jälleen vaihtuneet betoniseinissä. Tietyllä kuvarajauksella onkin kuin eri paikassa. 

Yhtään graffititaiteilijaa ei näkynyt työntouhussa. Ehkä vasta illan hämärtyessä maalipurkkien korkit aukeavat.

Tanja on 7 päivää-lehden sivuiltakin tuttu fitness-ohjaaja, laulaja ja kerrassaan loistava malli. 

Fotosessiota varten Tanjalla oli mukanaan kaksi eri asustekokonaisuutta, mutta päätin tässä blogijutussa käyttää vain kuvissa näkyvää. Sattui nimittäin olemaan sen verran makeat kuteet, että mitä sitä rikkomaan kokonaisuutta. 

Aiempia kuvauksiani Tanjan kanssa löytyy linkeistä 

http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/08/tanja-harjattulan-rannalla.html 

http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/02/tanja-tanita-jakarlan-rivieralla.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/09/tanja-tanita-nautelankoskella.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/06/mallikuvausta-vaantelan-ilta-aurigossa.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/07/miss-bum-bum-jakarlan-rivieralla.html

Isänpäivänä Kuuvannokalla

Isänpäivänä 8. marraskuuta suuntana oli Turun Ruissalo ja siellä tarkemmin Kuuvannokka. 

Kuuvannokka on suosittu retkeily- ja lenkkikohde etenkin viikonloppuisin. Vajaan kilometrin päässä kallioilta sijaitseva parkkipaikka oli jälleen aivan piukassa autoja. 

Kävin Kuuvassa viimeksi joskus alkusyksystä. Tuolloin kallion korkeimmalla kohdalla oli tilataideteos. Se käsitti pöydän, tuolit ja kukkaruukun, jossa oli jokin runo. Koska reipas tyttöporukka valloitti paikan heti, en viitsinyt häiritä heidän eloaan kysymällä millainen runo mahtoi olla kyseessä. 

Kuuvannolta löytyy yleensä aina kuvattavaa. Aiheet tuppaavat vaan olemaan niitä samoja. Kunnon jäätalvena rantakivikot ovat komeita, mutta en sen takia toivo kylmää keliä Lounais-Suomeen. Helpommin pääsee jos jatketaan tällä leudolla linjalla. 

Örön reissu osa 3 - Aurinkoinen sunnuntai

Sunnuntaiaamu valkeni upealla Örön saarella. Heräillessäni kasarmihotellin uumenista, olin pirteä kuin peipponen ja valmiina päivän koitoksiin.

Jäsenten venyttelyn, punnerrusten ja aamureippailun jälkeen suuntasin viidentoista metrin päässä olevaan ravintolaan, entiseen sotilaskotiin. Siellä minua odotti herkullinen aamiaispöytä, josta ei puuttunut juuri mitään. 

Vetelin suurella innolla pohjattomalta tuntuneeseen monttuuni muun muassa puuroa, leipää ja hörpin päälle kuppitolkulla kuumaa teetä. 

Viikonlopun retkiohjelmaamme kuului opastettu kierros lähialueella. Pääasiassa se käsitteli Örön sotahistoriaa, eikä harvinaista lännenkylmäkukkaa tai muita kasveja. 

Noin tunnin kestäneen ohjelman veti reipas Jenni-opas. Hänen juttunsa oli sen verran kulkevaa, että tuskin kukaan ehti kyllästyä tarinointiin.

Hieman yllättävää oli, että olin ainut mies koko porukassa. Ilmeisesti saaren muut turistiuroot tunsivat tykit ja kanuunat kuin omat taskunsa, eikä heitä kiinnostanut nousta pedistä moisia turhakkeita katselemaan. 

Vaikka olin pari kertaa aiemminkin ollut Örön tykkiesittelyssä mukana, jaksoin mielelläni seurata. Eihän tämä ihan jokapäiväistä ole kuten Sale-lähikaupassa käyminen. 

Tykkikasemaatin sisuksista ei järin ihmeellisiä valokuvia saanut valon ja tilanpuutteen takia. 

Tykkiaseman päältä ja kalliolta näkyy kolmentoista kilometrin päässä sijaitseva Bengtskärin majakka. 

Olen käynyt Bengtskärissä kuusi kertaa, edellisen kerran kesällä 2015. Ehkä ensi suvena taas uudelleen. Se kun sattuu olemaan yksi Suomen hienoimmista paikoista. Aivan ehdoton suositus. 

Foreca oli lupaillut sunnuntaiksi sadetta. Näin ei kuitenkaan käynyt missään vaiheessa päivää. Paluumatkalle lähdettiin kello 13 paikkeilla, jolloin ilma kuin elokuussa, vaikka päivämäärä näytti 11. lokakuuta 2020. 

Örön vierasvenesatamassa oli aikaa ottaa fotoja ennen MS Norsskär-aluksen lähtöä. Laiturilla seisoskellessani kiinnitin huomiota meduusoihin, jotka uiskentelivat rantakallion läheisyydessä. 

Onnistuin saamaan erinomaisen luontokuvan, jossa on meduusan lisäksi vesikasvi ja pikkukala. Koska biologian opinnoistani on kulunut jo tovi, en tunnista lajeja, mutta mikäli sinä tunnistat, niin ole hyvä ja kirjoita tuonne alas kommenttiosioon. 

Kuva julkaistiin noin viikkoa myöhemmin Turun Sanomien Lukijan kuva-palstalla. 

Hienon viikonlopun loppuhuipennus oli aurinkoinen merimatka Turkuun. Neljä ja puoli tuntia paatissa voi tuntua pitkältä, mutta yllättävän kivuttomasti matkanteko sujui. 

Airistolla, hieman ennen Vepsän saarta, asettauduin kannelle. Viimeinen vajaa tunti kului tutuissa maisemissa. Kun viime kesänäkin menin samaa reittiä Aurajoesta Vepsään vajaat parikymmentä kertaa, on seuraavassa kuvassa näkyvä Loistokari, Hesburgerin isännän kesätilukset ja moni muu maamerkki tullut tutuiksi. 

Örön matkan aikaisemmat osat luettavissa linkeissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/11/oron-reissu-osa-1-mietteita-merimatkalla.html ja http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/11/oron-reissu-osa-2-saarikierroksella.html