Ruissalon kevättä 19. huhtikuuta

Sunnuntaina 19. huhtikuuta kevät näytti parhaat puolensa. Ilma oli kuin morsian; ei tuullut pätkääkään ja lämpötila kipusi kaverin auton mittarissa kuuteentoista asteeseen.

Kävin luontokuvausta harrastavan kaverini Simon kanssa happihyppelyllä Turun Ruissalossa. Ensin Marjaniemen luontopolulla saaren alkupäässä ja lopuksi Kolkannokassa toisella puolella Ruissaloa.

Kolkannokan edustalla uiskenteli kyhmyjoutsenia laskujeni mukaan peräti 21 kappaletta. Lempilintuihini kuuluvia meriharakoita tepasteli niitäkin pari kappaletta syötävää etsimässä.

Eipä kai tämän parempaa kevätkeliä hevillä löydy. Yleensä Ruissalossa tuppaa tuulemaan kesät talvet. 

Joku uskalikko oli jopa uimassa kaukana rannasta. Ihmetteleviä silmäpareja riitti. 

Talven komein päivä

Sunnuntaina 22. helmikuuta pakkanen paukkui ja aurinko paistoi, oli hanget komeat nietokset. Siitä hyvästä piti tietysti suunnata kameran kera Turun Ruissaloon. 

Verrattuna viikon takaiseen vastaavaan visiittiin, oli hiljattain satanut lumi sen verran pehmeää, ettei kävely luonnistanut yhtä sujuvasti kuin viimeksi. Lenkki jäällä jäikin perin vaatimattomaksi.  

Kolkannokassa tapasin tuttuja, joita puolestaan vaivasi viima. Itse olen tuuleen on jo melkein tottunut, koska nykyään tuntuu aina tuulevan. Ei ehkä sähköyhtiöiden mielestä kuitenkaan tarpeeksi. 

Ruissalon maisema oli kuin satukirjasta napattu. Tätä hienompaa talvipäivää saa hakea kissojen ja koirien kanssa. 

Kovin pitkään tällaisia kuvia ei enää ole mahdollista saada, sillä loppuviikoksi on luvattu vesisadetta. Lounais-Suomen lumitalvi saattaa ollakin sitten siinä. 

Saaronniemen parkkipaikalla tuli jälleen vastaan tuttuja. Seuraava osoite olikin Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan Cafe Vanha Tammi, jossa kuulumisten vaihdon ohessa nautimme makoisat rinkelimunkit. 

Pakkaspäivänä Saaronniemen jäällä

Herätessäni sunnuntaina 1. helmikuuta, pilkotti verhon takaa aurinko. Väsymys oli kuitenkin sitä luokkaa, että parempi kääntää kylkeä kuin ihailla talvisia näkymiä. 

Turun Humalistonkadulla sijaitsevassa Fuusiossa esiintyi lauantai-iltana superlahjakas laulaja Noora Louhimo akustisen Experience-yhtyeensä kera. Koska satun olemaan kova Noora-fani, oli keikalle tietysti mentävä. Siitä vielä jatkoille. 

Jotta aurinkoinen sunnuntai ei olisi vallan valunut hukkaan, oli iltapäivällä mietittävä pääsisi Ruissaloon ulkoilemaan. Kun ratkaisu löytyi, olinkin tuota pikaa saaren kärjessä Saaronniemessä. 

Saaronniemeen oli saapunut moni muukin. Sakkia oli sen verran runsaasti, etten epäröinyt menenkö heidän perässään kävelemään vetten päälle vai kierränkö lenkin perinteisesti polkuja pitkin. Viime aikojen pakkaset ovat olleen niin kovia, että jäälle uskalsi mennä. 

Pakkasta oli auton mittarin mukaan -13. Erään tuttavan somepäivitys puolestaan kallistui pari astetta kylmempään. Koska tuulta ei ollut nimeksikään, jäällä tarkeni hyvin.  

Talsin aurinkoisessa kelissä Kolkannokan edustan lintuluodoille. Normaalisti ne näyttävät olevan kivenheiton päässä rannasta. Kyseessä on optinen harha; saa nimittäin olla melkoinen Seppo Räty, jos sinne asti jotain viskaa.   

Harmi, ettei juolahtanut mieleen mennä Saaronniemen toiselle puolelle, jossa sijaitsee Suomen suurin siirtolohkare, Kukkarokivi. Ehkä tulevana sunnuntaina, mikäli sääolosuhteet ovat suotuisat. 

Kolkannokan joutsenet 26. kesäkuuta

Vajaa pari viikkoa sitten kävin vanhan kaverini Simon kanssa Turun Ruissalossa kuvausreissulla. 

Ajellessamme saaren kärkeen Saaronniemeen, pisti Ruissalon Puistotien laidalla päivystänyt ylämaankarja silmään. Lauma sattui kerrankin olemaan aivan pyörätien lähellä, eikä kauempana pellolla mussuttamassa heinää kuten tavallisesti. 

Luontokuvauksesta hiljattain innostunut Simo perusti Youtubeen tilin nimellä Simon Champs. Sieltä löytää videoita muun muassa oravista, kauriista ja monista muista metsän asukeista. 

Simon kuvaamaa Ruissalon pitkäkarvaista karjaa voi katsella linkistä https://www.youtube.com/watch?v=wdXRM2fdj5Y

En ole aivan varma tallensiko hän alla olevaa kolmelapsista joutsenperhettä miten paljon, mutta ainakin minulla kamera lauloi kiivaasti. Kyhmyjoutsenet nimittäin olivat Saaronniemen Kolkannokassa kuin tarjottimella. 

Ylimmässä kuvassa on esimerkki täysin harmittomasta taiteesta Kolkannokan rannalla. Minun on vaikea ymmärtää miksi tällainen vituttaa joitakin ihmisiä. Vielä vaikeampaa on tajuta miten voi olla edes mahdollista, että Facebookin Ruissalo-ryhmässä eläkeläisnainen kehua retosteli käyvänsä kaatamassa kiviä aina kun alueella käy! On meitä moneen junaan, ei kai tähän voi muuta sanoa.

Saaronniemessä 11. toukokuuta

Äitienpäivänä 11. toukokuuta sää helli Turun seudulla. Toista se on tätä kirjoittaessani; kesän tulo näyttää kaukaiselta kun taivaalta tippuu rakeita kuten eilen. Mutta eiköhän se tästä vielä.

Yhteen aikaan kävin Turun Ruissalon Saaronniemessä suunnilleen kerran viikossa, parhaimmillaan kolmekin. Tämän vuoden puolella tahti on laantunut huomattavasti. Syyttävä sormi osoittaa jälleen sääolosuhteita - surkealla kelillä ei viitsi lähteä Ruissaloon ihmettelemään.

Lähinnä talvikautta varten olemassa oleva Saaronniemen sauna on ilmeisesti hiljentynyt toukokuun alussa. Ainakaan pulikoijia ei rampannut laiturin ja löylyhuoneen väliä kuten yleensä viikonloppuisin. 

En tiedä viettävätkö Lähi-Idästä tai entisistä itäblokin maista tulleet ihmiset äitienpäivää samaan aikaan kuin kantasuomalaiset vai viettävätkö ollenkaan. Tulipaikat näyttivät olevan ahkerassa käytössä ja ehkäpä siinä äitejäkin samalla muistettiin. 

Tein vakiolenkkini viereiseen Kolkannokkaan, jonka kärkeen ulkoilijat tapaavat koota komeita kivitorneja. Rannassa oli nytkin monta taideteosta, jotka on onneksi sojottivat toistaiseksi pystyssä.

En ole vieläkään sulattanut sitä, että eläkeläisnaiset käyvät potkimassa upeita kivilatomuksia kumoon. Tämä selvisi muutama vuosi sitten Facebookin Ruissalon ystavät-ryhmästä, jossa eräs profiilikuvastaan päätelleen reippaasti isoäiti-iän ylittänyt rouva kehua retosteli kuinka hän sai viimeisillä voimillaan kaadettua kivitornin. 

En ollut uskoa lukemaani. Olin kuvitellut pikkulasten niitä kaatelevan, enkä suinkaan vanhojen mummojen. Kyllä elämä osaa joskus olla ihmeellistä!