Savojärven kierroksella 26. elokuuta

Viime maanantaina sain aikaiseksi lähteä vuoden ensimmäiselle Savojärven kierrokselle. Kyseessä on noin 40 kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevan Kurjenrahkan kansallispuiston suosituin reitti, jossa on tullut tavaksi käydä muutaman kerran vuodessa.

Jostain syystä intohimonani on takavuosina ollut päästä Savojärven maastoon heti lumien sulettua maalis-huhtikuussa. Kahtena viime keväänä moinen hinku on onneksi poistunut, koska tarkemmin ajatellen ei ole mitään järkeä taiteilla vetisillä ja liukkailla pitkospuilla. 

Viime kevään takatalvi kolmenkymmenen sentin lumikinoksineen ei myöskään houkutellut minkäänlaisiin ulkoaktiviteetteihin. 

Reilun kuuden kilometrin Savojärven kierros avattiin kesällä 2012. Korona-aikana se saavutti valtavan suosion, kun tavalliset pulliaisetkin huomasivat, että Suomessa on luontoa ja reittejä, joissa sitä voi nähdä. Ennen heitä ei kiinnostanut edes oma lähimetsä. 

Itselleni kävi päinvastoin. Koronan jyllätessä Kurjenrahkan kansallispuistossa kuljettiin pitkissä jonoissa, koska sakkia oli niin paljon. Ei todellakaan huvittanut tunkea mukaan. Kun vielä jotkut ajattelemattomat talsivat reittiä vastapäivään, oli ahtailla pitkospuilla ruuhka valmis. 

Maanantaina 26. elokuuta Savojärvellä ei ollut ruuhkaa. Minun ja retkikaverini Timon lisäksi vain kourallinen muita osui näköpiiriin. Autoja kyllä oli parkkipaikoilla kymmeniä, missä lie ihmiset. 

Savojärven kierros ei ollut viime käynnistä muuttunut juurikaan. Rantapihan lähellä oleva pato tosin oli purettu ja rakennusmiehet ahersivat yhä sen liepeillä. 

Turun Sanomien 23. heinäkuuta uutisoiman artikkelin mukaan muutostyöt ovat hyväksi niin luonnolle kuin turvallisuudellekin, eikä rakennustyömaa estä retkeilyä. 

Patohommeli jo vaikuttanut sen verran, että veden pinta oli laskenut. Ainakin järven pohjoisrannalla, jossa on veteen kurkottavia mäntyjä ja tavallaan koko reitin komein osuus, näytti järven pohja paikoin pilkottavan. 

Pienen pieniä sisiliskoja lämmitteli pitkospuilla. Vaikka kuvissani ne näyttävät lähes Godzillan kokoisilta, todellisuudessa tuollainen olisi mahtunut tulitikkuaskiin. 

Kontrastina sisiliskoille; viime syksynä pitkospuilla loikoili kyy, jonka kokoista en ole ennen tavannut. Harmi kun en ehtinyt ottaa kuvia siitä. Valtava matelija luikerteli suopursupusikkoon, jossa näin sen paksusta varresta vilauksen sahalaitakuvioinnista. 

Maanantaireissu Aspöhön

Viime viikon maanantaina matkustin työkaverini Petterin kanssa Aspön saarelle. Korppoon ulkosaaristossa sijaitseva yhdentoista vakituisen asukkaan Aspö on pieni, vain 0,9 neliökilometrin kokoinen saari Turunmaan saaristossa Saaristomerellä. 

Saarella on vierasvenelaituri, sauna, kahvila-kauppa, luontopolku, kalamyyntiä ja majoitusta. Aspö tunnetaan myös pelimanniperinteestä. Kesäiltoina voi kuulla haitarin ja viulun soivan iloisesti rannassa. 

Nauvon Pärnäisistä lähtevä M/S Utö-alus liikennöi ainakin kesämaanantaisin siten, että Aspössä ehtii olla viitisen tuntia. Matka saarelle kestää kelistä ja pysähdyksistä riippuen noin kaksi tuntia. 

Viisi tuntia Aspössa on kauniina kesäpäivänä juuri sopiva aika, mutta sateella aivan liian pitkä. Onneksi nyt sattui osumaan erinomainen keli, eikä tarvinnut ihmetellä mistä löytyisi sateensuoja. Niitä kun on tarjolla vain muutama, joista yksi kauniissa punakattoisessa kirkossa. 

Kesäpäivän Aspössa voi viettää ainakin kiertämällä luontopolun. Siihen saa helposti menemään kaksikin tuntia, ellei hullunlailla intoile. Saaren korkeimmalla kohdalla voi pitää evästauon ja tiirailla komeaa saaristoluontoa. Kiirettä ei kannata pitää, sillä rannassa laivaa odotellessa aika voi tulla pitkäksi.

Luontopolku oli vaativampi kuin muistinkaan. Hankalaa kivikkoa, jyrkkiä nousuja ja laskuja on lähes koko reitillä. Koivet voivat matkalla olla koetuksella, eivätkä omanikaan varsinaisesti halunneet lisää liikuntaa kun vihdoin pääsimme ihmisten ilmoille istumaan. 

Polun reitti oli jonkun verran muuttunut sitten viime käyntini. Syy moiseen lienee uudisrakentaminen - huomasin työmaita kahdessa paikassa. Uusi viitoitus oli paikoin vähän sekavaa ja varmasti olisimme kävelleet reitin jotenkin väärinpäin, ellen olisi muistanut suunnilleen minne mennä. 

Vaikka Aspö kuten muutkin ulkosaaret kuhisevat käärmeitä, emme nähneet kuin yhden. Sekin tuli vastaan aivan polun alkupäässä. Tulkitsimme sammaleen sekaan kadonneen matelijan mustaksi kyyksi. Saattoipa tuo olla rantakäärmekin.

Aspö on tunnettu kauniista valkoisesta kalkkikivitiilisestä kirkostaan. Vuosina 1955-1956 rakennetun kappelin suunnitteli Ilmari Wirkkala. Nykyistä edeltänyt, vuonna 1905 rakennettu kirkko tuhoutui rajumyrskyssä vuonna 1949. Tätä ennen paikalla on ollut kirkko jo keskiajalta lähtien. 

Laiva- ja vierasvenelaiturin vieressä oleva Fiskebod on saaren keskus, jonka ympärille ihmiset kokoontuvat. 

Käyntipäivänämme katoksen alla hääräili kaksi rouvaa läppäriensä kanssa. Saaren paras nettiyhteys löytyy ilmeisesti juuri sieltä. Oma kännykkäoperaattorini Telia ei pelannut edes muutaman metrin päässä rakennuksesta, mutta wifi-yhteydellä pääsin jälleen nykymaailmaan kiinni. 

Eri purjeveneillä tulleet naiset eivät olleet tuppisuita, vaan juttelivat niitä näitä. Toinen kertoi asuneensa 35 vuotta Amerikassa, eikä ollut enää aivan perillä nyky-Suomen meiningistä. Hän kehui, että Nauvon satamarannan palvelut olivat kovasti kehittyneet. 

Fiskebod on päivällä pari tuntia kiinni, koska saarella vietetään siestaa. Kiire ei ole mihinkään, joten istuskelua penkeillä on vaikea välttää. 

Olen käynyt Aspössä kerran aikaisemmin. Tarinaa päivästä löytyy linkistä https://kaislatuuli.blogspot.com/2021/10/kesaretki-aspon-saarelle.html

Miniloma Maisaaressa

Iso-Maisaari eli Maisaari on Naantalin eteläosassa Rymättylässä sijaitseva 190 hehtaarin kokoinen saari.  Se on länsi-itäsuunnassa pitkulainen, noin neljä kilometriä pitkä ja puolisen kilometriä leveä kallioinen ja metsäinen saari. 

Maisaari on Turun kaupungin ulkoilusaari, josta löytyy uimaranta, majoitustilaa, saunoja, venelaitureita, nuotiopaikkoja ja kioski-ravintola. 

Olen käynyt Maisaaressa kymmenisen kertaa. Viime viikolla, kesälomani kolmannella viikolla, näin pääsi jälleen tapahtumaan. Mukana oli kaksi vanhaa kaveriani, Junnu ja Laatta, joilla heilläkin on molemmilla Maisaari-taustaa. 

Rymättylän Haapalan rannasta lähtevä yhteysalus M/S Isla oli saanut väriä pintaansa sitten viime näkemän. Finnferriesin omistukseen siirtynyt laiva on nyt sinisen sijasta keltainen.  

Maisaaren yrittäjä Patrik Qvartsrtöm sattui samaan laivaan pakettiautonsa kanssa. Mantereella tarvikehankintamatkalla käynyt Qvartsrtöm on pätevä kaveri, joka on vaimonsa kanssa ohjastanut saarta vuodesta 2017.

Toivottavasti Patrik saa jatkaa saaripomona jatkossakin, vaikka Turun kaupunki yrittikin pari vuotta sitten saada sekä Maisaaren ja että Pähkinäisten puikkoihin erästä huonomaineista raumalaisliikemiestä. Hanke onneksi torpattiin adressilla, jonka minäkin välittömästi allekirjoitin. 

Maisaaressa majoituksenamme oli Nuotta-mökki. Se on hyväksi havaittu jo vuosia sitten. Olen ollut siinä useasti ennenkin. 

Nuotta on sopivasti hieman syrjässä muista rakennuksista. Siellä saa olla omassa rauhassa. Terassi on iso ja sisälläkin hyvin tilaa. 

Mökin takana on puucee, johon oli ilmestynyt merkillinen viritys pöntön päälle. En ole aiemmin moista nähnyt. Kertakäynti pömpelissä riitti. Tarpeen vaatiessa asioin vesivessassa päärakennuksen takana. 

Maisaaren päärakennuksen kioski-ravintolassa on myynnissä thaimaalaista Leo-olutta. Sitä tuli maisteltua pullotolkulla kymmenisen vuotta sitten Thaimaan Phuketissa. Tuli oikein nostalginen olo olutta siemaillessa.   

Maisa-saunassa kävimme molempina päivinä. Hölmöyttäni jahkailin varausten kanssa, joten pääsimme saunomaan tulopäivänä vasta kymmenen aikaan illalla. Seuraavana päivänä puolestaan jo iltapäivällä. Loppujen lopuksi kumpikaan kellonaika ei haitannut.

Jo menomatkalla kiinnitin huomiota M/S Islan kansipojan käytökseen, joka on kaukana ystävällisestä asiakaspalvelusta. Muuten mukavaan Maisaari-lomaan tulikin ikävä särö tämän sällin takia, joka sopisi paremmin majakanvartijaksi kuin ihmisten parissa työskentelemään.