Savojärven kierroksella 26. elokuuta

Viime maanantaina sain aikaiseksi lähteä vuoden ensimmäiselle Savojärven kierrokselle. Kyseessä on noin 40 kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevan Kurjenrahkan kansallispuiston suosituin reitti, jossa on tullut tavaksi käydä muutaman kerran vuodessa.

Jostain syystä intohimonani on takavuosina ollut päästä Savojärven maastoon heti lumien sulettua maalis-huhtikuussa. Kahtena viime keväänä moinen hinku on onneksi poistunut, koska tarkemmin ajatellen ei ole mitään järkeä taiteilla vetisillä ja liukkailla pitkospuilla. 

Viime kevään takatalvi kolmenkymmenen sentin lumikinoksineen ei myöskään houkutellut minkäänlaisiin ulkoaktiviteetteihin. 

Reilun kuuden kilometrin Savojärven kierros avattiin kesällä 2012. Korona-aikana se saavutti valtavan suosion, kun tavalliset pulliaisetkin huomasivat, että Suomessa on luontoa ja reittejä, joissa sitä voi nähdä. Ennen heitä ei kiinnostanut edes oma lähimetsä. 

Itselleni kävi päinvastoin. Koronan jyllätessä Kurjenrahkan kansallispuistossa kuljettiin pitkissä jonoissa, koska sakkia oli niin paljon. Ei todellakaan huvittanut tunkea mukaan. Kun vielä jotkut ajattelemattomat talsivat reittiä vastapäivään, oli ahtailla pitkospuilla ruuhka valmis. 

Maanantaina 26. elokuuta Savojärvellä ei ollut ruuhkaa. Minun ja retkikaverini Timon lisäksi vain kourallinen muita osui näköpiiriin. Autoja kyllä oli parkkipaikoilla kymmeniä, missä lie ihmiset. 

Savojärven kierros ei ollut viime käynnistä muuttunut juurikaan. Rantapihan lähellä oleva pato tosin oli purettu ja rakennusmiehet ahersivat yhä sen liepeillä. 

Turun Sanomien 23. heinäkuuta uutisoiman artikkelin mukaan muutostyöt ovat hyväksi niin luonnolle kuin turvallisuudellekin, eikä rakennustyömaa estä retkeilyä. 

Patohommeli jo vaikuttanut sen verran, että veden pinta oli laskenut. Ainakin järven pohjoisrannalla, jossa on veteen kurkottavia mäntyjä ja tavallaan koko reitin komein osuus, näytti järven pohja paikoin pilkottavan. 

Pienen pieniä sisiliskoja lämmitteli pitkospuilla. Vaikka kuvissani ne näyttävät lähes Godzillan kokoisilta, todellisuudessa tuollainen olisi mahtunut tulitikkuaskiin. 

Kontrastina sisiliskoille; viime syksynä pitkospuilla loikoili kyy, jonka kokoista en ole ennen tavannut. Harmi kun en ehtinyt ottaa kuvia siitä. Valtava matelija luikerteli suopursupusikkoon, jossa näin sen paksusta varresta vilauksen sahalaitakuvioinnista.