Kuluvalle viikolle 35 on lupailtu sadetta lähes päivittäin. Poikkeuksena oli tiistai, johon kolme eri sääpalvelua näytti pelkkää aurinkoa ja poutaa. Maanantai-iltana vesiryöppyjen hakatessa ikkunoita olin vähän skeptinen asian suhteen. Mutta uskottavahan se oli, kun noin moni taho sitä toitotti.
Tiistaiaamuna kylkeä kääntäessäni kuulin selvästi sateen ääniä. Ensimmäinen ajatus oli, että siinä meni sekin retkipäivä. Parin tunnin kuluttua aurinko kuitenkin jo paistoi ja mielialakin nousi kummasti.
Kurjenrahkan kansallispuistoon ei Turusta ajele kuin noin 35 minuuttia. Pääsoin Nousiaisten ja Yläneen alueella kiemurteleva Savojärven kierros on kansallispuiston suosituin reitti. Tänä vuonna olen käynyt siellä kerran aikaisemmin, josta tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2023/04/savojarven-kierroksella-16-huhtikuuta.html
Kurjenpesän parkkipaikalla oli vain kymmenisen autoa. Savojärveen kierroksella saikin kävellä rauhassa väistelemättä ketään. Matti Viki Vikströmin kanssa tapasimme reitillä ainoastaan kolme nuorukaista, joiden kotimaa oli englannin aksentista päätellen Yhdysvallat.
Loppukesän runsaat sateet näkyivät kansallispuiston maastossa. Pitkospuut olivat osin lähes upoksissa, mutta kuivin jaloin pääsi onneksi kävelemään.
Pieniä sisiliskon poikasia vilisti pitkin lankkuja. Yksi oli ikävä kyllä tallottu ja suolet pihalla. Ainuttakaan en ehtinyt kuvata.
Matelija saattoi ottaa aurinkoa lankuilla ja levittää luunsa, jolloin se näytti paksulta pötkylältä. Se voisi selittää suunnattoman koon. Harmi kun en saanut sitäkään taltioitua muistikortille, mutta paljon muita luontokuvia kylläkin.