Kierros Vanhassa Vehnämyllyssä

Huomasin viime viikolla sosiaalisesta mediasta, että Vanha Vehnämylly Pöytyän Riihikoskella avaa sunnuntaina ovensa kesäkaudeksi. Eipä tarvinnut kauan arpoa mitä kyseisenä päivänä tekisi. 

Vanha Vehnämylly on kesäkahvila ja vanhan tavaran kauppa, joka sijaitsee aivan Riihikosken keskustassa. 

Vehnämyllyssä viihtyvät takuuvarmasti ainakin harrasteautoilijat, motoristit, vanhan tavaran keräilijät, menneiden vuosikymmenten fanittajat ja historiasta kiinnostuneet. Voisin myös kuvitella, että Huutokauppakeisarilla kuola valuisi suunpielestä jo pihamaalla. 

On melkein maailman kahdeksas ihme, miten kaikki tavarat on saatu sisälle vehnämyllyyn. Rakennuksen eri kerroksissa on niin paljon takavuosien materiaalia, ettei sitä oikein käsitä edes todeksi. On kylttejä, valaisimia, kirjoja, flippereitä ja vaikka mitä. Sultanin kondomiautomaattikin koristaa yhtä ovenpieltä. 

Vehnämyllyssä oli tehty jonkin verran muutoksia sitten viime käyntini, joka oli muutama vuosi takaperin. Käsittääkseni talo oli kiinnikin jonkin aikaa. Tämän kesän aukioloajat kannattaa tarkistaa liikkeen Facebook-sivulta. 

Kuivin jaloin Savojärvellä

Lauantaina 22. maaliskuuta suuntana oli Kurjenrahkan kansallispuisto. Sain luotettavalta taholta kuulla, ettei pitkospuilla tarvitse varoa kevättulvia tai jäätä. Moisen infon myötä kiinnostus lauantaireippailua kohtaan kasvoi siinä määrin, että matkaan lähdettiin Turusta kello 9:30. 

Mukana matkassa oli Matti Viki Vikström, jonka kanssa olemme kiertäneet Savojärven useasti aiemminkin. Mieleen muistuu eräskin kerta, jolloin suon ylittävä pitkospuusilta oli veden vallassa parinkymmenen metrin matkalta. Tällä kertaa kevätsää oli kuin morsian.

Kurjenrahkan kansallispuiston suosituin reitti on Savojärven kierros. Sen pituus on kuutisen kilometriä. Käyntipäivänä polulla ei ollut ruuhkaa lainkaan, ainoastaan puolen tusinaa ihmistä koirineen tuli ja meni. 

Olimme perustallaajaa aikaisemmin liikkeellä, sillä parkkialueelle palatessamme puolisentoista tuntia myöhemmin, oli siellä aikamoinen ruuhka. 

Osin usean kunnan alueella sijaitseva alue on tunnettu Kuhankuonon rajakivestä, joka sijaitsee kolmen sadan metrin päässä Kurjenpesän parkkipaikalta. Kiven ympärillä pyörähdellessä voi yhtä aikaa olla Pöytyällä, Nousiaisissa, Mynämäellä, Turussa, Aurassa, Ruskolla ja Maskussa. Aikamoista. 

Viime vuonna en vieraillut Kurjenrahkalla kuin yhden vaivaisen kerran. Tiedä sitten miksi näin pääsi käymään, kun parhaimpina aikoina olen patikoinut siellä varmaan viidesti. Koska nyt oltiin näin aikaisin liikenteessä, on erittäin todennäköistä, että tulevan kesän ja syksyn mittaan alueen metsissä nähdään meikäläinenkin uudelleen. 

Pöytyän Enkelipuistossa

Pari vuotta sitten näin kuvia merkillisestä patsaspuistosta. Teokset eivät esittäneet mitään suurmiesten näköispatsaita, vaan metallista tehtyjä hahmoja. Keskellä aluetta kohosi Futuro-talo. 

Kyseessä oli Pöytyän Kaitoonmäellä sijaitseva Enkelipuisto, jossa on kansantaiteilija Kyösti Iitin tekemiä enkeli-, eläin- ja ihmisveistoksia. Myös erilaisia tulkintoja ihmiselon historiasta löytyy. 

Iitti on ITE-taiteilija (ITE=Itse tehty elämä). Se tarkoittaa Suomessa tehtyä kouluttamattomien taiteilijoiden arjen ympäristöissä syntyvää taidetta. ITE-taiteilijat ovat itseoppineita, eivätkä he tarvitse ohjausta taiteen tekemiseen.

Olin aikoinaan lukevinani, että puistoon pääsee tutustumaan vain isommalla ryhmällä kuten eläkeläisporukan bussikyydissä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan ennakkoilmoittautumisella voi sisälle lampsia pienempikin porukka. 

Syyskuisena lauantaiaamuna soitin taiteilijalle, joka kovasti toivotti tervetulleeksi Pöytyälle. Hän ei itse kuulemma olisi iltapäivällä paikalla, mutta vaimo toimisi oppaana. 

Pöytyän perämetsissä sijaitseva Kaitoonmäentie löytyi melko helposti Yläneentien varrelta. Pari kilometriä jatkettiin soratietä ja pian edessä häämöttikin Enkelipuiston portti. 

Rouva Iitti näki tulomme ja riensi pihalle vastaan. Ystävällinen nainen kertoili paikan historiasta ja jutteli niitä näitä. 

Hänen mainitessaan Naantalin, josta olivat tänne muuttaneet vuonna 1992, laskin yksi plus yksi ja kysyin onko poikanne nimi mahdollisesti Vesa. Olihan se. 

Kyseessä on Xysma-yhtyeen alkuperäinen basisti Vesa Iitti. Vuonna 1989 kävinkin heillä Naantalin Vantontiellä. Maailma oli taas pieni. 

Monen hehtaarin alueelle levittäytyvä Enkelipuisto kummallisine patsaineen on varsin erikoinen  kokemus. Varmasti satoja erilaisia töitä on aseteltu itse kaivetun lammen rantamille. 

Pääosin kierrätysmetallista kuten hevosenkengistä tehtyjä patsaita ei voi kuin ihastella monttu auki. Melkein voisin veikata, ettei pieniä lapsia kannata tänne tuoda; saattavat vielä nähdä painajaisia eriskummallisista hahmoista. 

Olin pitkään haaveillut näkeväni Futuro-talon. Kyseessä on arkkitehti Matti Suurosen vuonna 1969 suunnittelema ufoa muistuttava muovinen talo. Halkaisijaltaan se on kahdeksan metriä ja korkeudeltaan neljä metriä, lattiapinta-ala 25 neliömetriä ja paino ilman sisustusta 2500 kiloa.

Suuresta kiinnostuksesta huolimatta Futuro oli markkinoille liian kallis ja erikoinen. Suomessa Futuroa valmistettiin vuosina 1968-1973 kaksikymmentä kappaletta ja maailmalla alle sata kappaletta, joista Suomessa on säilynyt viisi. 

Korkeanpaikankammostani johtuen en kiivennyt sisälle korkeiden jalasten varassa seisovaan taloon. Seurueemme naiset kyllä raportoivat näkemäänsä ja kokemaansa.

Taiteilijan vaimo kertoi, että alueen itäpäässä Futuro-talon takana on muistolehto. Sinne on toistaiseksi päätynyt vain Aiju Von Schöneman, joka oli turkulainen kulttuurivaikuttaja ja Turun tuomiokirkon opas. 

Tieto moisesta tuli aivan puun takaa. Mietinkin Schönemanin kuoltua vuonna 2022 minne hänet on haudattu. Sitä ei kertonut, tai sitten ei vaan tiennyt, edes Turun matkailuoppaiden opaskaan hautausmaakierroksella saman vuoden elokuussa. 

Tunsin aikoinaan Aijun hänen poikansa Nemon kautta. Taas oli maailma pieni, jo toisen kerran tällä reissulla. 

Savojärven kierroksella 29. elokuuta

Kuluvalle viikolle 35 on lupailtu sadetta lähes päivittäin. Poikkeuksena oli tiistai, johon kolme eri sääpalvelua näytti pelkkää aurinkoa ja poutaa. Maanantai-iltana vesiryöppyjen hakatessa ikkunoita olin vähän skeptinen asian suhteen. Mutta uskottavahan se oli, kun noin moni taho sitä toitotti. 

Tiistaiaamuna kylkeä kääntäessäni kuulin selvästi sateen ääniä. Ensimmäinen ajatus oli, että siinä meni sekin retkipäivä. Parin tunnin kuluttua aurinko kuitenkin jo paistoi ja mielialakin nousi kummasti. 

Kurjenrahkan kansallispuistoon ei Turusta ajele kuin noin 35 minuuttia. Pääsoin Nousiaisten ja Yläneen alueella kiemurteleva Savojärven kierros on kansallispuiston suosituin reitti. Tänä vuonna olen käynyt siellä kerran aikaisemmin, josta tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2023/04/savojarven-kierroksella-16-huhtikuuta.html

Kurjenpesän parkkipaikalla oli vain kymmenisen autoa. Savojärveen kierroksella saikin kävellä rauhassa väistelemättä ketään. Matti Viki Vikströmin kanssa tapasimme reitillä ainoastaan kolme nuorukaista, joiden kotimaa oli englannin aksentista päätellen Yhdysvallat. 

Vuonna 2012 avattu Savojärven kierros on vuosien varrella mystisesti lyhentynyt. Jossain vaiheessa se oli 6,5 kilometriä, sitten 6,3 kilometriä ja nyt 6,0 kilometriä. Samapa tuo, ihmetyttää vaan.

Loppukesän runsaat sateet näkyivät kansallispuiston maastossa. Pitkospuut olivat osin lähes upoksissa, mutta kuivin jaloin pääsi onneksi kävelemään. 

Pieniä sisiliskon poikasia vilisti pitkin lankkuja. Yksi oli ikävä kyllä tallottu ja suolet pihalla. Ainuttakaan en ehtinyt kuvata.

Erikoisin lenkillä näkemäni eläin oli valtava kyy, jonka kokoista ei ole ennen tullut vastaan. Luulinkin sitä ensin rantakäärmeeksi, mutta valuessaan pitkospuilta tiheään suopursupusikkoon ehdin nähdä sahalaitakropasta kymmenisen senttiä. 

Matelija saattoi ottaa aurinkoa lankuilla ja levittää luunsa, jolloin se näytti paksulta pötkylältä. Se voisi selittää suunnattoman koon. Harmi kun en saanut sitäkään taltioitua muistikortille, mutta paljon muita luontokuvia kylläkin.