Lapin reissu osa 7 - Mallan luonnonpuisto

Mallan luonnonpuisto on Enontekiön Kilpisjärvellä sijaitseva Suomen vanhin luonnosuojelualue. Sen halki idästä kulkee yhteispohjoismainen Kalottireitti. Pinta-alaltaan 30 neliökilometrin puisto on ollut suojeltuna vuodesta 1916 alkaen ja maamme ensimmäiseksi luonnonpuistoksi se tuli 1938.

Alueella on kalkkipitoisen maan takia Suomen monipuolisin tunturikasvilajisto. Joitakin lajeja ei tavata missään muualla maassamme ja monia vain läheisellä Saanatunturilla sekä muualla Käsivarren-Lapissa. 

Lajistoon kuuluvat muun muassa jääleinikki, lapinalppiruusu, arnikki, tunturikallioinen, pahta-ailakki ja tunturikatkero. En ollut tainnut olla yhdestäkään aikaisemmin kuullut. Viimeisestä tuli lähinnä alkoholijuoma mieleen.

Porojen laidunnus luonnonpuistossa on kielletty, eikä niitä tosiaan näkynytkään. Muuten kyllä lähes riesaksi saakka etenkin Kilpisjärven kyläraitilla.

Puistossa saa lumettomana aikana kulkea vain merkittyjä polkuja pitkin, joita on viisitoista kilometriä. Retkeilypolku vie Kolmen valtakunnan rajapylkille puiston läntisimmässä kolkassa.

Rajapylkki olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen, mutta tyydyimme tekemään lenkin lähimaastossa. Nähtävää ja valokuvattavaa riitti etenkin Siilaskoskessa ja sen takana häämöttävässä Siilasjärvessä.

Lapin reissu osa 6 - Tromssa

Koska elokuussa 2019 tehdyn Lapin matkamme pääkohde oli Käsivarren-Lapissa sijaitseva Kilpisjärvi, luonnollisesti kävimme myös kivenheiton päässä Norjan puolella.

Pohjois-Norjan suurimpaan kaupunkiin Tromssaan on Kilpisjärveltä matkaa 162 kilometriä. Varasimme sitä varten yhden matkapäivän. Suunnitelmissa oli jotain muitakin Norja-nähtävyyksiä, mutta oikeastaan vain Tromssa toteutui. Se riitti ainakin minulle hyvin, tulipa tuollainenkin paikka koettua.

Kuvittelin, että Norjan puolella ajelemme mutkikasta serpentiinitietä pitkin ylös alas vuorenrinteitä. Hyväkuntoinen tie kulki kumminkin pääosin koko matkan tasaisesti laaksojen pohjalla ja vuonojen rannoilla.

Maisemat olivat suoraan kuin satukirjasta. Pari kertaa oli pakko pysähtyä ottamaan valokuvia.

Jäämeren rannalla sijaitseva Tromssa on Pohjois-Norjan ja Tromssan läänin pääkaupunki. Se on Norjan kahdeksanneksi suurin kaupunki (asukkaita yli 70 000) ja Pohjoismaiden isoin napapiirin pohjoispuolella sijaitseva kaupunki. Tromssan lempinimiä ovat Pohjolan Pariisi ja Jäämeren portti.

Tromssa on kalastuksen ja merenkulun keskus. Kaupungista on kehittynyt myös arktisen alueen tutkimuksen keskus ja yliopiston lisäksi siellä on arktiseen tutkimukseen keskittynyt Fram-keskus.

Tromssan kaupunki perustettiin 1794, mutta ensimmäinen kirkko on rakennettu jo 1252. 1800- ja 1900-lukujen vaiheessa suomalais- ja saamelaisyhteisöt joutuivat kovan norjalaistamisohjelman kohteeksi.

Pohjoisesta sijainnistaan huolimatta Tromssassa on leuto ilmasto verrattuna vaikkpa Kilpisjärveen. Golfvirta lämmittää niin hyvin, että talven pakkasennätys on vain -18. Kesällä lämpötila vaihtelee +5 ja +28 välillä.

Tromssan keskusta sijaitsee saarella, joka on noin 12 kilometriä ja pitkä ja kaksi kilometriä leveä. En ollut etukäteen ottanut sen kummemmin selkoa millaiseen taajamaan olemme oikein matkalla, joten kaupungin koko pääsi yllättämään oikein kunnolla.

Ajelimme aikamme pitkin loppumattomalta tuntuneita tunneleita ja päädyimme yliopistoalueelle. Tieteen ohella siellä on harrastettu merkillistä arkkitehtuuria. En olisi uskonut näkeväni noin korvessa taloja, jotka mielikuvissani liittäisin täysin toiselle puolelle palloa.

Tromssan ydinkeskusta ei kovin kummoinen ollut. Sakkia oli jonkun verran liikkeellä ja Suomesta poiketen katukahviloita oli yllättävän suuri määrä. Alla olevassa kuvassa MP Vanne ja Sunttu Sundell eivät tosin hörpi kahvia, vaan ihmettelevät satama-allasta.

Kaupungilla rampatessamme nälkä alkoi kurnia. Isosta kauppakeskuksesta löytyi ravintola, jossa  mussutimme sinänsä ansiokkaan, mutta suomalaisittain kalliin hampurilaisaterian. Laskeskelin, että siitä sai pulittaa 24 euroa. Tosin vastaava olisi vaikkapa Turun Myllyssä maksanut sekin varmaankin 15-20 euroa.

Mitään järin ihmeellistä kuvattavaa ei vastaan tullut. Nämä ruudut ovat satamasta, jonne sattui tulemaan risteilyalus juuri kreivin aikaan. Hurtigruten on sellainen laivareitti, jonka haluaisin itsekin joskus kokea. Tarkemmin linkissä https://fi.wikipedia.org/wiki/Hurtigruten

Lapin reissu osa 5 - Rovijoen putous

Keskiviikkona 28. elokuuta ohjelmistossa oli päiväreissu Norjaan, tarkemmin Tromssan kaupunkiin. Kilpisjärven majapaikastamme oli kivenheitto valtakunnan rajalle, jossa jo heti tulopäivänämme kävimmekin kääntymässä.

Kuten arvelin, oli raja-asema on pelkkä muodollisuus. Pihalla seisoi muutama rajavartija tumput suorina seuraamassa ohikulkevaa autovirtaa. En nähnyt ketään otettavan tarkempaan syyniin.

Gran Canarialla tammikuussa 2015 samalle katamaraanipurjehdukselle sattunut norjalaisnuorukainen kertoi, että armeija-aikanansa he kävivät usein Suomen puolella ostoksilla Kilpisjärven marketissa. Ihmettelin sitä silloin, mutta en enää. Tällä rajalla varmaan viis veisataan jos vieraan valtion asepuvut päällä tullaan hiukan hakemaan elintarvikkeita. Jossain muualla siitä seuraisi aseellinen konflikti.

Ensimmäinen etappimme ei suinkaan ollut 162 kilometrin päässä oleva Tromssa. Se kun sattui olemaan melkein heti rajan jälkeen sijaitseva Rovijoen putous, jolla on korkeutta 28 metriä. Kohdetta kehui kovasti eräs työkaveri, joka innostui oikein näyttämään kuvia paikasta. Eikä hän lainkaan turhaan kehunut, oli meinaan käymisen arvoinen paikka!

Jostain kumman syystä Rovijoen putous on Suomen puolelta tullessa jätetty merkitsemättä, joten sen ohi voi huristella autuaan tietämättömänä. Iso taukolevike tien vasemmalla puolella tosin voi herättää huomion, mutta minkäänlaista nähtävyyden merkkiä siinä ei ole.

Rovijoki virtasi maantien alitse ja kouhui valtavalla voimalla alas laaksoon. Taukopaikalta lähtevä polku oli parhaat päivänsä nähnyt, eivätkä kaiteetkaan enää olleet parhaassa teräksessä. Jyrkkää polkua pitkin kumminkin pääsin joten kuten alemmas, mutta lopetin etenemisen nähdessäni sortumavaarakylttejä.

Kohina oli sen verran kova, että vaikka MP Vanne oli melkein vieressä, sai huutaa pää punaisena jotta toinen kuuli. Alas laaksoon emme menneet, koska polku näytti arveluttavalta. Mielessä käväisi jos maa tosiaan sortuu, siinä on etelän vetelä ihmeissään.

Noilla main liikkuessa Rovijoen putous on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Huonokoipisille en suosittele.

Lapin reissu osa 4 - Kilpisjärvi

Viime vuonna tehty automatka Turusta Käsivarren-Lappiin alkoi saavuttaa päämääränsä 27. elokuuta kun saavuimme Kilpisjärvelle.

Kivenheiton päässä Kilpisjärven kylästä oli Muotkatakka-niminen paikka, jossa pysähdyimme. Siellä on rakennelmista päätellen joskus ollut kioski- ja matkamuistotoimintaakin, mutta nyt enää vaivaiskovuja, sotamuistomerkki ja komeat maisemat.

Kilpisjärvi on kylä Enontekiön kunnan luoteisimmassa kolkassa, Käsivarren peukalossa. Lähin naapurikylä on Yyrkeänperä noin 50 kilometrin päässä Norjan puolella. Kilpisjärvi sijaitsee Neljän tuulen tien (valtatie 21 varrella).

Kilpisjärvellä on liikkunut saamelaisia arviolta viimeistään 800-luvulla. Ensimmäiset vakituiset asukkaat tulivat sinne vuonna 1915.

Huhtikuun lopulla 1945 Kilpisjärvellä käytiin Lapin sodan viimeiset taistelut suomalaisten ja vetäytyvien saksalaisjoukkojen välillä. Sotien jälkeen Kilpisjärven kylä alkoi kasvaa voimakkaasti.

Kilpisjärven ilmasto on Suomen kylmimpiä - vuoden keskilämpötila on -2,3. Heinäkuun keskilämpötila on +10,9.

Kaamosyö on kahden kuukauden mittainen. Aurinko ei nouse 25. marraskuuta ja 18. tammikuuta välisenä aikana. Kesällä aurinko ei laske toukokuun 22. päivästä heinäkuun 22. päivään saakka.

Meillä kävi hyvä tuuri reissullamme lämpötilojen suhteen. Viikon 35 aikana ilma huiteli päivisin parinkympin tienoilla ja välillä tuli armoton hikikin luonnon helmassa kulkiessa.

Ainuttakaan, korostan ainuttakaan, hyttystä, mäkäräistä tai mitä lie sääskeä ei ainakaan minua pistänyt koko reissulla. Se perustuu todennäköisesti pitkälti siihen, ettei niitä ollut. Muuten olisin ollut välittömästi täynnä kutiavia pahkuroita.

Kasvukausi Kilpisjärvellä kestää kesäkuun puolivälistä syyskuun alkuun. Lumet sulavat kesäkuun alussa. Terminen kesä, jolloin vuorokauden keskilämpötila on yli +10 astetta, on 45 päivän pituinen.

Sellaisen havainnon tein, että kun elokuun lopulla alkavat horsmat olla jo tiensä päässä Etelä-Suomessa, rehotti pohjoisessa rentun ruusuja siellä täällä.

Käsivarressa sijaitsevat Suomen ainoat yli kilometrin korkuiset tunturit. Kilpisjärven rannalla kohoaa 1029 metriä korkea Saana, josta iskelmälaulaja Taiskakin hoilotti Haltin häät-kappaleessaan 70-luvulla.

Saanan kaakkoiseinämä on jyrkkä, mutta loivempaa kaakkoisrinnettä pitkin sinne on mahdollista kavuta. Minulla vuoristokiipeily jäi kumminkin väliin, sillä komean tunturin katselu kauempaakin riitti vallan hyvin. Arvelin, ettei kuntoni riitä moiseen urheilusuoritukseen, etenkään kun tuli nautittua virvokkeita lomamökkimme terassilla useita yksiköitä.

Etelän miehinä olimme tietysti ihmeissämme poroista. Eläimet liikkuivat keskellä tietä kuin Euroopan omistajat. Torvi ei auttanut mitään, eikä oikein uskaltanut kurvata ohikaan kun ei tiennyt miten ne käyttäytyvät. Niinpä mentiin pitkiäkin matkoja sarvipäiden johdolla.

Sellaisen ilmiön huomasin, että moottoripyörän lähestyessä porot pinkoivat puskiin kuin tuli perseen alla. Autoista ne eivät olleet moksiskaan.

Paluumatkalla ajelin muutaman sataa kilometriä muistaakseni Pelloon asti. Matkalla oli pari-kolme tilannetta, jossa piti oikein kunnolla jarruttaa. Ei nyt aivan paniikkia tullut, mutta kerrankin oli auton ja poron välissä ehkä kaksi metriä.

Kilpisjärven majoituksenamme oli kaksi yötä Haltinmaan paritalonpuolikas. Sijainti oli melkein päärakennuksen vieressä, mutta varsin rauhallinen ainakin noina päivinä.

Vaikka poroja hyöri aivan muutamien metrien päässä, eivät ne silti sisälle tunkeneet. Paskakasoja oli luonnollisesti siellä täällä, mutta eipä tuokaan pahemmin haitannut.

Haltinmaan kämppä oli tarpeisiimme sopivan kokoinen ja muutenkin hyvä. Samalla se oli reissumme kallein majoitus, mutta kumminkin postimiesten lompakoillekin kohtuullinen.

Baarissa oli mukava henkilökunta, hyvää pöperöä ja kylmää olutta. Terassilla istuskeli usein "cowboyksi" ristimämme hahmo, joka poikkesi suuresti kylän muusta väestä. Tuntunnäköisen miehen tunnistin lopulta torniolaislähtöisen, kuuluisan suomalaisen rockyhtyeen, CMX:n kitaristiksi Timo Rasioksi. Liekö mökkilomalla ollut hänkin.