Lapin reissu osa 4 - Kilpisjärvi

Viime vuonna tehty automatka Turusta Käsivarren-Lappiin alkoi saavuttaa päämääränsä 27. elokuuta kun saavuimme Kilpisjärvelle.

Kivenheiton päässä Kilpisjärven kylästä oli Muotkatakka-niminen paikka, jossa pysähdyimme. Siellä on rakennelmista päätellen joskus ollut kioski- ja matkamuistotoimintaakin, mutta nyt enää vaivaiskovuja, sotamuistomerkki ja komeat maisemat.

Kilpisjärvi on kylä Enontekiön kunnan luoteisimmassa kolkassa, Käsivarren peukalossa. Lähin naapurikylä on Yyrkeänperä noin 50 kilometrin päässä Norjan puolella. Kilpisjärvi sijaitsee Neljän tuulen tien (valtatie 21 varrella).

Kilpisjärvellä on liikkunut saamelaisia arviolta viimeistään 800-luvulla. Ensimmäiset vakituiset asukkaat tulivat sinne vuonna 1915.

Huhtikuun lopulla 1945 Kilpisjärvellä käytiin Lapin sodan viimeiset taistelut suomalaisten ja vetäytyvien saksalaisjoukkojen välillä. Sotien jälkeen Kilpisjärven kylä alkoi kasvaa voimakkaasti.

Kilpisjärven ilmasto on Suomen kylmimpiä - vuoden keskilämpötila on -2,3. Heinäkuun keskilämpötila on +10,9.

Kaamosyö on kahden kuukauden mittainen. Aurinko ei nouse 25. marraskuuta ja 18. tammikuuta välisenä aikana. Kesällä aurinko ei laske toukokuun 22. päivästä heinäkuun 22. päivään saakka.

Meillä kävi hyvä tuuri reissullamme lämpötilojen suhteen. Viikon 35 aikana ilma huiteli päivisin parinkympin tienoilla ja välillä tuli armoton hikikin luonnon helmassa kulkiessa.

Ainuttakaan, korostan ainuttakaan, hyttystä, mäkäräistä tai mitä lie sääskeä ei ainakaan minua pistänyt koko reissulla. Se perustuu todennäköisesti pitkälti siihen, ettei niitä ollut. Muuten olisin ollut välittömästi täynnä kutiavia pahkuroita.

Kasvukausi Kilpisjärvellä kestää kesäkuun puolivälistä syyskuun alkuun. Lumet sulavat kesäkuun alussa. Terminen kesä, jolloin vuorokauden keskilämpötila on yli +10 astetta, on 45 päivän pituinen.

Sellaisen havainnon tein, että kun elokuun lopulla alkavat horsmat olla jo tiensä päässä Etelä-Suomessa, rehotti pohjoisessa rentun ruusuja siellä täällä.

Käsivarressa sijaitsevat Suomen ainoat yli kilometrin korkuiset tunturit. Kilpisjärven rannalla kohoaa 1029 metriä korkea Saana, josta iskelmälaulaja Taiskakin hoilotti Haltin häät-kappaleessaan 70-luvulla.

Saanan kaakkoiseinämä on jyrkkä, mutta loivempaa kaakkoisrinnettä pitkin sinne on mahdollista kavuta. Minulla vuoristokiipeily jäi kumminkin väliin, sillä komean tunturin katselu kauempaakin riitti vallan hyvin. Arvelin, ettei kuntoni riitä moiseen urheilusuoritukseen, etenkään kun tuli nautittua virvokkeita lomamökkimme terassilla useita yksiköitä.

Etelän miehinä olimme tietysti ihmeissämme poroista. Eläimet liikkuivat keskellä tietä kuin Euroopan omistajat. Torvi ei auttanut mitään, eikä oikein uskaltanut kurvata ohikaan kun ei tiennyt miten ne käyttäytyvät. Niinpä mentiin pitkiäkin matkoja sarvipäiden johdolla.

Sellaisen ilmiön huomasin, että moottoripyörän lähestyessä porot pinkoivat puskiin kuin tuli perseen alla. Autoista ne eivät olleet moksiskaan.

Paluumatkalla ajelin muutaman sataa kilometriä muistaakseni Pelloon asti. Matkalla oli pari-kolme tilannetta, jossa piti oikein kunnolla jarruttaa. Ei nyt aivan paniikkia tullut, mutta kerrankin oli auton ja poron välissä ehkä kaksi metriä.

Kilpisjärven majoituksenamme oli kaksi yötä Haltinmaan paritalonpuolikas. Sijainti oli melkein päärakennuksen vieressä, mutta varsin rauhallinen ainakin noina päivinä.

Vaikka poroja hyöri aivan muutamien metrien päässä, eivät ne silti sisälle tunkeneet. Paskakasoja oli luonnollisesti siellä täällä, mutta eipä tuokaan pahemmin haitannut.

Haltinmaan kämppä oli tarpeisiimme sopivan kokoinen ja muutenkin hyvä. Samalla se oli reissumme kallein majoitus, mutta kumminkin postimiesten lompakoillekin kohtuullinen.

Baarissa oli mukava henkilökunta, hyvää pöperöä ja kylmää olutta. Terassilla istuskeli usein "cowboyksi" ristimämme hahmo, joka poikkesi suuresti kylän muusta väestä. Tuntunnäköisen miehen tunnistin lopulta torniolaislähtöisen, kuuluisan suomalaisen rockyhtyeen, CMX:n kitaristiksi Timo Rasioksi. Liekö mökkilomalla ollut hänkin.

Lapin reissu osa 3 - Pelkosenniemi ja Sodankylä

Lomaviikon aikana Kemijärvellä sijaitsevasta Lomakeskus Luposta käsin tehtiin erillinen retkipäivä lähialueen kohteisiin.

Suvanto on kolmenkymmenen asukkaan kylä Kemijokeen laskevan Kitisen varrella Pelkosenniemen kunnassa, noin yksitoista kilometriä kirkonkylältä länteen.

Suvannosta tekee tavallista mielenkiintoisemman se, että se on yksi harvoja kyliä, joita saksalaiset eivät polttaneet Lapin sodassa. Suvannon kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennuskanta on Museoviraston suojeluksessa.

Suvanto valittiin Lapin kauneimmaksi kyläksi vuonna 1987. Vuonna 1991 sille myönnettiin Europa Nostra -palkinto tunnustuksena ainutlaatuisen kulttuuri- ja rakennusympäristön säilyttämisestä ja sen eteen tehdystä arvokkaasta työstä.

Tarkoitus oli käydä Kahvila Säpikkäässä sumpilla, mutta valitettavasti paikan isäntä oli hiljattain kuollut ja emäntäkin joutunut sairaalaan. Toivotan hänelle pikaista paranemista.

Paljon muuta kuin lunta ei Suvannosta jäänyt käteen. Yritin parhaani mukaan saada edes jonkun julkaisukelpoisen valokuvan legendaarisesta paikasta. Mielellään siellä olisi kävellyt ja katsellut paikkoja tarkemminkin, mutta kun mukana oli parikymmentä muutakin, eivät intressit aina käy yhteen.

Pelkosenniemen kunnassa asuu vajaa tuhat ihmistä. Asukasluvultaan se on Lapin maakunnan pienin kunta. Sen naapurikunnat ovat Kemijärvi, Sodankylä, Rovaniemi, Salla ja Savukoski.

Kunnan matkailukohteita ovat Pyhätunturin laskettelukeskus, Suvannon kylä ja Vuotoksen tekojärven alue.

Kuuluisia pelkosenniemeläisiä ovat nykyään Turussa vaikuttava vasemmistopoliitikko Jyrki Yrttiaho, freestyle-hiihtäjä Tapio Luusua ja rocktähti Andy McCoy.

Kuusi vuotta sitten tehdyllä Lupon matkalla kävimme erityispyynnöstäni katsomassa Pelkosenniemen torilla kyyhöttävää Andyn patsasta. Tuolloin eräs postimies tuohtui kun hänelle selvisi minne olemme menossa ja minkä takia. "Peruuta sen päälle!", hän huusi kiukkuisena bussikuskillemme.

Andy-patsas julkistettiin 25. heinäkuuta 2009, joten kevättalvella 2010 se oli vielä varsin tuore. Mäntypuisen patsaan on tehnyt McCoyn setä Matti Hulkko.

Mielestäni aivan järkyttävän näköinen teos on paljon pienempi kuin kuvista voisi olettaa. Todennäköisesti se kuitenkin elävöittää kummasti muuten hiljaiselta vaikuttavaa kylätaajamaa, jossa ei maaliskuisena keskiviikkona juurikaan ollut vilskettä.

Pelkosenniemen jälkeen suuntana oli Sodankylä, joka on huomattavasti suurempi keskus. Olen pari kertaa aikaisemmin käynyt siellä tällaisena vastaavana retkipäivänä. Eipä paikka ollut juuri mihinkään muuttunut.

Sodankylä sijaitsee Lapin maakunnan keskiosassa ja siellä on asukkaita lähes yhdeksän tuhatta. Väestötiheys suuressa kunnassa on kumminkin vain 0,75 asukasta per neliökilometri. Sodankylä onkin Suomen toiseksi suurin kunta heti naapurikunta Inarin jälkeen. Muita naapurikuntia ovat Kemijärvi, Kittilä, Pelkosenniemi, Rovaniemi ja Savukoski.

Ensimmäinen, ja joillekin myös ainoa, etappi Sodankylässä oli Revontuli -baari. Se oli poikkeuksellisesti auki keskellä päivää kaukaa etelästä tulleita vieraita varten. Vastoin yleistä luuloa tarjolla ei suinkaan ollut kahvallisia, ropopintaisia oluttuoppeja, vaan jäätelöannoksia lakkahillolla. Kuulemma baarimestarin itsensä poimimia lakkoja.

Aikani ihmettelin eteisen vitriinissä olevia viirejä ja pokaaleja. En osannut ollenkaan yhdistää mitä nämä "tupit" mahtavat olla. Asia selvisi myöhemmin sosiaalisen median kautta, kun eräs samassa baarissa käynyt tiesi kyseessä olevan korttipelin. Sellaista ei kuulemma etelässä tunneta eikä pelata.