perjantai 28. huhtikuuta 2023

Kolkannokassa 23. huhtikuuta

Turun Ruissalo oli tuulinen paikka sunnuntaina 23. huhtikuuta. Allekirjoittaneella oli aivan väärä asuvalinta moiseen keliin, mutta eipä kaupungissa ikkunasta katsellessa juolahtanut mieleen, että luonnon helmassa joutuu palelemaan. 

Naapurustossani asuva Annika halusi kuvata joutsenia ja suuntasimme hänen autollaan Saaronniemeen. Siellä on yleensä hyvät mahdollisuudet bongata kyhmyjoutsenia ympäri vuoden.

Joutsenet sekä muutama valkoposki- ja kanadanhanhi olivat tuulta paossa Kolkannokan itäpuolella. Siihen ei puhuri osunut kuten viereiselle epäviralliselle nakurannalle. 




Rantakäärmeitä löytyi neljä kappaletta. Kovin olivat ohuita kavereita kaikki, kooltaan vain murto-osa isoimmista yksilöistä joita olen nähnyt. Kaikilla oli lajille tunnusomaiset läikät päässä. 

Kolme yksilöä osoittautui sen verran vikkeliksi, etten ehtinyt saada niistä ainuttakaan kuvaa. Neljäs ja viimeiseksi bongattu matelija puolestaan oli kerällä auringonsäteitä haalimassa, eikä ollut moksiskaan kuvaajista. 














tiistai 25. huhtikuuta 2023

Kasvititeellisessä puutarhassa 22. huhtikuuta

Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa on kevään tullen herännyt eloon. Vielä jokin aika sitten ulkopuutarhassa ei ollut ainakaan minulle juuri mitään katseltavaa, mutta lauantaina 22. huhtikuuta kevään edistyminen oli jo silmiinpistävää. 

Kaverin kuvia katsellessa kiinnostuin rantakäärmeestä, jonka hän oli nähnyt eräällä puutarhan lummelammikolla. Tiedä sitten oliko kyseessä sama yksilö, mutta löysin käärmeen juuri ohjeiden mukaisesta paikasta. 

Lammikkoa kierrellessäni en aluksi huomannut mitään matelijoihin viittaavaa. Olinkin jo lähdössä pois, mutta päätin vielä kuvata osmankäämejä. Ne näyttävät tähän aikaa vuodesta kovin erilaisilta kuin ruskeat pötkylät, jollaisina kyseiset kasvit yleensä tunnetaan. 

Sitten jalkojeni juuressa liikahti ja pitkähkö rantakäärmehän se siinä oli. Laiskanpuoleisesti se mateli lampeen kasvillisuuden suojiin, enkä ehtinyt saada yhtään kuvaa. Harmitti, että sinne meni hyvä kuvauskohde. Lopulta näin kuin näinkin käärmeen pään kaislikon suojissa.




Rantakäärmeen lisäksi kasvitieteellisen puutarhan mailla oli valtavasti valkovuokkoja. Vielä viikkoa aiemmin näkyi pelkästään sinivuokkoja, mutta nyt kukkakisan voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

Sammakotkin olivat heränneet toisella lammella. Kurnutusta kuului siihen malliin, että osasin paikallistaa millä suunnalla pallosilmät lymyilevät. Huomasin ainakin kolme eri yksilöä, jotka näyttäisivät olevan rupisammakkoja eli rupikonnia. 

Saapa nähdä milloin alueelle ilmestyy taas vihersammakkoja. Niitä pystyi ainakin viime kesänä seuraamaan kuukausitolkulla toisin kuin kotimaisia sammakkoja, jotka ovat pian kadonneet lätäköistä. 

Linkkejä viime kesän sammakkokuviin 











lauantai 22. huhtikuuta 2023

Pääsiäisristeily 2023 osa 2 - Brännskär

Visit Seilin järjestämän pääsiäisristeilyn toinen etappi oli Nauvon eteläosassa sijaitseva Brännskärin saari. 

Berghamista lähtömme jälkeen ohjelmistossa oli ruokailu aluksessamme M/S Norsskärissa. Kalakeitto, joka päällisin puolin muistutti pikemminkin sakeaa majoneesia, oli täysin kylmää. Laivalta kyllä löytyi parhaat päivänsä nähnyt mikroaaltouuni ja sen eteen muodostuikin välittömästi valtava jono. Suurin osa nautti gurmee-ateriansa kylmänä kun paljon muutakaan ei ollut tehtävissä. 

Ainakin minua harmitti kovasti tällainen munaus. Edellisellä kerralla nautin herkullista kirkasta kalakeittoa lautastolkulla, kun nyt makuelämys jäi pariin lusikalliseen. Onneksi tuhti saaristolaislimppu auttoi pahimman yli. 




Noin viidenkymmenen hehtaarin Brännskärissä on vanha kalastajatila, jota ylläpitää Turunmaan Saaristosäätiö. Saarelta löytyy muun muassa luontopolku ja satama, jossa on kahvila sekä sauna. Ympärivuotisesti Brännskärissä asuu kaksi perhettä. 

Neljä vuotta sitten vastaavalla risteilyllä laiturilla alustamme vastassa olivat Benny Törnroos ja vävypoikansa Simon, jotka iloisesti musisoiden toivottivat matkalaiset tervetulleiksi saarelleen. Nyt Brännskär vaikutti olevan täysin autio ja uinuvan vielä talviunta.

Viime vuosina Brännskäriin on noussut muutama tilava vuokramökki. Kaikilla mukavuuksilla varustetuilla mökeillä on ollut kysyntää mitä olen sivusilmällä seurannut. Harkitsin itsekin moisen vuokraamista, mutta homma tyrehtyi alkuunsa nähtyäni hinnat. Isommalle porukalle se tuskin olisi paha rasti. 

Bränsskärin visiitti oli tällä kertaa kovin pikainen. Neljä vuotta sitten olimme saarella ainakin tuplasti kauemmin. Silloin Simon opasti joukkoa ja tutustuimme tekeillä olleisiin mökkeihinkin. Hänen läsnäolonsa olisi ollut tälläkin kertaa loistavaa mainosta saarelle. 











Paluumatkalla Nauvon satamaan kylmä kalakeitto oli enää muisto vain. Päivä paistoi siihen malliin, että aurinkorasvaa oli tahkottava mikäli kannella mieli olla. Tyyni meri ja ilmojen halki liitelevät merikotkat kruunasivat reissun. 









keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Pääsiäisristeily 2023 osa 1 - Berghamn

Huomasin alkuvuodesta Visit Seilin ilmoituksen, jossa kerrottiin pääsiäisenä järjestettävästä risteilystä Nauvossa. Päiväretken kohteet olisivat Berghamnin ja Brännskärin saaret. 

Osallistuin neljä vuotta sitten vastaavalle reissulle. Vaikka saaret olivatkin tuttuja, oli aikaa vierähtänyt sen verran, että uusinta oli paikallaan. 

Matkaseuraa ei tarvinnut kauan houkutella. Työkaverini Jukka Rouhiainen ja Petteri Syväkari innostuivat risteilystä välittömästi. Myöhemmin joukkoon liittyi myös niin ikään samassa työpaikassa kortta kekoon kantava Timo Kuusela

Pientä stressiä aiheutti takatalvi, joka jylläsi Lounais-Suomessa siihen malliin, että kinokset kimmelsivät vielä huhtikuun alussakin monikymmensenttisinä. Onneksi pahin oli pääsiäiseen mennessä ohi ja ilma keväisempää. 







M/S Norsskär
-alus oli jo kansoitettu saapuessaan noutamaan meitä Nauvon satamasta. Koko viikonlopun kattava Seili-majoituspaketti oli vetänyt väkeä mukavasti. Me osallistuimme vain lauantain retkelle. 

Nauvosta mukaan tuli myös turkulainen Päivi. Tutustuin häneen neljä vuotta sitten vastaavalla matkalla ja arvelin näkeväni tälläkin kertaa. Sosiaalisesta mediasta päätellen hän kiertää ahkerasti saaristoa ja meillä riittikin juttua saarikohteista.   

Vietin alkumatkasta osan laivan sisäpuolella, jossa paikallisopas kertoi tarinoita Nauvosta. Suurin osa matkalaisista asettautui kannelle katselemaan komeita maisemia. Sinne eivät oppaan jutut kuuluneet, joka oli ilmeisesti paatin henkilökunnallekin yllätys. 

Merellä näkyi paljon lintuja. Rouhiaisenkin pitkäputkinen kamera lauloi välittömästi hoosiannaa merikotkan tai haahkan ilmestyessä näköpiiriin. 




Päivän ensimmäinen kohteemme oli Berghamn. Se on 64 hehtaarin saari ja kylä Nauvon pääsaaren eteläpuolella, jossa asuu ympärivuotisesti kuusi ihmistä.  

Berghamnin pohjoisosa kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon. Siihen kuuluu perinnemaiseman muodostama Västerbyn kalastajatila. Päärakennus on sisustettu 1940-50-lukujen tyyliin. 

Berghamnin kylä on osa Museoviraston valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi määrittelemää Länsi-Turunmaan ulkosaariston kyläasutusta. 















Vuoden 2019 pääsiäisristeilystä voi lukea linkeistä: 

http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/05/paasiaisristeily-nauvossa-osa-1-ms.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/05/paasiaisristeily-nauvossa-osa-2-berghamn.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/05/paasiaisristeily-nauvossa-osa-3.html