Within Temptation Kaarinaan

Kaarinan Hovirinnan rannassa ensi kesäkuussa järjestettävä Saaristo Open Air julkisti eilen pääesiintyjänsä. Hieman yllättäen se on hollantilaisbändi Within Temptation. Laulaja Sharon Den Adelin johtama ryhmä on Suomessa puolisuuri nimi. Toivottavasti yhtye vetää jengiä Kaarinan kekkereihin.

Sharon Den Adel


Vaikka en ole mikään kova Within Temptation -fani, tulee keikkaa varmaan seurattua. Olen nähnyt orkesterin aikaisemmin pari - kolme kertaa, mutten vissiin kertaakaan alusta loppuun. Ehkä kesäkuussa olisi aika tiirailla tarkemmin. Ainakaan Sharon Den Adelin ulkonäöstä se ei jää kiinni.

Törmäsin Sharon Den Adelin nimeen ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten. Tuolloin Stratovarius -yhtyeen pomo Timo Tolkki julkaisi toisen soololevynsä. Hymn To Life poikkesi kovasti Stratovariuksen tuotannosta, eikä edustanut lainkaan yhtyeen tekemää pikaheviä.

Eräällä levyn raidalla lauloi valtavan kaunisääninen nainen. Hän oli Sharon Den Adel.

Minulle henkilökohtaisesti Saaristo Open Airin pääesiintyjä on ilman muuta Uriah Heep. Pitkästä aikaa oikein odotan näkeväni Heepin. Bändin tuotantoa luukutettiin viimeksi viime lauantain illanistujaisessa tuntitolkulla. Heepin klassinen 70-luvun hevirock on toiminut jo yli 40 vuotta niin levyllä kuin lavalla.

Saaristo Openin muita varmistuneita esiintyjiä ovat ainakin Viikate, Apulanta ja Yö.

Presidentinvaalihumua

Suomen presidentivaalien toinen kierros on parhaillaan käynnissä. Vastakkain ovat ennakkosuosikki Sauli Niinistö (kok.) ja Pekka Haavisto (vihr.). Konservatiivit vastaan liberaalit, kuten on annettu ymmärtää.

En olisi uskonut, että tulen tästä aiheesta ikinä kirjoittamaan. Innoittajani toimi mikäpä muu kuin Facebook, tuo isojen lasten virtaalinen hiekkalaatikko.

Olen lopen kyllästynyt Pekka Haaviston kannattajien suoltamaan loputtomaan propagandaan, jota tilapäivityksissä esiintyy. Ollaan olevinaan niin avarakatseisia ja suvaitsevaisia. Sauli Niinistö on heidän mukaansa muun muassa rasisti, rotta ja lahtari.

Pekka Haavistosta ei sen sijaan saisi sanoa mitään negatiivista. Ei etenkään hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Jos sanoo, on oitis suvaitsematon, rasisti, homofobiikko, maahanmuuttovastainen ja ties mitä.

Minulla on Facebook -kavereina homoja, biseksuaaleja, siviilipalvelusmiehiä, armeijan käyneitä naisia, kokoomuslaisia, vasemmistolaisia ja vaikka ketä. Minulle on aivan sama kumpaa ehdokasta joku äänestää. Minua ei kumminkaan tarvitse leimata esimerkiksi suvaitsemattomaksi, rasistiksi, homofobiikoksi, maahanmuuttovastaiseksi tai miksikään muuksikaan, jollen itse äänestä Haavistoa. 

Itseään liberaaleina ja suvaitsevaisina pitävät henkilöt ovat monesti itse juuri pahimpia ahdasmielisiä valittajia ja mesoajia, jotka luulevat aina olevansa oikeassa ja muiden väärässä. Se siitä suvaitsevaisuudesta sitten.

Tästä kaikesta ärtyneenä kirjoitin viime sunnuntaina provokatiivisen tilapäivityksen Facebookiin. Se kuului näin: "Äänestin eilen heteroa, join helvetin paljon viinaa ja kuuntelin Uriah Heepia lähes koko illan. Siinäpä tärkemimmät."

Palautetta tuli tasaisesti pitkin päivää. Tämänhetkinen tykkäyssaldo on 42 kaveria ("En tykkää" -painiketta Facebookissa ei ole). Kommentteja on varmaan parikymmentä. FB-kaverimäärä väheni kahdella.

Läntinen saarikierros Madeiralla

"Madeira (port. Arquipélago da Madeira) on Portugalille kuuluva itsehallinnollinen saariryhmä Pohjois-Atlantilla noin 580 kilometriä Pohjois-Afrikan rannikolta luoteeseen. Madeira kuuluu maantieteellisesti Makaronesiaan ja koostuu seitsemästä tuliperäisestä saaresta, joista suurimmat ja ainoat asutetut ovat Madeira (741 km²) ja Porto Santo (42,5 km²). Pääsaaresta noin 40 kilometriä kaakkoon sijaitsevat kolme saarta käsittävät Desertassaaret (Ilhas Desertas, 14,2 km²), ja hallinnollisesti Madeiraan kuuluvat vielä 280 kilometrin päässä kaakossa, lähempänä Kanariansaaria, sijaitsevat kaksi saarta käsittävät Selvagenssaaret (Ilhas Selvagens, 2,73 km²). Lisäksi saariryhmään kuuluu useita pieniä luotoja." (Wikipedia)


Jo hyvissä ajoin ennen reissua moni tuttavani mainosti Madeiran saarikierrosta. Huikeat maisemat olisi luvassa ja retki reissun ehdoton kohokohta.  En epäillyt hetkeäkään moisia puheita, vaan odotin innolla retken alkamista.

Heti ensimmäisellä etapilla, Cabo Giraon näköalapaikalla, kohosi merestä vuorenrinne ylös taivaisiin. Paikkaa sanotaan Euroopan toiseksi korkeimmaksi pystysuoraksi jyrkänteeksi. Oppallamme oli tästä eriävää tietoa. Paikalliset tietenkin haluavat mainostaa sitä näin.

Kuvat saa isommaksi klikkaamalla niitä.

Retkiopas Sirpa kertoi asiantuntevasti reitin varrelle osuneista kohteista. Lähellä pääkaupunki Funchalia sijaitseva Camara de Lobos on kuulemma oikea ongelmakylä, jossa nuoriso riehuu ja käyttää huumeita. Vanhemmat ryyppäävät ja koko paikka on oikea saaren häpeäpilkku. Bussin ikkunasta katseltuna paikka ei kuitenkaan näyttänyt miltään varsinaiselta helvetin esikartanolta.

Tammikuu ei ole turistikautta parhaimmillaan. Sen myös huomasi - Riberia Bravan kylässä kuppilat huusivat tyhjyyttään.

Riberia Brava on komea pikkukaupunki, jota talven 2010 rankkasateet ja maanvyörymät koettelivat pahasti. Tuhon jäljet oli jo saatu korjattua melko hyvin.

Madeira on suunnilleen 58 km pitkä ja 28 km leveä saari. Minua hämmästytti, että asutusta on sisämaassakin joka puolella. Ei vain rannikoilla. Olosuhteet tuntuvat äkkiä katseltuna lähes mahdottomilta asua, mutta ehkä lämmin ilmasto tekee sen mahdolliseksi. Muuten vuorenrinteillä luulisi olevan erittäin vaikeaa elää ja hankkia elantonsa.

Etelärannikolta matka jatkui saaren halki kohti pohjoisinta kärkeä, Porto Monizia. Matkalla näkyi huimia maisemia, eikä korkeanpaikankammoisten kannattanut paljon tiirailla ikkunasta alaspäin.

Bussikuskien ammattitaito jaksaa hämmästyttää. Olen aina ihmetellyt kuinka jotkut turistit uskaltavat itse ajella vuokra-autoilla tällaisilla kapeilla vuoristoteillä. Luulisi onnettomuuksia sattuvan vähän väliä. Eräs samassa hotellissa asunut helsinkiläsimies kuittasi asian: "Pitää vaan keskittyä ajamiseen ja katsoa eteenpäin". No, niinhän sen pitäisi Pohjanmaan lakeuksillakin olla!

Kapeilla teillä vuorenseinämä voi olla todella lähellä bussin ikkunaa.

Viimeisellä stopilla ennen Porto Monizia oli yllä näkyvät maisemat.

Paita-, postikortti- ja muun turistitavaran penkomisen ohella siellä oli mahdollisuus maistaa paikallista kansallisjuomaa Ponchaa, joka on hunajasta ja sitruunasta tehtyä pontikkaa. Sattumalta ostin samaa myrkkyä pullollisen heti ensimmäisenä iltana, kun hotellin viereisen putiikin myyjä sitä kovasti suositteli. Itse en suosittele juomaa kenellekään. Aivan järkyttävän makuista tököttiä.

Porto Moniz oli tuulinen kylä. Valtamerisaarella tuulee varmaan melkein aina, mutta Madeiran pohjoiskolkkaan se tuntui osuvan erittäin hyvin. Mahtavat aallot hakkasivat päin rannan vulkaanisia luotoja.

Ravintola Orcassa oli reissun ruokailu. Kokopäiväretkellä ehtiikin nälkä tulla, mutta Orcan sapuskat korjasivat asian.

Olen usein ihmetellyt, mikseivät monet tuttavat osallistu tällaisille retkille. Ehkä hotellin uima-allas on hienompi paikka kuin vaikka Porto Monizin rantakalliot. Omalle kohdalleni on aina osunut hemmetin hyvä opas ja kohteet ovat lähes poikkeuksetta olleet mielenkiintoisia. Madeiran läntisen saarikierroksen jälkeen olin taas entistäkin kokemusrikkaampi.

Levadakävely Madeiralla

"Levadat ovat Madeiran saarella sijaitsevia vesikanavia, jotka kuljettavat vettä saaren sateisilta vuoristoseuduilta alas etelä- ja kaakkoisosan kuivemmille alueille, jotka soveltuvat paremmin maanviljelyyn ja asutukseen.

Ensimmäiset levadat rakennettiin 1400-luvulla puusta ja myöhemmin maaseoksesta tai kallioon hakkaamalla. Nykyään levadat tehdään betonista. 1600-luvulla rakennettiin yhä pidempiä ja leveämpiä vesikanavia vesimyllyjen ja sokeriruo'on viljelyn vuoksi. Työn tekivät yleensä vaarallisissa oloissa työskennelleet maurilaiset tai Afrikasta tuodut orjat."

"Vuonna 1940 vedenkäytön toimikunta aloitti levadojen modernoimiseen, jonka seurauksena vuoteen 1969 mennessä rakennettiin kolme uutta sähkölaitosta sekä viisi uutta levadaa.

Madeiralla kulkee nykyisin yhteensä 2 150 kilometriä levadoja, jotka kuljettavat vettä saaren eteläosaan tuottaen samalla vesivoimaa. Levadojen vieressä olevat polut, jotka tarkoitettiin alun perin helpottamaan kanavien valmista ja korjausta, ovat nykyään turistien suosimia vaellusreittejä. Saaren matkailutoimiston verkkosivulla esitellään kaksikymmentä levadoita seurailevaa vaellusreittiä. Levadoita on yhteensä yli kaksisataa." (Wikipedia)

Madeirasta ei voi puhua ilman levadoita. Omatoimisestikin ne olisi varmaan löytänyt, mutta päätimme turvautua matkatoimiston palveluihin. Eipä juuri kiinnostanut haahuilla haavi auki vuoristossa ja ihmetellä mihin suuntaan pitäisi lähteä. Opas kertoi, ettei edes ole suositeltavaa mennä ominpäin kovin vaativia reittejä. Hiljattain kaksi yli 70-vuotiasta tanskalaisnaista oli pudonnut rotkoon ja kuollut.

Porukkaa ryhmässä oli parisenkymmentä ja vetäjänä Tjäreborgin Madeiran retkiopas Sirpa. Hän kertoi matkan varrella nähdyistä kasveista ja kaikesta muustakin vastaantulleesta erittäin asiantuntevasti. Vaikka hän höpöttääkin kerran viikossa samat tarinat, kuulostivat ne tuoreilta ja mielenkiintoisilta.

Matkan varrella nähdyt maisemat muistuttivat paikka paikoin jopa suomalaista syksyistä metsää. Vaikka Madeiraa sanotaan ikivihreäksi, tällä retkellä huomasi, ettei se aivan niin olekaan. Tammikuu ei ole parasta aikaa nähdä vehreyttä ja kukkaloistoa.

Eukalyptuspuun siemenkota


Reitti oli viitisen kilometriä pitkä ja helppokulkuinen. Ei ollut nousuja tai laskuja, mikä on erittäin harvinaista Madeiran maastoissa. Tämä levada sopii myös niille, joilla ei ole kova pohjakunto.

Reissuun sisältyi myös käynti Santo da Sierran kylämarkkinoilla. Tarjolla oli esimerkiksi elävää ankanpoikaa, kukkoa ja suomalaisilla markkinoillakin tavattavaa rihkamaa.

Renny Harlinin uutuuselokuva Viiden päivä sota

Renny Harlinin ties kuinka mones elokuva Viiden päivän sota (5 Days Of August / 5 Days Of War) ei kuulu miehen parhaimpiin tuotoksiin. Georgian ja Venäjän välisestä sodasta kertova tarina on visuaalisesti näyttävä, mutta sisällöltään melko köyhä.

Elokuva perustuu vuonna 2008 käydyn sodan tapahtumiin. Se ei juuri muistuta perinteistä Hollywood -sankaritarinaelokuvaa. Pääosissa kun ovat sotakirjeenvaihtajat, eivätkä komeat pyssymiehet.

Reportterit  (Rupert Friend, Richard Coyle) onnistuvat filmaamaan venäläisten tekemiä sotarikoksia. Siitähän venäläiset eivät tykkää. Harlin on ympännyt mukaan myös pakollisen rakkaustarinan, kun toinen sotatoimittajista ihastuu georgialaiskaunottareen (Emmanuelle Chiriqui).

Val Kilmeriä ja Andy Garciaa lukuunottamatta näyttelijät ovat tuntemattomia. Suomalaisverta edustaa venäläistä palkkasoturia Daniilia esittävä Mikko Nousiainen, josta ehkä vielä jonain päivänä tulee valkokankaan Mannerheim. Mutta ei kuitenkaan Harlinin ohjauksessa, koska hän vetäytyi Solar Filmsin ikuisuusprojektista yli vuosi sitten.

Harlin sai elokuvaa varten Georgian armeijalta käyttöönsä kalustoa ja sotilaita. Joukko- ja taistelukohtaukset ovat komeaa katseltavaa. Huomaa, ettei tankkeja ja helikoptereita ole luotu tietokoneella.

Itse tarina kantaa vain noin puoliväliin saakka. Sitten alkaa toivoton junnaus. Elokuvan lopun olisi myös voinut jättää pois. Siinä näytettään oikeita georgialaisia, joiden omaisia venäläiset tappoivat. Vähemmälläkin sen uskoo, vaikkei Suomessakaan tästä sodasta nostettukaan mitään meteliä. Onhan suuri ja mahtava rajanaapurimme.

On myös arvuuteltu, johtuiko Harlinin lähtö Mannerheim -elokuvasta siitä, että hän ohjasi tällaisen vahvasti Venäjä -vastaisen elokuvan. Itse uskon helposti siihenkin teoriaan. Alkoihan Mannerheimin Vänäjältä tuleva rahoitus kummasti takkuilla juuri sopivaan aikaan.

Suomi ei ole 25 vuodessa muuttunut kuitenkaan niin paljon, etteikö täällä yhä tanssittaisi naapurin pillin mukaan monissa asioissa. Tuolloinhan Harlinin debyyttielokuva Jäätävä polte (Born American) kiellettiin Suomessa neuvostovastaisena.

Viiden päivän sota voi myös olla Renny Harlinin 12 miljoonalla eurolla tehty revanssi.

Katamaraaniajelulla Madeiralla

On jo parisen viikkoa pitänyt kirjoittaa tammikuun alussa tehdyn Madeiran matkan vaiheista, mutta ei ole ollut inspiraatiota siihen. Nyt kuitenkin tartuin härkää sarvista. Todennäköisesti saatte muutaman seuraavan blogikirjoituksen ajan lukea tästä kahdeksan päiväisestä reissusta.

Madeiran lomaviikon neljäntenä päivänä vuorossa oli meriretki. Tarkoituksena oli bongata delfiinejä, valaita ja siinä sivussa kilpikonniakin.

Olen nähnyt delfiinejä Azoreilla ja Gran Kanarialla, mutta valaat ovat toistaiseksi jääneet osaltani Islannin vesille. Delfiinitkin kuuluvat toki valaisiin, mutta selvyyden vuoksi ne saavat nyt olla pelkkiä delfiinejä.

Azorien matkalla oli päivää aikaisemmin nähty jopa kaskelotti. Englanniksi sillä on miesmäinen nimi sperm whale. Tuolloin huhtikuussa 2008 venekuskit kertoivat, ettei valaita näy jos merenkäynti on kovaa. Ja siellähän oli - en ole varmaan ikinä pelännyt yhtä paljon kuin silloin.

Homma oli todella extremeä. Kun suuri vuori loppui, alkoivat aallot olla sitä luokkaa, että vain hullu menisi sinne pienellä veneellä, jonka perässä oli kaksi 150 hevosvoimaista moottoria. Mutta kumiveneen kuskit vaan lisäsivät kaasua ja hypimme aaltojen harjalla kuin katastrofielokuvan sankarit. Valaista ei tietenkään näkynyt vilaustakaan.

Madeiran Funchalissa sää oli todella tyyni vielä tunti ennen lähtöä. Tästä tulisi mahtava päivä ja valaita olisi varmasti todella paljon joka puolella!

Sitten alkoi armoton tuuli. Aallot nousivat. Valkoiset vaahtopäät liikkuivat merellä ohjusten lailla. Tyhjä katamaraani vaappui sataman aallonmurtajan ulkopuolella kuin kaarnalaiva Kustavin Klipunkarin rannalla joskus 70-luvulla.

Koska Azoreilla valassafarien vetäjät kertoivat, ettei valaita näy jos merenkäynti on kovaa, olin siinä uskossa Madeirallakin."Voihan vittu sentään", oli päällimmäinen ajatukseni. Siinä taisi mennä valaat. 

En turhaan maalannut piruja seinille. Matkan jatkuttua noin tunnin verran, ei näkynyt delfiinin delfiiniä, eikä valaan valasta. Kun katamaraani kääntyi takaisin kohti lähtöpaikkaa joskus puolentoista tunnin kuluttua, tiesin pelin olevan menetetty.

Katamaraanin neljästä miehistönjäsenestä yksi tiiraili kiikarilla etsien valaita. Mitään kuulutusta he eivät kuitenkaan vaivautuneet antamaan missään vaiheessa, lukuunottamatta lyhyttä tervetuliaispuhetta aivan matkan alussa.

Madeiran pääkaupungin Funchalin satamasta lähtenyt katamaraani oli Sea The Best -firman omistuksessa. Kilpaileva taho päivysti aivan naapurissa. Lisäksi siellä oli pari pienempää yrittäjää sekä Kristoffer Kolumbuksen Santa Maria -aluksen replika, joka purjehti samaa reittiä kuin katamaraanimme.

Katamaraanin kulku kovassa aallokossa oli tasaista verrattuna keikkuvaan veneeseen tai laivaan. Ihmiset vaan olivat varustatutuneet risteilyyn aivan liian kevein vaattein. Oikein kävi sääliksi erästä teinityttöä, joka matkan alussa keikisteli bikinit päällä auringossa katamaraanin kannella, mutta jo puolen tunnin kuluttua tärisi isoon pyyhkeeseen kääriytyneenä kuin hyytelö joulupöydässä.

Vaikka delfiinit jäivätkin näkemättä, olivat maisemat huikeat. Onni onnettomuudessa oli, ettei ainakaan yhden toisen yrittäjän porukat nähneet myöskään vilaustakaan meriotuksista.

Pari päivää myöhemmin kuulin, että tähän aikaan vuodesta valaat ovat muilla vesillä makrilliparvien perässä. Tällaista veneyrittäjät eivät tietenkään meille kertoneet, koska onhan kaikki pennoset saatava pois uteliailta turisteilta.

Kolmen tunnin reissu maksoi 27,50 euroa. Alkuperäinen hinta oli 30 euroa, mutta "sisäänheittäjä" alensi summaa hiukan, jottemme olisi menneet minkään kilpailevan tahon kyytiin. Matkalippuun sisältyi tosin takuu, että jos elukoita ei näy, pääsee seuraavana päivänä korvaavalle risteilylle. Seurueestamme ei kuitenkaan riittänyt enää moiseen kiinnostusta.

Onneksi olin aikaisemmin nähnyt delfiinejä. Azoreilla ne tulivat aivan kumiveneen viereen, jolloin saattoi kuulla jopa niiden hengityksenkin. Koskaan ei kuitenkaan tiennyt mistä suunnasta ne ilmestyisivät pintaan, mikä vaikeutti valokuvaamista todella paljon.

Gran Kanarialla delfiinit uivat aluksen suuntaisesti sen vieressä ja hyppivät välillä kunnon loikkia ihmisten iloksi.

Tällä kertaa onni ei vaan suosinut.