Kaappari

Lauri Puintilan vuonna 2010 ilmestyneeseen Kaappari Lamminparras -kirjaan perustuva Solar Filmsin tuottama ja Aleksi Mäkelän ohjaama elokuva Kaappari sai ensi-iltansa talvella 2013.

Leffa on näytetty lähiaikoina ainakin kaksi kertaa televisiossa. Onnistuin näkemään sen muutama viikko sitten. Alunperin täysin kehnoksi epäilemäni elokuva olikin positiivinen yllätys.

Kaappari kertoo vuonna 1978 tapahtuneesta Oulun lentokonekaappauksesta. Aseistautunut liikemies Aarno Lamminparras kaappasi Oulusta Helsinkiin matkalla olleen Finnairin lentokoneen.

Lamminpartaan maine on tahriintunut liiketoimien epäonnistumisten myötä ja hän on katkera koko yhteiskunnalle. Pitkä avioliitto on rakoilemassa sekin vaimon kyllästyttyä miehensä vuoristoratamaiseen tunne-elämään ja viime aikojen toivottomaan lamaantumiseen. Aarno on menettänyt kiinnostuksensa kaikkeen. Vaimonsa puoliksi pakottamana hän lähtee kuitenkin työnhakumatkalle Helsinkiin, tarkoituksenaan aloittaa uusi elämä.

Kaappaus ei kuitenkaan suju kuin amerikkalaisissa elokuvissa. Suomen oloissa täysin poikkeuksellinen tapahtuma on elokuvassa väritetty komedialliseen sävyyn, jonka takia sitä aluksi epäilinkin. Humoristinen mainostraileri kun ei lupaillut suurta leffanautintoa.

Oikea kaappari, vankilasta vapaudettuaan Ruotsiin muuttanut ja nimensä vaihtanut Lamminparras ei jonkun lukemani lehtijutun mukaan tykännyt ollenkaan elokuvasta. En ollenkaan ihmettele moista, sillä leffan persuteella miehestä saa täysin pellevaikutelman.

Lamminparrasta näyttelevä Kari Hietalahti tekee loistoroolin. Hikoilevana, tärisevänä tupakkaa polttavana ja juopottelevana hahmona hän tekee roolista sopivasti yliampuvan. Samoilla linjoilla on lentokapteeni Rajapaltiota esittävä Aake Kalliala. Hän polttelee tyynesti piippua koneen ohjaksissa, eikä ole moksiskaan kaapparin uhittelessa ohjaamossa pistooli kädessä.

Kaappari on lavastettu hyvin. Henkilöiden habitus ja koko ajankuva on uskottavan näköistä 70-luvun loppua. 

Renny Harlinin uutuuselokuva Viiden päivä sota

Renny Harlinin ties kuinka mones elokuva Viiden päivän sota (5 Days Of August / 5 Days Of War) ei kuulu miehen parhaimpiin tuotoksiin. Georgian ja Venäjän välisestä sodasta kertova tarina on visuaalisesti näyttävä, mutta sisällöltään melko köyhä.

Elokuva perustuu vuonna 2008 käydyn sodan tapahtumiin. Se ei juuri muistuta perinteistä Hollywood -sankaritarinaelokuvaa. Pääosissa kun ovat sotakirjeenvaihtajat, eivätkä komeat pyssymiehet.

Reportterit  (Rupert Friend, Richard Coyle) onnistuvat filmaamaan venäläisten tekemiä sotarikoksia. Siitähän venäläiset eivät tykkää. Harlin on ympännyt mukaan myös pakollisen rakkaustarinan, kun toinen sotatoimittajista ihastuu georgialaiskaunottareen (Emmanuelle Chiriqui).

Val Kilmeriä ja Andy Garciaa lukuunottamatta näyttelijät ovat tuntemattomia. Suomalaisverta edustaa venäläistä palkkasoturia Daniilia esittävä Mikko Nousiainen, josta ehkä vielä jonain päivänä tulee valkokankaan Mannerheim. Mutta ei kuitenkaan Harlinin ohjauksessa, koska hän vetäytyi Solar Filmsin ikuisuusprojektista yli vuosi sitten.

Harlin sai elokuvaa varten Georgian armeijalta käyttöönsä kalustoa ja sotilaita. Joukko- ja taistelukohtaukset ovat komeaa katseltavaa. Huomaa, ettei tankkeja ja helikoptereita ole luotu tietokoneella.

Itse tarina kantaa vain noin puoliväliin saakka. Sitten alkaa toivoton junnaus. Elokuvan lopun olisi myös voinut jättää pois. Siinä näytettään oikeita georgialaisia, joiden omaisia venäläiset tappoivat. Vähemmälläkin sen uskoo, vaikkei Suomessakaan tästä sodasta nostettukaan mitään meteliä. Onhan suuri ja mahtava rajanaapurimme.

On myös arvuuteltu, johtuiko Harlinin lähtö Mannerheim -elokuvasta siitä, että hän ohjasi tällaisen vahvasti Venäjä -vastaisen elokuvan. Itse uskon helposti siihenkin teoriaan. Alkoihan Mannerheimin Vänäjältä tuleva rahoitus kummasti takkuilla juuri sopivaan aikaan.

Suomi ei ole 25 vuodessa muuttunut kuitenkaan niin paljon, etteikö täällä yhä tanssittaisi naapurin pillin mukaan monissa asioissa. Tuolloinhan Harlinin debyyttielokuva Jäätävä polte (Born American) kiellettiin Suomessa neuvostovastaisena.

Viiden päivän sota voi myös olla Renny Harlinin 12 miljoonalla eurolla tehty revanssi.

Vares - Kaidan tien kulkijat

6. tammikuuta kuluvaa vuotta ensi-iltansa saanut Vares - kaidan tien kulkijat ei kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiini. Lauantain päivänäytöksessä meni kaksi muuta elokuvaa, jotka olivat kiilata sen edelle. Päätin kuitenkin suosia suomalaista. Sehän kannatti.

Olin tätä ennen nähnyt kaksi ensimmäistä Varesta. Niistä Vares- yksityisetsivä (2004) on yksi huonoimmista koskaan Suomessa tehdyistä kokoillanelokuvista. V2 - jäätynyt enkeli (2007) ei sekään mistään parhaimmasta päästä ole, vaikka huima parannus edeltäjäänsä onkin. Näyttelijä Juha Veijosen tähdittämät elokuvat keräsivät kuitenkin katsojia hyvin.

Kesällä 2010 kuvatut kuusi Varesta ovat putkahdelleet teattereihin lyhyen ajan sisällä. Tällä kertaa yksityisetsivä Vares ei seikkailekaan Turussa, vaan lähtee junalla Pohjanmaalle selvittämään nuoren tytön murhaa.

Turku vilahtaa elokuvassa alussa ja lopussa, jolloin Vareksen kantakuppila Apteekki toimii kuvauspaikkana. Kakolan graniittivankila on sekin mukana. Ei tosin omana itsenään, vaan Pohjanmaan lakeuksilla toimivana mielisairaalana. Peruskatsoja tällaista tuskin huomaakaan.

Verrattuna kahteen ensimmäiseen Varekseen, kohoaa Kaidan tien kulkijat aivan uuteen kastiin. Nyt Vares on vakavasti otettava roolihahmo. Elokuvassa ei ole muutenkaan liioin epärealistista ajankuvaa, vaikka muutama hahmo onkin melkoisesti karrikoitu.

Tuoreimmissa Vareksissa, joista Kaidan tien kulkijat on nyt jo peräti neljäs, pääosaa näyttelee Antti Reini. Muukin näyttelijäjoukko on tuttua tuotantoyhtiö Solar Filmsin tekeleistä. Jasper Pääkkönen ei onneksi sentään esiinny tässä elokuvassa.

Peter Franzen esittää hienosti hurahtanutta lahkolaispappia, mutta rooliminänsä jää silti kovin etäiseksi. Toivon Franzenille töitä Hollywoodissa, koska silloin hänen aikataulunsa voisi kiristyä sen verran, ettei miestä vähään aikaan nähtäisi suomalaistuotannoissa.

Näyttelijäpotin korjaa Aake Kalliala. Buurman -nimistä kylähullua esittävä Kalliala on ikävästi jäänyt muistiin Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa tekemistään kehnoista sketsisarjoista. Miehessä on kykyä muuhunkin kuin hokemaan naama nokisena turhanpäiväisiä junttivitsejä.

 

Koko elokuvan ajan mietin. Mietin miten on mahdollista, että Vares - kaidan tien kulkijat on näin hyvä elokuva. Tässä oli nopeita leikkauksia, hyviä kuvakulmia- ja kokoja sekä päteviä näyttelijöitä. Lavastuskin kohdillaan. No, selvisihän syy siihen lopulta. Elokuvaa ei ollutkaan ohjannut Lauri Törhönen, vaan ruotsalainen Anders Engström. Hän on ohjannut muun muassa ruotslaisia Wallander -elokuvia.

Katselin elokuvaa Lauri Törhösen tekeleenä. Olin jo melkein valmis antamaan Laurille anteeksi hänen syntinsä elokuvamaailmaa kohtaan. Eipä tarvinnutkaan.