Kakolanmäen alla ja päällä

Turun päivää vietettiin syyskuun kolmantena sunnuntaina 17.9. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1961 lähtien. Kaupunkilaisille tarjotaan erilaisia mahdollisuuksia tutustua omaan kotikaupunkiinsa ja esimerkiksi moniin museoihin on vapaa pääsy. 

Luultavasti jokaiselle löytyi jotain kiinnostavaa mikäli vaan vaivautui kotisohvalta ulos ihmisten pariin. Tapahtumalista vaikutti ensi alkuun loputtomalta, mutta nopeasti siitä sai poimittua jyvät akanoista. Esimerkiksi Turun linnaa en edes harkinnut, koska todennäköisesti siellä olisi ollut valtava ruuhka. 

Aamupäivällä osallistuin työkaverini Petterin kanssa opastettuun kierrokseen Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolla. Sofiankadun ja Korkeavuorenkadun kulmasta käveltiin sisälle massiiviseen luolastoon, jossa tulijoita odotti Jakke Jokijuna. Normaalisti juna ajelee Aurajoen rannassa turisteja pullollaan, mutta nyt se kiemurteli pitkin jätevedenpuhdistamon käytäviä. 

Kierros kiven sisällä oli melko pikainen, mutta jätevesiprosessista kertonut kaveri oli oikein asiantunteva. Uskoisin tämän olleen suurimmalle osalle hyvinkin mielenkiintoista, eikä paskakaan haissut odotusten mukaisesti. 

Olin keväällä 2016 jätevedenpuhdistamolla huomattavasti laajemmalla kierroksella. Siitä tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/04/tutustumiskierros-kakolan.html

Entisessä Turun Lääninvankilassa toimii nykyään Hotel Kakola. Turun päivän ohjelmaa katsellessani  hotellin avoimet ovet pisti silmään ja kohde olikin seuraavana vuorossa. 

Matkalla ylös mäelle kävelimme taannoin edesmenneen kaverini asunnon ohi. Ikkuna oli selällään, jota se on varmaan ollutkin koko kesän. Tuulettamista riittänee vielä pitkään, koska tietojeni mukaan ruumis ehti muhia pari viikkoa kämpässä ennen kuin naapurit havahtuivat tilanteeseen. 

Lääninvankilan ja viereisen Turun keskusvankilan eli Kakolan vankilatoiminta siirrettiin Turun Saramäkeen vuonna 2007. Ristinmuotoinen lääninvankila on lähivuosina muutettu hotelliksi ja juuri Turun päivänä se juhli kolmevuotista olemassa oloaan. 

Olen kolme kertaa aiemmin käynyt vanhassa lääninvankilassa. Ensimmäinen visiitti oli joskus 80-luvun lopulla lukion yhteiskuntaopin tunnin puitteissa. Toinen puolestaan syksyllä 2008, jolloin Kakolanmäen hylättyihin vankiloihin tehtiin ensimmäistä kautta opastuskierroksia. 

Kolmas kerta oli kesällä 2015, kun entisessä vankilarakennuksessa järjestettiin taidenäyttely. Olen varmaan turhempaakin taidetta nähnyt, mutta harva tälle spektaakkelille veti vertoja. Aiheesta tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2015/07/taidenayttely-turun-entisessa.html

Hotel Kakolaan oli tilattu vain yksi opas johdattamaan uteliaiden runsasta joukkoa. Puolisen tuntia odoteltuamme pääsimme uuden ryhmän mukaan. Pikaisen laskutoimituksen mukaan siinä oli 35 ihmistä.

Oppaan nimen ehdin jo unohtaa, mutta sellainen kutina on, että olen häneen jossain yhteydessä aiemminkin törmännyt. Äänikin oli kovin tuttu. 

Kakola-kierroksella viisitoista vuotta sitten hän ei ainakaan ollut, koska muistan silloisen oppaan hyvin. Mies kyseli tarvitseeko joku ruotsinkielistä selostusta, jolloin eräs ryhmämme jäsen tokaisi "Puhutaan vaan suomea kun kerran Suomessa ollaan". Opas kiehui posket punaisina. "Minua ei ole koskaan näin verisesti loukattu!", kuulin hänen kertovan kollegalleen. Pienestä se on kiinni.  

Hotel Kakolassa on oikeastaan vain kiviset ulkoseinät tallella vanhasta talosta. Sisällä on tehty niin massiivinen remontti, etten kuuna päivänä olisi uskonut olevani samassa rakennuksessa. 

Pätevä oppaamme kertoi sekä vankilan vaiheista että talon nykyvaiheista. Kuuntelin mielenkiintoisia juttuja korvat höröllä. Selvisi sellainenkin, että rakennuksessa on Suomen ainoa kirkko, jossa on A-oikeudet. 

Kierroksen päätteeksi olin kuin puulla päähän lyöty. Hienompaa paikkaa en muista aikoihin nähneeni. Mikään eliittitalo se ei silti ole, vilkaisin nimittäin hintoja. Ainakin syyskuulle kahden hengen huone näytti olevan 119 euroa. Upeaan miljööseen ja kehuttuun aamupalaan suhteutettuna se ei mielestäni ole lainkaan mahdoton hinta.  

Vajaa puoli tuntia kestäneen opastuksen loputtua kiitin luojaa, että olimme ajoissa liikkeellä. Jonossa oli satoja ihmisiä pitkälle pihan puolelle asti. Itse en olisi jaksanut jonottaa tuntitolkulla, enkä usko monen muunkaan sellaiseen ratkaisuun päätyneen. Oppaita olisi Turun päivän kunniaksi pitänyt haalia enemmän kuin yksi. 

Taidenäyttely Turun entisessä lääninvankilassa

Turun entisessä lääninvankilassa Kakolanmäellä on parhaillaan Valtio + -niminen taidenäyttely. Heinäkuun loppuun asti avoinna oleva näyttely on ilmainen ja kattaa lähes koko rakennuksen.

Nelikerroksinen vankila tarjoaa niin paljon nähtävää, että kierrokselle on syytä varata aikaa ainakin tunti-puolitoista. Perjantaina ulkona oli valtava jono, eikä sisälle oteta kuin 120 vierasta kerrallaan.

Näyttelyn takana on Arte ry, joka ei ainakaan minulle kerro yhtään mitään.

– Valtio +:ssa kohtaavat vankilatila, joka edustaa totaalista kontrollia sekä pakkovaltaa yksilöä kohtaan ja taide, joka on luonteeltaan rajoja rikkovaa ja ainakin ideaalisti vapaata, kertoi Arte ry:n toiminnanjohtaja Eliisa Suvanto taidenäyttelyn ja tilan vuoropuhelusta Turkulainen -lehdessä 6. heinäkuuta 2015.

Kävin lääninvankilassa erään kaverini kanssa, joka seuraa paremmin kulttuuriasioita kuin tavallinen pulliainen. Hän oli täysin äimistynyt näkemästään. Samoin minä. Kumpikaan ei ymmärtänyt hölkäsen pöläystä näyttelyssä esillä olleista teoksista, jotka osin näyttivät siltä kuin huone olisi jätetty siivoamatta tai joku olisi unohtanut tiskirätin lattialle. Vain paikoin tulin varmistuneeksi, että kyseessä on todella jonkun oikeasti tekemä teos kuten pyörivä härveli eräässä vankisellissä. Tulkitsin myös seinällä killuneen kalastusverkon taideteokseksi, koska tuskin se muuten siellä olisi.

Taiteen- ja viestinnän oppilaitoksesta aikoinaan medianomiksi valmistuneena olen kuvitellut olevani jonkinsortin taideihminen itsekin, vaikka en ole koskaan itseäni taiteilijana pitänytkään. Minä kun voin  kuunnella ilman estoja esimerkiksi Popedaa tai lukea 7 Päivää -lehteä avoimesti. Nyt en voinut kuin monttu auki ihmetellä näkemääni taidetta.

Eräs vanhempi herrasmies kiteytti ajatuksemme ääneen. Hänen uskoakseen ihmisiä kiinnostaa näyttely jonoksi asti vain siksi, että pääsee käymään legendaarisessa paikassa eli vanhassa vankilassa. Allekirjoitan tuon täysin. Ehkä joku yliopisto- tai taidekouluopiskelija saa jotain irti tällaisesta performanssista, mutta tavallinen ihminen ei varmasti mitään.

Ainoat kiinnostavat taitepläjäykset lääninvankilassa löytyivät sellien seinistä, joihin vankit olivat aikoinaan piirrelleet ja raapustaneet ajatuksiaan. Joku varmasti saattoi luulla niitäkin Valtio + -taiteilijoiden tekemiksi, mutta uskoakseni tekotaiteellisen roskan ja vankien runkkukuvat pystyy kyllä erottamaan toisistaan.

Olen käynyt Kakolan kierroksella syksyllä 2008. Muistaakseni se ei kattanut lääninvankilasta kuin ala-aulan ja talon kirkon. Muuten opas kierrätti meitä Kakolan graniittilinnan puolella. Nyt näki tämänkin paikan melko perusteellisesti eli jotain hyvää tässäkin vierailussa sentään oli.

Kävelyllä Kakolanmäellä

Kakolanmäki on Turun keskusta-alueella sijaitseva mäki. Se on yksi Turun seitsemästä kukkulasta. Mäellä toimi vuoteen 2007 asti Turun vankilan keskusvankila. Mäen korkeus on 42 metriä merenpinnan yläpuolella.

Vankila muutti mäeltä syksyllä 2007 Turun Saramäkeen, jolloin Kakolanmäki ja sillä sijaitsevat vankilan kiinteistöt vapautuivat kaupungin käyttöön. Vankilakäytöstä vapautuvalle alueelle on suunniteltu rakennettavaksi sekä asuntoja että liiketiloja. Alueen kaavoitus perustuu suurimmaksi osaksi Pekka Helinin Linnavuori-nimiseen suunnitelmaan.

Kakolanmäkeen valmistui vuonna 2008 Kakolan jätevedenpuhdistamo. Se on rakennettu kallion sisälle. Se puhdistaa 300 000 asukkaan jätevedet ja on Suomen kolmanneksi suurin jätevedenpuhdistamo. Jätevedenpuhdistamon rakentaminen, louhiminen ja varustaminen siirtoviemäreineen maksoi 128 miljoonaa euroa.

Kakolanmäki oli 1500-luvulta 1800-luvulle paljaaksi hakattu ja kivikkoinen kukkula. Carl Ludwig Engelin asemakaavassa mäki jätettiin rakentamatta. Vuonna 1858 valmistui vankilarakennus mäen laelle ja 1850-luvun lopussa vankilan ja Kakolanmäen vieressä kulkevan Linnankadun välinen alue istutettiin puistoksi.

Vaikka alue sijaitsee aivan Turun keskustassa, on se jäänyt melkoiseksi mysteeriksi. Lokakuussa 2008 minulla oli mahdollisuus osallistua ns. Kakolankierrokselle, jossa oppaan johdolla pääsi tutustumaan entiseen lääninvankilaan ja Kakolaan, entiseen Turun keskusvankilaan.

Sittemmin olen käynyt mäellä muistaakseni kaksi kertaa. Viimeksi jykevät portit estivät pääsyn Kakolan graniittilinnaa ihailemaan. Toisena pääsiäispäivänä esteitä ei yllätyksekseni enää ollut. Ihmisiä liikkui alueella kuin missä tahansa.

Viime syyskuussa oli mahdollisuus tutustua entiseen vankimielisairaalaan "Annekseen". Kirjoitin aiheesta blogijutun http://kaislatuuli.blogspot.fi/2014/09/kakolan-vankimielisairaalan-avoimet-ovet.html

Puma Kakolanmäellä

Viime keskiviikkona uutisoitiin, että Turun Kakolanmäellä riehui suuri tulipalo. Sellaisesta ei kuitenkaan ollut tietoakaan vielä joitakin päiviä aikaisemmin, jolloin kävin paikalla valokuvaamassa Puma Mooren kanssa.

Puma on turkulainen aikuisviihdetähti ja erotiikkaliike Cicciolinoksen omistaja. Moni saattoi nähdä hänet seikkailemassa MTV3:n Riemuloma Kanarialla -ohjelmassa kaksi viikkoa sitten.

Idea kuvausaiheeseen syntyi, kun näin Pumalla eräässä kuvassa tämäntyyppisen asukokonaisuuden. Tuli mieleen, että entistä vankila-aluetta Turun keskustassa voisi hyödyntää kuvauspaikkana.

Ilmeisesti koko Kakolanmäen alueelle on pääsy kielletty, mutta minkäänlaista estettä sinne menoon ei käytännössä ole. Entisen lääninvankilan pihalle pääsee suoraan maantietä pitkin sen kun vaan köröttelee jyrkän mäkikadun ylös asti. Muualle päin aluetta pääsee helposti esimerkiksi rikkinäisten aitojen läpi.

Itse pahamaineisen Kakolan graniittilinnan puolelle on sentään kulku estetty portilla. Sekin tosin oli pari viikkoa sitten keskellä päivää auki kai rakennustöiden takia, kun kävin katsomassa paikkoja hiukan etukäteen.

Fotosessiot sujuivat hyvin ja nopeasti. Ilma oli kuvaamisen kannalta todella hyvä. Ohikulkijatkaan eivät, ihme kyllä, jääneet paikoilleen pällistelemään. Eräänkin englantia puhuvan miesporukan tallustellessa alle kymmenen metrin päästä ohi, vaikutti melkein siltä, että tämä olisi heille aivan normi näky oikaistessa entisen vankila-alueen läpi...