Henna heinäkuun helteissä

Marraskuun harmauden ja pikkupakkasten keskellä on hyvä palata neljä kuukautta taaksepäin viime kesään. Nämä kuvat otettiin viime heinäkuussa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa. Kameran eteen kysyin turkulaista Hennaa. 

Henna on ollut tuttu 80-luvun lopulta asti. Nyt taisi tosin mennä kymmenisen vuotta, ettei nähtykään kertaakaan, mutta sosiaalisen median kautta tavoittaa nykypäivänä jos siltä tuntuu. 

Henna on mitä upein lady ja hyvin kuvauksellinen. Sain tosin jonkun aikaa maanitella häntä malliksi, mutta odotus palkittiin aurinkoisena heinäkuisena päivänä. Ilma oli hellelukemissa, eikä kesäkeli tuosta enää paljon parane. 

Tässä kuvia selatessani tuli mieleen, että puutarhan laajaa miljöötä olisi ehkä voinut käyttää vähän laajemminkin. Nyt viihdyttiin ehkä turhan paljon samoissa kohteissa. Pari potentiaalista kuvauspaikkaa oli tosin remontissa, eikä niihin ollut asiaa. 

Liejukanaperhe lammella

Turun Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa oli viime kesänä liejukana ulkopuutarhan lummelammikossa. Tai saattoi olla useampikin, mutta ainakaan minä en nähnyt tai kuullut kuin yhdestä yksilöstä. 

Nyt tilanne on muuttunut, sillä alueella majailee kokonainen liejukanaperhe. Poikasia on viisi. Kävin tänään katsomassa miltä lintusten onni näyttää. 

Liejukana (Gallinula chloropus) on rantakanojen heimoon kuuluva laji. Sillä on musta höyhenpeite ja ruskea selkä, valkea pyrstön alapuoli ja pitkittäisjuova kyljessä, punainen nokka ja nokan tyvi. Linnun pituus on 28-40 cm, siipien kärkiväli 50-55 cm, paino 170-490 cm. 

Liejukanan elinympäristöä ovat rehevöityneet matalat vedet ja jätevedenpuhdistamot. Suomessa niitä pesii noin sata paria. Munia tulee 2-10 kappaletta. Poikaset oppivat lentämään noin seitsemän viikon ikäisinä. 

Löysin kasvitieteellisen liejukanat helposti kaverin vinkin ansiosta. Tosin melkein heti linnut havaittuani ne vaihtoivat lammikkoa, josta niillä ei enää ollutkaan kiire pois. 

Vikkelät poikaset ja emolinnutkin ovat aika vaikeita kuvattavia. Etenkään poikaset eivät pysy lainkaan paikoillaan. Kohtalaisia kuvia kumminkin sain lintuja tovin seurattuani. 

Vepsässä viikolla 30

Turun kaupungin kolmesta ulkoilusaaresta lähimpänä kaupunkia sijaitseva Vepsä on kuluvanakin suvena ollut allekirjoittaneen kesänviettopaikka numero yksi. Viime viikolla, joka oli ensimmäinen kesälomaviikkoni, kävin saaressa kolme kertaa. Keskimmäiseen reissuun sisältyi mökkiyö. 

Kahtena päivänä Vepsässä oli samaan aikaan turkulaisen Jo-Jo Teatterin Peppi Pitkätossu-näytös, jolloin vesibussi MS Lily oli lähes täynnä. Näytöksissä on kuulemma riittänyt hyvin väkeä. Sunnuntaina törmäsin eläköityneen työkaverini tyttäreenkin, joka oli  jälkikasvunsa kanssa menossa Pepin seikkailuja seuraamaan. 

Mökkipäivänä keli oli sateineen varsin onneton. Loppupeleissä sekään ei pahasti haitannut, koska saunominen, uiminen tai grillaaminen ei välttämättä vaadi auringonpaistetta. Paluupäivänä ilma tietysti olikin kuin morsian. 

Yöllä sattui sellainen episodi, että jouduimme rannalla valkohanhiparven piirittämäksi. Ilmeisesti linnut luulivat pimeässä meitä suureksikin uhaksi. Valtava lauma piti kovempaa meteliä kuin Hassisen Kone pari päivää myöhemmin Tampereen Ratinan stadionilla. Vellova lintumassa ei päästänyt meitä etenemään ennen kuin keksin tehdä muovikassilla heiluriliikkeitä ilmassa. 

Vaikea käsittää, ettei valtaosaa tuttavistani kiinnosta Vepsän kaltainen paikka edes yhden käyntikerran verran kesässä! Saaresta löytyy ravintola, vesivessat, saunoja, grillauspisteitä, uimaranta ja upeat maisemat. Merimatka Aurajoesta kestää vain tunnin. 

Suvi Piikkiön suvessa osa 2

Heinäkuun loppupuolella kävin Turun lähellä Piikkiössä kuvausreissulla. Aurinkoisena arki-iltana kiipesin Huttalan linnavuorelle kera Suvin ja kuvausassistenttina toimineen ystävänsä.

Kyselin Ruotsissa asuvaa Suvia malliksi jo pari vuotta sitten. Hänellä oli hienoja kuvia Facebookissa, jotka herättivät huomioni. Homma vaan venyi tähän päivään saakka muun muassa koronan takia, mutta lopputulos oli odotuksen arvoinen. Mielestäni kuvista tuli osin erinomaisia.

Sen enempää kertaamatta samoja tarinoita kuin fotosession ykkösosassa, linkitän sen tähän http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/07/suvi-piikkion-suvessa-osa-1.html

Kuvausmiljöönä toiminut Huttalan linnavuori sijaitsee Piikkiön kirkosta noin kaksi kilometriä itäkaakkoon. Mäki kohoaa 50-60 metriä ympäristöään ylemmäs ja on 74 metriä merenpinnan yläpuolella. Rinteet ovat melko jyrkät, eikä puusto haittaa näkymiä Piikkiönlahdelle. 

Nyt ei kumminkaan kuikuiltu merelle, vaan kameran tähtäimessä oli upea Suvi. Kuvasaldossa oli toki sellaisiakin ruutuja, joissa ympäristöä näkyy enemmän ja taitaa Piikkiönlahtikin jossain kohtaa vilahtaa. En kuitenkaan valinnut niitä tähän. 

 

Matelija Vuosnaisten luontopolulla

Kesäloman toisella viikolla oli aika poiketa kotikonnuilla Kustavissa. Helteisen päivän aikana ehdin muun muassa kiertää Vartsalan saaren eteläkärjessä olevan Vuosnaisten luontopolun.  

Vuosnaisten luontopolku on viime vuonna avattu reitti komeissa saaristomaisemissa. Etenkin rantakallio-osuudet hakevat vertaistaan. Pyhämaan Pamprinniemen luontopolulla on vähän vastaavaa, mutta heti ei tule muuta mieleen. 

Viime kesän kirjoitukseni on luettavissa linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/07/vuosnaisten-uudella-luontopolulla.html

Kivenheiton päässä on Vuosnaisten satama, josta lähtee yhteysalus Brändöön Ahvenanmaalle. Polun lähtöpaikalla on kaksi ravintolaa, Spauna ja Vuosnaisten Meriasema, joissa voi käydä huurteisella toimittamassa retken aikana kertyneen nestehukan pois. 

Spaunan kallioilla, aivan luontopolun vieressä, oli nyt taiteilija Suvi Nurmen metallisia taideteoksia. Hyvin nekin maisemaan sopivat. 

Lähivuosina tavakseni on tullut katsella kivikkoja ja ojia sillä silmällä, jos vaikka näkyisi käärmeitä. Vuosnaisissa vastaan tuli todellinen vonkale, varmasti suurin matelija jonka olen Suomen luonnossa nähnyt. Kyseessä oli reilusti yli metrin mittainen rantakäärme. 

Wikipedian mukaan rantakäärme kasvaa yleensä 70-80 senttiseksi ja Suomen ennätys on 134 senttiä. Tämä kaveri ei varmaan kovin kauaksi siitä jäänyt. En meinannut aluksi uskoa silmiäni, käärme oli aivan järjettömän kokoinen! Mieleen juolahti Thaimaan Phuketissa näkemäni kobra, joka luikerteli tien yli illan hämärtyessä. 

Latasin nämä samat valokuvat ensin Facebookin Luonnonvaraiset matelijat ja sammakkoeläimet-ryhmään. Illemmalla sama operaatio I Love Kustavi-ryhmään. 

Kustavi-ryhmässä yllätti kun todella moni kirjoittaja rupesi väittämään, että kyseessä on kyy eikä rantakäärme. Matelija- ja sammakkoryhmässä kukaan ei asettanut asiaa kyseenalaiseksi.

Kommentoijat kinasivat pääasiassa keskenään että "ei ole täpliä päässä", "tuo on musta kyy" ja muuta vastaavaa. Vihreää mambaa ei sentään ehdotettu. Kannattaisi vähän paremmin tutustua rantakäärmeiden värieroihin ja kokoon, jolloin asia olisi varmasti selvinnyt, eikä olisi tarvinnut naputella aatoksiaan kaikkien nähtäville. Surkein kommentti kuului "Olis antanut pistää ni olis nähty onk myrkyllinen"...

Aavistuksen heikosti merkittyä luontopolkua ei missään nimessä kannata jättää väliin ainakaan käärmepelon takia, mutta klenkkakoipisena tai sateella en sinne kuitenkaan lähtisi.