Viime sunnuntaina tuli tehtyä extempore-reissu Turun Ruissalon Kolkannokalle.
Tähän aikaan vuodesta valoa on jo melko pitkään. Satuin paikalle juuri sopivasti auringonlaskun aikoihin. Kelloja siirrettiin kesäaikaan edellisenä yönä.
Jonkinlaisiksi bravuureikseni lasken kuvat kaisloista. Blogin nimikin juontaa tästä, tuulessa heiluvista kaisloista. Niitä olen vuosien varrella kuvannut usein. Ruissalossa sattui taas kohdalle tällainen hetki.
Harvemmin tulee illalla käytyä Ruissalossa. Ainakin tämänkertainen oli hyvää vaihtelua ja valo erilainen kuin yleensä.
Suunnitelmissa on jossain vaiheessa kevättä, ehkä jo ensi kuussa, mennä joku lauantai porukalla Saaronniemeen grillaamaan. Jahka ilmat tästä vähän lämpenevät, asia lienee hyvinkin toteutuskelpoinen.
Lauantaina 24. maaliskuuta Sepi Kumpulainen Duo esiintyi TVO:lla Turussa. Illan otsikkona oli Railakas ilta Teviksellä!
Huomasin keikkailmoituksen sosiaalisesta mediasta jo viikkoja sitten, mutta olin lähes viime hetkeen asti epävarma menenkö paikalle. Kun kuppi alkoi lauantai-iltana maistua, oli TVO:kin taas suunnitelmissa mukana.
Helsinkiläinen Sepi Kumpulainen tuli 90-luvun alussa julkisuuteen humorististen ja naivististen laulujensa myötä.
Omalaatuisella tavalla kitaraansa soittanut pullea kaveri oli suosittu muun muassa Kustavissa. Arjan kahvilassa hänen kuuden biisin ep-levynsä soi ahkerasti jukeboksissa. Levyllä oli muistaakseni ainakin kappaleet Armotonta menoa, Juuresliha ja Hirviö tuli mua vastaan.
Parin vuoden ajan Kalevankadun laulavaksi talonmieheksikin kutsuttu Kumpulainen heitti keikkaa valtavia määriä ja levytkin taisivat myydä kiitettävästi.
Yritys uudistaa imagoa Euro-Sepinä ei ottanut tuulta alleen. Muistan jostain lehtikuvasta valkoisen, ei kovinkaan tyköistuvan 70-luvun Elvis-tyyppisen Las Vegas -puvun, jollaisessa laulaja poseerasi. Simppeleihin biiseihin oli tehty jumputtavat teknopohjat.
Sittemmin Kumpulaista on toisinaan näkynyt lehtien palstoilla, mutta mega-julkisuutta tai uusia hittibiisejä ei ole vuosien varrella siunaantunut. Keikkaa hän kuitenkin heittää edelleen.
En ollut aiemmin käynyt nykyisellä TVO:lla. Se on jo muutaman vuoden sijainnut lähellä kulttuurikeskus Logomoa. Ennen vanhaan TVO:n (Turun yliopiston varsinaissuomalainen osakunta ry) tilat olivat vuosikymmeniä Rehtorinpellontiellä Ylioppilastalon alakerrassa. Suuren kohun siivittämänä paikasta tehtiin pyöräkellari ja samalla katosi legendaarinen keikkapaikka.
Uusi TVO osoittautui oikein hyväksi paikaksi, paljon paremmaksi kuin osasin kuvitellakaan. Lava oli tilava, valot ja sounditkin viimeisen päälle. Monta kertaa on ollut tarkoitus mennä sinne, mutta aina ollut olevinaan joku este. Nyt ainakin tietää, ettei se ole paikasta kiinni.
Sepillä oli peräti kolme lämmittelijää; Usko & Urheilu, Vindi Karlos ja Santeri Seersalo. Ainoastaan viimeksi mainittu tuli osittain nähtyä myöhäisen saapumiseni takia. Satsasin nimittäin pääesiintyjään, jonka keikka oli ilmoitettu alkavaksi kello 24.
Sepin kanssa lavalle nousi Juha Saunala, joka soitti bassoa ja lauloi taustoja. Tämän lisäksi hän polki pedaalia, josta tuli bassorummun ääni. Soundi oli täten huomattavasti tanakampi kuin pelkkä mies ja kitara.
Jo mainittujen kappaleiden lisäksi mukana olivat muun muassa Esko Aho on ihan laho, Kesähitti,Mä oon mahtava mies ja uutena selvää hittipotentiaalia omaava Fernet Branca. Suurimman innon yleisössä nostivat luonnollisesti Sepin tunnetuimmat rallit Railakas ilta Venetsiassa ja Armotonta menoa.
Keikka oli suorastaan loistava. Biiseistä voi tietysti olla montaa mieltä, mutta itse esityksestä tuskin kukaan haluaa sanoa pahaa sanaa.
Esiintymisen jälkeen Sepin ympärillä hääri joukko innokkaita faneja. Mahtava ja railakas ilta totta tosiaan, olisi vaan pitänyt tulla pari tuntia aikaisemmin paikalle.
Samalla reissulla liikuttiin muuallakin kuten Vaarniemen luonnonsuojelualueella. Pakkasta oli yli kymmenen astetta, mutta tarkeni hyvin kun aurinko paistoi ja tuulta ei ollut nimeksikään.
Katariinanlaakson luontopolulla Leino näytti merkillisen puumutaation, jossa oksa yhdistää kahta tammea tai vaahteraa. Varmaksi en osaa sanoa kumpi puulaji on kyseessä, molempia alueella esiintyy. Paimion luontopolun varrelta tälle löytyy oikein infokyltein merkitty mäntykaima.
Vaarniemen viime vuonna uusittuja rappusia pitkin astellessa sai edetä varovasti. Jäiset askelmat eivät varsinaisesti houkutelleet, mutta eipä muitakaan vaihtoehtoja ollut.
Nousu ylös mäelle on jyrkkä ja raskas. Varmasti jollekin punttisalilla itseään peilaavalle tuokin homma hoituu kädenkäänteessä, mutta ainakin minulle tuli hiki.
Rappusten alkupäässä on puuliiteri, josta suositellaan nappaamaan mukaan muutama halko ennen ylöskapuamista, mikäli aikoo grillata kallion laella olevalla laavulla. Näin teimme, mutta yllätykseksi laavulla olikin puita vaikka muille jakaa. Ja koska nuotiokin oli edellisten kävijöiden jäljilta valmiina, ei muuta kuin herkulliset jauhomakkarat ritilälle muhimaan.
Vaarniemen kalliolta oli liian uskaliasta yrittää alas rappusia pitkin, joten kiersimme mäen. Olen kesällä kulkenut samoja reittejä, mutta näin talviaikaan tuli käveltyä reilusti ohi etsimästäni polusta.
Matkalla tuli vastaan tuhottu muurahaiskeko. Arvuuttelimme, mikä eläin mahtaa tehdä tällaista jälkeä. Karhu tuli ensimmäiseksi mieleen, mutta se lienee epätodennäköinen vastaus näillä seuduin. Ehkäpä mäyrä.
Kuva: Harri Nato Leino
Pitkäsalmen rannalla kohtasimme pöyhittyä muurahaiskekoakin merkillisemmän näyn. Ensin kuului valtava myörinä kuin jostain moottoriradalta. Sitten tuhatta ja sataa kaahannut henkilöauto ilmestyi näkökenttään. Joku vatipää ajeli talla pohjassa pitkin jäistä Pitkäsalmea. Ajattelenmaton urpo oli vaaraksi sekä itselleen, mahdollisille kanssamatkustajilleen että muille jäällä liikkujille.
Jollain lailla vielä ymmärtäisi jos hän olisi ajanut jäällä sääntöjen mukaan eli vauhdilla 30 km tunnissa. Mutta ei, piti leikkiä sankaria ja olla kuin Hirvensalon oma Rubens Barrichello. Varmasti kelpasi uroteon jälkeen leuhkia saavutuksistaan tyttöystävälle. Pahimmassa tapauksessa olisi voinut tulla ruumiita, jos jää olisi pettänyt.
Turun Katariinanlaaksossa Pitkänsalmen ja Lemunaukon tietämillä on jo muutaman vuoden ollut hylättynä vuonna 1922 rakennettu Susanna-asuntolaiva.
Susanna on aikoinaan toiminut Saimaalla tukkijätkien ja uittomiesten asuntolana. Turkuun se päätyi, kun tämän vuosikymmenen puolivälissä laivaa Pansion telakalle kunnostettavaksi vieneen yrittäjän hinaajaan "tuli yllättäen vika" ja alus jouduttiin jättämään Katariinanlaakson edustalle.
Kotimaisissa elokuvissakin nähdystä, kulttuurihistoriallisesta arvokkaasta Susannasta kaavailtiin ravintolalaivaa Kotkaan ja myöhemmän omistajan myötä myös Paraisille.
Nykyisellä omistajalla, turkulaisella rakennusalan yritäjällä, oli tarkoitus tehdä Susannasta firmansa edustuslaiva. YLEn 15. toukokuuta 2015 julkaiseman artikkelin mukaan paatin piti olla Katariinanlaaksossa vain "muutaman päivän". Nyt se on maannut rantavedessä jo muutaman vuoden.
Kun aikoinaan näin Susannasta kuvia ja paikallismedian juttuja lueskelin, ihmettelin missä kummassa laiva tarkalleen sijaitsee. Katariinanlaakossa käydessäni en nähnyt sitä missään. Rauvolanlahden lintutornista käsin sen sitten lopulta huomasin.
Viime lauantaina kävin turkulaisen luonto- ja historiaharrastaja Harri Nato Leinon kanssa laivan edustalla. Hän tiesi tarkan reitin, josta tähän vuoden aikaan pääsi hyvin perille. Keväämmällä jään sulattua tarvitaankin jo kunnon vedenpitävät nokialaiset.
Vaikea sanoa kuinka paljon vandalismia Susanna on Katariinanlaaksossa kohdannut. Rikkinäisistä ikkunoista kurkatessani sisustus näytti kovin kärsineeltä. Kannelle ja sisälle pääsee helposti, jos on ketterä ja elastiset koivet. Äkkiä tällaisen paatin tuhoaa jos on sillä mielellä liikkeellä.
Tiedä sitten mitä tämä turkulainen rakennusalan yrittäjä Susannalle aikoo tehdä. Näyttää siltä, ettei yhtään mitään. Edustus- tai ravintolalaivan sijasta parempi suunta olisi varmaankin romuttamo.
Sunnuntaina 18. maaliskuuta piti sääennusteiden mukaan saapua "lämmin föhntuuli" ainakin Turun seudulle. Asia oli täysin päinvastoin. Hyytävämpää viimaa en muista hetkeen kokeneeni! Vaikka en kirjaimellisesti säätietoihin uskokaan, ovat ne yleensä edes jollain lailla suuntaa antavia. Tällä kertaa meteorologit menivät metsään niin että rytisi.
Kävin työkaverini Sunttu Sundellin kanssa sunnuntaiajelulla Kaarinassa ja Paraisilla. Jäiset, kapeat ja mutkittelevat pikkutiet Kuusiston saaressa antoivat odottaa parempaa keliä, jotta olisi autosta viitsinyt astua ulos.
Uutta sitten viime käynnin, joka oli joskus muutama vuosi takaperin, oli Kuusiston Kruunu -niminen vapaa-ajan alue ja siellä Neidonranta. Netin mukaan se on loma-asuntoalue, jonne on tulossa kaksikymmentä omakotitalomaista lomahuoneistoa. Viisi ensimmäistä noin sadan neliön rakennusta olikin jo valmiina aivan vieri vieressä toisistaan.
Päivän kuvasaldo rajoittui yhteen kohteeseen, Paraisten Airisto Strandin pihalla olleisiin jäämuodostelmiin. Jäätävä tuuli esti alueen muutoin kuvauksellisilla laitureilla liikkumisen. Edes ravintolarakennuksen seinän takana ei ollut minkäänlaista suojaa.
Napsin jäisistä luonnon taideteoksista kuvia, kun parempaakaan kuvattavaa ei ollut lähistöllä. Kotona koneella kuvia katsellessani yllätyin, kun fotot olivatkin paljon parempia kuin oletin. Joskus näinkin päin. Monesti kuvaustilanteessa intoilee ja lopputulos ei sitten olekaan järin häävi.
Tänään tuli jälleen käytyä vakiolenkillä Turun Ruissalon kärjessä Kolkannokassa. Kuten olen monesti aiemminkin todennut, löytää sieltä aina uusia kuvakulmia. Nytkään kamera ei ollut ollenkaan turha vehje. Kuvauskohteita riitti.
Saaronniemen parkkipaikan seutu polkuineen oli umpijäässä ja piukkaan tallattu. Lähipäivien plusasteet ja yöpakkaset ovat aikaansaaneet varsinaisia liukuratoja. Oli melkoista extremeurheilua yrittää pysyä pystyssä. Toivosen Hanskin taannoin mainostamat nastakengät olisivat olleet kova sana.
Viimeksi liikuin samalla alueella kaksi viikkoa sitten. Kävin kaveripariskunnan kanssa Kukkarokivellä,Suomen suurimmalla näkyvissä olevalla siirtolohkareella. Sinne pääsee vain jäätä pitkin tai sitten veneellä, joten visiitti tuon mahtavan kiven luo oli harvinaista herkkua. Aiheesta tarkemmin http://kaislatuuli.blogspot.fi/2018/03/kukkarokivi-suomen-suurin-siirtolohkare.html
Tänään jäällä oli jonkun verran porukkaa, mutta ei lähellekään siinä määrin mitä pari viikkoa sitten. Kolkannokan edustalla oli yhä paljon sileää jäätä, jossa pystyi kulkemaan jos vaan uskalsi.
Aivan rannassa asti oli valtavia jäälohkareita- ja lauttoja, joiden täytyi olla kauempana siintävältä laivaväylältä peräisin. Tuskin mikään laiva on kruisaillut väylän ulkopuolella, mutta siltä se lähinnä näytti.
Vaikka en mikään varsinainen talvi-ihminen olekaan, oli aurinkoinen Ruissalo pikkupakkasessa taas hieno kokemus.
