Sumujen Saaronniemi

Joskus valokuvaajaa onni potkaisee. Minulle kävi niin sunnuntaina 26. huhtikuuta.

Illansuussa Ruissalon Saaronniemeen saavuttuani alkoi aurinko paistaa, vaikka päivä oli muuten ollut harmaa ja pilvinen. Samalla merelle nousi sankka sumu. Eipä muuta kuin kamera esille laukusta ja laukaisinta painelemaan.

Olin jo lähdössä pois, kun päätin vielä käydä katsomassa läheisellä Kolkannokalla millainen meininki siellä mahtaa olla näin sumun vallitessa. Se todellakin kannatti, sillä aivan rannan tuntumassa uiskenteli kolmisenkymmentä joutsenta sumuverho taustanaan.

Pian alkoi kuulua moottorin jyrinää. Naantaliin matkalla ollut Finnlinesin laiva ajoi Saaronniemen ohi. Joutsenet alkoivat hiljalleen uiskennella laivan suuntaisesti. Odotin, että paatti on sopivasti taustalla hollilla ja annoin kameralle kyytiä.

Samana iltana Facebookin Turku sanoin ja kuvin -ryhmään lataamani kuva on saanut tähän mennessä käsittämättömät 415 tykkäystä! Se on selvästi uusi ennätykseni, vaikka ahkerasti kuvia olen tuollekin palstalle lähettänyt muiden iloksi ja ehkäpä joidenkin murheeksi.

Laiva ja joutsenet -kuvani on kirvoittanut myös lähes 40 kommenttia.  
"Joku on joskus oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Todellakin. Tuskin saat enää koskaan samanlaista."
"Onks toi totta vai unta!!!!!! Kyllä on hieno!"
"Kertakaikkiaan oikeassa paikkassa, oikeaan aikaan ja oikealla hetkellä onnistuitkin napsasemaan! Tyylikäs kuva!" 
"Heitä on oikein sakki liikkeellä..taitaa paatti jäädä kakkoseksi."

Kuten olen aiemminkin todennut, ovat kuvankäsittely ja valokuvaus mielestäni kaksi eri asiaa. Myös välineurheilu eli hienoilla ja kalliilla kameroilla elvistely on turhaa, ellei omaa minkäänlaista silmää kuvaamiselle. Oikea ajoitus ja kuvaajan näkemys ovat mielestäni hyvän valokuvan a ja o!    

Vinyylimaniaa

Nykypäivinä lp-levyt ovat jälleen muodissa. Cd-levyt ei enää myy lainkaan entiseen malliin, koska nykysukupolvi on tottunut imuroimaan musiikkinsa ilmaiseksi netistä ja kuuntelevat räppiä tai muuta turhanpäiväistä jumputusta ties millaisten vehkeiden kautta.

Itsellänikin oli aika, jolloin en juurikaan ostellut älppäreitä. Jos levyjä ostin, hankin ne cd-muodossa. Pari vuotta sitten aktivoiduin jälleen lp-levyjen saralla. Sittemmin olen hankkinut varmaan satakunta älppäriä lähinnä kirpputoreilta sekä parilta tutulta, jotka siivosivat nurkkiaan. Levyjen hinnat ovat pyörineet 1-6 euron välillä.

Kirpputorit ovat viimeaikoina tulleet tutuiksi. Nykyään käyn usein selaamassa lättyjä Hassisen kirpputorilla tai Manhattanin Kirppis Centerissä Turussa. Muutama muukin turkulaiskirppis on ollut syynäykseni kohteena, muttei niistä ole mainittavampaa saalista löytynyt.

Ennen kuuntelin melkein aina Youtubesta musiikkia blogijuttuja naputellessani tai sosiaalisessa mediassa surffatessani. Lähinnä kokonaisia albumeja. Nykyään musiikkipuolen hoitaa lähes aina lp-levyt. Tällä hetkellä taustalla soi Blackfootin Strikes vuodelta 1979. Mainio levy hienolta bändiltä.

Lp formaatti, johon pitää keskittyä. Levypuolisko kestää yleensä 15-20 minuuttia, jonka jälkeen joko käännät sen tai sitten vaihdat levyä. Itse valitsen useimmiten jälkimmäisen vaihtoehdon, koska hyllyt pursuavat vinyylejä, joita en ole kuunnellut välttämättä vuosiin tai peräti vuosikymmeniin.

Entisenä tiskijukkana ja muutenkin melko kärsimättömänä yhden ja saman esittäjän kuuntelijana tämä on hyvä konsti. Ehkä se jonkun mielestä voi olla vaivalloista, mutta minusta ei ollenkaan.

Oman suolansa soppaan tuo albumien kansitaide. Nimenomaan lp-levyissä se pääsee kukoistukseensa. Ei tarvitse tihrustaa suurennoslasilla pikkuruista cd-vihkoa ja arpoa mitähän tuossakin mahtaa olla.

Tämän vuoden puolella lp-hankintojani ovat olleet niinkin erilaiset bändit tai artistit kuten The Nights Of Iguana, Mud, Tattooed Love Boys, Heavy Pettin, David Coverdale, Van Halen, Triumph, Divine, The Police ja Jon English.

Osa levyistä on tuttuja jo ennestään, koska ennen vanhaan niitä nauhoiteltiin c-kaseteille. Katoavaa kansanperinnettä sekin, muttei suinkaan aivan historiaa. Tunnen nimittäin vannoutuneita c-kasettiharrastajiakin. Ties vaikka c-kasetit ja vhs-videonauhat vielä jonain päivänä ponnahtaisivat takaisin maailmankartalle, mutten sentään löisi vetoa sen puolesta.

Joensuu Riihimäki levyllä ja keikalla

Joensuu Riihimäki on turkulaisorkesteri, jonka erikoisen nimen takaa löytyvät trubaduurina tunnettu Sami Joensuu ja pitkänlinjan kitaristi Kari Riihimäki. Kumppanukset ovat aiemmin esiintyneet kahdestaan, mutta nyt on koossa oikea bändikin, jossa mukana on rumpali Moilu Moilanen.

Yhtyeen debyyttialbumi Greetings From The Edge Of The World ilmestyi juuri. Amerikkalaiseen singer-songwriter -perinteeseen, bluesiin ja kantriin nojaava levy sisältää kymmenen pääosin rauhallisesti kulkevaa kappaletta.

Olen kuunnellut levyn muutaman kerran autoillessani. Sopivan mittansa takia kiekkoon ei ehdi ainakaan kyllästyä. Nykylevyjen tapaan Greetings From The Edge Of The Worldia ei ole ahdettu täyteen, vaan se sentään loppuukin joskus. Tiukka kymmenen kappaleen kokonaisuus tukee sitä varmasti paremmin joku 70 minuuttinen järkäle.

Noin vuosi sitten ilmestynyt Joe's Cafe Blues on oiva lohkaisu singleksi, mutta albumilta löytyy monta muutakin vahvaa raitaa. Bob Dylanin All Along The Watchtower saattaa äkkiseltään kuulostaa kliseiseltä valinnalta lainabiisiksi. Joensuu Riihimäki on onnistunut tekemään siitä niin omanlaisen version, etten heti meinannut tunnistaa koko kappaletta.

Perjantaina 24. huhtikuuta oli Greetings From The Edge Of The Worldin levynjulkistamiskeikka Pikku-Torressa Turussa. Kokoonpano oli laajempi kuin perusbändi; Joensuun, Riihimäen ja Moilasen lisäksi lavalla nähtiin levylläkin esiintyvät kosketinsoittaja Tumppi Vähä-Pesola, taustalaulaja Anna Kivinen ja sellisti Aapo Romu.

Keikkapaikkana Pikku-Torre on sikäli ongelmallinen, että jollet pääse baaritiskin ja lavan väliin, tuppaa illan esiintyjä helposti menemään vähän ohi. Kauempaa on hankala seurata, sillä pöydät on sijoitettu niin merkllisesti, etteivät ne palvele kai muita kuin ruokalijoita päiväsaikaan. Kuten arvata saattaa, oli lavanedusta jo valloitettu saapuessani paikalle.

Joensuu Riihimäki sai illan yleisöltä hyvän vastaanoton. Torressa näkyi runsaasti sekä entisiä että nykyisiä turkulaisia musiikkiaktivisteja. Tiedä sitten jatkuuko ison kokoonpanon kanssa keikkailu tulevaisuudessakin, mutta ainakin hienosti tuntui toimivan.

Ironcross Runosmäen nuorisotalolla 1989

Turussa sijaitseva Runosmäen nuorisotalo sai viime viikolla julkisuutta valtakunnallisessa mediassa, kun Kokoomuksen veteraanikansanedustajan Ilkka Kavervan vaalitilaisuudessa häiriköi joukko päihtyneitä vasemmistovihreitä.

Alunperin uutisoitiin, että lähipubista paikalle saapunut porukka olisi ollut "Nato-vastainen" ja "venäjämyönteinen". Sitä se varmasti olikin, mutta pian tietoja iskusta korjattiin. Iken vaalitilaisuudessa kuulemma protestoitiinkin lähinnä Runosmäen lähiöpalvelujen heikentymistä vastaan. Huutelevat sankarit eivät myöskään erityisemmin pitäneet Kanervasta henkilönä. Pääasia kuitenkin lienee, että sosiaalitoimisto maksaa elämisen ja antaa kaljarahat!

Olen käynyt Runosmäen nuorisotalolla joitakin kertoja 80-luvun lopulla. Tuolloin alueella asui paljon kavereitani, joihin tutustuin tullessani maalta kaupunkiin opiskelemaan. Monien kanssa yhteiseksi nimittäjäksi osoittautui heavy rock. Runosmäen nuorisotalolla järjestettiin toisinaan keikkoja, joissa genren orkesterit esiintyivät.

Marraskuisena sunnuntaina vuonna 1989 lavalle nousi turkulainen pitkänlinjan hevibändi Ironcross. Jo vuonna 1976 perustetun yhtyeen jäsenet olivat tuolloin noin kolmekymppisiä lukuunottamatta vuosia nuorempaa rumpaliaan. Menin seuraamaan nelimiehiseksi kutistuneen bändin keikkaa kaverini Mika Penttisen kanssa. Se kun sattui olemaan yksi molempien suosikeista.

Samana iltana esiintyi tamperelainen tyttöbändi Ilona, jonka miesvahvistukseksi oli kiinnitetty basisti Sami Ruusukallio. Hänestä tuli hieman myöhemmin Eppu Normaalin basisti. Siinä toimessa mies on tänäkin päivänäkin.

Muistikuvani mukaan paikalla oli kolmaskin bändi. Taisi olla joku paikallinen nuorisoyhtye.

Ironcross oli tuohon mennessä tehnyt kolme albumia (Bloodhounds 1982, Steel Warrior 1984 ja Too Hot To Rock 1987), mutta voimassa olevaa levytyssopimusta bändillä ei ollut. Ilmeisesti juuri siksi keikkaa seurasi silmä kovana Finnlevyn Janne Louhivuori, jonka bongasimme yleisön joukosta. Louhivuori tunnettiin myös entisenä Hurriganes-kitaristina. Albert Järvisen saatua kenkää Ganesista 1981, oli Louhivuori hänen seuraajansa parin vuoden ajan.

Tiedä sitten miksei turkulaishevi kelvannnut Louhivuorelle. Ironcross oli aivan pirun tiukassa kuosissa Runosmäen nuorisotalon lavalla. Setissä oli pääosin mukana suurelle yleisölle tunntemattomia kappaleita, jotka oli tehty kolmannen albumin Too Hot To Rockin jälkeen. Penttisen mielestä juuri loppuaikojen Ironcross -materiaali on parasta mitä yhtye sai aikaiseksi. Minä pidän koko tuotannosta melko tasapuolisesti.

Vaikka Ironcross oli noihin aikoihin todella kova bändi livenä, jäi keikka orkesterin viimeiseksi. Seuraavana vuonna laulaja Tyrone Tougher alias Esa Leinonen muutti elämänsä suunnan ja rupesi Jehovan todistajaksi.

Youtubeen ilmestyi huhtikuun alussa basisti Buddy McShoultzin alias Pekka Nummelan lataama puolentunnin mittainen video Runosmäen keikalta. Mukavaa ja nostalgista katseltavaa näin neljännes vuosisadan jälkeen. 

Unioni 2015 -kiertue Turun Klubilla

Lauantaina 4.4.2015 vietettiin pääsiäistä. Siitä huolimatta allekirjoittanut ahersi päivällä töissä DHL-pakettien parissa. Ehtoota varten ei ollut suunnitelmia, vaikka sunnuntai vapaa olikin.

Illansuussa puhelimeeni ilmestyi viesti Vesa Rannalta. Aiheena Turun Klubilla oleva Unioni -kiertue. Lauteille nousisivat The Man-Eating Tree, Wolfheart ja Finntroll. Ranta rummuttaa The Man-Eating Treessä ja lupaili pistää nimen vieraslistalle mikäli ilmestyisin paikalle. No, mikä ettei.

Yksikään illan orkestereista ei ollut musiikillisesti makuuni, mutta vaihtelu virkistää. Klubilla tulee nykyään käytyä todella harvoin. Jotenkin en vaan pidä paikasta. Turun keikkapaikoista vanhaa kunnon Kårenia on suorastaan ikävä.

Klubilla iso olut maksaa 5,50 euroa. Heidän mielestään iso tarkoittaa 0,4 litran olutta. Minun mielestäni iso olut tarkoittaa 0,5 litran olutta ja korkeintaan viiden euron hintaa. Lonkero puolestaan maksoi Klubilla kuusi euroa. Liikaa sekin. Näitä tuli kumminkin imuroitua oikein tuelta ja lopputuloksena tuhti humalatila. 

The Man-Eating Tree aloitti jo kello 21. Jonkinsortin tunnelmametallia esittävä yhtye sai melankolisilla sävelmillään helposti yleisön puolelleen, vaikka alun teknisten ongelmien ja vielä melko selväpäisen ihmisjoukon edessä ei varmasti ollut helpointa soitella.

The Man-Eating Tree entinen laulaja Tuomas Tuominen asui aikoinaan samassa kerrostalossa kuin minä. En muista näinkö hänen aikanaan bändiä kertaakaan. Uusi, mielestäni täysin erityyppinen laulaja Antti Kumpulainen hoiti rauhalliseen tyyliin tonttinsa. Varmasti mies paikallaan.

Wolfheartista en tiennyt muuta kuin että se on multi-instrumentalisti Tuomas Saukkosen bändi ja esittää todennäköisesti örinäheviä. Sellaiseksi se sitten osoittautuikin - melodista black- ja death metallia.

Wolfheart ei ollut lainkaan niin paska kuin oletin. Lavalla oli varsin rivakka meininki. Saukkosen, joka tässä orkesterissa soitti kitaraa ja lauloi, johdolla show oli vallan viihdyttävä. Vaikken yhtyeen levyä omatoimisesti kuuntelisi minuuttia pitempään, täytyy nostaa hattua hemmoille.

Samassa pöydässä istunut nätti nuori nainen kommentoi minulle Wolfheartin esitystä. Hän ei kuulemma pitänyt ollenkaan siitä, että laulaja on kalju, koska laulajat eivät saa olla kaljuja. Enpä muista mitä vastasin.

Tuomas Saukkosen tarmoa ei voi kuin ihmetellä. Puutarhurina työskentelevällä miehellä oli vielä taannoin valtava määrä toimivia bändejä (Before The Dawn, Black Sun Aeon, The Final Harvest, Routasielu, Dawn Of Solace), joiden levyillä hän itse soitti lähes kaiken. Kaksi vuotta sitten hän päätti keskittyä uuteen Wolfheart -bändiinsä. Ratkaisu lieneekin järkevä, sillä eipä luulisi aikaa riittävän joka paikkaan.

Klubin asiakkaat olivat sen näköistä sakkia, että heikompaa olisi varmasti hirvittännyt. Karkeasti arvioiden 75 prosentilla ihmisistä oli tatuointeja. Miehillä oli joko pitkä tukka tai sitten täysin kalju kupoli. 90 prosentilla heistä oli parta ja usein vielä pitkää mallia. 

The Man-Eating Treen lopetettua kävin tervehtimässä kamojaan purkavaa rumpali Rantaa lavan vierustalla. Parikymmentä vuotta sitten olimme Itä-Suomessa samalla linjalla kansanopistossa ja tulimme hyviksi tutuiksi. Tuohon aikaan hän soitti Sentencedissä, josta kehkeytyi eräs Suomen suositummista metallibändeistä. Nykyään Rantaa tulee nähtyä kasvokkain harvoin, joten juttua riittikin loppuehtoon tarpeksi.

Finntrollin aikana ylihinnoitellut juomat olivat alkaneet jo vaikuttaa siihen malliin, että orkesterin lavatoiminta vaikutti pirun hyvältä. Kokoonpano sai illan mittaan kasvaneeseen yleisöön vipinää.

Finntroll juhli kiertueella Nattfödd -levynsä kymmenvuotista taivalta. En tuntenut kappaleita ollenkaan, mutta meinkinki oli todella hyvä. Bändin osuus oli lopulta ehkä turhan pitkä, sillä keikka ei tuntunut loppuvan kirveelläkään. Mikäli pohjana ei olisi ollut kahta muuta orkesteria, olisi pitkä setti varmaan toiminut tehokkaammin.

Ulkomailla suosittu Finntroll on melkoinen kummajainen kotimaassaankin. Se nimittäin laulaa ruotsiksi. Heidän albuminsa saattaisi jopa levysoittimessani käväistäkin, mutten ole ainakaan vielä rientänyt levyostoksille. Taitaa pari promolevyä laatikossa maatakin.

Pitkäperjantain saaristoajelu osa 4 - Nauvon satamassa

Kun pitkäperjantain ajelulla löytyi Nauvon kirkonkylästä ennestään vieras luolasto ja luksustaloalue, oli Nauvon satama (Nagu hamn) sentään tuttu.

Satamassa tulee välillä kesäisin käytyä pizzalla. Pari kertaa olen hypännnyt yhteysalukseen, suuntana entinen leprasairaiden karkoituspaikka Seilin saari. Käymisen arvoinen paikka.

Toisesta saaristokunnasta, Kustavista, kotoisin olevana en voi kuin kadehtia Nauvon satamaa. Siellä ei vastaavaa ole, vaan palvelut ovat hajallaan ympäri kuntaa. Nauvossa on yhteen paikkaan keskitetty oikein urakalla.

Kesä, aurinko, saaristo. Nauvon kirkonkylällä on Saaristomeren suurin ja suosituin satama. Sataman ja lähiympäristön palvelut ovat monnipuoliset ja perinteisen, aktiivisen ja saaristo- ja merenkulkualueen keskellä. 

Täällä houkuttelevat puodit, kahvilat ja ravintolat, hotellit, taide, uimarannat sekä tapahtumat. Kirkonkylällä ja sen lähialueilla on paljon nnähtävää ja runsaasti paikkoja vierailla. 

Nauvon satamassa useimmat palvelut ja nähtävyydet ovat mukavan etäisyyden päässä. Satamassa on laaja veneilyyn liittyvä palvelutarjonta ja ruokakaupat, apteekki, Alko, pankit, tori ym. ovat vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä. 

Näin sanailee sataman kotisivujen esittelytekstin laatija. Mitäpä tuohon lisättävää.

Pitkäperjantaina satamassa oli jonkun verran liikennettä. Pari venekuntaa oli jo aloittanut purjehduskautensa. Jopa yksi putiikkikin oli auki.

Pitkäperjantain saaristoajelu osa 3 - Finbyn jatulintarha

Jatulintarha on suomalaiseen kansanperinteeseen pohjaava nimitys eri puolilla Eurooppaa esiintyville kivistä kootuille labyrinttikuvioille eli kiertokäytäville. Muista labyrinttikuvioista poiketen jatulintarhassa ei yleensä ole umpikujia. Jatulintarhan kehien välissä kulkevaa mutkittelevaa polkua pitkin voi kävellä kuvion reunalta keskustaan.

Suuri osa Suomen jatulintarhoista, jotka poikkeuksetta sijaitsevat rannikolla tai saaristossa, lienevät keskiaikaisia tai myöhempiä, vanhimmat ehkä jo esihistorialliselta ajalta. Jatulintarhat ovat saattaneet liittyä johonkin rituaaliin. Jatulintarhoista on käytetty myös nimityksiä ”jättiläisen tie” ja ”jätinpolku”.

Finbyn jatulintarha sijaitsee Nauvon keskustasta jonkun matkaa Korppoon suuntaan. Mielisin tienhaarasta sinne on matkaa puolisen kilometriä.

Minkäänlaista viitoitusta korkealla kalliolla olevalle kivimuodostelmalle ei ole. Ylös on kaksi reittiä. Joko huhkit menemään jyrkkää rinnettä hiki hatussa tai sitten kierrät läheisen autiotilan vierestä loivempaa mäkeä ylös.

Metsään oli tehty sitten viime käyntini hevosaitaus, joka on hyvä maamerkki. Samoin ylhäällä kalliolla kyyhöttävä, lähes romahtamispisteessä oleva tuulimylly näkyy tielle puiden lomasta.

Määrätyssä valossa ja tiettyyn vuorokauden aikaan Finbyn jatulintarha on varmasti vaikuttavampi näky kuin pitkäperjantaina aamupäivällä.

Kierros Haunisten altaan ympäri

Raisiossa sijaitseva Haunisten allas on rakennettu vuonna 1973 patoamalla kallionyppylöiden välinen suomaa. Allas täytettiin ensimmäisen kerran 1974 Raisionjoen vedellä.

Tekojärvi toimi Raisio-Naantalin vesilaitoksen raakavesialtaana vuoteen 2012 saakka. Sen pinta-ala on 38 hehtaaria ja rantaviivaa on 3,5 kilometriä.

Altaan ympäri kiertää ulkoilureittejä, mutta kalastaminen altaalla on ollut kielletty ilman vesilaitoksen lupaa. Myös ratsastaminen ja koirien ulkoiluttaminen sen lähellä oli kiellettyä, koska altaasta otettiin juomavettä.

Haunisten allasta suunnitellaan muutettavaksi virkistyskäyttöön. Sen rannalle kaavaillaan yleistä uimarantaa, jollaista Raisiossa ei ole.

Nykytilassaan tekojärven ympäristö on surullinen näky. Jo pelkkä parkkipaikka saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Epävirallisena kaatopaikkana käytetty alue on kovin ruokottomassa kunnossa. Varmasti pienin muutoksin, kuten istutuksin, varsinkin parkkipaikan puoleisesta päästä saisi miellyttävämmän.

Lauantaina 11. huhtikuuta kiersin Haunisten altaan Harri Nato Leinon kanssa. Hän on liikkunut alueella useinkin, minulle koko järven kierros oli vasta toinen.

Kierroksemme alkoi parkkipaikalta katsottuna vasemmalle. Se osoittautui paremmaksi vaihtoehdoksi, koska sillä puolella reittiä on enemmän nähtävää ja alue on luonnonmukaisemmassa tilassa kuin pengerrettu vastapuoli.

Leino näytti matkan varrelta merkillisiä kalliokuvioita- ja muodostelmia, joita tavallinen tallaaja ei varmasti edes noteeraisi. Kuoppamaisia geologisia painanteita kalliossa oli kuulemma arvuuteltu oikein yliopistotasolla viikinkien jättämiksi merimerkeiksi, vaikka kyseessä on tekojärvi sisämaassa! No, jotain kai palkankin eteen on tehtävä, olkoonkin että heillä se on moninkertainen omaani verrattuna.

Haunisten altaan vesi on todella alhaalla. Jollen aivan väärin muista, oli Turun Sanomissa jokin aika sitten aiheesta juttuakin. Pengerrykset eivät ole enää parhaassa terässä, joten vettä olisi laskettu sen takia.

Järven pohjalla törröttävät kannot eivät varsinaisesti silmää hivele kauneudellaan, mutta tässä tilassa niille ei mitään voi.

Huonojalkaisille Haunisten altaan kierros ei sovi, sillä ainakin kolmasosa matkasta menee kivikoisessa metsässä. Reitillä on toki mahdollisuus kävellä pitkiä matkoja aivan tasaisellakin maalla.