OjisRok (Down by the Puro) 2013

OjisRokkia on järjestetty jo vuosia sopivan syrjäisessä paikassa Turun keskustan ulkopuolella. Lauantaina 24. elokuuta vanhan vuokrakerrostalon takapihalla raikui rock'n'roll ties monennenko kerran.

Tuota harvojen tuntemaa aluetta ei varmasti satunnainen matkaiija hevillä löydä. Tapahtuma on käsittääkseni järjestetty jo noin kymmenkunta kertaa. Koska se pidetään pihajuhlana, ei siitä huudella liikoja pitkin kaupunkia.

Sain kutsun OjisRokiin Facebookin kautta. Päätin mennä, koska kyseisenä viikonloppuna ei ollut muitakaan rientoja tai reissuja tiedossa. Ja hyvä niin, oli ainakin mukava päivä.

Kirkkaassa auringonpaisteessa soittelut  Silly Things esitti lähinnä vanhoja rock'n'roll- ja punk-klassikoita kuten Stray Catsin ja The Clashinkin esittämän I Fought The Lawn. Jos yhtye olisi soitellut muutamaa tuntia myöhemmin, olisi meno varmasti yltynyt eri sfääreihin kuin nyt. Mutta se ei ollut bändin vika.

Nurmikolla ja puutarhassa loikoili monenkirjavaa väkeä. "Paikalla on varmasti kaikki Turun kovimmat rokkihampit. Ne, jotka ovat vielä hengissä", totesi eräs tuttava. Hän saattoi hyvinkin olla oikeassa. Turun rokkibaareista tuttuja naamoja näkyi minne ikinä katsoikin. Tunnelma oli alusta saakka hyvin leppoisa, vaikka moni olisi saattanut pelätä tämän seurakunnan läsnäoloa!

Nuorten sällien metallibändi FastHammer saattaa olla tulevaisuuden nimi. Ilman basistia soitelleet pojat väänsivät tyylikkäästi pikaheviä.

Lähinnä kai covereista koostunut setti oli juuri sopivan mittainen. Mieleen jäivät versiot Metallican ja Black Sabbathin biiseistä.

Jollen vallan väärässä ole, toimi seuraavana esiintynyt Airfix 80-luvun lopulla nimellä Army Airfix Band. Freud, Marx, Engels & Jungin sekä edesmeneen turkulaislegenda Pasi Raappanan bändien Pasi & Mysiinin ja Pasin Liigan tapaista letkeää rokkia esittänyt ryhmä toimisi varmasti isommillakin lavoilla.

Kaksi seuraavaa bändiä soittivat punkkia ja hard corea. Minulle aivan vieras Kolmas päivä oli lavalla todella raju ilmestys. Mieleen tuli suomipunkin legenda Lama. Ehdottomasti päivän parhaimpia esityksiä.

Lama tuli mieleen myös Happea & Mysticaa -orkesterista, joka sentään oli nimenä tuttu. Yhtye ei mielestäni ollut aivan niin suoraa paahtoa kuin edeltäjänsä, mutta samoja piirteitä oli paljonkin. Mielenkiintosia tuttavuuksia molemmat.

Happea & Mysticaan keikan aikana lavalle änkesi varmaan muustakin kuin rokista humaltunut daami. Hän heilui ja notkui siihen malliin, että minulle tuli mieleen Mervi Tapolan vuosien takainen moshaus silloisen siippansa Matti Nykäsen keikoilla.

Veteraanipunkkari Vesa Vahteran (mm. ex-God's Lonely Men, Turun tauti) johtama Identiteettikriisi oli perinteisempää punkkia kuin kaksi aikaisempaa lavalla esiintynyttä ryhmää. En ollut aikaisemmin oikein kuullut bändiä, joten oikein odotin heidän performanssiaan.

Tässä vaiheessa illansuuta alkoi alkoholi vaikuttaa jo sen verran, että tarkempaa analyysiä keikasta on vaikea tehdä. Mutta 77 punkkia tanakalla otteella esittänyt porukka oli kumminkin energinen laulaja Vahteraa myöten. Yleisökin oli hyvin mukana.

Identiteettikriisin jälkeen lavalla kävi Siiri -tyttö laulaa luikauttamassa parin kappaleen verran. Ja hyvin lauloikin. Ilman säestystä esitetyistä biiseistä toinen oli Noitalinna huraan Pikkuveli, toista en muista tai tunnistanut.

Seuraavaksi esiintynyt Boogie Sanators meni minulta täysin ohi, mitä nyt jonkunlaista puhallinsoitintörähtelyä pihan perälle kuulin. Varmasti kumminkin asiansa osaava ryhmä.

Kasarihevilainoja soittava turkulainen Apostoles Of Bitterness koostuu ikämiehistä, joille esittämänsä kappaleet ovat olleet tuttuja varmaan jo noin 30 vuotta. Mieleen jäivät ainakin Aces High, Balls To The Wall, jossa oli hyvä yleisönhuudatuskohta, ja (You've Got) Antoher Thing Comin'.

Magic Mildred In Wonderland ja Jazzterapeutit jäivät allekirjoittaneelta lähes pimentoon. Meno festarialueella oli viimeistään tuossa vaiheessa iltaa yltynyt eväskassin huvetessa vallan hulvattomaksi ja tuttujen kanssa rupattelu vie kaiken huomion.

Magic Mildred In Wonderland tosin esitti pitkähkön version Bob Marleyn No Woman No Crysta, jota ei voinut olla kuulematta.

Illan päätti Turun seudun kovimpiin rokkibändeihin kuuluva Dr. Potion. Bändin Hurriganes-, AC/DC- ja D.A.D. -tyyppisen rokin luulisi tappavan niin talossa kuin puutarhassakin. Ammattitaitoinen porukka, jonka soittoa kuuntelisi levyltäkin mielellään.

Dr. Potion oli hyvä päätös illalle, vaikka olisinkin kuunnellut bändiä mielummin jo muutamaa tuntia aikaisemmin.

OjisRok 2013 oli oikein hauska ja onnistunut tapahtuma. Harvoin enää nykyään tällaiseen pikku festariin löytää tiensä.

Savojärven kierros 15. elokuuta

Aurinko helli kulkijoita torstaina elokuun 15. päivä, jolloin Lundbergin Tonyn kanssa suuntaisimme Turusta Säkyläntielle kohti Kuhankuonon parkkipaikkaa.

Autoja ei ollut vastassa kuin yksi ainoa. Välillä parkkipaikka on niin tukossa, ettei sekaan meinaa mahtua. Aikainen ajankohta aamupäivällä kai verotti ulkoilijoita.

Savojärven kierros aloitettiin Kurjenrahkan luontokeskuksen takaa. En ole aikaisemmin kiertänyt reittiä niin päin. Lundbergille tämä oli ensimmäinen käynti koko seudulla.

Kävelyreitin varrella, joka on noin 6,5 kilometriä, ei vastaan tullut kuin kaksi ihmistä. Uutta taukopaikkaa naputteli kuntoon haalaripukuinen duunari. Hyvään paikkaan hän sen pystyttääkin, seuraavalla kerralla nimittäin aion pitää siinä tauon ja tiirailla näkymiä järvelle.

Tällä niin sanotulla uudella puolella riittää paljon valokuvattavaa. Polku mutkittelee lähellä järven rantaa. Vanhat kräkit, järveen kurkottavat puut, lumpeet ja muut osuvat ainakin minun fotosilmääni. Lundbergillakin näytti kuvausvaisto heräävän. Mies nimittäin napsi ruutuja muistikorttia säästämättä.

Vaikka kävylytahtimme ei ollutkaan mitenkään armoton, lepohetki pidettiin Rantapihan kioskin terassilla. Se ei ollut auki, mutta penkit näyttivät todella puoleensavetäviltä.

Kierroksen vanhemmalle osuudelle, joka menee Rantapihalta Kuhankuonolle, oli uusittu pitkospuita. Jo oli aikakin. Vanhat saattoivat välillä olla veden varassa ja lahoja.

Soraa oli jotenkin onnistuttu tuomaan lavakaupalla pitkin metsää. Moista polkua olikin mukava kävellä, etenkin jos vertaa siihen juurien välissä pujotteluun, jollaista loppupätkä kuusimetsässä on ennen suota ja pitkospuita.

Tässä maastossa pystyy vähän huonokonttisempikin etenemään omaa tahtiin, eikä jyrkkiä nousuja ole. Taukopenkkejä on sijoitettu lisää sinne tänne, osa jopa erittäin sopiviin paikkoihin maiseman kannalta. Mielummin katselen Savojärven liikehdintää kuin suoruohoja.

Vaikka tarkoitus ei ollut mitään urheilusuoritusta tehdä, kellotti Lundberg reissumme. Se heitettiin aikaan 1 h 50 min.

Syksymmällä uudestaan taas.

Vakkavuorella Paimiossa

Viime viikon sunnuntaina 18. elokuuta kävin Paimion Vakkavuorella. Sattui muuten olemaan samalla kesälomani viimeinen päivä. Jotenkin sekin oli hyödynnettävä ennen siirtymistä ahertamaan pakettitulvan sekaan.

Vuorta yritettiin valloittaa jo viime keväänä, mutta silloin lumitilanne esti sinne pääsyn. Parempi niin, sillä maasto osoittautui melko hankalaksi kävellä jopa kesäaikaankin. Varsinkin sadepäivän jälkeen kalliot olivat liukkaita.

Harri Nato Leinon opastuksella vuori löytyi helposti. Matkaa Vakkavuorelle Valtatie ykköseltä eli Turusta Helsinkiin vievältä Vanhalta ykköstieltä tulee noin kilometri.

Metsässä menee selkeä ja leveä polku läheiselle laavulle ja grillauspaikalle saakka, mutta sen jälkeen alkaa pienoinen arpominen. Reitti on merkitty sinisellä eristysnauhankappaleilla siihen asti. Vuoren laelle seurataan punaisia nauhoja, joita saisi olla enemmänkin.

Laavulle saakka polku on suhteellinen helppokulkuista, mutta lähes vallan nousua. Viimeistään sen jälkeen tulee armoton hiki ainakin kaltaiselleni eränkävijälle. Täysin rapakuntoisen tai huonojalkaisen ei kannata yrittää tavoitella Vakkavuorta.

Vakkavuoren päällä on pronssikautinen hautaröykkiö. Siitä varmaan joku alan guru osaisi kertoa enemmänkin, mutta minä en. Kiviä näyttäisi olevan jossain vaiheessa pengottu, koska ne ovat jokseenkin levällään.

Vuoren päältä on komeat näkymät. Kaarinan vesitorni häämöttää kaukaisuudessa. Vanha ykköstie, uusi moottoritie ja Paimioon johtava tie näkyvät todella hyvin. Maisemametsuria ei täällä kaivata.

Auto kannattaa jättää Paimion Hevonpäähän vartavasten räätälöidylle parkkipaikalle Vanhan ykköstien varteen. Paikassa on kyltti, jossa teksti "Laavulle". Polku Vakkavuorelle lähtee tien toiselta puolelta pellonreunaa pitkin.

Parkkipaikalla lenteli nokkosperhonen, joka ei aristellut kameraa.