The Grammers uudenvuoden keikalla

Uusi vuosi alkoi rokkaavissa merkeissä. Säkylästä vuosituhannen vaihteessa ponnistanut ja jo vuosia pääosin Turussa päämajaansa pitänyt The Grammers esiintyi uudenvuoden aattona ilmaiskeikalla kaupungin keskustassa.

Alunperin en ollut lähdössä minnekään juhlimaan vuoden vaihtumista. Lähibaareistani toinen oli loppunmyyty jollekin nuorisoporukalle, joka tanssahteli laivan kannella jumputtavan musiikin tahdissa. Siis ulkona.

Viereinen kuppila oli puolestaan tilapäinen pop-up-baari, josta oli revitty kaikki kalusteetkin irti muuton melskeessä. Samalla se oli viimeisen ehtoon auki. Löysin itseni lopulta Turun keskustasta.

The Grammers on ollut lukuisilla näkemilläni keikoilla aina takuuvarma orkesteri. Peräti seitsemänmiehiseksi paisunut ryhmä oli aattona Humalistonkadun Toby & Fellaksessakin tiukassa iskussa.

Reilusti vuoden vaihtumisen jälkeen alkanut soitto ei houkutellut baariin järin suuria massoja, vaikka yläkertaan Gongiin menossa ollut nuoriso jäikin välillä pällistelemään miten rokkia esitetään. Tiedä sitten mitä he omalla puolella kuuntelivat, mutta saletisti eivät ainakaan yhtä hyvää musiikkia kuin The Grammers.

En ollut aiemmin nähnyt bändiä nykykokoonpanossa. Ihan pikku lavalle ei seitsemän äijää helpolla mahdu, joten Toby & Fellaksessa kosketinsoittaja Tuomo von Pfaler soittelikin hieman muusta ryhmästä erillään.

The Grammersin yhteissoitto on äärimmäisen tiukkaa. Myös soundit olivat pirun hyvät, eikä äänentaso sattunut edes minun kuulovaurioisiin korviini.

The Grammersilla on järjetön määrä hienoja ja tarttuvia biisejä. Esimerkiksi keikallakin tulleet Journey, 16 Years, U.S. of A., Silver Of Zion ja Another Lick Another Line. Mikäli maailma olisi bändille vähääkään oikeudenmukainen, soisivat nämä biisit vaikkapa Radio Cityllä iänikuisten welcometothejunglien ja highwaytohellien sijaan.

En ollut ennen keikkaa kuullut yhtyeen uutta, syksyllä ilmestynyttä järjestyksessään seitsemättä pitkäsoittoa Dream In A Minor Keytä. Videonakin julkaistu Take It Or Leave It on toki tarttuvuudessaan aivan huippu, mutta muuten kappaleet vaativat enemmän kuuntelukertoja.

Keikan loputtua ostin myyntipöydältä uutuusalbumin lp-muodossa. Pakettiin kuului myös cd-levy, jota olen lähiaikoina kuunnellut autossa.

Kiekon alkupäästä tulee vähän mieleen amerikkalaiset vanhan polven yhtyeet kuten Kansas. Olenkin nyt osin valmis allekirjoittamaan syksyiset levyarviot, joissa puhuttiin jotain aikuisrokista.

Levyn loppupuoli puolestaan on kuin Uriah Heepiä eri vuosikymmeniltä. Heepin Mick Box olisi varmasti tyytyväinen, jos hänen johtamalleen veteraaniyhtyeelle tarjottaisiin yhtä hienoja biisejä kuin esimerkiksi Sundown Man tai Seven Out Of Seven ovat. Albumin päättävä majesteettinen Long Gone kohoaa yhdeksi bändin merkkiteoksista.

The Grammersin tasoon ei pysty kovin moni bändi. Se on räppi- ja muun epämusiikkisaasteen keskellä kuin raikas tuulahdus takavuosilta, jolloin rokki oli rokkia, eikä mitään helvetin piipitystä ja nykimistä.

Vuoden ensimmäinen Savojärven kierros

Kevään edetessä olen kovasti odotellut koska pääsisin käymään Kurjenrahkan kansallispuistossa Savojärven kierroksella. Esteenä on ollut lähinnä liukkaus talven jäljiltä. Kukapa haluaisi ottaa turhia riskejä pitkospuilla kävellessä.

Kansallispuisto sijaitsee Turusta noin 35 kilometriä Säkylän suuntaan - tai se ainakin on helpoin tapa jos Turusta aikoo paikalle. Alueen suosituin reitti on Savojärven kierros, jonka arvioiden mukaan kävelee peräti 50 000 ihmistä vuosittain. Kannoin korteni kekoon viime vuonna neljästi.

Säkyläntien varrelta on lyhyt matka Kurjenpesän parkkipaikalle. Sieltä voi valita Savojärven kierroksen suunnan. Tällä kertaa se käveltiin vastapäivään. Uumoilin meinaan reitin olevan ainakin yhdestä kohdasta niin vetinen, etteivät märät kengät olisi enää loppuvaiheessa kierrosta haitanneet kovin paljoa.

Jalkineet kumminkin pysyivät kuivana koko matkan. Muutaman kerran oli tosin hilkulla, että vastaantulijoiden väistely kapeilla pitkospuilla olisi päättynyt märkään suomättääseen. Onneksi liikkeellä oli fiksua porukkaa, joten harvemmin jouduin piennarta edes harkitsemaan.

Savojärven 6,5 kilometrin mittainen kierros on valokuvaajille varsinainen aarreaitta. Kuvauskohteita ei kauan tarvitse etsiä - niitä kun tulee vastaan alvariinsa.

Tämänkertaisella reissulla uutta olivat laulujoutsenet. En muista aikaisemmin nähneeni niitä Savojärvellä. Pitkospuilla viihtyviä sisiliskoja ja sammakoita en bongannut ainuttakaan vielä tähän aikaan vuodesta.

Mukana ollut kaveripariskunta oli näkemästään ja kokemastaan niin haltioissaan, että voisin veikata heidän suuntaavan viimeistään kesällä uudelleen Savojärven pitkospuille.

Satakunnassa osa 1 - Ruukinkoski ja Eenokki

Lauantaina maaliskuun 4. päivä suuntasin ajelulle kohti Satakuntaa punaisen Toyota Yariksen kyydissä, jota varmoin ottein ohjasti työkaverini Sunttu Sundell. Mukana matkassa oli myös entinen työkaverimme Timo Sepänmaa.

Päivän ohjelmistossa oli ensisijaisesti Honkilahti ja siellä sijaitseva Koskeljärvi, joita Sepänmaa ehdotti pääkohteiksi. Minulle Honkilahti oli nimeä lukuunottamatta tuntematonta seutua, joten näytin idealle oitis vihreää valoa. Omat Honkilahti -kokemukseni rajoittuvat erääseen naiseen, joka sattui olemaan kotoisin tuosta vuonna 1970 Euraan liitetystä entisestä kunnasta.

Honkilahtea ennen kurvasimme Kauttuan Ruukinkoskelle. Ilmeisesti Suntun mielessä välkkyivät samanlaiset kuohuvat koskivisiot kuin viime kesäkuussa, jolloin paikassa edellisen kerran poikkesimme. Tuolloinen visiitti tapahtui samalla reissulla kuin Lappi TL:n kuuluisien Sammallahden hautaröykkiöiden tutkailukin. Aiheista lisää kesäkuun 2016 blogiosiossa.

Maaliskuun alussa Ruukinkoskella ei passannut tallustella yhtä reippaasti kuin kesäkuumalla. Olisi nimittäin hyvin äkkiä saattanut löytää itsensä polskimassa ketarat pystyssä keskeltä koskea. Polut olivat vaarallisen liukkaita.

Komeaa maisemaa katsellessani päätin korkata matkaevääksi pakkaamani puolentoista litran pullon Hartwallin Novelle Plussaa. Se on vitamoitu aprikoosin ja jasmiinin makuinen juoma, jossa on lisätäytteenä sinkkiä. Toisena täytteenä pullossa oli Kochia, joka on 32 prosentin vahvuudellaan Tallinnasta tuotua vodkaa.

Kauttualta matka jatkui Rantatietä pitkin Säkylään. Reitti on maisemallisesti todella komea, mikäli malttaa olla polkematta kaasupedaalia ja katsella hiukan muuallekin kuin suoraan eteenpäin. Oikella puiden takana vilkkuva Pyhäjärvi on kaltaiselleni saariston kasvatille aika erilainen näky kuin merenranta.

Sunttu kurvasi auton parkkiin Eenokin hiekkatasanteelle. Jossain kohtaa aluetta on sijainnut vuonna 1994 tuhopoltettu legendaarinen Eenokki -tanssipaikka.

Itse en ehtinyt koskaan Eenokilla käymään, mutta kuulin siitä ennen vanhaan paljonkin juttuja. Paikassa esiintyivät aikansa suosituimmat orkesterit ja siellä on kuvattu vuonna 1981 ilmestynyttä Rokkidiggari -elokuvaa.

Tuhannen neliön kokoisesta rakennuksesta luulisi olevan jotain jälkiä olemassa. Edes kukaan paikalla olleista lukuisista ulkoilijoita ei tiennyt tanssilavan tarkkaa sijaintia. Eräs harjavaltalaisnainen muisteli, että oli "lillutellut varpaitaan rantavedessä aivan rakennuksen takana". Hänkään ei osannut kertoa sen tarkemmin missä.

Pyhäjärven jäällä oli paljon porukkaa. Ilmeisesti melkein jokainen oli kalastuspuuhissa. Potkulekkoja, pulkkia ja muita vempeleitä riitti.

Savojärven kierros 9. huhtikuuta

Pari viikkoa on ollut sellainen olo, että Savojärven kierros Kurjenrahkan kansallispuistossa Yläneen ja Nousiaisten maisemissa pitäisi heittää. Huhtikuu ei välttämättä ole antoisinta aikaa kävellä metsässä pitkospuilla, mutta ei mitenkään mahdotonkaan. Haittapuolena on lähinnä sulamisvedet talven jäljiltä.

Savojärven kierros on noin kuusi kilometriä pitkä lenkki komean järven ympäristössä. Muutama vuosi sitten avattu uusi osuus kiemurtelee aivan järven rantaa pitkin, kun taas reitin toinen puoli on vanhempi ja menee osin umpimetsikössä.

Retki totetutui lauantaina 9. huhtikuuta. Lähtöpaikkana käytimme Kurjenpesän parkkipaikkaa, jonne pääsee kätevästi Turun suunnasta ajelemalla Säkylään päin. Tortinmäen jälkeen, reilusti ennen Yläneen keskustaa tulee opasteet minne päätieltä käännytään.

Viime vuonna olin Savojärven kierroksella muistaakseni jo maaliskuun puolivälissä. Tuolloin pitkospuut olivat muuten loistavat kävellä, mutta paikoin ne olivat jäässä. Nyt sitä ongelmaa ei ollut, sen sijaan ison suon ylittävällä osuudella pitkospuut olivat parikymmenen metrin matkalta veden alla.

Samassa kohdassa oli vielä viime keväänä silta. Se purettiin ilmeisesti huonokuntoisuutensa vuoksi. Silta oli kumminkin parempi ratkaisu kuin matalat pitkospuut, nyt sen sitten huomasi. Toki vähemmän työtä tuollainen ratkaisu on varmasti vaatinut. Selvisin kuin selvisinkin Kuoma -merkkisillä kengilläni ensin ylitsepääsettömältä vaikuttaneesta paikasta kuivin jaloin. Ehdin jo henkisesti valmistautua siihen, että edessä on vielä kilometritolkulla talsittavaa litisevillä kengillä.

Kevätluonto ei ollut vielä herännyt. Pajunkissoja tosin näkyi siellä täällä. Koitin matkan varrella katsella näkyykö metsikön lätäköissä sammakoita. Niistä ei näkynyt jälkeäkään, vaikka tällä viikolla tutut ovat bonganneet kurnuttajia muualla päin maata. Savojärven ympäristössä oli osittain vielä jäätäkin.

Matkaseurana ollut Matti Vikström koitti tiirailla kiikarillaan lintuja. Saldo jäi vähäiseksi silläkin saralla, vain muutama laulujoutsen lenteli yläilmoissa. Kurjen laulua kuulimme jostain kaukaa, mutta valitettavasti näköhavaintoa ei saatu.

Savojärven kierros 15. elokuuta

Aurinko helli kulkijoita torstaina elokuun 15. päivä, jolloin Lundbergin Tonyn kanssa suuntaisimme Turusta Säkyläntielle kohti Kuhankuonon parkkipaikkaa.

Autoja ei ollut vastassa kuin yksi ainoa. Välillä parkkipaikka on niin tukossa, ettei sekaan meinaa mahtua. Aikainen ajankohta aamupäivällä kai verotti ulkoilijoita.

Savojärven kierros aloitettiin Kurjenrahkan luontokeskuksen takaa. En ole aikaisemmin kiertänyt reittiä niin päin. Lundbergille tämä oli ensimmäinen käynti koko seudulla.

Kävelyreitin varrella, joka on noin 6,5 kilometriä, ei vastaan tullut kuin kaksi ihmistä. Uutta taukopaikkaa naputteli kuntoon haalaripukuinen duunari. Hyvään paikkaan hän sen pystyttääkin, seuraavalla kerralla nimittäin aion pitää siinä tauon ja tiirailla näkymiä järvelle.

Tällä niin sanotulla uudella puolella riittää paljon valokuvattavaa. Polku mutkittelee lähellä järven rantaa. Vanhat kräkit, järveen kurkottavat puut, lumpeet ja muut osuvat ainakin minun fotosilmääni. Lundbergillakin näytti kuvausvaisto heräävän. Mies nimittäin napsi ruutuja muistikorttia säästämättä.

Vaikka kävylytahtimme ei ollutkaan mitenkään armoton, lepohetki pidettiin Rantapihan kioskin terassilla. Se ei ollut auki, mutta penkit näyttivät todella puoleensavetäviltä.

Kierroksen vanhemmalle osuudelle, joka menee Rantapihalta Kuhankuonolle, oli uusittu pitkospuita. Jo oli aikakin. Vanhat saattoivat välillä olla veden varassa ja lahoja.

Soraa oli jotenkin onnistuttu tuomaan lavakaupalla pitkin metsää. Moista polkua olikin mukava kävellä, etenkin jos vertaa siihen juurien välissä pujotteluun, jollaista loppupätkä kuusimetsässä on ennen suota ja pitkospuita.

Tässä maastossa pystyy vähän huonokonttisempikin etenemään omaa tahtiin, eikä jyrkkiä nousuja ole. Taukopenkkejä on sijoitettu lisää sinne tänne, osa jopa erittäin sopiviin paikkoihin maiseman kannalta. Mielummin katselen Savojärven liikehdintää kuin suoruohoja.

Vaikka tarkoitus ei ollut mitään urheilusuoritusta tehdä, kellotti Lundberg reissumme. Se heitettiin aikaan 1 h 50 min.

Syksymmällä uudestaan taas.