Syyskuinen Uikkupolku

Pinta-alaltaan Suomen pienimpiin kuntiin, tai tässä tapauksessa kaupunkeihin, kuuluva Raisio Turun kupeessa tarjoaa monipuolista luontoaktiviteettia sellaista haluaville. 

Uikkupolku on neljän kilometrin pituinen ulkoilureitti, joka kiertää Raisionlahden. Lintuvetenä ja luonnonsuojelualueena tunnettu lahti on oma mereltä rajattu vesistönsä Nesteentien pohjoispuolella. 

Pari vuotta sitten uusittu lintulava on kooltaan suurimpia mitä tiedän ja ilmeisen suosittu. Eräs työkaverini käy siellä aktiivisesti kuvaamassa lintuja ja on lähiaikoina saanut tähtäimeensä muun muassa jalohaikaran. 

Olen jonkun kerran aikaisemminkin kävellyt Uikkupolun läpi. Muutamia vetisiä kohtia lukuunottamatta se on hyvässä kunnossa ja mukava talsittava. Nousuja ei ole lainkaan, vaan koko reitti on tasamaata. 

Kuuleman mukaan lampaita olisi ollut laitumella jossain päin lenkkiä, mutta eläimet eivät ikävä kyllä osuneet silmiini. Piipahdus lintulavallakaan ei tällä kertaa tarjonnut ihmeempiä luontoelämyksiä. 

Matkan varrella oli peräti kahdessa paikassa iso auringonkukkapelto. Tiedä sitten saako niitä poimia vai onko meininki sama kuin Kustavissa, jonka Facebook-ryhmässä viljelijän puoliso jaksaa marmattaa kuinka kamalaa on kun ihmiset käyvät poimimassa heidän kukkiaan. 

Uikkupolun kiertämiseen lintulavalla poikkeamisineen meni lähes minuutilleen tunti. Kamera killui kaulassa ja jotain kuvattavaakin löytyi.

Pääsiäisreissut osa 2 - Vepsä

Pääsiäislauantaina oli mämmin syömisen sijaan tilaisuus lähteä grillaamaan makkaraa Turun kaupungin ulkoilusaareen Vepsään.

Nousu paattiin tapahtui puoliltapäivin Ruissalon kärjestä Saaronniemestä. Vaikka tuulta oli paikoin paljonkin, ei merellä ollut pahemmin aallokkoa. Mitä nyt muutama pärske tuli matkalla, mutta aika äkkiä kuteet kuivuivat perille päästyämme.

Olin aluksi vähän skeptinen miten päivä kuluu ja tarkeneeko Vepsässä olla monta tuntia. Seurueemme tunsi saaren läpikotaisin, eikä aurinkoisia tuulettomia paikkoja ei tarvinnut kauan etsiä.

Samaa tahtia kuin eväspulloni hupeni, alkoi turha kiirekin poistua. Lopulta reissu venyi iltaan asti.

Muutama muukin venekunta oli liikkeellä. Ravintolan viereisellä grillauspaikalla törmäsin raisiolaispariskuntaan, jonka olen muutaman kerran ennenkin nähnyt Vepsässä.

Huoltolaiturilla oli polttopuita useampikin suursäkillinen, joten ei tarvinnut surkutella miten eväät saa kuumaksi.

Valkoposkihanhet olivat jo tulleet saarelle. Näin arvelinkin, koska Ruissaloon ilmestyi taannoin valtava lauma. Bongasin myös kanadanhanhia, meriharakoita, kyhmyjoutsenia, merimetsoja ja lokkeja.

Laiha käärmekin löytyi metsästä. Rantakäärmeeksi sen tulkitsin värin ja pituuden perusteella.

Helmikuun lopulla riehunut myrsky oli jättänyt jälkensä Vepsäänkin. Meri oli käynyt aivan kuppilalla asti, kasaten pihalle oksia ja kaislamattoja. Mökkien 6 ja 7 edustat olivat niin ikään olleet lätäkön vallassa.

Harmikseni en ottanut kameraa mukaan. Laukku painoi muutenkin ja pelkäsin sen huonolla tuurilla joutuvan veden varaan. Vepsässä olisi tietysti ollut vaikka mitä kuvattavaa ja jouduin tyytymään kännykkäräpsyihin.

Saapa nähdä miten Vepsän avajaisten kanssa käy. Vesibussiliikenteen ja saaren kesäkauden pitäisi alkaa kesäkuun alussa. Olimme vähän sitä mieltä, että tokkopa koronatilanteen takia näin kumminkaan tapahtuu, mutta toivotaan parasta.

Lauantain viettoa Saaronniemessä

Maaliskuun kaksi viimeistä lauantaita kuluivat Turun Ruissalon Saaronniemessä. Pitkälle etukäteen sovittu grillauspäivä Turun kaupungin ulkoilusaaren Vepsän vakiokävijöiden kanssa oli 29. maaliskuuta, mutta varaslähtö tapahtui jo viikkoa aikaisemmin.

Koska koronavirus jyllää hullun lailla ja kokoontumiset on rajoitettu maksimissaan kymmenelle henkilölle, emme yrittäneetkään ylittää tätä määrää. Sen sijaan muilla grillauspisteillä näytti olevan melkein koko suku yhdessä. Turvaväleistä ei havaintoni mukaan ollut tietoa, kun enot, kälyt ja tyttöystävät kävivät ahnaina lihatuotteiden kimppuun.

Vaikka luulisi ettei tähän vuodenaikaan paljon tarkene keikistellä rannalla, käytännössä oli kumminkin toisin. Ihme kyllä, mereltä ei kumpanakaan lauantaina juurikaan tuullut, joten Saaronniemessä pystyi olemaan vaivatta tuntitolkulla. Asiaa toki avusti miestä vahvempi juotava, jota itse kultakin löytyi laukkujen kätköistä.

Vetinen betonirenkaan pohja oli sikäli ongelmallinen grillausalusta, että valtaisa musta savupilvi pöllähti ilmoille välittömästi puiden sytyttyä, eikä hälvennyt kirveelläkään. Vaikka kuinka koitin väistellä savua, seurasi se minua kuin hai laivaa. Roitit lensivät seuraavana päivänä välittömästi pesukoneeseen, mitään muuta ei ollut tehtävissä. Aivan järkyttävä käry!

Alteregoni Ilmari Laxin väsäämät ja kaikkien yleisesti Spotifyssä nähtävillä olevat soittolistat olivat kovassa käytössä Saaronniemen kallioilla. Maissitähkän kokoisesta bluetooth-kaiuttimesta äänentoistokin hoitui melkein kuin ammattilaisten vehkeistä. Aurinkoisessa kelissä soi niin Queen, Jamppa Tuominen, Frederik kuin Ted Nugentkin.

Makkaran grillaamisen, drinkkien kumoamisen, musiikin kuuntelun ja seurustelun ohessa ehdin myös napata jonkun verran luontokuvia.

Naantalin hyisessä viimassa

Viime lauantaina oli aikomuksena käydä jossain lähistöllä hiukan ulkoilemassa. Paikaksi valikoitui Naantali, joka tunnetaan yhtenä Suomen suosituimmista kesäkaupunkeista. Suuntasin sinne kaverini Harri Nato Leinon kanssa.

Eipä tainnut tulla puheeksi koska Leino on viimeksi Naantalissa käynyt. Itse piipahdin kaupungin keskustassa edellisen kerran viime lokakuussa. Tuolloin tuli seuraavanlaisia fotoja http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/10/mona-vanhan-kaupungin-kujilla.html

Tällä kertaa kamera ei pahemmin laulanut. Ensinnäkin sormet jäätyivät välittömästi helvetinmoisessa tuulessa, eikä oikein kuvauskohteitakaan ollut siinä määrin kuin kuvittelin.

Visiitti Naantaliin ei nyt suoranaisesti ollut hukkareissu, mutta eipä paljon tarjonnutkaan. Hienossa miljöössä kävelee yleensä mielellään, mutta ilman soisi olevan edes jollain lailla otollinen. Nyt näin ei todellakaan ollut.

Muutama urhoollinen ulkomaalaisporukka sinnitteli brutaalia keliä vastaan. Muumimaailma tuntui kiinnostavan heitä kovasti.

Kailon saaressa sijaitsevaan Muumimaailmaan tosiaan pääsee kesäkauden ulkopuolellakin, vaikka siellä ei mitään ohjelmaa olekaan. Olen aina ihmetellyt moista käytäntöä, koska vandalismin vaaran luulisi olevan aika suuri tyhjänä kyyhöttävässä kylässä.

Naantalin rannoilla hyisessä viimassa tarpoessa eivät paljon auttaneet pipo tai pitkät kalsarit. Palelin vielä tuntitolkulla reissun jälkeenkin. Mutta tulipa käytyä ja toivottavasti ensi kerralla on lämpimämpää.

Kolkannokka 29. joulukuuta

Tänään oli todennäköisesti tämän vuoden viimeinen kerta, kun kävin Turun Ruissalon saaren kärjessä Saaronniemessä ja Kolkannokassa - ellei sitten huomenna tule mentyä uudelleen. Ei sekään aivan mahdotonta ole, koska alueella on niin mainiot ulkoilumaastot.

Viime päivinä on varoitettu liukkaista keleistä uutisia myöten. Saavuin Saaronniemen parkkipaikalle vähän siinä luulossa, että koko seutu on yhtä jääkenttää. Olin varautunut, ettei luontopoluille ole asiaa. Mutta kas kummaa, suurimmaksi osaksi pystyin kävelemään sulalla maaperällä.

Kolkannokan metsikössä on erikoinen lintulauta. Tiedä sitten kuka on moisen luomuksen rakennellut. Hyvin se on pysynyt paikallaan ilman vandalisointia. Tänään sattui kaksi oravaakin olemaan ruoka-apajilla.

Ruissalon näkymät olivat viikko sitten varmasti kauniimmat lumipeitteen kanssa, mutta ei tänäänkään mikään katastrofi ollut. Valoa olisi toki saanut harmauden keskellä olla enemmän.

Kauempana Airistolla, Kolkannokalta katsottuna Vepsän ulkoilusaaren takana, pilkotti kirkas taivaanranta.

Tarkemmalla zoomailulla erotin noin viiden kilometrin päässä sijaitsevan Vepsän laiturissa valkoisen purjeveneen. Mikäpä siellä on viettää aikaa, vaikka palvelut eivät olekaan auki kuin kesäkautena. Itse joudun odottamaan vielä viisi pitkää kuukautta ennen kuin vesibussi aloittaa liikennöinnin.