Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raisio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raisio. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. helmikuuta 2026

Kävellen Kukkarokivelle

Viime tiistaina suuntasin työkaverini Timo Kuuselan kanssa Turun Ruissalon Saaronniemeen. Paketteja oli jälleen lajiteltu tuhansittain, joten aamuvuoron jälkeen happihyppely raikkaassa pakkasilmassa oli paikallaan.

Tarkoituksenamme oli käydä Kukkarokivellä. Yleensä tuo valtava möhkäle on tavoitettavissa vain veneellä, mutta nyt sinne pääsee jäätä pitkin.

Kukkarokivi on Ruissalon luoteisrannan läheisyydessä sijaitseva Suomen suurin selvästi näkyvissä oleva siirtolohkare. Se on 27 metriä pitkä ja 17 metriä korkea kohoten 12 metriä merenpinnan yläpuolelle. 

Pakkasta oli ulkoilupäivänämme vain murto-osa siitä mihin viime aikoina totuttu. Jään kestävyydestä ei kuitenkaan ollut epäilystä, koska näimme lumessa lukuisia jalan- ja pyöränjälkiä. 

Erään pilkkijän mukaan hänen jalkojensa alla oli parikymmentä senttiä kovaa ainesta. En kuitenkaan suosittele ketään kokeilemaan onneaan, vaikka nämä kuvat sattuisivatkin inspiroimaan. 






Tarun mukaan Raision keskiaikaisen kirkon rakensivat jättiläiset Killi ja Nalli. He riitaantuivat papin kanssa ja Killi uhkasi hajottaa kirkon kivilohkareella. 

Sopivan kokoisen murikan rannasta löydettyään Killi kuitenkin eksyi, eikä löytänyt takaisin kirkolle. Siitä suivaantuneena hän viskasi kiven Ruissalon edustalle. Nimi Kukkarokivi tulee siitä, että jättiläinen kantoi kiveä selässään suuressa kukkarossa.

Kukkarokivi on vaikuttava näky sekä rannalta katsottuna että varsinkin läheltä. Moisen järkäleen rinnalla isokin mies tuntee itsensä aika pieneksi. 





Pilkkijöitä oli paljon Saaronniemen edustalla. Muutaman kanssa heitimme läppääkin. Minulla on jostain syystä ollut käsitys, ettei tämä porukka ole kovin sosiaalista laatua, mutta ilmeisesti olen väärässä. 

Seuraavassa kuvassa on taustalla Meyerin telakka Turun Pernossa, jossa rakennetaan loistoristelijöitä Karibianmerelle. Telakan nosturit, "maailmankahvat", näkyvät kymmenien kilometrien päähän saaristoon. 

Nesteen öljyjalostamon ja Raision Tehtaiden rakennukset vaikuttavat nekin olevan ihan killimäisen kivenheiton päässä. 






perjantai 25. elokuuta 2023

Elokuinen Haunisten allas

Viikko sitten perjantaina juolahti mieleen, että ajelenpa aamuvuoron jälkeen Raision Haunisiin. Ilmakin oli kuin morsian. Tarkoituksenani oli testata kestääkö kuukausia oireillut jalkani jo vähän pidempää maastokävelyä. 

Haunisten allas on vuonna 1973 rakennettu tekojärvi Raision Mahittulan kaupunginosassa. Sen pinta-ala on 38 hehtaaria ja sitä käytettiin raakavesivarastona vuoteen 2012 saakka. Nykyään seutu on suosittua ulkoilualuetta. 

Ehkä jonkinmoisen kimmokkeen Haunisten keikalle antoi edellisenä päivänä sosiaalisesta mediasta lukemani päivitys, jossa kyseltiin grillauspaikkoja Turun lähistöltä. Vastasin siihen, että Haunisten altaalla on kaksikin tulipaikkaa, joista toinen on helposti saavutettavissa vaikka pyörätuolilla.




Matkan varrella ei sen kummempaa kuvattavaa ollut, mitä nyt laulujoutsenperhe ja lammikkikasvustoa runsaasti rannoilla. Keltaisena kukkiva haitallinen vieraslaji on jonkun ajattelemattoman aikaansaannos, todennäköisesti akvaariosta lähtöisin. Täytyy olla melkoinen tampio kun edes tulee mieleen kipata luonnonvesiin sinne kuulumattomia lajeja. 

Vierasta murretta puhunut eläkeläisrouva kuvasi lintuja puolivälissä reittiä. Sony-kamerallaan zoomaillut nainen kertoi, että rantapöheikössä oli vielä hetkeä aiemmin nokikanoja. Itse en nähnyt vilaustakaan niistä, mutta toivottelin hänelle oikein hyvää päivänjatkoa. 

Koipeni ei onneksi kipuillut talsiessani metsäisessä ja kivikkoisessa maastossa. Kolmen ja puolen kilometrin kierrokseen meni lähes minuutilleen tunti muutaman pikku kuvaustauon kanssa. Täytyykin käydä syksyllä uudestaan. 









keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Alppiruusupuistossa 8. kesäkuuta

Raision lukion vieressä Kirkkoväärtinkujalla sijaitsee vuonna 1999 perustettu 4,5 hehtaarin kokoinen Alppiruusupuisto. Viimevuosina puisto on saavuttanut huikeita kävijämääriä - ihmismassat ovat suorastaan vyöryneet alueelle kännykkäkamerat tanassa. 

Olen useana vuotena käynyt itsekin vilkaisemassa metsikössä kukkivia alppiruusuja. Niiden kukinta ajoittuu suunnilleen toukokuun lopulta juhannukseen. Tänä vuonna kasvien paras ihailuaika olisi tällä viikolla, mutta minä poikkesin puistossa viime viikon torstaina kun sattui olemaan muutakin asiaa Raisioon. 




Metsässä risteilee polkuja, joita pitkin ihmisten toivotaan etenevän, eikä seikkailevan ruusupuskien lomassa kasveja tallaamassa. Puistossa on alppiruusuja peräti 1900 kappaletta ja lajikkeita 269, joista kotimaisia lajikkeita 31.

Mäntyvaltaisessa metsässä kasvaa myös istutettuja magnolioita, joiden kukinta alkaa ennen alppiruusuja. Kirkkoväärtinkujan kallioseinämällä on puolestaan erilaisia köynnöksiä. Luontaisesti metsässä kasvaa muun muassa suopursua, kurjenjalkaa ja maariankämmekkää. Kaikkien kasvien poimiminen on kielletty. 









perjantai 5. elokuuta 2022

Playa del Raisio

Juhannuksen tienoilla Raision Hahdenniemen venesataman kylkeen avattu uimaranta Playa del Raisio on lehtitietojen perusteella saanut huiman suosion. Alueen parkkipaikat ovat täyttyneet viimeistä ruutua myöten kun kävijöitä on ollut pilvin pimein.

Hahdenniemessä on ennenkin ollut vaatimattoman puoleinen uimaranta, mutta nyt kaikki on pantu uuteen uskoon. Hiekkaa on tuotu rakkakaupalla ja puita sekä muuta kasvillisuutta raivattu oikein urakalla. 

Arki-iltana heinäkuun puolivälin tienoilla väkeä ei silti juurikaan ollut. Yksi perhekunta makoili hiekalla ja muutama ikämies oli tarttunut olutpulloon uuden ravintolan terassilla. Kaiken rummuttamisen jälkeen ihmisvähyys oli suorastaan kummallista. 

Turun telakkaa vastapäätä oleva ranta on niin erikoisessa paikassa, että pelkästään rakenteilla olevat laivat varmasti vetävät porukkaa paikalle. Ehkä nyt vaan sattui välipäivä, vaikka muuten kaunis kesäilta olikin.  














sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Haunisten altaalla

Kuluvalla viikolla on vaihteeksi ollut siedettäviä kelejä, eikä ulkoilu ole ollut suuren kynnyksen takana. Noin muuten tänä keväänä on saanutkin hytistä alhaisten lämpötilojen kourissa ja ainakin Lounais-Suomessa on tuullut siihen malliin, että hyvä kun on eteenpäin päässyt.  

Haunisten altaan kierros Raisiossa on 3,5 kilometrin mittainen lenkki mukavassa maastossa. Vuonna 1973 rakennetun tekojärven pinta-ala on 38 hehtaaria ja polku kulkee pääosin aivan rantaviivan tuntumassa. 

Olen aina aiemmin kiertänyt altaan myötäpäivää, mutta nyt tein poikkeuksen. Tuntui melkein kuin olisi ollut uudella reitillä. 




Alkumatkasta ohitin koululaisryhmän, joka puuhasteli rannassa. Muuten ei näkynyt kuin yksinäinen kalastaja ja koiranulkoiluttaja. 

Patovallien päällä ja tasaisella maalla kuljetaan reitista noin neljäsosa, loput kivikkoisessa mäntymetsässä. Vaikka korkeuseroja ei ole juuri ollenkaan, en suosittele lenkkiä huonojalkaisille. Toki klenkkakoipikin päässee ainakin toiselle tulipaikalle, jonne on parkkipaikalta matkaa noin 400 metriä tasaista tietä.  

Suomen kansallislintuun laulujoutseneen harvemmin törmää verrattuna punanokkaisiin kyhmyjoutseniin. Huomasin lintupariskunnan rakentaman pesän järvessä ja hautovan linnun. Poikasten pitäisi kuoriutua lähiaikoina.