maanantai 26. syyskuuta 2022

Syysretkellä Vepsässä

Lauantaina 24. syyskuuta tarjoutui mahdollisuus päästä yksityisveneellä Vepsän saareen Turun Airistolle. Tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä, etenkin kun keli oli kuin tehty veneilyyn ja ulkoiluun. 

Kuluneella kesäkaudella saaressa tuli vierailtua ennätyksellisen usein. Elokuun viimeisen lauantain eli Muinaistulien yön jälkeen on pitänyt kehitellä muuta ohjelmaa vapaa-ajan ratoksi, kun Vepsään ei ole ollut enää vesibussiyhteyttä. 

Pieni pelko homman toteutumisesta tosin ilmeni perjantai-iltana. Katselin Forecan sääennustetta, joka lupasi lauantaiksi osittaista sadetta ja sunnuntaiksikin koko päiväksi! Pisaraakaan ei kuitenkaan tullut kumpanakaan päivänä. 

Ihmettelenkin jälleen kerran Forecaa, joka tuntuu munaavan joka käänteessä ennustustensa kanssa. Nykypäivänä luulisi olevan helppoa katsoa satelliiteista sataako vai paistaako! Eihän tässä enää olla missään 80-luvulla, jolloin televisiometeorologit sohivat karttakepillä fläppitaulua ja heittivät hatusta niin pakkaset kuin helteetkin.  




Paavolan Janin uudehko vene tarjosi vakaampaa kulkua kuin edellinen paatti. Nyt tuskin pieni aallokkokaan pahemmin haittaisi. Sitä ei kuitenkaan tarvinnut kokea, koska meri oli lähes tyyni. 

Ruissalon Saaronniemestä käsin tehty matka Vepsään ei kauan kestänyt. En huomannut katsoa kelloa, mutta maksimissaan viidessätoista minuutissa neljän hengen seurueemme oli perillä. 

Vepsän uutta, viime kesänä valmistunutta uimarannan puoleista venelaituria on kovasti kritisoitu. Ainakin neljän eri veneilijän kuulin kesällä siitä marmattavan. Lauantaina sekä veneestä nousu että siihen meno oli huomattavasti helpompaa kuin vanhassa laiturissa, eikä kiinnittyminenkään tuottanut vaikeuksia. Mutta asia lienee aluksesta ja henkilöstä kiinni. 





Venelaiturilta saapastellessamme kohti saunoja kerroin, että tuossa mutkassa näin kerran käärmeen. Se puikkelehti pöpelikköön niin että oksat vaan rapisivat. Ja kuinka ollakaan, muutaman kymmenen metrin jälkeen bongasimme polulta yli metrisen rantakäärmeen, joka meidät nähdessään poistui vikkelästi paikalta. 

Melkein heti perään huomasin käärmeorgiat rantakivikossa. Naaraan kimpussa oli ainakin kaksi koirasta, ellei jopa kolme. Kiemurteleva käärmeklimppi pelästyi isoja hahmojamme ja poistui pusikkoon piiloon, eikä palannut. Sain sentään muutaman kuvan, joista yksi on tuolla ylempänä. 




Jotain muutoksia huomasin saaressa syyskuun aikana tehdyn. Kaupungin miehet olivat ainakin fiksanneet mökki nro 5:n terassirampin. Oli syytäkin, levy meinaan retkotti jo pari vuotta sitten siihen malliin, että joku onneton olisi pahimmassa tapauksessa voinut tippua siitä läpi. 

Sääli, ettei saareen ole vesibussiyhteyttä syyskuussa edes viikonloppuisin. Sitä voisi markkinoida esimerkiksi kalastajaryhmille, joita moinen paikka varmasti kiinnostaisi. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa toteuttaa.

Iltapäivä Vepsässä hurahti taas nopeasti. Poistuimme hyvissä ajoin ennen hämärän tuloa, jolloin 17 hehtaarin saari olikin koluttu suunnilleen päästä päähän. Ei lainkaan hullumpi tapa viettää syksyistä lauantaita. 















lauantai 24. syyskuuta 2022

Jessica Kylämäellä

Elokuussa toteutui eräs tovin muhinut valokuvausidea Kuralan Kylämäellä Turussa. Cowgirl-henkinen teema oli kuin luotu Kuralan maalaismiljööseen. Urbaanista maailmanmenosta ei ollut tietoakaan, vaikka kivenheiton päässä sijaitseekin kerrostalolähiö ja vilkas maantie Hämeenlinnan suuntaan. 

Mallina oli upea Jessica. Hänellä on kuvien mukainen pukeutumistyyli siviilissäkin, joten ei tarvinnut erikseen ihmetellä mitä kuteita pistäisi päälle.

Jessican kanssa kuvattiin ensimmäisen kerran toukokuussa keväisessä Ruissalossa. Tarkemmin  linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2022/05/kantrimeininkia-kartanolla.html

Kesäkuussa olin Kaarinan Kuusiston piispanlinnan raunioilla katsomassa rivitanssia, jossa Jessicakin oli mukana. Länkkärinaisten esityksestä on paljon kuvia, mutta en ole ainakaan vielä niiden pohjalta blogijuttua väsännyt.  












tiistai 20. syyskuuta 2022

Kolkannokka 18. syyskuuta

Sunnuntaina 18. päivä syyskuuta Turussa vietettiin Turun päivää. Moni museo oli auki ilman pääsymaksua. Aurajoesta sukellettiin ylös romua kuten polkupyöriä ja sähköpotkulautoja. Illan päätteeksi taivaalle räiskittiin valtava määrä raketteja.

Tarkoitukseni oli käydä opastuskierroksella Hotel Kakolassa eli entisessä lääninvankilassa. Sekin lysti jäi, koska edellisehtoona meni vähän pitkäksi. Illemmalla kuitenkin Ruissalo kutsui ja päädyin saaren kärkeen Kolkannokkaan

Vankila oli kumminkin tuttu ennen saneeraustaan hotelliksi. Lääninvankilan ja viereisen Turun keskusvankilan eli Kakolan vielä ollessa tyhjänä, kävin niissä opastuskierroksella syksyllä 2008. 

Päällimmäisenä jäi mieleen tuohtuneen oppaan kommentti, jonka mukaan "häntä ei ole koskaan ennen loukattu näin verisesti". Syynä moiseen hirveyteen oli, että eräs seurueemme jäsen totesi "puhutaan vaan suomea kun kerran Suomessa ollaan". Opas kyseli tarvitseeko joku ruotsinkielestä selostusta. Pienestä sekin oli kiinni. 

Lääninvankilassa järjestettiin kesällä 2015 umpityhjänpäiväinen taidenäyttely. Kävin sielläkin. Aiheesta voi lukea linkistä http://kaislatuuli.blogspot.com/2015/07/taidenayttely-turun-entisessa.html




Mutta palataanpa takaisin sunnuntaihin ja Ruissalon Kolkannokkaan. Tallink Siljan ja Viking Linen matkustajalaivat ohittivat toisensa noin kello 19 Airistolla. Turkuun seilaava laiva oli jostain syystä uusi Viking Glory, eikä iltalähdöillä normaalisti operoiva Grace

Siljan Baltic Princess lähtee nykyään Turusta kello 18:30. Aikaistettu startti sopisi allekirjoittaneellekin huomattavasti paremmin kuin myöhäisempi iltalähtö. Baltic Princess on tällä hetkellä Siljan ainoa ruotsinlaiva Turussa, koska toinen alus vuokrattiin Hollantiin pakolaiskeskukseksi. 

Kuluvana vuonna Ruissalon kärki on harvoin ollut näin tyhjä ihmisistä. Pandemian myötä valtavan suosion saanut alue oli aivan kuin ennen koronaa, jolloin saarella ei yleensä ollut ruuhkaa. 

Syksyn värejä oli jo näkyvissä etenkin vaahteran lehdissä. Turun seudulla paras ruska-aika on keskimäärin lokakuun 12. päivä. Tämän kertoi aikoinaan suuresti arvostamani luontomies Ari Karhilahti Luonto Plus-ohjelmassa. Sitä odotellessa.









maanantai 19. syyskuuta 2022

Maria ja Sini Naantalin maisemissa

Nämä kuvat otettiin kymmenen vuotta sitten, syyskuussa 2012. Facebookin Muistot-osio vinkkasi viime viikolla, että tällaisiakin on olemassa. En toki ollut unohtanut, mutta ihmetytti vaan miten nopeasti se kymmenen vuotta taas meni. 

Kuvat ovat peräisin Naantalin Kuparivuorelta ja Kailon saareen johtavalta sillalta, sieltä missä Muumimaailmakin sijaitsee. Malleina ovat kaverukset Sini ja Maria

Tutustuin Mariaan vuonna 2006 samassa työpaikassa ollessamme. Siniin pari vuotta myöhemmin Marian kautta. 

Varsinkin Maria oli noihin aikoihin melkoinen linssilude. Kävimme usein napsimassa fotoja eri lokaatioissa Turun seudulla. Asiaa vaan jarrutti se, että Maria asui jo tuolloin Kiinassa ja fotoilut olivat mahdollista vain hänen lomaillessaan Suomessa. 

Nyttemmin en ole muutamaan vuoteen nähnytkään Mariaa koronapandemian takia. Kiinasta ei ole päässyt matkoille kovin helposti. Asuinpaikka on tosin hiljattain vaihtunut Englantiin ja matkustusvapaus helpottunut. Ehkä joku päivä jälleen törmätään. 

Myös Sinistä tuli maailmankansalainen. Hän on asunut jo vuosia Etelä-Amerikassa perheensä kanssa. 












keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Maarianhamina osa 3 - Pommern

Jos Maarianhaminassa halua kokea merenkulun historiaa, on syytä suunnata länsisataman laivaterminaalin lähellä oleviin Merenkulkumuseoon ja Pommern-museolaivaan. Niihin pääsee samalla lipulla, joka elokuussa maksoi viisitoista euroa. 

Pommern on allekirjoittaneelle tuttu jo 80-luvun alusta. Vuosien varrella olen käynyt siellä silloin tällöin. Nyt ilmassa oli lievää toiston makua, koska edellisestä visiitistä oli vain vuosi aikaa. Mutta seuraksi oli mentävä, sillä matkakumppani Laatta Laaksonen oli asian suhteen ummikko ja laivahan kuuluu jokaisen Ahvenanmaan kävijän ohjelmaan.

Pommern on entinen laivanvarustaja Gustaf Erikssonin rahtipurjealus, teräsrunkoinen nelimastoinen parkki. Se rakennettiin vuonna 1903 Glasgowssa J. reid & Co-telakalla. Aluksen alkuperäinen nimi oli Mneme ja se sai uuden nimen siirtyessään eri varustamolle. 

Aluksen pituus on 95 metriä (106,4 puomeineen), leveys 13,4 metriä, syväys 7,5 metriä, maston korkeus 50 metriä ja miehistöä tarvittiin 26 henkilöä. 



Vuonna 1923 Pommern päätyi ahvenanmaalaisen Erikssonin omistukseen. Kuten hänen muutkin purjelaivat, siirtyi Pommern seilaamaan vehnäreitille Euroopan ja Australian välille. Menomatkalla oli yleensä vain painolastia tai puutavaraa Suomesta tai Ruotsista vietävänä Etelä-Afrikkaan.

Viimeisen matkansa Pommern teki vuonna 1939 juuri ennen toista maailmansotaa. Sodan ajan laiva oli Maarianhaminassa ja 1944 hetken viljavarastona Tukholmassa, josta se hinattiin viljalastissa Turkuun. 

Gustaf Erikssonin lapset lahjoittivat vuonna 1952 Pommernin Maarianhaminan kaupungille, jolloin siitä tuli museolaiva länsisatamaan.